Yli vuoden yrittäneet

Heipä hei.

En tiedä onko tällaista ketjua tuolla syvemmällä listoissa, mutta ajattelin kuitenkin nyt tämän tähän laittaa.

Meillä on viisi lasta yhteensä, joista yksi yhteinen uudessa liitossa. Ikäskaala on 1,10kk-15v. Toista yhteistä kovasti haluamme, mutta sitä pikkuista ei vain näy eikä kuulu. Olisi mukava vaihtaa ajatuksia toisten kanssa, joilla yritystä vähän enemmänkin takana. Emme kärsi varsinaisesti lapsettomuudesta, koska sitä diagnoosia emme ole saaneet. En siis kuulu siihen pinkkaan. Tai ainakin niin ajattelisin. Meidän on vain vaikea saada tärppi kohdalle ja lapsi alkuun.

Tänään testasin negan herkällä testillä ja siitäkös mieli taas kerran meni apeaksi :'( En tiedä kauanko tätä jaksaa, ennen kuin luovuttaa kokonaan. Ekaa yhteistä teimme kaksi vuotta. Nyt on 17. yrityskerta menossa. Salaa toivon, että se täti ei tulis ja plussa ilmestyis, mutta se onkin vain sellainen toive, ettei taida toteutua.

Jos tänne porukkaa kertyy, niin laitellaan sit listaa pystyyn.


 

Heips, ja tähän myös tulen... eli meillä tyttö s.11/04. Pikkukakkosta yritetty siitä lähtien, kun imetys loppui ja imetin 1v9kk. Yrityskierto 15 menossa ja lippu korkeella!! 2v 2kk meni silloin aikanaan tyttöäkin "tehdessä" ja nappas sitten aivan yllättäin! :heart:

Plussa Onnea kaikille!!! :flower: :flower: + + + + + + + :flower: :wave:
 
Hei!

Minä voisin myös mukaan liittyä, jos tästä pino muodostuu! Olen myös tuolla Marras-joulukuun -06 aikoihin yrityksen aloittaneiden pinossa, mutta kuulun ehkä vielä enemmän tänne, kun marraskuussa alkoi uusi yritys km:n jälkeen. Esikoista on siis yritetty saada alulle yli vuosi, huhtikuussa -06 jätin e-pillerit pois, syyskuussa näytti testi plussaa ja lokakuussa eka ultra keskeytynyttä keskenmenoa. Tänään alkoi menkat, mieli on tosi maassa :'(
 
Lapaliina kyllä se siitä... :hug:

Itselläkin kesti pillereiden pois jättämisestä melkein 2 vuotta et tuo poika sai alkunsa...Muutenkin ne pillerit teki vaan hallaa ja siksi jätin ne pois ja sovittiin miehen kanssa että jos tuun raskaaksi niin saadaan vauva tyyliin :)

Onneksi on tosiaan muitakin!! Ettei ihan yksin tarvitse olla sen kanssa et joutuu tuhottoman kauan yrittään...!! Mut eiköhän me kaikki jossain vaihees saada nyytit!! :)
 
Tervetuloa kaikki:) Ajattelin jo, etten saa seuraa ollenkaan tällaiseen pinoon, mutta olipa kiva yllätys, että meitä pitkänlinjan yrittäjiä kuitenkin on muitakin. Tai kiva ja kiva, eipä meillä kellään varmaan joka kuukausi ole kivaa sitä tätiä vastaan ottaa, mutta ainakin tiedämme miltä toisistamme tuntuu.

Tällä hetkellä yk 18 menossa ja kp 20/28-32 eikä mitään oireita ole, vaikka tähän mennessä yleensä PMS riehuu jo täysillä.

Plussatuulia :flower: :flower: :flower: :flower: :flower:
 
Meitä kauan yrittäneitä on tällainen porukka puhaltamassa samaan hiileen.

