Yhdessä ja kuitenkin yksin

Tätä palstaa lukiessa on huomannut miten moni elää liitossa yksin.
Toinen on olemassa mutta mitään yhteistä ei löydy, nimellisesti lapset.Silloin kun omat voimat eivät riitä ja tarvitsisi tukea, ei löydy.On vain aina oltava vahva ja jaksettava.
Mihin katoaa ihminen rinnalta kulkemasta, ja miksi ei yhteistä säveltä löydy?
Tätä ihmettelen. Aina ei erokaa ole mahdollinen tai se on käytännönsyistä vaikea. Pitääkö vain jaksaa elää yksin yhdessä vai löytää "salarakas"?

 

täällä sama homma ollaa 14v oltu naimisissa ja nyt alkoi tää sama homma kun sullakin mulla oli salarakas ja se oli tosi rankkaa touhuu loppu riitaan.
nyt kun viel tietää että hellyyttä ja rakkautta on saatavilla niin tuntuu vieläkin yksinäisemmältä tää liitto.
rohkeutta tarttis saada jostakin et pystyis lähtee tästä lasten kanssa ulos!
kiva kun on kohtalotovereita täällä ja ymmärtäjiä

 

Tuntuu,että miehen poissaollessa on energiaa touhuta kaikenlaista.Saa työt tehtyä ja on jotenkin helpompi olla. Kotonaollessa ainanen narina jostain pikku asioista.Iltaisin yritän mennä nukkumaan vasta, kun mies jo nukkuu. Jos ota puheeksi lapsia tai itseäni koskevia asioita , luettelee omat työnsä yms, vähättelee meidän asioita.En ole enään aikoihin puhunut mistään tärkeästä, ei aina jaksa sitä ivailua.
Ulospääsyä tilanteesta ei vaan tunnu olevan.

 

Jos sinulla oli "salarakas", niin turha puolisoa syytellä, sinä mokasit pahemmin. Jos on ollut rohkeutta pettää puolisoa, niin pitäisi olla myöskin selkärankaa kertoa se puolisolle ja antaa puolison valita haluaako enää kanssasi olla. Toisaalta jos kunnioitus toista kohtaan on tuota luokkaa, niin eipä varmaan kannata enää yrittääkkään jatkaa yhdessä.
\

täällä sama homma ollaa 14v oltu naimisissa ja nyt alkoi tää sama homma kun sullakin mulla oli salarakas ja se oli tosi rankkaa touhuu loppu riitaan.
nyt kun viel tietää että hellyyttä ja rakkautta on saatavilla niin tuntuu vieläkin yksinäisemmältä tää liitto.
rohkeutta tarttis saada jostakin et pystyis lähtee tästä lasten kanssa ulos!
kiva kun on kohtalotovereita täällä ja ymmärtäjiä

 

\

Jos sinulla oli "salarakas", niin turha puolisoa syytellä, sinä mokasit pahemmin. Jos on ollut rohkeutta pettää puolisoa, niin pitäisi olla myöskin selkärankaa kertoa se puolisolle ja antaa puolison valita haluaako enää kanssasi olla. Toisaalta jos kunnioitus toista kohtaan on tuota luokkaa, niin eipä varmaan kannata enää yrittääkkään jatkaa yhdessä.\

täällä sama homma ollaa 14v oltu naimisissa ja nyt alkoi tää sama homma kun sullakin mulla oli salarakas ja se oli tosi rankkaa touhuu loppu riitaan.
nyt kun viel tietää että hellyyttä ja rakkautta on saatavilla niin tuntuu vieläkin yksinäisemmältä tää liitto.
rohkeutta tarttis saada jostakin et pystyis lähtee tästä lasten kanssa ulos!
kiva kun on kohtalotovereita täällä ja ymmärtäjiä

eipä ollut tuo salarakas mun juttuni sen tajusin,enkä enää koskaan mitään tuollaista edes etsi tai hae, ja ompa minunkin ukkoni pettänyt minua 6v sitten ja jäi kiinnikkin.heh!

