Yksinäisyys..

Onko jotkut ihmiset vaan tuomittu elämään yksinäisyydessä? Ilman ystäviä, perheen/miehen tukea, täysin yksin. Onko se oikein?
Mä oon yksin, niin yksin, että se jumalauta sattuu ja paljon!
Välillä se yksinäisyyden tunne on niin voimakas, että tuntuu siltä että se peittää kaiken muun alleen.
Oon ihan normaali 26-v "nuori"nainen, ja ihan yksin, totaalisen yksin! Jos mulla ei olis tota mun pientä tytärtä, niin mulla ei olis mitään eikä ketään.
Kai mä oon jotenkin epäonnistunu kaikessa, enkä oo osannu pelata korttejani oikein...

 

Onko jotkut ihmiset vaan tuomittu elämään yksinäisyydessä? Ilman ystäviä, perheen/miehen tukea, täysin yksin. Onko se oikein?
Mä oon yksin, niin yksin, että se jumalauta sattuu ja paljon!
Välillä se yksinäisyyden tunne on niin voimakas, että tuntuu siltä että se peittää kaiken muun alleen.
Oon ihan normaali 26-v "nuori"nainen, ja ihan yksin, totaalisen yksin! Jos mulla ei olis tota mun pientä tytärtä, niin mulla ei olis mitään eikä ketään.
Kai mä oon jotenkin epäonnistunu kaikessa, enkä oo osannu pelata korttejani oikein...

No mitä se yksinäisyys on? Mulla ei ole sitä todellista ystävää tai niin mä olen huomannut! Olen ollut yksin kuopuksen odotusajasta yksin ja edelleen olen yksin ilman miestä ja kuopus on nyt 3v5kk.

Tosin mulla se tilanne etten halua meidän elämään nyt tällä hetkellä mitään uutta.

 

Joskus tunnen olevani yksin, joskus yksinäinen...
Siinä on kyllä selvä ero...

 

Ei kai ketään ole tuomittu elämään yksinäisyydessä? Itse en voi elää yksinäisyydessä, etsin seuraa vaikka väkisin... Naapuri 80v on aika innoissaan kun käyn lasten kanssa kylässä

 

Joskus tunnen olevani yksin, joskus yksinäinen...
Siinä on kyllä selvä ero...

Sitä voi olla yksin seurassaki. Outoa, mutta totta. :|

 

Sitä voi olla yksin parisuhteessakin.

 

Joskus tunnen olevani yksin, joskus yksinäinen...
Siinä on kyllä selvä ero...

No mä oon yksin yksinäinen..

 

mä muistan joskus ku sairastin masennusta et olo oli tolkuttoman yksinäinen ja hyljätty vaikka mulla oli kyllä läheisiä..... eli kait se on enemmän mielentila ku mitään muuta.

mut jos kaipaat jotain ni mulle saa ehdottomasti laittaa yv:tä, aiheesta ja muustakin!

 

kurjaa. varmasti löytäisit seuraa,mutta uskallakko tutustua vieraisiin?

 

mä muistan joskus ku sairastin masennusta et olo oli tolkuttoman yksinäinen ja hyljätty vaikka mulla oli kyllä läheisiä..... eli kait se on enemmän mielentila ku mitään muuta.

mut jos kaipaat jotain ni mulle saa ehdottomasti laittaa yv:tä, aiheesta ja muustakin!

Mulla ei oikein niitä läheisiäkään ole. Äiti on alkoholisti, ja isän kans soitellaan 2 krt vuodessa, muita tärkeitä ihmisiä ei oo. Jos mä vaikka kuolisin (toivottavasti niin ei käy) niin mua ei jäis kaipaamaan ketään... Tai onhan mulla toi muksu (niin pieni, ettei ymmärrä ), ja sen isä ( sitä ei vois vähempä kiinnostaa). Lohduttaa ihan pirusti..

 

mä muistan joskus ku sairastin masennusta et olo oli tolkuttoman yksinäinen ja hyljätty vaikka mulla oli kyllä läheisiä..... eli kait se on enemmän mielentila ku mitään muuta.

mut jos kaipaat jotain ni mulle saa ehdottomasti laittaa yv:tä, aiheesta ja muustakin!

