Yksipuolisen vauvakuumeen "iloja".

Lopetin pillerit Maaliskuussa, koska ne vaan eivät sopineet minulle. Olen kokeillut eri vaikuttavia aineita pillereissä ja ehkäisyrenkaitakin. Olen pitänyt aiemminkin taukoa pillereistä ja silloin olemme käyttäneet ehkäisynä kortsuja. Niitä nytkin olemme käyttäneet, vaikkakin emme enää yhtä tarkasti kuin aiemmin.

Minulla on vauvakuume. Mieheni ei vielä ole valmis lapsentekoon, mutta tahtoo kyllä lapsia kanssani sitten kun on parempi aika.

Edellinen tyhjennysvuotoni alkoi 31.3 ja n. 22.4 olin tuntevanani oviksen. Mutta myös viikkoa myöhemmin tuntui samantapaista kipua, joka on sitten jatkunut tähän päivään asti. Sen jälkeen olen ollut normaalia enemmän turvoksissa ja väsyksissä.

Minä olen ollut noiden kortsujen kanssa se "käyttäjä". Nyt kun tämä vauvakuume on vallannut pääni olen antanut mieheni viedä asioita pidemälle ennenkuin olen hänet kumittanut ja pari kertaa olemme ollet ilman ehkäisyäkin. Tunnen hirveää syyllisyyttä siitä. Varsinkin nyt kun jo kovasti jo odottelisin tätiä kylään.

Tein eilen päivällä ja tänään aamulla testit ja negaa näytti. Vaikka minun pitäisi olla siitä onnellinen niin en vain pysty.

Näin viimme yönä unta, että testiin tuli plussa ja innoissani hain kameran paikalle. Painon painiketta pohjassa vaikka kuinka pitkään eikä mitään tapahtunut. Kokeilin uudestaan mutta en vain millään saanut kuvaa otetuksi. Mistähän sekin kertoo? Ainakin siitä, että tämä asia on vallanut pääni täysin.

Jo pelkästään tästä asiasta kirjoittaminen helpottaa oloani, mutta haluaisin kuulla onko muilla ollut samantapaisia tilanteita ja kuinka niistä on jatkettu eteenpäin.
 
No mulla tilanne lähti reilu vuosi sitten juurikin tuosta. Tarkoitus oli pitää pari kuukautta taukoa pillereistä, kun olin sen aikaisten tapahtumien vuoksi niin hajamielinen, että otin pillerit ihan miten sattuu, unohtelin useaksi päiväksi jne. Alussa käytettiin kortsua, jos muistettiin, ja varottiin vähän mahdollisia ovulaatioaikoja, mutta tämä kaikki pikkuhiljaa väheni ja unohtui. Kolmannesta kierrosta muistaakseni kuvittelin olevani raskaana, ja mies sanoi, että haluaisi sitten ehkä pitää sen. Sen jälkeen jäi kaikki ehkäisy ja varominen pois. Ajateltiin, että ehkä vielä ei ole ihan täydellinen hetki, mutta saa tulla, jos on tullakseen. Eipä ole tullut. Tämän vuoden alusta ollaan sitten enempivähempi tosissaan jo yritetty, tarkkailen kehoani enemmän ja huolehdin, että otolliset päivät käytetään tarkkaan hyväksi.

Meillä homma menee vähän niin, että mies yrittää välillä toppuutella ja olla järkevä. Minä olen sille tarpeeksi monta kertaa sanonut, että aborttia en tule ikinä tekemään, ja jos kerran ei ole valmis isäksi, niin kaivaa sitten ne kumit sieltä laatikosta. Eipä ole kaivanut. Ja samaa mieltä on, että tietenkään ei aborttia tehdä. Musta tuntuu, että se enemmän yrittää itselleen vakuutella, että vielä kannattaisi odotella, vaikka oikeasti jo haluaisikin. Välillä se nimittäin innostuu ihan kamalasti, ja seuraavassa kierrossa sitten taas miettii, että pitäis koulu käydä loppuun ja isompi asunto ostaa, ehkä sitten vuoden päästä.

