Yökasteleva koululainen, neuvoja?

Hei kaikille

Olemme tyttäreni kanssa hieman epätoivoisia. Tyttö on nyt 8v ja yökastelee edelleen todella runsaasti. Joka yö tulee vaipoista kaikki läpi ja joka yö tyttö joutuu käymään suihkussa ja kaikki petivaatteet on joka yö kusessa.

Kolmen vuoden aikana ollaan useita kertoja kokeiltu lääkehoito ja hälytin. Yhdessä ja erikseen. Näistä ei hyötyä. Saadaan kunnalta vaipat ilmaiseksi ja Kelalta haetaan 2x vuodessa vammaistuki.

Mitään apua ei saada ongelmaan ja lapsi on jo melko ahdistunut vaivastaan vaikka kotona siitä ei numeroa tehdä. Hän on myös jo väsynyt sillä vaiva vaikuttaa nukkumiseen.

Sosiaalinen ongelma on myös melko suuri, tyttö ei ole koskaan ollut missään yökylässä koska pelkää kastelevansa patjat ja pelkää joutuvansa naurunalaiseksi. Nyt tytöllä on jäämässä väliin rakkaan harrastuksensa johdosta oleva kolmipäiväinen leiri. Me vanhemmat emme pääse mukaan ja tyttö ei halua asiasta kerrottavan kenellekään. Tänne leirille menemättömyys myös aiheuttaa nyt sen, että tyttö joutuu lopettamaan harrastuksen. <- syy on ymmärrettävä vaikka pahalta tytön puolesta tuntuukin.

Viimeiset kaksi viikkoa tyttö on rampannut vessassa tiuhaan, housuihin myös lirahtelee..... tämä on uutta.

Meillä on huomenna koululääkärin tarkastus, onko neuvoja mitä voin kysyä, mitä hoitoja voin "vaatia" helpottaakseni tyttöni oloa....?
 

Yhteistyössä