Yksinäinen nainen keinohedelmöityksessä?

Valitsin sen mukaan minkä näköset miehet yleensä miellyttää enemmän silmää.. eli tumma tukkanen (ruskee/musta) ja ruskee silmänen. Pituuden jätin muistaakseni määrittämättä, ja lisäks toivoin ettei ois eläinallerginen tai lihavuuteen taipuvainen. Näin pitkälti kuitenkaan ei kai voinu valita/tietää.
 
Toisen inssin tulos negatiivinen ja soitto klinikalle hormoniasiassa. Kerroin olevani valmiina kolmanteen inssiin, mutta haluan tietää montako inssiä tehdään luomukiertoihin ja kuulisin mielelläni lääkärin arvion follikkelien kasvusta. Lääkäri soitti ja kertoi ettei kierrossani ole vikaa, suurin löydetty 18 mm follikkeli on hyvänkokoinen ja 6 inssiä tehdään luomukiertoon, sen jälkeen keskustellaan tehdäänkö vielä 2 hormoniavusteisesti. Jos niistäkin negat, keskustellaan koeputkihedelmöityksestä. Nämähän ovat tapauskohtaisia. Minusta tuntuu että neljä luomukokeilua riittää, sitten kysyn hormoneista ja muista vaihtoehdoista uudestaan. Tai siis toivon ettei tarvita enää kuin tuo yksi inssi!

Ulkonäkökriteereiksi asetin vain pituuden, ei saisi olla minua lyhyempi.

Ihanaa / kamalaa piinailua teille ja onnea raskautuneille!
 
Viimeksi muokattu:
Heissan! Pitkästä aikaa! Minä laitoin toiveet luovuttajan suhteen lähelle omaani. Eli olen itse tumma hiuksinen ja silmäni on sini-harmaat joten toivomukseni oli tumma hiuksinen ja sinisilmäinen ja yli 170 cm pitkä. Eipä tullut mieleen kysellä muuta. Tuntui todella epätodelliselta kun istuin klinikalla hoitajan kanssa ja hoitaja selaili papereita ja luetteli ehdokkaita. Taisi olla sen pinon ensimmäinen kun totesin, että eiköhän tuo kelpaa. Nyt kun on jäljellä 9 viikkoa laskettuun aikaan niin kyllä välillä pienen hetken pohdin miltä luovuttaja näyttää. Miltä pötkö näyttää. Mitä hän on perinnyt minulta ja mitä luovuttajalta. Ja tietysti mikä on pötkön omaa...

Onnea teille kaikille hoitoihin ja piinailuun.
 
  • Tykkää
Reactions: May80 ja Wannawalli
Moikka pitkästä aikaa! Mulla edelleen hoitojen jatko hetken katkolla. Josko pääsisi marras-joulukuulla uuteen yritykseen. Risukasa, mulle muuten lääkäri sanoi että hoidot tulisi ehdottomasti lopettaa jos alkaa seurustelemaan (ja näin varmaan luonnostaan kävisikin). Mutta siis, ei kuulu mitään uutta, tsemppiä kaikille odottajille ja odotuksen odottajille! Itse en aio Kenguruuhun liittyä niiden tiukkojen sääntöjen vuoksi.
 
Mulla JS:n tavoin valinta luovuttajasta lähelle omaa ulkonäköä silmistä ja hiuksista, pitkä luovuttaja suvun ja oman mieltymyksen mukaan. Samalla tavoin mietityttää jo ulkonäkö ja piirteet sekä ihan luonne yms. kun jäljellä n. 8vk.

Onnea pikkukatkojen kantajille ja toivotaan yrittäjille onnistumisia!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: May80
Luettuani Kenguruun sääntöjä tuli mieleen selventää, että kyselyni koski siis lähinnä sitä, että *millä perusteilla* tuli valittua kuin se, että minkälainen luovuttaja eksaktisti valikoitui... :) Eihän sillä sinänsä ole mitään väliä. Mutta niitä perusteita pohdin kun oli niin absurdia valita tulevaa lastansa sillä tavalla.