Mulla ei oikein niitä läheisiäkään ole. Äiti on alkoholisti, ja isän kans soitellaan 2 krt vuodessa, muita tärkeitä ihmisiä ei oo. Jos mä vaikka kuolisin (toivottavasti niin ei käy) niin mua ei jäis kaipaamaan ketään...

N o mulla vähän sama tilanne. En tie koska isä soittais mulle jos musta ei kuuluisi. Itse soitan isälle lähes ainakin kerran viikossa.

 

mä muistan joskus ku sairastin masennusta et olo oli tolkuttoman yksinäinen ja hyljätty vaikka mulla oli kyllä läheisiä..... eli kait se on enemmän mielentila ku mitään muuta.

mut jos kaipaat jotain ni mulle saa ehdottomasti laittaa yv:tä, aiheesta ja muustakin!

Mulla ei oikein niitä läheisiäkään ole. Äiti on alkoholisti, ja isän kans soitellaan 2 krt vuodessa, muita tärkeitä ihmisiä ei oo. Jos mä vaikka kuolisin (toivottavasti niin ei käy) niin mua ei jäis kaipaamaan ketään...

Ei yhtään ystävää tai kaveria? :/

On sulla ainakin se lapsi joka jäisi kaipaamaan :| :hug:

 

mä uskon et kaikesta huolimatta sua jäis kaipaamaan monikin ja ehkä niitä kaduttais ettei tullu pidettyä suhteita yllä. jos mietit itse että vaikka kuinka elämä heittelis, ja joskus aikuisena sun tytär kuolis ni kyllä siihen varmaan sellanen side silti olis että sitä kaipaamaan jäisit? mä en usko että kukaan äiti tai isäkään voi sanoo että oman lapsen kuolema on yks lysti. ja onhan sulla se pikkunen tyttö, siinä on jo paljon.
tosin ymmärrän hyvin sen ettei siitä tytöstä oo sellasta seuraa, totta hitossa jokainen aikuinen kaipaa sosiaalisia kontakteja toisiin samanverosiin aikuisiin ja tukea, koska eikän lapseensa voi tukeutua niin.

 

Mullakin on useinkin yksinäinen olo vaikka kavereita on paljon ja tuttuja.

Joskus jopa mietin oikeesti että jos kuolisin niin kuinka moni suris?Mietin aikani ja tulin siihen tulokseen että helvetin moni olis mun hautajaisissa

Ihan varmasti sä olet monelle tärkeä!

 

mä muistan joskus ku sairastin masennusta et olo oli tolkuttoman yksinäinen ja hyljätty vaikka mulla oli kyllä läheisiä..... eli kait se on enemmän mielentila ku mitään muuta.

mut jos kaipaat jotain ni mulle saa ehdottomasti laittaa yv:tä, aiheesta ja muustakin!

Mulla ei oikein niitä läheisiäkään ole. Äiti on alkoholisti, ja isän kans soitellaan 2 krt vuodessa, muita tärkeitä ihmisiä ei oo. Jos mä vaikka kuolisin (toivottavasti niin ei käy) niin mua ei jäis kaipaamaan ketään...

Ei yhtään ystävää tai kaveria? :/

On sulla ainakin se lapsi joka jäisi kaipaamaan :| :hug:

Ei yhtään ystävää tai kaveria...

 

aikuinen tarvii kyllä jonkulaisten verkoston ympärilleen. lapselle riittää just oma vanhempi ja sisarukset tms. mutta mutta.... muistelin vaan että mä hajoilin tosissaa silloin ku en saanu otettuu yhteyttä keneenkään, vanhoihin kavereihin tai tuttuihin ja mieskin oli jotenki tavottamattomissa.

 

mä muistan joskus ku sairastin masennusta et olo oli tolkuttoman yksinäinen ja hyljätty vaikka mulla oli kyllä läheisiä..... eli kait se on enemmän mielentila ku mitään muuta.

mut jos kaipaat jotain ni mulle saa ehdottomasti laittaa yv:tä, aiheesta ja muustakin!

