Yksin odottajia?

mulla ensimmäisen lapsen kanssa kävi niin että oltiin melkein vuos yhdessä ja mies sit päätti että ei haluukkaan olla mun kanssa ja sit seuraavana päivänä tein plussa testin...nyt neiti on kohta vuoden eikä exä ole vieläkään nähnyt tytärtään...Exän sukulaiset kyllä on nähnyt tyttöä monet kerrat...ja nyt seurustelin n. 3 kk miehen kanssa joka itseasiassa jätti mut tänään ja odotan siis nyt hänelle lasta rv 7+0...Eilen hän oli mennyt jonkun muijan luokse ja voi vaan arvata mitä siellä oli tapahtunu...ja asun kanssa espoossa...
 
Tsemppiä big mama!
Mulla kans sama juttu kuin sulla,3v tyttö jota isä ei ole koskaan nähnytkään,ja 6,5kk poika jota ei myöskään ole isänsä nähnyt :/ Eivätkä näillä näkymin tule näkemäänkään.. Kummankin kanssa ero tuli aika pian sen jälkeen kun raskaaksi tulin. Ihan eri tarina kummallakin kertaa,mutta sama lopputulos kuitenkin.

Mutta siis varmasti sinäkin pärjäät ihan hyvin kahden kanssa! :) Ja älä välitä äitisi ja muiden kommenteista (luin tuolta toisesta ketjusta..) se on sun elämäsi,eikä kuulu muille! Mutta kokemusta on kuinka kamalaa se on kun itse on jo hyväksynyt raskauden ja iloitseekin siitä ja sitten tulee näitä mukavia sukulaisia surkuttelemaan ja ehdottelemaan aborttia. Kyllä teki mieli useemman ihmisen kans pistää välit poikki siinä vaiheessa!

Mutta eipä mulla muuta,tahdoin siis vaan jaksamista sulle toivotella kun samassa veneessä ollaan! :hug:
Mutta on nuo lapset niin ihania ja rakkaita että antavat voimaa jaksaa vaikka mitä!
 
Alkuperäinen kirjoittaja alien:
Mulla olisi tällanen tapaus :p Onhan tuo niin, että nykypäivänä tuomitaan narsistiksi liian helposti mutta täsä tapauksessa ei voi olla erehtymättä. Olen ollut yhteydessä ko. miehen exiin ja he pitävät miestä aivan yhtä sekopäänä kuin minäkin ja nyt tosiaan kun olen raskaana enkä lähtenyt enää miehen peleihin mukaan (tiesin siis, että toinen nainen on jo kuviossa ja selitti kuinka aikoo jättää tämän vaikka tiesin, että näin ei tule käymään vaan haluaa pelkästään manipuloida minua...tällainen tilanne ollut siis ennenkin mutta ilman raskautta :p) tästähän mies suuttui kun huomasi, että olen vahvempi kuin hän eikä leikit hänen kanssaan enää kiinnosta, joten otti jalat alleen ja manipuloi ja komentelee nyt nykyistään...en edes halua tietää mitä kaikkea p****a hän on minusta kertonut nykyiselleen..eikä tuolla niin väliäkään...tämä hänellä kuitenkin on aina ollut menetelmänä, mollata exäänsä ja tälla tavoin nostaa uusi nainen vähän niinkuin jalustalle ja saada hänet tuntemaan itsensä erikoiseksi. Minulle hän haukkui kaikki exänsä sekopäiksi ja sama oli tapahtunut muiden naisten kohdilla. Olen myös lukenut muutaman kirjan narsismista ja on tuntunut siltä kuin kirjat olisi kirjoitettu minun elämästä eli tavallaan olen ihan iloinen siitä, että mies ei halua lapseen mitään kontakia, sillä narsisti vanhempana ei tekisi hyvää lapsen kehitykselle...missä tilanteessa itse olet?