Selvisin ensimmäisistä piinapäivistä hyvin. Vielä aika monta jäljellä. Toistaiseksi vielä hyvä fiilis, mielestäni tällä kertaa osui ajoitus nappiin. Viimeksi tehtiin liian myöhään.
 
Heippa,
Ite valitsin luovuttajan pituuden suhteen ja ajattelin myös mikä miellyttää omaa silmää.
Enpä paljon miettinyt lopulta koko asiaa.
Aluksille peukut pystyssä, että tärppi kävisi. Ja tsemppiä yhtä lailla kaikille muillekin piinailijoille!! :hug:
Tamlin, onnittelut plussasta!!!:heart:

Sisko +pirpana 13+0
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: May80
Täällä alkoi piinakausi nro 3. Pääsin tällä kertaa omalle lääkärille inssiin ja hän oli oikein mukava, kyseli kuulumiset ja varmisti onko kaikki ok kun soitin silloin hormoniasiassa. Koska 18 mm follikkeli oli puhkeamatta kun inssi tehtiin, ehdotti lääkäri irrotuspiikkiä tälle hoitokierrokselle. Hoitajan avustuksella pistin Pregnylin ja nyt sitten odotellaan miten käy.
 
Jahas, ei tälläkään kertaa. Ja nyt vaikuttaa siltä, että mun kierroissa oikeasti on jotain häiriötä. Tämä kierto kesti vain 22 pv. Aiemmin en voinut kuvitella vapaaehtoisesti ottavani välikiertoa, mutta ehkä nyt tuntuukin siltä, että pitäisi ottaa välikierto, myös rahallisista syistä. Haluan vaihtaa luovuttajaa ja katsotaan tehdäänkö mulle vielä jotain lisätestejä ennen seuraavaa yritystä.

Toistaiseksi ei vielä kovin itketä, mutta voi olla, että illalla/yöllä iskee. Ensimmäisen yrityksen jälkeen itkin yhden päivän, sitten jo porskutin eteenpäin hyvillä mielin.

Raha-asiat mietityttää. Äääh. Kolmeen inssiin varasin rahaa eikä vaatinut kovinkaan kummoista temppuilua. Mutta sitten pitää jo vähän miettiä. IVF täysin omalla rahalla ja luovutetuilla siittiöillä kun on aika tyyris operaatio, toisaalta onko järkeä jatkaa insseillä. Kuusi inssiä on kuulemma sellainen, että sen jälkeen ei käytännössä kenelläkään tärppää.
 
alys: Jokainen puntaroi omat resurssit, mutta olen täällä ennenkin puhunut vahvasti nopeammasta siirtymisestä ivf:n. Itselläni meni saman verran (ihan hiukan enemmän) kolmeen inssiin kuin yhteen ivf: ja onnistumisprosenteissa on iso ero. Mielestäni kuusi inssiä on silkkaa rahastusta. Tsemppiä!
 
  • Tykkää
Reactions: JohSar
Heippa!
Taustalla olen ollut pitkään ja nyt olen suunnitellut lähteväni hoitoihin, kohdallani se olisi IVF. Kysynkin että mitä se on tullut maksamaan esim väestöliitolla, näin itsellisenä naisena olen liikkeellä.
Koko aikuisiän olen ollut ilman ehkäsyä, pitkässä parisuhteessa olimme myös hoidoissa jotka jäi kesken eron takia.
 
