siinäpä se otsikossa! tyttö oli kuin enkeli 3vuotiaaksi asti kunnes uhma alkoi!! mutta kauanko sen oikein "kuuluu" kestää?? nyt alkaa ensi kertaa tuntuun että luovuttaako pitäis..oonko tehnyt kaiken väärin vai mitä tää on?
uhma vaan muuttaa muotoaan mutta aina jotain on. ennen on uhmannut lähinnä vaan meitä kotona,mutta nykyään jo isovanhemmatkin saa osansa ja ihmisten ilmoillakin jo kiukutaan eikä totella..se ei mua haittaa siksi etteikö ihmisten ilmoilla "saisi", komennan kyllä yhtälailla ihan missä vaan! meillä ei ole (luojan kiitos) väkivaltaisuutta koskaan ollut, ilme kyllä on aika kaamea kun neiti suuttuu.... nyt vasta uhma on sitä että "en tee" "en mee" jne..
en vaan tiä mikä olisi hyvä keino kun EI USKOTA PUHETTA!!!!?!?? meillä on jäähy,ei oikein tunnu enää tepsivän, ei lelujen jäähylle ottaminen, liian usein sorrun huutamaan kun ei se ota kuulevaan korvaankaan ns normaalia puhetta, mutta yritän myös rauhallisesti selittää ja selittää (jankuttaa) asioita, ei auta. ok,olen kamala kun huudan,ja pyydän myös sitä anteeksi.. joka pvä päätän että tänään en hermostu, yritän olla tyyni.... jep, aina se käämi josain kohtaa palaa..etenkin kun väsy ja mäkin raskaana ja levätäkin tarvis.. tyttö on osapvä hoidossa ja käy myös kerhossa ja tykkää kovin kun näkee ikäisiään..
koitan kiitellä hyvästä käytöksestä,hyvin menneestä pvästä,avusta (ei kiukusta) kaupassa, siskonkans touhailusta ja vaikka pvä ois mennyt kuinka huonosti, joka pvä sanon että rakastan,että hän on tärkeä jne jne.......
ruoka ei kelpaa ja aamu ja iltapalatkin huonosti.uloslähtö melko kamalaa,etenkin jos vähänkin kiire.. pyrin siihen että ajoissa pyydän häntä pukeen ja meneen edeltä ulos..
kuivaksi oppi 2-3v,jonka jälkeen ei mitään vahinkoja, kunnes pikkusisko syntyi (4v4kk) ja tästä tulee pian vuosi.... yöllä kastelee ja pvällä mennentullen, koitan mainita välillä aina että käy välis vessassa, "en mä halua" tm on vastaus, tai ei oo hätä.. ja sitten voin vasta illallla pestessä huomata että housuihin on jossain vaiheessa tullut ja kysyn että koskahan näin on käynyt,niin voi käydä ilmi että aikoja sitten päivällä! ja monta monta krt olen ystävällisesti sanonut että SANO kun vahinko käy niin vaihdetaan kuivat housut ja pestään alapää ettei ala kutiseen ymym!! ei. ei sano. ja kuitenkin kuulemma tuntee kun hätä.. ja joskus vastaus on että "oli hommia/tuli lasten ohjelmaa"tm kun kysyn miksi on housuun tullut vaikka vessa vieressä......
mustasukkaisuutta ei kauheasti ole ollut, nyt sitä on enemmän huomattu kun pienempikin liikkuu ja touhaa ja menee perässä ja on leluja ym..niin tulee näitä tilanteita että toi EI SAA tulla mun huoneeseen EIKÄ koskea leluihin jne.. taasen välillä on niiiiiin siskon perään ja ei sais hakea sitä pois hänen huoneesta ja hän niin tykkää siitä =) .siis näitä käsittääkseni normaaleja juttuja.
mut enivei, muut joilla taistelua uhman ym kanssa, kertokaa miten jaksatte, miten teil menee, mikä teillä tepsii näihin "riiviöihin"???? mä oon aika väsynyt tähän hommaan nyt kun tuntuu etten riitä, en tiä miten tän asian sais aisoihin ja joskus ohikin!?