Mun mielestä, jos se sun miehesi ei kerran itse välitä huolehtia ehkäisystä, niin ehkä sille ei sitten niin paha asia se vauvakaan olisi. Teet sille tilanteen tarpeeksi selväksi, niin sen jälkeen on turha itse mitään syyllisyyttä potea. Ehkäisy on tasan yhteinen asia, ja jos toinen ei sitä halua, eikä toinen välitä, niin silloin luulis olevan valmis vastaamaan seurauksista. Ja jos ei ole, niin sellaisen voi sitten vaikka heivata pihalle.

Miehet puhuu aina paremmista ajoista. Mikä se sellainen parempi aika on? Aina sitä jotain tekosyytä keksii, mutta kun "vahinko" on jo sattunut, niin kyllä siihen kummasti sopeutuu. Siinähän sitä on sitten 9kk aikaa järjestää niitä parempia aikoja.

Sanotaan, että lapsen täytyy olla toivottu ja odotettu. Useinkaan miehet ei toivo ja odota niin paljon kuin naiset, tulevat vain mukana pässinä narussa ja tyytyvät sitten osaansa. Eikä ne varsinkaan näytä, että olisivat asiasta jotenkin innoissaan, se ei vaan sovi.

Jos mies ei huolehdi ehkäisystä itse, minusta se on selvä merkki, että uteliaisuutta asian suhteen on ilmassa paljonkin, ja jonkin aikaa kun odotat, niin asiat edistyvät omalla painollaan johonkin suuntaan. Jos se mies ei todellakaan lasta vielä halua, niin hoitakoon sitten asian niin, että näin ei pääse käymään. Vai mitä se oikein kuvittelee? Että sinä haet joka kerta jälkiehkäisyn, tai että jos vahinko sattuu, niin siitä hankkiudutaan eroon? Ei se niin mene, kai olet sen tehnyt selväksi? Oletteko jo puhuneet, mitä sitten, jos vahinko sattuu?
 
Oon tehnyt selväksi suhteemme alkuajoista lähtien, että aborttia en tekisi ikänä ja että minun puolesta lapsia saisi tulla iso liuta. Eikä se tuota jälkimmäistä kommentiakaan säikähtänyt vaikka silloin olimme vasta olleet muutaman kuukauden yhdessä.

Mulla on noin puolet mun opinnoistani vielä edessä ja itsekkin kun järjellä sitä ajattelee niin ei ole se parhain aika. Mutta kun ei vaan pysty ajattelemaan järjellä. Ehkä sekin hetki sitten tulee kun tuolta miekkoseltakin katoaa järkeily ja se lähtee samalla innolla mukaan. Se ainakin olisi minulle se ideaalitilanne, että molemmat olisivat heti alusta alkaen täysillä mukana.

Ehkä olisi parasta nyt käydä kunnon keskustelu asiasta ja kertoa, että saattaa olla vahinko käynyt. En ole noista testeistäkään kertonut, kun en ole halunut huolestuttaa turhaan. Vaikka minulla nyt onkin raskausoireilua, niin uskon silti että se on tämän kuumeilun aiheuttamaa ja luultavammin pian täti tulee kylään.
 
Ja tottahan se on Myrtle, ettei ikinä ole täysin valmis vanhemmuuteen. Ei ikinä tule "täydellistä" hetkeä.

Minulla nyt tämä vauvakuume lähti siitä liikkeelle, kun kiinnostus tämän hetkisiä opintojani kohtaan yhtäkkiä lopahti ja aloin miettimään koulun vaihtamista ja tietenkin miettimään, että mitä sitä oikeen elämältä tahtoisi. Ainut asia mikä tässä itsetutkiskelussa selveni entisestää oli se, että äidiksi haluan ja pian! =)
 
Suosittelen kans kunnon keskustelua. Ehkä sua helpottais, kun saisit jonkin ajan? Esimerkiksi meillä aikanaan keskusteltiin jo vähän vuotta ja tarkentui vielä tarkemmin milloin. KUmpikin toki voi vielä muuttaa aikaa ja näin, ja se on ihan ok. Meille on kuitenkin itsestään selvää, että sitten kun naimisiin mennään, niin sen jälkeen lapsi on tervetullut milloin vain (vaikken itse vielä ihan silloin halua yritystä aloittaakkaan).