Hei! No onpas tunkeilevainen lääkäri, kun alkaa neuvoa potilasta ihmissuhdeasioissa. Ymmärrän tuon lopettamisen kyllä siinä tapauksessa, jos on kyseessä nuori nainen, joka pystyy luomunakin raskautumaan, ja on aikaa seurustella muutama vuosi kunnes mies on ehkä mahdollisesti valmis yrittämään lasta. Mutta tosiaan silloin hoitojen lopetus varmaan tapahtuu itsestään ilman neuvomistakin. Taas jos on viimeiset hedelmälliset ajat käsillä tai alkiot jo pakkasessa, niin tuskin kannattaa luopua hoidosta seurustelun takia, ainakaan kovin pikaisesti. Tai jokainen sen itse päättäköön, ja jokainen myös elää päätöstensä kanssa itse (ei lääkäri tai psykologi). Myös miehet ovat ihan täysivaltaisia ihmisiä, joten he varmaan pystyvät itse ratkaisemaan, missä elämäntilanteessa olevan naisen kanssa he haluavat seurustella. Toki ehkä seurustelusta ei kannata pitää meteliä klinikalla, koska vaativat uudet psykologin lausunnot hyvin äkkiä, rahaa ja aikaa katoaa taas kankkulan kaivoon, ja pahimmassa tapauksessa hoidot lopetetaan, jos joko lääkäri tai psykologi ahdistuu itselleen oudosta asetelmasta.
 
May. Sullahan on pian testailujen aika. Voi kumpa...:heart:

Itse menin heti ekan inssin jälkeen ivf.ään. Jokainenhan sen päätöksen tekee, mut itse katsoin inssit itselleni vääräksi keinoksi. Oikea ratkaisu kohdallani.

Tsemppiä ja plussatuulia:heart: hurjasti kaikille!!

Sisko + pirpana 15+1
 
May80 sulla alkaa piinailu lähestymään loppua.. Tsemiä vielä viimesiin päiviin.

Piinailu alkoi täälläkin, kolmatta kertaa.
Tässä kierrossa oli clomit apuna ja kontrolliultrassa näkyikin neljä munarakkulaa, joista kaksi oli muita vähän pienempiä. Vähän jännitystä oviksen odotteluun, nimittäin lääkärin kanssa puhuttiin, että kahteen tehdään, kolmeen mietitään, neljään ei tehdä. Mulla kun on ennestään jo kolme lasta, niin jopa kaksoset lisäis määrää niin ettei autoon mahduttais :) Toki se riski on aina huomioitava, mutta ei sitä kannata kauheesti kasvattaakaan. Meillä kun vielä on perheessä kaikilla naisilla (minä mukaan lukien) saanut alkunsa kaksoset, kaikissa tapauksissa tosin on syntynyt vain toinen.

No, kaikki kävi kuitenkin hyvin, inssin aikaan tallella oli enää kaksi munarakkulaa, joista toinen oli juuri puhkeamassa ja toinen vielä liian pieni puhkemaan. Tietty onnistumisprosentti olis ollu parempi jos olisin saanu sen kaksi munasolua liikkeelle, mutta hyvä kun edes yks.

Nyt pitää sitten vaan jotenkin pysyä rauhallisena kaksi viikkoa..
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: sisko36 ja JohSar
Olisi ollut mahtavaa tulla kertomaan iloisia uutisia, mutta... Piinailu päättyi pari päivää liian aikaisin, ja testi vahvisti negatiivisen tuloksen tälläkin kertaa. Ensimmäistä kertaa alkoi suorastaan kiukuttaa: miksi tämä ei onnistu! Faktat inssin onnistumisprosentista on tiedossa, mutta kyllä sitä silti kovasti toivoo positiivista tulosta. Otin taskulaskimen käteen ja totesin, että yksi inssi vielä ja sitten on siirryttävä tehokkaampaan menetelmään. Tylyä puhua rahasta, mutta missään nimessä 6-8 inssiin ei ole rahaa + IVF-hoitoihin ei ole varaa, vaikka klinikka tuollaista inssimäärää ehdotti. Eli luomukiertoon vielä tämä viimeinen kokeilu, sitten pieni hengähdystauko (myös klinikan joulutauko) ja ensi vuoden alussa sitten IVF-hoidot mikäli lääkäri on kanssani samaa mieltä että hoidot voidaan aloittaa.
Kalinalle paljon tsemppiä, ja muillekin, toivottavasti plussa napsahtaa :) Ja ihanaa odotusta plussanneille!
 