 

\

\

Jos sinulla oli "salarakas", niin turha puolisoa syytellä, sinä mokasit pahemmin. Jos on ollut rohkeutta pettää puolisoa, niin pitäisi olla myöskin selkärankaa kertoa se puolisolle ja antaa puolison valita haluaako enää kanssasi olla. Toisaalta jos kunnioitus toista kohtaan on tuota luokkaa, niin eipä varmaan kannata enää yrittääkkään jatkaa yhdessä.\

täällä sama homma ollaa 14v oltu naimisissa ja nyt alkoi tää sama homma kun sullakin mulla oli salarakas ja se oli tosi rankkaa touhuu loppu riitaan.
nyt kun viel tietää että hellyyttä ja rakkautta on saatavilla niin tuntuu vieläkin yksinäisemmältä tää liitto.
rohkeutta tarttis saada jostakin et pystyis lähtee tästä lasten kanssa ulos!
kiva kun on kohtalotovereita täällä ja ymmärtäjiä

eipä ollut tuo salarakas mun juttuni sen tajusin,enkä enää koskaan mitään tuollaista edes etsi tai hae, ja ompa minunkin ukkoni pettänyt minua 6v sitten ja jäi kiinnikkin.heh!

OK. No, kumpikin olette sitten mokanneet ja pahasti. Ikävä kyllä, jo silloin kun miehesi petti oli liiton edellytykset ohi. Omalla pettämiselläsi vaan löit leiman homman päälle. Mitä jos yrittäisitte ihan sovussa ja järkeä käyttäen erota ja tehdä se ero vielä siten, että se olisi lapsille mahdollisimman helppo?!

 

Aijaa. Vai on liiton edellytykset ohi aina kun toinen pettää. Täällä Suomessa olisi siinä tapauksessa huomattavasti suuremmat avioeroprosentit, jos kaikki liitot päättyisivät heti ensimmäisen uskottomuuden myötä. Tosin moni päättyy, en ole varma lähtisinkö kenties itsekin jos niin kävisi.

Jos mies on pettänyt ensin, ymmärrän vallan hyvin naista, joka pettää kostoksi tai muuten. Tekisin niin itsekin. Kun on puntit tasan, on siinä mielessä helpompi lähteä selvittelemään asioita, ettei toisen kohdalle jää vuosikausiksi katkeruutta.

 

\

Aijaa. Vai on liiton edellytykset ohi aina kun toinen pettää. Täällä Suomessa olisi siinä tapauksessa huomattavasti suuremmat avioeroprosentit, jos kaikki liitot päättyisivät heti ensimmäisen uskottomuuden myötä. Tosin moni päättyy, en ole varma lähtisinkö kenties itsekin jos niin kävisi.

Jos mies on pettänyt ensin, ymmärrän vallan hyvin naista, joka pettää kostoksi tai muuten. Tekisin niin itsekin. Kun on puntit tasan, on siinä mielessä helpompi lähteä selvittelemään asioita, ettei toisen kohdalle jää vuosikausiksi katkeruutta.

Jep. Näin se tahtoo olla. Suomessa on isot avioeroprosentit ja yksi suuri syy siihen on nuo pettämiset ja siitä aiheutuva luottamuksen pula kumppania kohtaan. Nyt vaan sitä luottamuksetonta liittoa vaan venytetään vielä väkisin eteen päin ja erotaan vasta muutaman vuoden päästä kun huomataan että liitto onkin vain se talo, lapset ja kumpikin auto + asuntolainan loppuosa. Ja se miksi liitto on enää nuo asiat johtuukin, sitten siitä että vaikka kuinka on yritetty niin alitajuntaisesti se luottamus toista kohtaan vaan puuttuu ja se sitten kasvattaa välinpitämättömyytä epäkunnioitusta kumppania kohtaan. Ja hiljalleen se intohimo kuolee ja rakkaus hautautuu ja jäljellä on enää nuo (sinänsä tärkeät) asiat jotka ei kuitenkaan ole pitemmän päälle avioliiton kantava voima.