Nimi.........................historia

Lumi-Marja........5 lasta joista 1 yhteinen. 6/2. toiveissa
BitchBunis........toinen toiveissa,
mantana...........toinen toiveissa
Lapaniina..........esikoista toivotaan
meri-77............toinen toiveissa
satu 78............5 lasta, miehellä 1. Eka yhteinen toiveissa
Nuusku............4. toiveissa
Bayan Fare.......esikoista toivotaan
Äitee2..............4. toiveissa
Rosamunde.........2 lasta. 3. toiveissa eli 1. yhteinen
Dreamer-88.........esikoista toivotaan
Henni82................esikoinen toiveissa
Anskuli..................5. toiveissa
onlyer....................esikoista toivotaan
teeni.....................3. toiveissa eli toista yhteistä haaveillaan
Karpalo67.............2.toiveissa
tuplis2...................3. toiveissa


Nimi.................................kp.......................yk

mantana..........................3/31......................17
Karpalo67.........................5/28......................yli kolme vuotta
BitchBunis...................... .7/28-30.................16
Nuusku............................18/28-32................riittävästi
Lapaniina.........................18/28.......................18
Rosamunde......................21/27-29................riittävästi
henni82.............................28/31-36..................parisen vuotta
Bayan Fare......................28/30-32..................11
meri-77............................28/28-30.................28
onlyer..............................28/28-30.................kaksi vuotta
Anskuli............................36/30-40..................40
tuplis2.............................54/29-31.................yli kolme vuotta
Dreamer-88.....................75/26-86..............vuoden verran
satu 78..........................?/?...............................?
teeni...............................?/?............................1,2 vuotta


:flower: Haamuilijat :flower:



:heart: Plussanneet :heart:



Lumi-Marja...........kp29/28-30............yk19........19.11.2007
Äitee2............. kp27/26-28 ...........yk17......... 7.11.2007
 
Tekaisin nyt tuollaisen lista. Jos on korjattavaa niin huikatkaa vain, niin laitan asiaa ajantasalle. Samoin ne joilta puuttuu kiertopäivät, voi niistä ilmoitella. Jos yk ei ole tiedossa, niin tiedämme kaikki, että niitä on kuitenkin paljon, joten se ei kai niin välttämätön laskennan kohde ole. Ja ellei halua kaikkia tetojaan tarkasti tänne, niin sekin on aivan ok.

Sopiiko kaikille, että tuo lista pysyy etusivulla ja käyn siihen päivittämässä tetoja, niin ei tarvi koko listaa aina uusiks kirjotella?

Tervetuloa uusille ja tsemppiä oikein paljon :flower: :flower: :flower:

Keskenmenoista on aika ikävä kuulla :'( Omalla kohdalla on kaksi varhaista, viikoilla 4-5 ja yksi sitten pidemmälle ehtinyt takana. Synnytin meidän enkelin viikolla 15+5. Kaikista jo aikaa useampi vuosi. Meidän enkeli täyttäisi jo 8v piakkoin.

Nyt kuitenkin tätä kuudetta kullannuppua on kuumeiltu tasan 1,7v. Ekaa yhteistä tehtiin kans lähes kaksi vuotta, kp muistaakeni oli 29. Pelkäämpä, että tämä ei ainakaan helpommalla mene. Oireita on taas mahan nippailusta kipeisiin rintoihin. Mut kaikki laitan PMS oireilun piikkiin. No, aika näyttää. Piinaviikkoa elellään ja toivossa on hyvä elää aina tädin tuloon asti.

Plussatuulia puhaltelen täältä lakeuksilta aivan joka suuntaan :flower: :flower: :flower: :flower:
 
Kiitoksia :)
Käyttääkö monet teistä ovulaatiotestei...?? mie vaan käyn helistimellä laskemas ovulaatio päivän että suunnilleen tietää :)

Tässää kuussa!! Mie luulin et ovis ois 14 sillai laskin omassa päässä ja sitten se päivä jotenkin vaan meni ja ovis olikin 15 ja silloin muistettiin hempeillä jopa :) Joten mahdollisuudet olisi mutta sillai viittis kovin toivoo kun sitten vaan joutuu pettyyn taasen....

Viime kuussa tuli keskenmeno ihan alussa sillai et menkat oli myöhäs ja sit en ehtiny testii tehdä kun halusin odottaa et ne on kunnolla myöhäs niin tulikin keskenmeno...tai ainakin luulen niin koska vuosi verta ihan mahdottomasti... Niin ja sitten mie vaan koko loppu illan itkin ja kiukuttelin kun pikku lapsi :ashamed:

Asiaa ei parantanut kaveri joka puhui kuinka oli käyny abortin tekeen kun ei halua toista.... :headwall:
 
Mulla on tikut käytössä. Minäkin kävin aina laskurilla kattoos mahdollista ovisaikaa ja melkein viikolla heitti tikutukseen verrattuna. Olin aivan hämilläni, kun tikuissa oli vain haaleita ovisviivoja. Sit aloin tikuttaa jo melkein heti menkkojen jälkeen oikeen etsiäkseni sitä ovista ja silloin se oli kp10, kun laskurin mukaan olis ollu kp16! Sellainen pikku heitto :eek:

Mulla on kans ollu pari sellaista rajua vuotoo klöntteineen ja arvailun varaan vaan jää, onko ollu km vai ei. En ole niillä kerroilla testaillut, mutta hyvin samantapaista vuotoa oli, kun edellä maininneissa varhaisissa keskenmenoissa oli.