Myös mulla loppui edellinen piinailu samoin kuin aina ennenkin. Nyt on taas uusi yritys menossa, mutta jotenkin toivo alkaa olla jo lopussa. Tämän jälkeen seuraavaan kertaan saan sentään piikitykset mukaan, hurraa. Mutta kai sekin on eteenpäin.

Viime inssissä vuorossa ollut lääkäri oli aika nuiva kun totesin, että haluaisin vuodenvaihteen lomakauden jälkeen mahd. nopeasti siirtyä IVF-hoitoihin. Hän ei ottanut mua ollenkaan tosissaan ja oli jopa vähän töykeä. Ihan kuin tässä jo useamman vuoden jatkuneessa lapsettomuudessa ei jo olis ihan tarpeeksi kestämistä. Toivottavasti seuraavassa ultrassa olis taas ihana oma lääkärini, niin kysyn uudemman kerran. Ehkä hän ymmärtää, etten halua hoitoihin ihan vaan huvikseni. No, katsotaan nyt ainakin pari inssiä lisää, ehkä ne hormonit jotenkin vaikuttaa.

Parempaa hoito-onnea muille! Olis tosiaan mukavaa lukea taas plussauutisia!
 
Ja niinhän siinä taas kävi, että piinailu loppui menkkoihin.

Päätin pitää pienen tauon ja viettää joulun rauhassa. En halua joulun alle piinailua ja mahdollista pettymystä. Alku piinaavasta kahdesta viikosta menee aina ihan kivasti, jopa normaalisti, mutta viimeset päivät on kyllä vaikeita, vaikka miten yrittäs muuta miettiä.

Toivottavasti santi30 sulla on piinailun päätteeksi parempia uutisia meille. Tsemiä :)
 
Voi ei, Kalina :hug:
Mutta uusi vuosi on taas uusia mahdollisuuksia täynnä. Niin kliseiseltä kun se kuulostaakin. Toivottavasti alkava vuosi tuo meille kaikille uudet tunnelmat!

Toistaiseksi täälläkään ei kyllä ole sen parempia uutisia. Paitsi se, että nyt sain tosiaan hormonit mukaan. Tai ehkä ei niin hyvä uutinen, mutta ainakin tuntuu siltä, että asioissa päästään eteenpäin. Lääkkeiden hinta kyllä järkytti, vaikka tiesinkin että kallista tulee olemaan. Nyt jännittää, osaanko pistää oikein ja miten ne mahdollisesti vaikuttaa. Klinikalta tuli kyllä hyvä opastus, joten eiköhän se suju, vaikka jännittääkin. Mulla piinailu osuu nyt tietenkin juuri jouluun, mutta ei sillä oikeastaan ole väliä. Onhan näitä samanlaisia jouluja nähty. Mieluiten lähtisin johonkin lämpimään kauas muiden jouluhössötyksestä. Kun ei omaa perhettä ole, joulu on alkanut tuntua lähinnä vaan yhdeltä ylimääräiseltä lomalta. Onpahan hyvä tekosyy laiskotella ja syödä suklaata :)
 
Mulla kävi hassusti. :D Piti pitää se välikierto. Kävin lääkärin juttusilla vähän ennen kuin uumoilin uuden kierron alkua (kierrot olleet n 23-27 päivää nyt hoitojen aikana, normaalisti pitempiä), kp 17 tienoolla. Puhuttiin IVF mahdollisuudesta. Lääkäri halusi vielä ultrata kun ensimmäisellä ultralla löytyi niin paljon näkyviä rakkuloita, että jännitti hyperiä jos IVF:ään joutuisi mennä. No, huomasi siinä ultratessaan, että siellä on ovulaatio hyvin lähellä. Ehdotin, että tehtäisiin se kolmas inssi heti.

Ihan hetihän sitä ei voinut tehdä kun ei labra ollut lainkaan valmistautunut asiaan, mutta sain junailtua läpi, että jos ovistikku seuraavana aamuna on plussa niin tehdään inssi silloin, vaikka lääkäri vähän hangoitteli vastaan. Plussa se oli, kp 18.