Mulla ei oikein niitä läheisiäkään ole. Äiti on alkoholisti, ja isän kans soitellaan 2 krt vuodessa, muita tärkeitä ihmisiä ei oo. Jos mä vaikka kuolisin (toivottavasti niin ei käy) niin mua ei jäis kaipaamaan ketään...

Ei yhtään ystävää tai kaveria? :/

On sulla ainakin se lapsi joka jäisi kaipaamaan :| :hug:

Ei yhtään ystävää tai kaveria...

No höh
On kai sulla kuitenkin ollut?
Mitä jos ottaisit itse yhteyttä vanhoihin kavereihin/ystäviin?
Mulla on muutamakin sellainen jonka kanssa tulee pidettyä turhan harvoin yhteyttä, muka omien kiireiden takia.
Sit vaan välillä otan itseäni niskasta kiinni ja pirautan muistuttaakseni etten ole unohtanut.

 

Tuli yksinäisyydestä mieleen tää biisi http://www.youtube.com/watch?v=2-e58Ik6gWQ

 

Joskus tunnen olevani yksin, joskus yksinäinen...
Siinä on kyllä selvä ero...

No mä oon yksin yksinäinen..

Voit aina laittaa yv;tä niin on ainakin juttuseuraa...
Muuta en voi tarjota...

 

Mä olin nuorempana yksinäinen, nyt olen vain yksin. Ja oikeastaan olen omasta halustani yksin, mutta en enää useinkaan tunne olevani yksinäinen.

 

Sitä voi ihminen olla yksinäinen vaikka ympärillä on monta hyvää läheistä ystävää ja on aviomies ja perhe...kuitenkin tuntuu että sydäntä särkee yksinäisyys.
Siihen voi olla monta syytä, masennus tai piilevä masennus on yksi syy, toinen voi olla toimimaton parisuhde, kolmas voi olla se ettei ole sinut itsensä kanssa ei osaa tulkita itteensä oikealla tavalla. Henkinen kasvu ei ole "ajan tasalla"
Nämä on esimerkkejä, kaippa sekin on yksilöllistä... :/

 

Musta tuntuu välillä että se on ihan oma vika että ei oo läheisiä ystäviä joiden kanssa pitää jatkuvasti yhteyttä. Mä nimittäin väsyn herkästi liian ahkeraan yhteydenpitoon. Tai se on kausiluontoista. Minusta olis vaan mukavaa välillä olla omissa oloissa ja toisessa kohtaa kaipaan aktiivisempaa ystävyyssuhdetta. Yleensä vaan käy niin että kun käperryn siihen omaan talvihorrokseen häviää se joku sitten muihin kuvioihin. En sitä suuremmin jaksa surkutella, ajattelen itsekkäästi että jos en kelpaa harvakseltaan niin ei sitten.Joskus iskee blues siitä etten voi olla niin sosiaalinen mitä ilmeisesti hyvä ystävyys vaatisi tai sitten en vaan ole "tavannut sitä oikeaa". Yksi lapsuudenaikainen ystävä on, siinä vaan kävi niin että kun sain vauvan niin kas kummaa, eipä kelpaa enää seura sinnekään. Ymmärränhän minä senkin, lapsettoman aikuisen elämä on niin erilaista,,,
Pitäisi löytää sellainen ihminen jonka arki olisi sovitettavissa minun arkeeni ja toisinpäin. Ilman että se tuntuu työläältä kummastakaan. Ehkä se on liian paljon vaadittu joten toistaiseksi näillä mennään.
Ja anteeksi, asian vierestä mentiin ja tunkeuduin valittamaan toisen ketjuun.
Voimia kuitenkin ap:lle. Tavallaan tiedän mistä puhut.

 

olen sitä mieltä, että jos siltä tuntuu niin mennään joku päivä ottaa parit baariin ja tehdään uusia ystäviä yhdessä

 

olen sitä mieltä, että jos siltä tuntuu niin mennään joku päivä ottaa parit baariin ja tehdään uusia ystäviä yhdessä

Minäkin olen yksinäinen, vaikken baareissä käy.

 

Jos haluat kirjoitella joskus ,laita yv:tä .olen ollut joskus tosi yksinäinen....