Tuollaiset aborteista kuulemiset ei paranna asiaa lainkaan. Meillä tulossa kummipojan ristiäiset ja toivottavasti voin olla siellä vollottamatta. Mun 46v täti meinaan pyöräytti iltatähden ja olemme pikkuisen pojan tulevat kummit :heart:
 
Joo pitänee alkaa osteleen niit ovistikkui ja kokeilla niiden kanssa :) Ei sillai ole käynyt mielessä niitä ostella mut josko nyt alkais kokeilla :whistle:

Voi mulla taas sisko saa joulukuus vauvan ja se asuu tääl meillä :) Joten pahinta vauvakuumetta pääsee purkaan siihen tulevaan kummilapseen :) Sisko nauroikin et hän ei saa yhtään hoitaa vauvaa kun mie oon sitä hoitamassa :) Mikä parasta tuo mun päivänsäde saa totutella toiseen pieneen talossa :) Niin helpottaa toivottavasti sitä kun itse saa joskus vauvelin :)

Kun aloit tikuttaa menkkojen jälkeen miten usein tikutit jos ite alkais ettiin sitä oikeeta ovispäivää :)
 
No hätävarjelun liioitteluksi heti ekana päivänä vuodon loputtua. Sit kolmen päivän tauko, päivän tauko ja sit jo olikin heikkoakin heikompi haamu tikussa. Sit tikutin jokapäivä ja yllätys yllätys, ovis olikin aikaisessa.

Nykyään tikutan eka kerran kolme-neljä päivää menkkojen jälkeen ja sit joka toinen päivä siihen asti, kun haamu alkaa näkyä. Mun ovis vaihtelee paljonkin ja olen todennut hyväksi keinoksi. Joskus haamusta kestää neljä-viisi päivää, ennen kun on kunnon viivat, mutta joskus vain pari päivää. Se vaihtelee niin hirveesti. Illalla kuuden pintaan yleensä testaan, kun olen huomannut, että silloin on eniten hormoonia, kun tulee selkein tulos. Mutta tämäkin yksilöllistä. Aamupisusta ei siis ovista testata. Yön aikana LH-hormooni katoo jonnekkin.
 
Seuraanpa Lumi-Marja sinua tuolta yli 35:sta myös tänne puolelle. Luulisin, että meillä taitaa tulla vuosi täyteen yrityskerroissa tätä nelosta tehdessä. En oo niin tarkkaan laskenut. Mutta sovitaan vuosi.Kp 22/28-32.
Esikoinen sai aikoinaan alkunsa alle vuodessa. Kakkosen tehtailuun meni 3v ja tämän nuorimmaisen 2v. Eli paljon on ollut odottelua ja pettymyksiä. Ja taas tässä odotellaan ja tietty petytään :|
Ovistikut on käytössä ja kierron tasaamisessa on käytössä terolutit, jotka näemmä aiheuttaa mitä kummallisempia sivuvaikutuksia:Oksettaa, huimaa, vatsa sekaisin ym. Hain nuo terot apuun ,kun kierto alkoi venymään välillä vähän turhankin pitkäksi.
Koetetaan jaksaa vaan, jospa tulis tulostakin =)
 
Eiköhän sitä toistemme tuella jakseta :hug:

Tuli mieleen kun itsellä aina kun alkaa menkat jne sitä aina tuntuu pahalta kertoa miehelleni joka haluisi toista vauvaa miljoonasti enemmän kuin itse...Tulee sellainen olo että entäs jos se jättää ja hommaa toisen naisen joka saa helpommin lapsia... Olen miehelleniki puhunu tästä monesti ja se aina väittää minua hölmöksi kun tollaisia mietin :ashamed:

Pakko sanoa!! Katoin tossa rimakauhua ja rakkautta ja siin se pete ja jenny sai vauvan!!! vähänkö iskee vauvakuume viel pahemmin!!!!
 
