yksinäisyys

...

 

Ei ole tullut raja vastaan, kun niin paljon liikumme kodin ulkopuolella. Meillä menee päivät nopsaan pojan kanssa, yhdessä ns sitovassa menossa ollaan aina kerta viikkoon eli muskarissa ja lisäksi srk:n ja MLL:n perhekahvilassa yritetään käydä, nii ja puistoon mennään, jos on kivat ilmat. Muuten ihan vaan omalla pihalla ulkoillaan. Noi kerhot on ihan omasta halusta kiinni. Eipä oikein sinun auta muu kuin ottaa itsesäsi niskasta kiinni ja hakeutua vaik seurakunnan tai MLL:n perehkahvilaan, ne ei ole mitään sitovia juttuja, vaan menet jos huvittaa ja ilmaisiakin ovat. Nii ja tuskin ne puistoissa sinua oikeesti katselee arvioiden sinun ikää, ehkä enemmän kiinnostuneen kuka olet. Minä ainakin olen saanut saman ikäisten lasten äideistä paljon uusia tuttuja ja meidän äitien iät eroavat 10 vuodella toisistaan tai tuolla haitarilla. Hyvin tulemme juttuun ikä eroista huolimatta.
Laita vaik ilmoitus tapaillaan palstalle, et haet seuraa puistoiluun ja muuhun puuhasteluun saman ikäisten lasten äideistä asuinalueesi lähistöltä.

:hug:

 

:wave: Kuulostaapa tutulta.
Nyt on taas semmonen olo että mökkihöperöityminen on lähellä... Käydään kyl pojan (1v.) kanssa moikkaamassa mammakavereita viikottain, mutta jotenkin he ovat kuitenkin niin erityyppisiä ihmisiä (ollaan tavattu netin ja neuvolan kautta), että lapset on ainoa asia mikä yhdistää. Puistoissa ollaan nyt alettu ahkerammin käydä, mutta sielläkin saman kaavan mukaan aina (lähinnä hyvänpäivänjutustelua, onpas kiva sää ja sitä rataa). Omat vanhat kaverit jäi vähän niinkun toiselle paikkakunnalle muuton takia, joten tosi yksinäiseltä tuntuu muutenkin välillä.
Kun löytäis sellasia kavereita, kenen kanssa synkkais lasten kanssa ja ilman, ja keiden kanssa ois helppoa ja kivaa viettää aikaa päivisin ja keksiä tekemistä. Taidan olla tosi vaativa

Poika on vielä todella vilkas riehuja, niin on rankkaa keksiä tekemistä ja viihdyttää häntä kotona pääasiassa yksin kaiket päivät. Joku kauppareissu kun on päivän suuri tapahtuma ja kohokohta, niin pistää kyllä miettimään

 

Meppi veit kyllä sanat suustani; aivan kun olisin itse kirjoittanut viestin, joskin sillä erotuksella että tyttö 1 v 3 kk rauhallinen tapaus luonteeltaan. Käydään kyllä tytön kanssa kerhoilemassa 1 - 3/ krt viikossa, mutta kovin ovat jääneet pinnallisiksi mammatutut sitä kautta. Silti en tätä työelämään vaihtaisi; enemmän kuitenkin hyviä hetkiä ja mukavia päiviä. Mies viettää vapaa-aikansa lähes täysin tyttärensä kanssa, joten äiti pääsee kyllä tuulettumaan. Päivät ovatkin ongelma; iltaisin ja viikonloppuisin on ihan mukavakin viettää yhteistä aikaa koko perheen kanssa.

 

Tässä kotiäitiydessä on niitä hyviä ja huonoja aikoja ... kyllä muakin välillä tympii kun on äiti 24 h / vrk ja 12 kk / vuosi. Me tosin käydään harrasteissa lasten kanssa.

 

Kultakala: jos sulla on mahdollisuus mennä jumppaan, niin raahaudu sinne vaikka väkisin. minulla ainakin tulee jumpan jälkeen hyvä mieli ja saan muutakin elämää kuin tämän kotonaolon.

mulla tuntuu kans välillä et seinät kaatuu päälle. mulla on 1-vuotias tyttö. en ole koskaan ollut mitään kotonaolotyyppiä, mut en osannut odottaa et lapsen saatuani en jaksa olla kotona. olin kyllä syksyn koulussa ja meni ok, kun oli muutakin. nyt koulua on enää pari tuntia viikossa. töitä olen ettinyt jo lokakuun alusta aktiivisesti, eikä hyvältä näytä. toivottavasti pääsen kuitenkin viimeistään kesällä töihin, jotta saan tähän elämään muutakin sisältöä.

tällä paikkakunnalla mulla ei ole mammakamuja. koulussa kun käyn, porukat selvittää koko ajan jostain ryyppäämisestä sun muusta. olen siis aika kaukana heidän ajatuksistaan. perhekerhossa olen käynyt, mutta siellä tuli tunne, että kaikki vaan utelevat kuka oon ja mistä tullu. vauvauinnissa käydään vieläkin, mutta sitäkin on vain kaks kertaa kuussa. jumpissa käyn 3 kertaa viikossa et se on mun omaa aikaa. mies on hyvin mukana tytön hoidossa jne.

mutta tuntuu siltä et töihin pitäs päästä kohtapuoliin tai hermot menee totaalisesti. hyi, ku kuulostaa kauhealta...