Jo eilen, dpo 12, sain haamun ja tänään aamulla oli jo selkeästi punertava plussa. Hups!
 
Mahtavia uutisia alys :heart: Kalinalle rentouttavaa joulutaukoa ja Santi30:lle tsemiä hoitoon!

Itselläni menee vähemmän putkeen hoidot. Ovulaatio on hukassa ja edellinen kierto vain 19 päivää. Lieneekö sen Pregnylin syytä vai stressiä, en osaa sanoa, mutta sitä 4. inssiä ei ole voitu tehdä. Toivon kuitenkin että ovulaatio ilmestyy vielä ennen klinikan joulutaukoa ja saadaan se viimeinen inssi tehtyä.
 
Aivan mahtavaa alys =D Onnea!

May80 mulla Lugesteron pisti kierron sekaisin.. että ei niistä hormoneista aina pelkästään apua ole, joskus harmiakin. Tosin voihan noita "viallisia" kiertoja olla välissä muutenkin. Ja varmasti on myös stressillä osuutensa, eihän tämä yrittäminen mitään hermolomaa ole. Toivotaan, että vielä kerkiät ennen joulutaukoa.

Mukavaa ja rauhallista joulua kaikille. Toivottavasti seuraavaa juhlimme kaikki uusien perheenjäsenten kanssa :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: sisko36 ja May80
Huh, löytyihän se ovulaatio testillä! Taisi olla vain "tyhjä kierto" tuo edellinen, mutta säikähdin kyllä että nytkö kroppa meni ihan sekaisin. Eli 4. inssi on takana ja loppukierron tueksi sain Lugesteroneja. Nyt odotellaan lomaa, testipäivää ja sitä plussaa =)

Ihanaa joulunaikaa kaikille!
 
  • Tykkää
Reactions: Wannawalli
Hei kaikki itselliset ja itsellisiksi äideiksi haluavat. Oikein onnellista tulevaa vuotta ja uskoa itseen sekä onnistumiseen.

Aloitin tapaamiset klinkikalla viime joulukuussa ja nyt oma vauva tuhisee vieressä. En kerro kerskuakseni, vaan toivottaakseni kaikille onnea - se ei vaadi kuin sen yhden onnnistumisen!

Olette mielessäni.
 
Onnea Wannawalli :heart: , ihanaa lukea vauvauutisia! Mites Santi30, toivottavasti onnisti tällä kertaa :)

Luonnonkiertoon tehty 4. inssi ei tuottanut tulosta ja kierto pysyi edelleen suunnilleen samanlaisena kuin aiemmin vaikka Lugesteront olivat käytössä. Päätin jo ennen lääkärin soittoaikaa, että ilmoitan haluavani nyt IVF-hoitoihin. Keskustelun tulos oli kuitenkin sellainen, että tämä kierto jätetään väliin, seuraavaan mukaan pistoshormonit ja vielä yksi inssi. Jos tästä ei onnistu, helmikuussa alkavat IVF-hoidot. Kaikesta huolimatta iloisella mielellä kohti seuraavaa hoitoa, kyllä tämä onnistuu :)
 
  • Tykkää
Reactions: Kalina*
Nyt kun on tullut googlattua monta päivää ja löysin tämän ketjun niin pakko johonkin tuoda julki tämä projektini. Eli vauva! Ehdottomasti itsellisenä sinkkuna. En ihan koko ketjua ole läpi lukenut mutta tästä on ollut apua. Huomenna siis tapahtuu ensimmäinen puhelinsoitto klinikalle, väestöliittoon. En ole ikinä ollut mistään näin varma! Sekin on uusi tunne, josta olen aivan tohkeissani. Taustallahan ei ole lapsettomuutta ja ikäkin on sopiva. Täytyy olla positiivisella mielellä, vaikka tietenkään tuloksesta ei voi olla varma.

Huomenna eka soitto ja toivottavasti asia alkaa rullaamaan eteenpäin.
 
  • Tykkää
Reactions: millanen40

Yhteistyössä