Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?

Hei,

Sainpahan vihdoin ja viimein luettua tämän valtavan pinon eilen illalla läpi, muutama ilta siihen tuhraantui =)

Olen 31-vuotias ja hirveän vauvakuumeen kourissa (ollut jo viimeiset 15-vuotta). Puolisoa ei ole monista yrityksista huolimatta osunut kohdalle, joten viimeisen parin vuoden aikana olen leikitellyt on/off periaatteella, josko lähtisin tähän leikkiin sitten yksin. Viimeisen parin viikon aikana on tunne vain voimistunut ja olen lähtenyt hankkimaan asiasta tietoa. Tämä ketju oli siihen aivan super hyvä, tuli paljon hyödyllistä tietoa, kiitos siitä =) Viimeisen parin päivän aikana päässä ei ole mitään muuta pyörinytkään kuin tämä vauva-asia...

Luulin, että olin yksin tämän asian kanssa, mutta Teitähän on hirmuinen määrä. Tuli huomattavasti parempi olo itselle, en siis ole ainoa =)

Paljon on totta kai asioita, joita vielä pitää läpi omassa päässä mennä, ennen kuin marssin hedelmöitysklinikalle sisään. Ensinnäkin rahaa pitää säästää (on tämä vaan kallista puuhaa) ja toiseksi ylipaino ilmeisesti haittaa hoitoja, jos ketjun tietoja on uskominen, joten ehkä aikaisintaan ensi keväänä olisi minulla ajankohtaista itse hoidot (paitsi jos ihana prinssi kävelee elämääni ennen sitä =)) Päällimmäisenä pelkona on: tulisinko pärjäämään lapsen kanssa yksin? Henkisesti? Fyysisesti?

Kyselyjä olen jo lähetellyt Oulun Väestöliittoon ja Jyväskylän Intiimiin, vastuksia odotellen. Voi kun odottavan aika on pitkä. Onko kenelläkään kokemuksia tuosta Jyväskylän klinikasta? Onko hyvä paikka?

Harmi kun täällä julkisella puolella ei keskustelu enää kulje. Paljon olisi kysymyksiä, mihin tarvitsisin ja haluaisin vastauksia... Laitoin toissapäivänä kutsupyynnön tuonne KenguRuuhun, vielä ei ole mitään kuulunut...

Ihanaa kesää kaikille! Ja tsemiä kaikille yrittäville ja odottaville! :heart:

Pioni80
 
Hei!

Onko Kenguruu-palsta enää toiminnassa? Olen lähettänyt "anomuksen" sinne runsaat kaksi viikkoa sitten, eikä mitään ole kuulunut :( Eikö minua ole hyväksytty jäseneksi vai enkö vain osannut toimia niin kuin piti?


t. Unto
 
Haluaisiko joku lahjasiittiöitä? Olen luovuttanut siittiöitä aiemmin muumimukimenetelmällä ja olen kahden terveen tyttölapsen isä, mutta voin luovuttaa myös toiselle naiselle jos on kiinnostusta saada oma lapsi. Olen 33-vuotias, ja kaikinpuolin terve. Mulle voi laittaa vaikka sähköpostia romeohearted@gmail.com ja tsemppiä kaikille! Lapset on ihania... :)
 
Hei vaan. Olen lueskellut tätä ketjua viimeiset päivät ja saanut paljon korvaamatonta tietoa, kiitos siitä. Tänään varasin ajan Fertinovalle ja sain sen jo ensi viikon perjantaiksi! Aiemminkin ensi viikolla olisin saanut... Ja kuulemma jo elokuussa olisi mahdollisesti ensimmäinen inssi. Olen 37, enkä ole koskaan ennen yrittänyt lasta.

Lähetin eilen sähköpostia Kenguruun ylläpidolle. Kaipaisin kovasti vertaistukea ja paikkaa mistä lukea kokeneempien ajatuksia ja mielipiteitä klinikoista ja hoidoista. Päässä pyörii nyt niin paljon kaikenlaista aiheeseen liittyvää, että on vaikea keskittyä mihinkään muuhun. Tunteet heilahtelee toivosta epätoivoon, pelkoon että onko tekemässä elämänsä isointa virhettä... Ja silti olen miettinyt tätä jo kaksi vuotta, ja suru perheettömyydestä on kasvanut suuremmaksi kuin vapauden menettämisen pelko.

Toivottavasti pääsisin pian mukaan Kenguruulle, meinaan melkein pakahtua näihin ajatuksiini.
 
Valaisevaa oli lukea ekan sivun s1980 kirjoitus Tallinnan Nova Vita klinikasta. Mikähän hintataso paikassa on nykyään ja verrattuna Suomeen? Käykö nykyään vielä kukaan Tallinnassa hedelmöittymässä?
Minua ei syystä tai toisesta(gmail?) hyväksytty Kenguruu palstalle, joten pähkäilen kysymyksiäni sitten täällä...
 
Viimeksi muokattu:
^ Joo, minusta tosi ihmeellistä tuo postien rajaus, en ole millään muulla foorumilla törmännyt moiseen.
Tosi sääli sekin etten pääse tuonne palstalle, kun missään muualla ei tunnu sitten olevan mitään eloa näissä keskusteluissa. :(
 
Hei tytsyt, halusin suositella Tallinnan Vita Nova klinikkaa, henkilökunta ja lääkärit ihania, yksi lääkäreistä puhuu suomea. Kävin inseminaatiossa toukokuussa negatiivisella tuloksella ja nyt uudelleen 5 päivää sitten. Suosittelen lämpimästi. Jos nyt ei vielä tärppää niin harkinnassa ivf-hoito. Hinta pyörii siinä 2000eur kieppeissä lääkityksen kanssa, huomattavasti halvempi mitä Suomessa. Mulle inseminaatio tehtiin luovutussiittiöillä, luovuttajan sain itse valita(siis vaihtoehdoista jotka lääkäri antoi) olen siis yksinäinen nainen.
Hyvät kesän jatkot kaikille!!
 