Tervetuloa tännekkin Nuusku :hug: :flower:

Nuusku ja mantana, tiedot päivitetty =)

Pullia paistellessa mennyt tämä ilta ja vieläkin on neljä peltiä odottamassa. Alkuun meni muutama tunti leipien kans. Porukallao n masut täynnä tuoretta leipää ja näköjään jo pullaakin mennyt pellillinen :) Toivottavasti huomisille vieraill ejää edes jotain :LOL:

Nuuskulle vielä, et alkuunhan sitä mentiin ihan samaa kiertoo, mutta jossain veiheessa mulle on popannu päivä enemmän. En sitten tänne pinoon viittiny laittaa eri päiviä kuin muissa pinoissa, joten ei kai se yks päivä tässä vaiheessa kuumeilua mihinkään suuntaan kaada

Nyt takas keittiöön. Hyvää yötä ja kauniita unia kaikille :wave: :)
 
Ens kuun alusta tulee 14kk yritystä. :( Esikoista yritellään. Niin toivotonta... :attn: kp 15/30-32 menossa, yk 10. Clomit on käytössä jo toista kiertoa, annos tuplattu, eikä vieläkään mitään. :'( :'(
 
Kuulehan Bayan Fare, pyyhihän kyyneleet. Kyllä se tärppi sieltä tulee. Nää jutut tarvii vaan toisilla vähän enemmn aikaa. Raskastahan se on. Sinullakin clomit käytössä, joten kyllä sitä tulosta alkaa näkyä ennemmin tai myöhemmin, malttia vaan. Yrittäkkää unohtaa koko vauvan teko ja pupuilette joka toinen päivä lähellä ovista. Tuo oli lapsettomuuslääkärin neuvo minulle n.9v. sitten kun esikoista väkerrettiin. Se plussa tulee kun vähiten sitä odottaa. Jaksamisia ja voimia :hug:
 
Tervetuloa kaikille uusille =) Hieno juttu, että saatiin tämmöinenkin pino pystyyn!

Minulla on menossa kp3/28 ja jos laskee yk:t ennen keskenmenoa ja sen mukaan niin nyt on menossa 18. Minulle sopii, että lista on ekalla sivulla.

Ovistikkuja oon käyttäny muistaakseni 3 kierrossa ja ne on näyttäneet plussaa, mutta enää en oo aikoihin jaksanut. Oon oviksen aikaan kipeä monta päivää ja siihen kun ajoittaa seksiä vähintään joka toinen päivä niin mun järjen mukaan sen pitäis riittää.. Eipä kyllä oo riittäny :headwall:

Piristin itseäni eilen tilaamalla nukkekodin, jota saa alkaa sisustelemaan marraskuun lopussa kun se saapuu. Olin niin masiksessa kun menkat alkoi ja surffailin netissä löytäen tämmöisen minulle upouuden harrastusen. Nyt on aika mennyt tutkien minitavaroitten kuvastoja ;) Onneksi pitkästä aikaa jotain kivaa!
 
Lapaniina ihana harrastus!!! Mieki tahtoisin mut kun ukko oikein tajua sitä että míksi...Pitänee odottaa et saadaan pikku rinsessa niin se saa heti nukkekodin :whistle:


Bayan Fare
:hug: kyllä se viel tulee se vauveli...Kärsivällisesti vaan jaksaa yrittää (mie oonki paraski puhuja ite malttais ja jaksais ) :D
 
Heips, tänne kaikille ja tervetuloa uudet pinoon! Meitähän on täällä jo monta! Tsemppiä kaikille ja yritystä lisää, ei anneta naiset periksi!! :hug: :flower: + + + + + + :flower: :wave:

Etusivun päivitys on Lumi-Marja hyvä juttu! :wave: Kuinka herkällä testillä sinä jo uskalsit testata, kun ei kiertosi ihan lopuillaan ole? Mulla on itsellä tuolla laatikossa kaikenlaista varalla... :LOL: nauran siis itselleni, kun hamstraan testejäkin... eli yx on Analyz exact ja siinä luvataan, jopa 10 vrk:tta mahdollisen oviksen jälkeen, jotta näyttäisi plussan! Onko niitä sitten muitakin? Tuota en vielä uskalla kokeilla, ihan on semmonen pelko tunne, jotta täti kurvaa pian pihaan... :ashamed:

Ovistikuista oli täällä puhetta ja itse olen viimeksi käyttänyt mammaksin liuskoja. Tiedä sitten menikö nappiin tikutus, kun ensin bongasin oviksen ja sitten sain vielä viikko sen jälkeen vahvoja viivoja, kun menin pölhö kokeilemaan!! :headwall: Pupuiltu sitten, joka välissä varmuuden vuoksi ihan innolla! :snotty: :p ;)

Huomenna menen labraan ja ottavat hormooni, sokeri ym. tarpeellisia kokeita; jospa sitten tässä asiassa pääsisi eteenpäin! Clomifeeneja en yksityiseltä saanut ei kuulemma liian pitkät/sekavat kierrot olleet. Kp31/28-(31)40 ja heittoa tosiaan on ollut. Ovista olen tikutellut helmikuusta -07 alkaen vähän useammin ja olen sen sieltä bongannut. Yhden hailukan plussan tein tuossa alkukesästä, mutta heti seuraavana päivänä alkoi menkat! :'( :headwall:

Semmosta ja nyt tässä kierrossa olen ihmetellyt, kun tisut eivät ole vuotaneet eli alkaisiko maidontuotanto jo VIHDOINKIN ehtyä!!?!
=) Imetys oli pitkä, niin eipä ole ihme, ettei loppua meinannut tulla.

Semmoista ja mitä muuta tähän vauvakuumeiluun liittyen, niin pian aloitan myös työnkin, joten ne voipi hieman haitata "harrastusta", mutta periksi ei anneta! =)

Lapaliina ihanan harrastuksen olet aloittanut ja meilläkin, kun tuo nukkekoti tytöllä on, niin kyllä mamman sormet syyhyää! :D Sitä aina välillä järjestelen ja suunnittelen... =) :wave:

Jeps ja tämä mamma täyttää ensi vuonna 40v eli olen tuolla yli 35-v kuumeilijoiden joukossa myös. Lisäksi ylipainoa reippaasti, joka myös haittaa raskautumista!
:headwall: Täällä on mukava vaihtaa kuulumisia ja antaa/saada tukea toisilta kuumeilijoilta! Tsemppiä kaikille ja plussa haaveissani viskon plussa :flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :wave:





 
Bayan Fare, tervetuloa ja lisäsin sinut listaan =) Ekaako kuumeilette, kun en muista tarkkaan tuolta toisesta pinosta kaikkien tilannetta?

Lapaniinan tiedot päivitetty =) Jos olen jotain mokaillu, niin ilmoittakaa vain, niin korjailen.

Nyt vasta ehdin koneelle. Koko päivä mennyt vieraita kestitesssä. Päivitin listan jo huomiselle, kun kaikkea touhua silloinkin.

mantana
minä hätiköin viime kierrossa 10 päivää ovikseksta mammaksin herkällä ja negahan se oli. Oikein näytti, mutta tässä kierrossa en kyllä tohdi mitään testailla, ennen kun on selkeesti myöhäs, jos on. Nyt vain olen ajatellut testaamista koko ajan :headwall:

Muuten ei mitään uutta, ei suuntaan eikä toiseen. Tänään on tullut herkuteltua, vaikka puntari ei siitä tykkää yhtään. Painoa sitä on mullakin ja sen pois saanti tuntuu aina vain vaikeammalta. Pitäis vaan ottaa itseään niskasta kiinni, mutta eipä se niin vain käy. Herkkusuu mikä herkkusuu. Meillä ei lähimainkaan olek atuvaloja, joten nuo pitkät pimeät korpitiet ei juurikaan houkuta taskulampun kans lähtee kävelylle. Päivällä tietty vois, mutta sitä tekemistä on muka koko ajan niin paljon, ettei ehdi lenkille.

Jospa tekis iltapalan, niin sais jotain tervellistäkin tänään suusta alas.

:flower: :flower: :flower:
 
Heippa,miekin ilmottautuisin mukaan...kolmas olis toiveissa,kp 7/26-28 ja yk 17

Miulla lievä pco ja terolutit ja clomifenit on käytössä,yksi km oli tuossa juhannuksen aikoihin ja mutta en osaa katkaista yk laskua siihen vaan lasken ne sieltä mistä asti ollaan yritys aloitettu...nyt menee clomeja 2pilsua päivä ja tänään nielasin loput joten saapi nähä mitä tää kierto tuopi tullessaan...esikon ja kuopuksen yrityksessä meni puolisen vuotta ja senkin takia tämä aika on tuntunut aika pitkältä.
 

Yhteistyössä