Onko sitä ja minkä verran? Mitä silloin yleensä teette?
Meillä on yhteinen aika ollut lasten syntymän jälkeen ihan olematonta. Lapsenvahdin hankkiminen kolmelle pienelle tuntuu jotenkin hankalalta eikä isovanhempiakaan viitsi aina vaivata. Ennen lapsia matkusteltiin paljon, käytiin leffassa ja ulkona syömässä. Nyt jos kerran pari vuodessa pääsee jonnekin yhdessä, niin se jo tuntuu juhlalta. Viime kesänä käytiin Oulussa asuntomessuilla ja oltiin siellä yksi yö hotellissa =) . Saatiin nukkua aamulla pitkään, syödä hyvin ravintolassa ja shoppailla rauhassa. Voi kuinka ihanaa! Viime kuussa käytiin leffassa. Siinähän ne sitten taisikin olla viimeisen puolen vuoden kohokohdat.
Iltaisin, kun lapset vihdoin ja viimein saa nukkumaan, on usein itse niin poikki, ettei paljon muuta jaksa kuin telkkaria tuijottaa, lehden lukea tai täällä palstoilla hetken kuikuilla.