Kävin syksyllä 2010 eräällä yksityisellä klinikalla , josta sain muistoksi pahanmielen ja lynkkauksen vauvahaaveihini. Mitään ei otettu todesta, kaikki aliarviointiin ja kaikenlisäksi minun olisi pitänyt hakea apua koska yksi lapsistani on erityislapsi jolla oli kaikki apu haettu, saatu joten elämämme oli jo mallillaan.

Toiseksi huolestuivat että jos luovutetuilla siittiöillä saatu lapseni huostaanotettaisiin, koska minulla on yksi erityislapsi vaikka en koskaan ole ollut lastensuojelun asiakas , vaan työntekijä kylläkin.

Järkytyin niin paljon noista syytöksistä, mitä lääkäri teki sen informaatiokaavakkeen johdosta että menin niin lukkoon kaikesta että vapisin enkä saanut suutani enää auki... töihin päästyäni itkin, itkin monta päivää sitä miten ihminen voi tehdä tollaiset johtopäätökset toisesta tutkimatta mitään taustaa, saatikka sanoa syntymättömästä lapsesta että he eivät halua että lapsi huostaanotetaan mutta perusteita en niinkään kuullut tähän.

Päätin että en koskaan astu yhteenkään klinikkaan jalallani. Onneksi niin päätin sillä olen nyt raskaana onnellisesti ja meidän pieni perhe lisääntyy näin. Olen niin onnellinen lapsesta ja tulevasta. En voi sanoin kuvata miten ihanaa aikaa tämä on ollut ja tulee olemaan.

Pystyn nyt vasta tästä kirjoittamaan sillä niin pahan mielen sain.
Olin jopa kenguruun puolella mutta en pystynyt sillä mitään kirjoittamaan.

Toivon jokaiselle oikein hyvää jatkoa ja kiitos että sain purkaa nyt tämän kaikenpahan viimein ulos. En ole kenellekkään pystyt kertomaan miten klinikka minua kohteli niin syvästi se sattui silloin mutta onneksi nyt asiat ovat paljon paremmin =)
 
Tsemppiä, Meere!
Kamala kokemus sulla takana, onneksi vauvahaaveesi toteutui nyt muuta reittiä! Et varmaan halua kertoa klinikan nimeä..? Osattaisiin me muut välttää sitä. Luulisi ettei yhdelläkään klinikalla ole varaa kohdella potentiaalisia asiakkaita noin! Eikä tuo muutenkaan ole kovin korrektia käytöstä...
Iso voimahali sinulle ja tsemppiä jatkossakin! :hug:
 
Meere, kuulostaapa todella ikävältä, en ole vastaavaa kuullut keltään, vaikka meidän itsellisten jengi on aika iso, muistathan, että kenguruuhun voi kuulua kaikesta huolimatta, mukaan vain. Ja muille ei kannata luovuttaa kovin helposti, klinikoita on useita ja jos jossain saa noin huonoa kohtelua kannattaa vaihtaa paikkaa. Itselläni ei ole kuin hyviä kokemuksia.
 
Heips... Täällä samassa tilanteessa oleva 28-vuotias nainen... Asia siis vasta päätös-vaiheessa, en ole vielä varaillut aikoja klinikalle tms.. Kysyisin tuosta Kenguruu-sivustosta, kun pitäisi olla jokin "luotettava" sähköpostiosoite? Kun jos ei sellaista ole, niin eikö tosiaan pääse liittymään sivustolle? Ei ole työpaikan s-postia, enkä edes opiskele.. :D Ja nettiliittymäkin on taloyhtiön, niin ei ole sellaistakaan sähköpostiosotetta :D
 
Moi Unelmastatotta,

viestistäsi on jo aikaa, mites homma edistyy?
Itsellä siis poika 1v 4kk ja toinen nyt työn alla juuripa Fertinovalla...itse otin aikoinaan sen option ja kyllä se on kannattanut...laita yvtä jos haluat jutella...
 
Heippa,

haluaisin teiltä jo hoidoissa olleilta kysellä vähän hoitojen hinnoista. Koska olen vielä hyvinkin noviisi erilaisten hoitojen suhteen, niin kyselisin teiltä kokeneemmilta apuja :)

Minkä hintaiseksi teillä on tulleet hoidot, kaikkinen lääkkeineen jne?
Ja onko se aina IVF-koeputkihedelmöitys jota käytetään yksinäisen naisen hoidoissa? Vai mitä hoitomuotoja käytetään?

Kiitos :)
 
Hei Sanni!
Itse olen vasta aloittelemassa hoitoja, mutta jotain osaan sinulle jo vastata. Ensinnäkin hinta vaihtelee kovasti, ihan sen mukaan miten nopeasti onnistuu raskautumaan. 2000 e tuntuu olevan minimi, mutta pahimmillaan kymppitonnin rajat on paukkuneet, riippuen ihan hoidosta. Inseminaatio on se jolla lähdetään liikkeelle (hinta jossain 550-850 e paikkeilla, klinikasta riippuen), ivf on sitten paljon kalliimpi ja siihen turvaudutaan jos useampi inseminaatio ei ole tuottanut tulosta, tai jos on havaittu tutkimuksissa jotain ongelmia. Sitten tulee tietysti lääkärikäynnit, tutkimukset, verikokeet, psykologikäynti (pakollinen) ym. Eli hinta riippuu paitsi klinikasta, myös ihan tuurista...
 

Yhteistyössä