Alien + salamatkustaja 11+4


ja tämä kuullostaa ihan tasan mun pojan isältä!!!
Olittekin päätelleet että aika monillanäitä narsisti-miehiä meistä.. aika jännä tajuta että en todella ole ainut.
 
Täällä yksinodottaja myös, sen verran erilainen tarina raskautumisessa että sai alkunsa yhden illan suhteesta vaikka oli tuplaehkäisyt, en ole ollut vakituisessa suhteessa yli kahteen vuoteen. Esikoinen tulossa ja vkoja 26+5 tällä hetkellä ja poika 100% varmasti tulossa :heart: Ei ollut yhtään odotettavissa että vuonna 2009 olen äiti mutta valmis olen kyllä. Miehestä tiedän vain miltä näyttää, en nimeä/asuinpaikkaa tiedä, mikä sitten on vaikeaa selittää lapselle kun hän sitä alkaa kysellä missä hänen isä on.. Mutta sitä ehtii viel pohtia, nyt keskittyä siihen että saa poitsun terveenä käsille =)
 
Tulin kertoilee kuulumisia..nyt on rv 20+6 ja huomenna olis sit ultra...tän tulevan lapsen isä oli kovasti yrittänyt vokotella kaveriani ja olis varmaankin onnistunu jos olis ollut ehkäisy...(kaveri siis kerto)eipä se mua haittaa ku oon ite löytäny paljon ihanemman miehen joka hyväksyy esikoisen ja tän joka asustelee masussa..Tän masuasukin isä on kyllä sanonu että haluu olla kasvatuksessa mukana ja ottaa hoitoon vkloppusin..mut sen sit näkee ku vauva on syntyny ja kasvanu vähän isommaksi..Sitten tää riita mun äipän kaa..ollaan nyt suht koht hyvis väleis mut raskaudesta ollaan tasan yhen kerran puhuttu..tai siis äippä sano vaan että en voi hankkii kissaa ku en saa koskee kissanhiekkalaatikkoon ku siin kissanpissas on jotai mikä on haitaks sikiölle..mutta muut on onneks ottanu asian hyvin ja on iloisia mun puolesta..
 
Hurjasti :hug: teille vaikean asian kanssa kamppaileville!
Hetken yksin poikaa odotin kunnes aika nopeasti löysin uuden kumppanin itselleni.
Asiat ei vaan todella menneet kuten kuviteltiin exän kanssa. Mutta näin paljon parempi.
 
Perustin kerhon yksin odottaville, salasanan saa YV:llä. Tervetuloa mukaan jakamaan kokemuksia! Itse olen tullut siihen tulokseen, että parempi sitten yksin, kuin huonossa suhteessa, jos miestä ei oikeasti kiinnosta olla tukena odotuksessa/synnytyksessä, niin ei me sellaista "iskää" sitten kaivatakaan meidän elämään.
 
Hävetkää miehet ketkä jätätte Naisenne yksin tällaisen koko loppuelämään vaikuttavan tapahtuman kanssa. Itse olen eronnut vuosi sitten, ja lapseni ovat 3v ja 4.5 v. Ei olisi tullut mieleenikään hylätä näitä maailman rakkaimpia olentoja, vaan teimme lasten äidin kanssa yhteis-huoltajuus sopimuksen, missä lapset ovat puolet ajastaan molemmilla. Tähän asti ainakin toiminut hyvin, koska lasten äiti asuu alle kilsan päässä. Lisäksi voisin kommentoida muutamalla sanalla ainakin espoon muuralan alueen lasten-valvojaa, joka osoittautui oikein miesten-vihaajaksi, ja yritti kaikin tavoin saada meitä luopumaan ajatuksesta että lapset ovat puoliksi kummankin luona. Täytyy kyllä nostaa kaikille teille naisille hattua, ja toivoa jaksamista tämän asian kanssa.

Jos joku haluaa kirjoitella kokemuksiaan tai vaikkapa neuvojen tarpeessa, niin voit laittaa vaikka meiliä: rolexii@wippies.fi
 
Täällä 22-vuotias yksinodottaja. Esikoinen kohta 3 vuotta. Laskettu aika marraskuussa.