Poikkeuksiakin toki on. On niitä jotka oppivat yhdestä erehdyksestä ja sitten vielä niitäkin jotka pystyvät siitä erehdyksestä huolimatta saamaan osan luottamusta takaisin pettänyttä puolisoa kohtaan. Ikinä se luottamus ei kokonaan palaa, mutta joillekin se palaa ajan kanssa riittävästi. Käytännössä vaan hyvin harvoin...

 

Hei!
Mutta vaikka kuinka ois kiltti kotiäiti tai kiltti avovaimoke niin minkäs teet jos se vieras mies vain tulee vastaan ja se kolahtaa :headwall:
Meidän perheessä on kaikki hyvin liianki hyvin, mutta sekään ei ole hyvä jos perheessä ollaan itsestään selvyys ja sitä kautta ehkä se kunnioitus tai joku semmoinen katoaa.
Minusta tuntuu että minua pidetään vain kotona lasten hoitajana siivoojana ja kodinhengettäränä :headwall: :headwall:
En ole onnellinen näinkään, mutta nyt tilanne on tämä.

 

\

\

Aijaa. Vai on liiton edellytykset ohi aina kun toinen pettää. Täällä Suomessa olisi siinä tapauksessa huomattavasti suuremmat avioeroprosentit, jos kaikki liitot päättyisivät heti ensimmäisen uskottomuuden myötä. Tosin moni päättyy, en ole varma lähtisinkö kenties itsekin jos niin kävisi.

Jos mies on pettänyt ensin, ymmärrän vallan hyvin naista, joka pettää kostoksi tai muuten. Tekisin niin itsekin. Kun on puntit tasan, on siinä mielessä helpompi lähteä selvittelemään asioita, ettei toisen kohdalle jää vuosikausiksi katkeruutta.

Jep. Näin se tahtoo olla. Suomessa on isot avioeroprosentit ja yksi suuri syy siihen on nuo pettämiset ja siitä aiheutuva luottamuksen pula kumppania kohtaan. Nyt vaan sitä luottamuksetonta liittoa vaan venytetään vielä väkisin eteen päin ja erotaan vasta muutaman vuoden päästä kun huomataan että liitto onkin vain se talo, lapset ja kumpikin auto + asuntolainan loppuosa. Ja se miksi liitto on enää nuo asiat johtuukin, sitten siitä että vaikka kuinka on yritetty niin alitajuntaisesti se luottamus toista kohtaan vaan puuttuu ja se sitten kasvattaa välinpitämättömyytä epäkunnioitusta kumppania kohtaan. Ja hiljalleen se intohimo kuolee ja rakkaus hautautuu ja jäljellä on enää nuo (sinänsä tärkeät) asiat jotka ei kuitenkaan ole pitemmän päälle avioliiton kantava voima.

Poikkeuksiakin toki on. On niitä jotka oppivat yhdestä erehdyksestä ja sitten vielä niitäkin jotka pystyvät siitä erehdyksestä huolimatta saamaan osan luottamusta takaisin pettänyttä puolisoa kohtaan. Ikinä se luottamus ei kokonaan palaa, mutta joillekin se palaa ajan kanssa riittävästi. Käytännössä vaan hyvin harvoin...

ai että koskaan ei petetty voi antaa anteeksi? kyllä sitä ainakin luvataan ja sanotaan että nyt vaan jatketaan ja unohdetaan.. että sellasta sattuu mutta onko sitten kuitenkin niin että tämä petetty ei koskaan annakkaan anteeksi vaan jättää puolisonsa jossain sopivassa vaiheessa?