Oman mielenrauhasi ja muiden tunteiden vuoksi käyttäisin sinuna ahkerasti kumia kuitenkin. Helpottaa omaa mieltäsikin loppupeleissä. Mieshän kuitenkin tietää, että kertalaakista voi tulla raskaaksi..mutta ehkä ois mukavampi kunnolla sitten yrittää yhdessätuumin lasta.

Tuosta raskausoireilusta..ite jouduin kans vaihtelemaan pillerien sopimattomuuden ja lopulta vielä aurallisen migreenin takia. Ja kun jouduin siis olemaan hetken ilman pillereitä (kumit toki käytössä), niin mulla oli varmasti kaikki mahdolliset raskausoireet, mitä ikinä voi olla =) Ja olin ihan hämilläni, koska mehän käytettiin kumia. Itsekin tein varmuudeksi testin. Kuitenki sitten vasta tajusin, että nämä ovat pillereiden lopetusoireita..ei mulla koskaan aiemmin ollut sellaisia tullut, mutta tulipahan sitten silloin kuitenkin. Eli voipi olla, että on vain tästä kyse.

Voithan liittyä kuumeilemaan näihin ketjuihin, kyllä ne oikeesti helpottavat kummasti. Eniten voin kuitenkin sanoa, että omaan kuumeiluun on auttanut sen yrittämisen aloittamisen sopiminen. Olen jopa itse miettinyt, että pitäiskö sitä vielä siirtää puolella vuodella siitäkin eteenpäin (siirsin sitä puolella vuodella jo aiemmin juurikin opintojeni takia, että ehdin käydä aina yhden lukukauden lisää). Joten kyllä tosta on oikeesti hyötyä. Ja siitäki on hyötyä, et jos vaikka juhannuksena meette johki juhliin ym, niin mietit et nyt vielä voitte tehä sitä ja tätä ilman mitään järjestelyjä..ainakaan mulla itellä ei oo parhaat mahd tukiverkot, koska kummankin vanhemmat asuvat muutaman sadan kilsan päässä. Eli kantsii näistäkin asioista nauttia =)
 
Tosiaan nuohan täytyy olla pillereiden lopetusoireita. Aiemmin kun olen taukoa pitänyt niin on ollut erimerkkiset pillerit ja siksi niitä ei silloin ole ollutkaan. :snotty: Hiukan pistää hävettämään kun ei ennemmin tuota mieleen tullutkan.

Yrittämisen aloittamisen sopiminen kuulostaa juuri parhaalta ratkaisulta. =) Ihana kun tuli jo nyt paljon helpompi olo, alkaa nuo oireilutkin helpottamaan. :LOL:

Tänään siis tarpeeksi pitkälle näyttävät allakat esille ja suunnittelemaan.

Kiitos paljon vastauksista ja toivottavasti tästä keskustelusta olisi muillekkin hyötyä.
 
Tsemppiä Sinulle paljon! Meillähän oli kanssa niin, että lukion jälkeen mä olin ihan poikki ja opiskelu ei kauheesti kiinnostanut vaikka kouluun hainkin. Ajattelin välivuoden pitää kuitenkin. Eri asioiden takia oltiinkin siinä pisteessä, että vauvan yritys alkoi vähän ennen kun valmistuin. Sitten pidin välivuotta raskaana ollessa ja perään 1,5 vuotta olin kotona äitiyslomalla. 2,5 vuotta pois koulunpenkiltä taas antoi motivaatiota panostaa kouluun, joskin pikkulasten kanssa on omat haasteensa löytää aikaa tehtäville mutta hyvin selvisimme..
Sain AMK-opinnot suoritettua normaaliajassa vaikka pikkulasten äiti olinkin.