Itse en vielä ole kokenut mitään hurjan negatiivisia fiiliksiä tässä. Takana hurjan vaikea suhde moniongelmaisen miehen kanssa, joten suurin tunne hänestä eroon päästessä oli helpotus. Oltiin jo hetki oltukin erossa, ennen yhteenpalaamista (suuri virhe) ja jälleen eroamista, joten arki yksin (yhden) lapsen kanssa jo tuttua.

Tällä hetkellä arjen asioista mietityttää oikeastaan vain se, että mistä seksiä (ja läheisyyttä) :ashamed: .
 
...taitaa minustakin tulla yh. Ei siinä mitään muuten, mutta lasta ajattelen vain. Tosin mies ottaa kuppia aika rankasti ja on muutenkin kova syyttelemään eikä osallistu mihinkään, joten parempi varmaan ilman häntä. Pelottaa vaan, tarvii siis hakea apua piakkoin...
 
Huomenta täältä pohjoisesta,ajattelin kirjoitella tänne miekin kun kuulun ..olen 5vuotta sitten eronnut 10vuotta kestäneestä liitosta,josta ihanat pojat 9v ja 6v :heart: olin ainakin 3vuotta yksin,sitten tapasin miehen,n40vee joka on tulevan lapseni isä..hän nyt sitten päätti häipyä kuvioista,ei ole valmis isäksi,haluaa vapautta,ahdistunut tilanteesta..

nyt sitten olen muuttamassa (mies muuttanut jo 3viikkoa sitten),halvempaan asuntoon ensi viikolla..

saa kirjoitella yh:viestii,mukava saada ystäviä ja samassa tilanteessa olevia..

itse olen iloinen vauvasta,yhteinen päätös oli vauva mutta..olen iloinen että saan nyytin :heart:

mamma ja rv kohta 12
 
Hei kaikki,

mä sain tuossa kuukausi sitten tietää, että minustakin tulee yksinhuoltaja. Ex-miehen olen tavannut jo 17-vuotiaana ja takana on kymmenvuotinen parisuhde. Vauvaa haluttiin yhdessä ja häntä tehtiin määrätietoisesti. Nyt sitten mies vain ilmoitti, että "suhteesta puuttuu jotain" ja että hän on ihastunut toiseen naiseen, jolla myös on tunteita häntä kohtaan. Miehen mielestä enää on turha yrittää mitään ja nyt hän on pakannut tavaransa ja häipynyt kodistamme. Olen raskausviikolla 26 ja aivan kuin metrisellä halolla päähänlyöty. Mitä tapahtui? Miksi? Mitä seuraavaksi? Olen aivan pihalla ja pelkään etten jaksa, en saa nukuttua enkä syötyä ja pelkään masentuvani. Musta tuntuu, etten voi selvitä tästä millään. Kaikenlaisia ajatuksia pyörii päässä. Vaikea päästää irti miehestä, jonka kanssa on ollut koko aikuisikänsä ja johon on aina luottanut kuin kallioon. Vaikeaa ymmärtää, että silti minusta tulee äiti. Hankalaa ajatella tulevaisuutta, kaikki vaihtoehdot tuntuvat huonoilta. En tunne ketään, joka olisi ollut samassa tilanteessa kanssani. Ystäviä minulla on, mutta tuntuu, etteivät he voi ymmärtää tätä tuskaa. Jos joku haluaisi kirjoitella kanssani tai vaikka tavata (asun Helsingissa), laittakaa ihmeessä viestiä (sinisiipi80@gmail.com)!