 

Tottakai parisuhteessa, avioliitossa, perheessä on ongelmia. Varsinkin nuoremmilla perheillä on helposti tiukkaa, kun samaan aikaan kun toinen hoitaa lapsia niin on juuri tehtävä niitä elämän suuria hankintoja (kotia, autoa yms.) jolloin toisen on tehtävä töitä ja usein vielä paljon ja pitkää päivää. Tätä samaa toki voi olla vanhemmillakin perheillä. Kaikki ei aina mene saman kaavan mukaan. Sitten on muita ongelmia: sairauksia, työttömyyttä, sosiaalisia ongelmia jne... Näitä vaan tulee ja se sitten kiristää puolisoiden välejä ja se yhteinen aika on tosiaankin kortilla välillä. Mutta tällaiset mahdolliset ongelmat pitäisi kyllä kaikkien tiedossa jo silloin kun aletaan yhteistä perhettä miettimään. Ja tarkoitushan on, että tätä tiukkaa aikaa ei kestä' ikuisesti, vaan jossakin vaiheessa alkaa helpottamaan (lapset kasvaa eivätkä sido niin paljoa, lainat vähenevät ja ei tarvitsekkaan tehdä enää 14-tuntista työpäivää seitsemänä päivänä viikossa että saa lainat ja laskut maksettua). Periaatteessa se homma menee näin (toki kaikki ei mene aina kaavan mukaan ja esim. sairaus voi sotkea kuviota pahastikkin).

Jos sitten tuntuu tuntuu että ei millään jaksa tätä ja ei pysty odottamaan tilanteen helpottumista, eli on arvioinut ennakolta voimansa liian heikoiksi. Niin silloin pitää viheltää peli poikki ja puhua asiat puolison kanssa läpi ja katsoa voidaanko asioihin vaikuttaa jotenkin liiton sisällä, esim. järjestämällä enemmän yhteistä aikaa tai omaa aikaa tai myymällä mahdollista omaisuutta pois ja kuitattua sillä vaikka autolainat ja siten helpottaa raha-tilannetta ja siten vaikka vähän lyhentää työpäivää. Riippuen siitä mikä millekin perheelle on parasta. Jos taas tuntuu, ettei mistään asiasta voi tinkiä (sekin on mahdollista), niin sitten on vaan sovittava että yhdessä elämisestä ei tule enää mitään. Sekin on silti paljon parempi ja reilumpi tapa, kuin lähteä touhuilemaan omiaan toisen selän takana!

Vähän asian ohitse vielä siitä että on tunne että puoliso pitää itsestään selvyytenä "vain kotona lasten hoitajana siivoojana ja kodinhengetteränä", niin toisella osapuolella voi olla vastaavasti tunne että pidetään vain "elättäjänä, rahan hankkijana, auton huoltajana, lumitöiden tekijänä... Mitenkään teidän tilannettanne tarkemmin tuntematta, niin kyllä noita turhautumisen tunteita tulee varmasti jokaiselle kun on näitä vaikeuksia. Silti se ei oikeuta pettämään missään tilanteessa. Ja sen verran on oltava itse kuria, että ei kukaan vieras mies (tai nainen) vastaan tullessaan "kolahda" että sitten onkin "menoa". Jos ei ole itsekuria niin on syytä ajatella romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä vain ja ainoastaan omaa puolisoa. Muihin ihmiseen ei pidä silloin lähempiä tunteitaan kohdistaa edes mielikuvituksessaan. Eli tehdä itselleen sellainen ajatuksellinen suojamuuri vieraita miehiä/naisia kohtaan. Se ei tarkoita etteikö tavallista asiointia esim. töissä/kaupassa voisi tehdä. Lähemmat tunteet voi kyllä erottaa näistä "tavallisista". Ja muuten itselläni on tällainen "suojamuuri" koko ajan, vaikka en kovin altis uskoisi pettämään olemaankaan.