uhma vaan muuttaa muotoaan mutta aina jotain on. ennen on uhmannut lähinnä vaan meitä kotona,mutta nykyään jo isovanhemmatkin saa osansa ja ihmisten ilmoillakin jo kiukutaan eikä totella..se ei mua haittaa siksi etteikö ihmisten ilmoilla "saisi", komennan kyllä yhtälailla ihan missä vaan! meillä ei ole (luojan kiitos) väkivaltaisuutta koskaan ollut, ilme kyllä on aika kaamea kun neiti suuttuu.... nyt vasta uhma on sitä että "en tee" "en mee" jne..
en vaan tiä mikä olisi hyvä keino kun EI USKOTA PUHETTA!!!!?!?? meillä on jäähy,ei oikein tunnu enää tepsivän, ei lelujen jäähylle ottaminen, liian usein sorrun huutamaan kun ei se ota kuulevaan korvaankaan ns normaalia puhetta, mutta yritän myös rauhallisesti selittää ja selittää (jankuttaa) asioita, ei auta. ok,olen kamala kun huudan,ja pyydän myös sitä anteeksi.. joka pvä päätän että tänään en hermostu, yritän olla tyyni.... jep, aina se käämi josain kohtaa palaa..etenkin kun väsy ja mäkin raskaana ja levätäkin tarvis.. tyttö on osapvä hoidossa ja käy myös kerhossa ja tykkää kovin kun näkee ikäisiään..
koitan kiitellä hyvästä käytöksestä,hyvin menneestä pvästä,avusta (ei kiukusta) kaupassa, siskonkans touhailusta ja vaikka pvä ois mennyt kuinka huonosti, joka pvä sanon että rakastan,että hän on tärkeä jne jne.......
ruoka ei kelpaa ja aamu ja iltapalatkin huonosti.uloslähtö melko kamalaa,etenkin jos vähänkin kiire.. pyrin siihen että ajoissa pyydän häntä pukeen ja meneen edeltä ulos..
kuivaksi oppi 2-3v,jonka jälkeen ei mitään vahinkoja, kunnes pikkusisko syntyi (4v4kk) ja tästä tulee pian vuosi.... yöllä kastelee ja pvällä mennentullen, koitan mainita välillä aina että käy välis vessassa, "en mä halua" tm on vastaus, tai ei oo hätä.. ja sitten voin vasta illallla pestessä huomata että housuihin on jossain vaiheessa tullut ja kysyn että koskahan näin on käynyt,niin voi käydä ilmi että aikoja sitten päivällä! ja monta monta krt olen ystävällisesti sanonut että SANO kun vahinko käy niin vaihdetaan kuivat housut ja pestään alapää ettei ala kutiseen ymym!! ei. ei sano. ja kuitenkin kuulemma tuntee kun hätä.. ja joskus vastaus on että "oli hommia/tuli lasten ohjelmaa"tm kun kysyn miksi on housuun tullut vaikka vessa vieressä......
mustasukkaisuutta ei kauheasti ole ollut, nyt sitä on enemmän huomattu kun pienempikin liikkuu ja touhaa ja menee perässä ja on leluja ym..niin tulee näitä tilanteita että toi EI SAA tulla mun huoneeseen EIKÄ koskea leluihin jne.. taasen välillä on niiiiiin siskon perään ja ei sais hakea sitä pois hänen huoneesta ja hän niin tykkää siitä =) .siis näitä käsittääkseni normaaleja juttuja.
mut enivei, muut joilla taistelua uhman ym kanssa, kertokaa miten jaksatte, miten teil menee, mikä teillä tepsii näihin "riiviöihin"???? mä oon aika väsynyt tähän hommaan nyt kun tuntuu etten riitä, en tiä miten tän asian sais aisoihin ja joskus ohikin!?
. plaah, eikai tässä auta kuin jaksaa vaan..