Omasta kokemuksesta voin välivuotta ja/tai mammalomaa suositella. Jotenkin erilaista palata kouluun, kun osaa arvostaa sitäkin, että saa olla aikuisten parissa eikä koko ajan kotona
:LOL: Ja totuushan on, että vauvan myötä elämä muuttuu aina, vaikea sitä on suunnitella "parhaaseen" aikaa tms. Välillä kun vielä yrittämiseenkin voi mennä pidemmän aikaa.. Tärkeintä on miehen kanssa puida asiat ja puhua avoimesti asioista.

Ja niikun edellä sanottiin, jos mies ei huolehdi ehkäisystä on tavallaan asian jo hyväksynyt jollain tasolla.. On meinaan niitäkin miehiä, jotka ovat erityisen varovaisia. Käyttävät itse kumia ja haluavat, että lisäksi nainen popsii pillereitä tms.
 
Viidessä vuodessa asiat muuttuu paljon, kun kaiken mitä nyt tietää olisi silloin tiennyt, asiat olisivat voineet mennä hyvinkin eri tavalla...

Vauvaa ei tullut. Miehen jätin pari vuotta sitten, kun kyllästyin ikuiseen jahkailuun. Kuusi vuotta yhdessä, pari vuotta kihloissa, toisella vakityö, toisella töitä vuodeksi, oma asunto ja silti olisi vielä pitänyt hetki odottaa, jos vaikka maailman taloustilanne vielä heikkenee. Erittäin vaikea ratkaisu oli muuttaa pois parhaimman ystävänsä luota ja jättää jälkeensä ihana oma koti ja siellä vietetyt lämpimät hetket.

En ehkä ikinä tule äidiksi, mutta ainakaan se ei ole enää toisen ihmisen mielivallasta kiinni. Uskon, että tälläkin hetkellä moni kamppailee samojen ajatusten kanssa, kuin minäkin kamppailin pitkään. Uskaltakaa päästää irti. Toista ihmistä on aivan mahdotonta muuttaa, varsinkin kun hän ei nää mitään syytä muutokselle. Parempaa tulee vielä aivan varmasti.
 
Kiinnostava tarina. Hienoa kun palasit kertomaan, mitä tapahtui! Aivan varmasti jotain parempaa on tulossa :)

Itse tulin aikanaan varmoista päivistä raskaaksi, mies halusi abortin, mutta kun sanoin ettei se ole mulle vaihtoehto ja haluan antaa mahdollisuuden lapselle ja hänelle oppia tuntemaan lapsensa, niin ei hän osannut erotakaan. Mulla ei siis vauvakuumetta ollut, mutta kun plussa pärähti tikkuun se iski ja kovaa. Jatkettiin yhdessä, vaikka luottamus siinä menikin puolin ja toisin. Jäin henkisesti yksin odotusajaksi, kun mies ei pystynyt käsittelemään koko vauva-asiaa ja hän koki raskaasti kun valitsin lapsen hänen pyyntöään vastaan. Isyys ja äitiys muutti meitä paljon, ja kumpikin rakasti alusta lähtien lasta ehdoitta. Mutta joku käsittelemätön kiila jäi ja jotenkin tiesimme, ettei rakkaus ole ihan sitä mitä meillä oli. Erosimme avoliitosta yhteisellä päätöksellä, kun lapsi oli 4 ja olemme sen jälkeen hoitaneet lapsen elämän 50-50, asuneet lähekkäin ja menneet tahoillamme naimisiin paljon paremmin meille sopivien kumppaneiden kanssa. Nyt 11v myöhemmin meillä on ihanat kumppanit, rakastavat parisuhteet, odotan kolmatta lasta (toista yhteistä aviomieheni kanssa) ja tiedän, että exänkin puolelle perheenlisäystä toivotaan. Nämä kaksi viimeistä raskautta ovat saaneet alkunsa yhteisestä toiveesta ja yrityksestä. Olen suunnattoman kiitollinen, että enää ikinä en ole joutunut kuumeilemaan (tai odottamaan lasta) yksin vaan yhteisesti.