 

[/quote]
ai että koskaan ei petetty voi antaa anteeksi? kyllä sitä ainakin luvataan ja sanotaan että nyt vaan jatketaan ja unohdetaan.. että sellasta sattuu mutta onko sitten kuitenkin niin että tämä petetty ei koskaan annakkaan anteeksi vaan jättää puolisonsa jossain sopivassa vaiheessa?
[/quote]

Ei, kyllä anteeksi voi antaa oikeen sydämmestään asti! Ongelma on siinä, että unohtaa ei voi ja siksi se tahtoo jäädä mieleen ja ainakin alitajuntaan kalvamaan ja sieltä vaikuttaa sitten omiin toimiin ja ajatuksiin. Ja sitten ajan kanssa tahtoo alkaa syömään suhteelta voimia, kun se epäluuloisuus kasvaa ja täyttä luottamusta toiseen ei enää saa. Eli ei tämä ole ennakkoon suunniteltu juttu sen petetyn puolelta, vaan vaikka yritys olisi hyvä, niin hyvin monesti se on vaan väistämätön tosi asia, kun se tietty raja on ylitetty. Ja sitten on vaan ajan kysymys milloin se ero on edessä.

 

Kait sen voisi ymmärtää siinä vaiheessa , kun todella on pistetty talo pystyyn ym. että toinen on töissä. Yhdessä kait se aika menee, mutta kuitenkin odottaa parempaa. Samoin on lasten ollessa pieniä, sitä odottaa aikaa kun talossa on koululaiset. No , mitäs teet kun mikään ei muutu.
Tuo kainaloikävä vain kasvaa. Pienten lasten kanssa on usein pieniä murheita.Teinien kanssa hiukan isompia.Pitäisi olla kärsivällisyyttä jaksaa jakaa nuorten arki.Kuunnella huolia, lohduttaa ja tukea.
Miten jaksat, kun sinua ei kuuntele oma miehesi. Voihan ystäville joistakin asioista puhua, joskus vain haluaisi tukea siltä lähimmältä ihmiseltä.
Silloin se yksinäisyys lyö kyllä halolla päähän, kun ei mitään vastakaikua tule.
On sitä niin monet yöt mietitty mitä tehdä, puhuminen ei auta.
Tähänmennessä jostain se jaksaminen on löytynyt ja taas menty eteenpäin.
On se vaan niin sääli tälläiset liitot.

 

Miksi kaikki pitää hommata kerralla?

Talo, auto/autot, tontti, mökki jne...

Sitten ihmetellään, millä ne maksetaan ja naristaan, et ukko on koko ajan töissä. Voisitteko tulla vähemmällä toimeen? Minä kielsin mieheltä ylityöt ja hän on tyytyväinen ratkaisuun (tajusi itsekin mitä menettää) ja asuntoa ei vaihdeta niin kauan kun olen äippärahoilla. Vasta, kun palaan töihin, voidaan ajatella yksiön vaihtamista isompaan. Autoa ei ole ostettu, tulee halvemmaksi ajaa tärkeät lääkärikäynnit taksilla ja vuokra-auto käytetään muutaman kerran vuodessa lomilla. Ulkoisesti olemme varmaan "köyhiä" muiden mielestä, mutta koemme itsemme rikkaiksi. Meillä on varaa kaikkeen, mitä tarvitaan ja lapsella on läsnä molemmat vanhemmat.

 

Minä olisin tyytyväinen täysin meidän tämänhetkiseen tilanteeseen taloudellisesti.Miehelle ei vaan tunnu mikään riittävän.Ehkä on jotakin "isojenpoikien" matkmista, aina pitää saada jotakin uutta.Perheen parista ei löydä minkäänlaisia haasteita, yhteisiä harrastuksia.Perhe elämä ei tyydytä hänen käsitystään miehen elämästä.
Olen vain sitä mieltä, että taitaa piillä jotakin narsistista hänen luonteessaan.Hänen elämäntapaansa ei saa arvostella. Määrätyissä tilanteissa kokee saavansa huomiota perheen isänä ja silloin tuo sen esille.
Jos ei hyötyä, ei myöskään välitä. Kulissit haluaa pitää pystyssä.