T. SS
 
Hei kaikille! Ikävä lukea näinkin paljon viestejä saman kokeneilta odottajilta. Itse en olisi ikipäivänä ajatellut että tässä näin käy. Kaiken piti olla selvää ja rakkautemme piti kestää eroavaisuutemmekin..tai niin minä uskoin, mutta toisin kävi. Noin kuukauden päivät takana elämän vaikeinta aikaa. Mies ilmoitti yhtäkkiä ettei usko yhteiseen tulevaisuuteemme. Olemme liian erilaisia ja juttumme ei tulisi kestämään. Hän rakastaa kuulemma kyllä ja lapsi on tärkeintä hänen elämässään. Hänen mielestään on parempi erota nyt kuin sitten kun olisi jo kiintynyt lapseen. Laskettu aika helmikuussa. Nyt täällä aivan tyhjän päällä, vieraassa maassa. Noh, lennot suomeen varattuna. Vieläkin aivan rikkinäisenä, miten asia voi tulla kuin salama kirkkaalta taivaalta..Itkua surua lähes koko ajan, tämä varmasti vaikuttaa jo lapseenkin, painokaan ei nouse.. En ymmärrä miten joku voi tehdä toiselle näin, ja että meitä on paljon... Ainoa asia joka auttaa jollain lailla jaksamaan on tämä pieni ihminen..Mutta miten me selvitään ja miten voi enää ikinä luottaa keneenkään..?
 
Ohjelma -09:

17.11. TUNTEET JA JAKSAMINEN: psykoterapeutti Tiina Karvinen alustaa (PPY:n lapsenhoitaja paikalla?)

8.12. PIKKUJOULUT: glögiä, nauruterapiatuokio äideille ja lapsille, vierailijana kolmosten täysyksinhuoltaja Tiina Haantila

TUIKE-tapaamiset joka kolmas tiistai PPY:n Toukolan (HKI) talossa (Hämeentie 130A) klo 16-18. Tarjolla kahvia, teetä ym

Tervetuloa!

Toivottaa,
Hannele Kirjavainen
h_kirjavainen@hotmail.com

http://tuike.info/
 
Täällä ilmottaudutaan kanssa tulevaksi yksinhuoltajaksi.. Perus yhdenillan juttu älyttömässä kaatokännissä (juon harvoin ja silloinkin harvoin humalaan, mutta tietty nyt sitten kaikki osu ovulaation aikaan ja ehkäisykin jäi, mutta silti on toivottu, vaikkakin odottamaton raskaus). Kaveri on tuttava ja hänelle ilmoitin isyydestä, mutta sanoin suoraan etten vaadi häneltä mitään, toki haluan että olisi osana lapsen elämää, mutta tässä kerkeää kaikenlaista tapahtua. Yhteyttä ei sen koommin olla pidetty, sanoi ettei oo valmis isäksi, mutta ei tiedä itsekään varmaksi. Saa nähä mitä tapahtuu, isyyden saattaa tunnustaa, tai sitten ei..
 
Odotan ja tällä kertaa todellakin ihan yksin.Viikkoja nyt 8+2. Esikoiseni täyttää tänä vuonna 10v. ja tuntuu odottavan isoveljeyttään vahvemmin kuin minä itse uutta tulokasta. Kun on itselläni kaikki ihan hurlumheitä tunnepuolella.Hormoneistako johtuisi. Raskaus sai alkunsa uuden tuttavuuden kanssa, joka ei sitten innostunut minusta sen enempää kuin siitä,että kerroin raskaudestani. Rahallisesti kertoi osallistuvansa. Pitäisikö rahan lohduttaa :/ Toki olishan sitä voinut varovaisempi olla itsekin. Kesketys ei istu ajatusmaailmaani lainkaan. Vaikka hirvittääkin tuleva tässä kohtaa. Esikoisesta kun tuli synnytyksen jälkeinen masennus :'( Asun pk-seudulla ja samassa tilanteessa olevien odottajien seura kiinnostaisi. Arjet työssä ahkeroin,viikonloput saan levätä. Miten tämä alkuraskauden väsymys voi olla näin massiivista?
 