Asioilla on tapana mennä niin kuin kuuluukin mennä, on todella tärkeää osata päästää irti vanhasta. Jotain uutta voi sitten kasvaa tilalle! Vauvan yrittäminen ja odottaminen tulisi aina olla minusta yhteinen asia. Jos se ei sitä ole niin sitten se ei sitä ole. Toivon, että kaikilla perhettä toivovilla olisi ensinnäkin mahdollisuus kokea ihme nimeltä raskaaksi tulo ja toisekseen saada jakaa se, sekä lapsen syntymä ja elämä rakkaansa kanssa. Aina niin ei ole eikä käy, ja toiveesta irti päästäminen on hyvin vaikeaa. Mutta kun sen saa tehtyä, niin edessä on uusia mahdollisuuksia ja tilaa onnelle. Sen muoto voi yllättää, kaikkea kun ei voi suunnitella :)
 
Itse olen perheestä, missä kaikki kolme lasta on tehty pahimpiin mahdollisiin hetkiin. Haluttuja ollaan oltu ja tietysti rakastettuja, mutta tilanteet eivät ole joustaneet vaan lapset. Omalleen toivoisi parempaa ja unelma olisi, että molemmat vanhemmat olisivat heti alusta täysillä matkassa <3 Toivottavasti tämä unelma vielä toteutuisi :)

Viisi vuotta sitten jo tuntui siltä, ettei kaikki mennyt niinkuin piti. Lapset olisi minulle ollut luonnollinen jatkumo ja miehen kiivas vastahanka tuntui oudolta. Olin jo lähdössä, kun minulle luvattiin kaikki mitä halusin ja enemmän. Pienillä reunaehdoilla. Opin luottamaan pelkästään tekoihin ja kun ne tyhjät sanat sekä lupaukset laski yhtälöstä pois oli helpompaa lähteä.

Hienoa, että Pippurihäntä kerroit omista kokemuksistasi. Vahvistaa uskoani siihen, että on mahdollista löytää oikea kumppani, jonka kanssa voi jakaa sen suuren rakkauden, pelon, onnen, surun, vastuun, jännityksen, kaipauksen, ilon ja kaiken muun mitä raskaus tai sen yritys mukanaan tuo. Toivottavasti vielä joskus minäkin. Paljon onnea ja iloa teidän odotukseenne! :)
 
Entäs sitten kun toive lapsiluvusta ei kohtaa, kun on jo kaksi ihanaa ja isoa lasta ja kuitenkin tämä ikuinen vauvakuume, jonka mieskin on tiennyt aivan hyvin. Nyt mies ilmoittaakin ettei oikeastaan haluakaan, "ei enää sellaista vastuuta, ei vaan jaksais". Ja tilanne ei vois olla parempi: isot omatoimiset sisarukset, vakituiset työt, hyvä oma koti, tilaakin riittäis ainakin muutamaks vuodeks, suht hyvä taloudellinen tilanne, pikäaikainen, luotettava parisuhde.. Kriisi.! Hormoniehäisy on lopetettu jo aikoja sitten, ovulaatio-oireet suorastaan huutaa ja raastaa kropassa, mutta mies ei halua. Kumman halut menee edelle? Kumpi joutuu luopumaan jostain? Onko mulla oikeutta olla pettynyt ja tuleeko musta lopulta katkeroitunut?
 
Mulla on sama tilanne, kuin Piggulla. Lapsia on jo kaksi, mutta kuumeilen kolmatta. Meillä lapset ovat alle kouluikäisiä, mutta homma toimii hyvin ja vauvalle olisi mielestäni hyvin tilaa perheessä. Miehelle tämä on täysin käsittämätön ajatus ja hän on sitä mieltä että ei missään nimessä enää lisää lapsia.
Olen yrittänyt avata keskustelua tuosta luopumisesta ja katkeroitumisesta, mutta mies näkee vain oman pointtinsa. Näen jo ikäväkseni katkeroitumisen merkkejä ja mielessäni on käynyt, että tämäkö se on se asia, joka meidät sitten erottaa. Yhteistä elämää takana 8 vuotta.
 

Yhteistyössä