 

\

\

\

Jos sinulla oli "salarakas", niin turha puolisoa syytellä, sinä mokasit pahemmin. Jos on ollut rohkeutta pettää puolisoa, niin pitäisi olla myöskin selkärankaa kertoa se puolisolle ja antaa puolison valita haluaako enää kanssasi olla. Toisaalta jos kunnioitus toista kohtaan on tuota luokkaa, niin eipä varmaan kannata enää yrittääkkään jatkaa yhdessä.\

täällä sama homma ollaa 14v oltu naimisissa ja nyt alkoi tää sama homma kun sullakin mulla oli salarakas ja se oli tosi rankkaa touhuu loppu riitaan.
nyt kun viel tietää että hellyyttä ja rakkautta on saatavilla niin tuntuu vieläkin yksinäisemmältä tää liitto.
rohkeutta tarttis saada jostakin et pystyis lähtee tästä lasten kanssa ulos!
kiva kun on kohtalotovereita täällä ja ymmärtäjiä

eipä ollut tuo salarakas mun juttuni sen tajusin,enkä enää koskaan mitään tuollaista edes etsi tai hae, ja ompa minunkin ukkoni pettänyt minua 6v sitten ja jäi kiinnikkin.heh!

OK. No, kumpikin olette sitten mokanneet ja pahasti. Ikävä kyllä, jo silloin kun miehesi petti oli liiton edellytykset ohi. Omalla pettämiselläsi vaan löit leiman homman päälle. Mitä jos yrittäisitte ihan sovussa ja järkeä käyttäen erota ja tehdä se ero vielä siten, että se olisi lapsille mahdollisimman helppo?!

oleyko osku kokenut tämän kun tietoa on noin paljon jutusta?kumpi osapuoli olet petetty vaimo vai petetty mies taikko pettäjä mies tai vaimo?

 

Ompulle: Olen mies ja koskaan en ole puolisoani pettänyt. En myöskään aiemmissa parisuhteissa. Tulee huono olo jo kun ajatteleekin...

 

\

Ompulle: Olen mies ja koskaan en ole puolisoani pettänyt. En myöskään aiemmissa parisuhteissa. Tulee huono olo jo kun ajatteleekin...

Pakko sanoa OSKU että tunnut kyllä aikamoiselta jeesustelijalta... ei asiat aina ihan noinkaan mene mitä kirjoittelet yllä...

 

\

\

Ompulle: Olen mies ja koskaan en ole puolisoani pettänyt. En myöskään aiemmissa parisuhteissa. Tulee huono olo jo kun ajatteleekin...

Pakko sanoa OSKU että tunnut kyllä aikamoiselta jeesustelijalta... ei asiat aina ihan noinkaan mene mitä kirjoittelet yllä...

Höpö höpö! Jeesustelijaa minusta et saa tekemälläkään. Ne asiat on kokonaan minusta ulkona, siksi en kuulu kirkkoonkaan. Näitä asioita voi kyllä ajatella omilla aivoillaankin ja vähän käyttää maalais/kaupunkilais-järkeä sekä ottaa opikseen sekä omista että muitten kokemuksista. Näissä keskusteluissa on kuitenkin ollut kyse lähinnä ihmisten välisistä parisuhteista ja ei niihin löydy vastausta raamatun-pohjalta, oma järki on paljon parempi paikka hakea niitä vastauksia. Ongelma vaan on se että monikaan ei tunnu sitä yleensä järkevää päätänsä vaivaan kovin paljon juuri tällaisissa asioissa. Kai sitä luotetaan liikaa tunteisiin, vaikka kyseessä on yksi elämään eniten vaikuttavista tekijöistä eli parisuhde ja miten sitä kohdellaan ja sitten milloin siitä on syytä luopua.

 

\

Tuntuu,että miehen poissaollessa on energiaa touhuta kaikenlaista.Saa työt tehtyä ja on jotenkin helpompi olla. Kotonaollessa ainanen narina jostain pikku asioista.Iltaisin yritän mennä nukkumaan vasta, kun mies jo nukkuu. Jos ota puheeksi lapsia tai itseäni koskevia asioita , luettelee omat työnsä yms, vähättelee meidän asioita.En ole enään aikoihin puhunut mistään tärkeästä, ei aina jaksa sitä ivailua.
Ulospääsyä tilanteesta ei vaan tunnu olevan.

just niinku mun suusta.