Täällä myös eräs yksinodottaja.
Seurustelin mieheni kanssa puolisen vuotta, kaikki oli alkuun ihan hyvin, kun oli vain me kaksi, mutta siitä hetkestä, kun sain tietää olevani raskaana, asiat alkoivat mennä enemmän ja vähemmän päin helvettiä. Miehellä jo ennestään yksi lapsi, joten olisin voinut kuvitella osaavan suhtautua asiaan vähän paremmin, mutta...
Lapseni laskettu aika on huhtikuussa, pelottaa ja jännittää, miten selviän synnytyksestä, miten jaksan lapsen kanssa kotona kahden. Onneksi minulla on aivan ihanat vanhemmat ja yksi todella hyvä ystävä, jotka varmasti auttavat tarpeen tullen.
Miehen kanssa ei olla oltu tekemisissä nyt vähään aikaan, enkä perään ala itkemäänkään. Toivon vain, että hän tulevaisuudessa kuitenkin olisi mukana lapsen elämässä...
 
Täällä kanssa eräs yksin odottelija. Nyt raskausviikkoja 19+5. Koko alkuraskaus ollut henkisesti yhtä hullunmyllyä, miehen kanssa kaikki alkoi mennä päin helvettiä vähän positiivisen raskaustestin jälkeen ja loppuajat kommunikointimme oli oikeastaan pelkkää riitelyä. Eroon johtavia syitä oli monia ja eropäätös todella vaikea. Jonkin aikaa meni niin, että en kyennyt tekemään oikeastaan mitään, erakoiduin yksin kotiin ja itkin vain silmät päästäni. Olo oli äärettömän toivoton. Nyt on onneksi alkanut näkyä valoa kaiken synkkyyden keskellä. Vauvan tulo ei tunnu enää niin pelottavalta asialta ja hymy kirpoaa huulille, kun päivittäin tunnen pikkuisen jumppailut masussa. Tottakai olo on välillä yksinäinen ja ja välillä itkettää, mutta tiedän että asioilla on tapana järjestyä, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko ja sen tiedon voimin jaksan eteenpäin.
Olen onnekas, sillä minulla on vahva tukiverkko, monta läheistä ystävää ja maailman paras äiti ja lisäksi olen neuvolasta saanut hurjasti tukea ja apua.
Mies haluaa olla raskaudessa, synnytyksessä ja lapsen elämässä mukana, mitä kovasti toivoinkin. Nyt alkuun se on rankkaa, kun normaalistihan eron jälkeen sitä ottaisi toiseen reilusti etäisyyttä, mutta tällaisessa tilanteessa on oikeastaan pakko pitää yhteyttä, kertoa minun ja masuasukin kuulumisia ja sopia miten edetään tulevaisuudessa. Nyt puhelut ja näkemiset ovat vielä osaksi menneet riitelyksi, varmastikin siksi että tunteita on edelleen molemminpuolin, mutta pyrimme siihen että kykenisimme vielä olemaan hyviä ystäviä, koska se olisi lapsen kannalta parasta.
 
Hei kaikille. Olisin kovasti tukea vailla vaikeassa tilanteessani. Olen 23 vuotias nuori naisen alku ja olen seurustellut poikaystäväni kanssa pari vuotta ja tulin raskaaksi. Se ei ollut suunnitelmissa eikä poikaystäväni tätä lasta halua ja hän yrittää saada minua tekemään aborttia . Kun tein testin ja se oli positiivinen olin hyvin onnellinen ja ajattelin tämän olevan hänellekkin ihana uutinen, toisin oli. Uutisen jälkeen hän sanoi että joko parisuhde tai lapsi. Suhde meni siinä vaiheessa rikki ja ajattelin että aion pitää tämän yksin. Tuntuu että läheisimmät äiti ja sisko pelkäävät miten tulen selviämään lapsen vastuusta yksin ja rahallisesti.. Suuria kysymyksiä pyörii jatkuvasti mielessäni ja toivoisin löytävän täältä ihmisen kenen kanssa puhua.
 

Yhteistyössä