Yrittämään päässeistä plussanneet <3

Kuukiuru : oikein meni ikä :) en tiedä tuosta ar-ultrasta, mietin kunhan soitan sinne neuvolaan eka.. tänään aamulla öklötys, sitte söin ja sitten ei mitään oireita.. no, pitää miettiä ettei kaikille tulekkaan :)
 
5th
Juu, ei laskettua aikaa enää myöhemmin muuteta, np-ultran aikaan sikiön koko sen varmimmin kertoo. Joten se la, mikä siinä äitiyskortin isossa boksissa lukee, on se lopullinen ja virallinen. :) Me mennään kuukkis sitten peräkkäisissä päivissä, sinä aina päivän edellä.

Alkuraskaus on niin hauskaa aikaa, kun murehtii oireettomuutta ja sitten sitä katuu, kun iskee järkyttävät oireet päälle. :D Mä olen niin onnellinen, että säästyin tällä kertaa pahoinvoinnilta! Välillä vähän vaan ellotti ja syödä piti säännöllisesti, mutta tämä ei ollut MITÄÄN esimerkiksi viime raskauden pahaan oloon.

Mulla nämä tuhruttelut vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu... Alkaa oikeesti jo tympimään. Kuinka kauan se hematooma sieltä voi tuhruttaa vai onko istukka sitten edelleen kohdunsuun päällä. Itekseen sitä miettii kaikenlaista, jos onkin joku tulehdus tmv. Pitänee kai kysyä neuvolassa ensi viikolla, vaikka ei siitä taida mitään vastaavaa hyötyä olla, kun on niin kokematon neuvolantäti. Se vaan iskee taas aikaa neuvolalääkärille, jonka pätevyydestä ei myöskään ole mitään takuita... Mulla on kova luotto meidän neuvolaan. :LOL:


5th 13+4
 
Laitan tännekin tämän päivän kuulumiset, oli nimittäin sydämen tykytyksiä

Tänä aamuna ajattelin siis soitella neuvolaan tästä raskaudesta ja päätin tehdä sitä ennen testin. Olin käynyt pisulla jo, mutta ajattelin, että no kyllä se tässä vaiheessa jo näkyy seuraavastakin. Ostin predictor earlyn ja tein sen about 2-3h pidätyksellä. 5min kohdalla siinä ei juuri näkynyt mitään (ylälaidassa vähän punertavaa viiivaa) ja hämmennyin. Ajattelin, että nyt soitanki neuvolaan että jos pääsisin verikokeeseen.. Soitin sinne 6 kertaa päivän aikana, aina sanoi vastaaja, että soittavat takaisin kun huomaavat.. viestiä en sinne jättänyt, ajattelin, et kai ne nyt tajuu että asiaa on, kun näkevät puhelujen määrän.. koulussa meinasin tunnilla jo alkaa itkemään, mutta yritin ajatella muuta ja hyvin meni onneksi.. sitten menin apteekkiin (eri apteekkiin ) ja ostin first signaleja 2 ja 1 clear bluen.. ja tässä ero:

aamuinen ja iltapäiväinen - Aijaa.com

tuo predictorin tulos ei näkynyt edes testiajalla..

kyllä on helpottunut olo tuon firs signalin myötä.. oon niin kiitollinen, että ainakin nyt näyttää että oli väärä hälytys!

Sandri 5+3
 
5th: ai sulla jatkuu vieläkin tuo tuhru.. onpa ikävää, mutta onneksi on löydetty syy sille ja kyllä kai ne hoitajat tai lääkärit ois jotain testejä ottanut, jos epäilisivät että voisi olla tulehdustakin.. onneksi pääset neuvolaan jo ens viikolla, toivotaan että jotain kantaa ottaa!
 
Kuukiuru tuliko mun toinen viesti sulle :0

Np ultra 2 takana ja nyt saatiin mitatkin oikein hyvin otettua Kaikki oli siis hyvin ja pikkuinen oli kasvanut pituutta oli nyt 71,7mm ja vastasi viikkoja 13+3 vaikka luulin että 13+1 mutta laskettu aika edelleen pysyi samana:) Niskaturvotusta oli 1.6mm eli hyvä oli sekin. Ultraajan mukaan tyyppi oli eloisa kaveri, liikkui paljon, sydänäänet kuului hyvin ja lapsivettä oli hyvin! Nyt taas niin huojentunut olo kun olla voi <3

Rakenneultra on sitten 20.3 :)

Nannaa 13+1
 
Viimeksi muokattu:
Huh sandri, itsekin olisin säikähtänyt. Onneksi kuitenkin mojovat viivat alemmassa testissä :) Hormonia on alussa niin vähän että kaikki testit ei näytä yhtä tummaa. Myös samanvahvuisissa testeissä on eroja. Mutta kyllä sinä raskaana oot! :)

5th Me voidaan toisilta aina tarkistaa et mikä viikko menossa. :D Pitää vaan muistaa et toisella pv enemmän. En oo muistanu muuttaa blogiin la:ta pitää muistaa....

Nannaa mää oon ollut ihan tosi kiireinen mut vastaan sulle pian. Luin kyllä viestisi :) Onnea sulle ihanista kuulumisista! <3
 
Nyt on np-ultra takana ja kaikki oli hyvin! :heart:
Yksi pieni siellä köllötteli ja vastasi neuvolan viikkoja eli tänään jo 12+6! Tuli kertaheitolla omiin laskuihin viisi päivää lisää :D Pituutta pienellä oli kokonaisuudessaan n.7cm. :) Niskaturvotus oli hieman alle 0.9mm. Istukka on ylhäällä hieman etupuolelle kääntyvänä ja mikä tarkeintä niin ei kuulemma ole lähellä sektioarpea, joten siihen kiinnittymisestä ei ole huolta. Siitä vähän olin huolissani, mutta onneksi siis kaikki hyvin :) Potkuja kuulemma vaimentaa, mutta pääasia ettei ole tuossa arvessa kiinni.
Nyt tuntuu todelliselta tämä raskaus ja meinaankin nyt nauttia tästä täysillä jos vaikka onkin viimeinen kerta kun tämän saa kokea. :heart:

Onnittelut Nannaa sullekkin toisesta np-ultrasta! Mulla rakenneultra on jo 13.3. eli viikkoja kasassa tuolloin tasan 20.

Toivottavasti 5th tuo tuhruttelu loppuisi jo pikkuhiljaa. On varmasti inhottavaa. : /

Ninnu ja kirppu 12+6

Ja tässä vihdoin mun tiedot listalle:
Ninnu / 30v. / LA 31.7. / LS / 3.

Ja kiitokset Kuukiurulle päivittämisestä. :)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sandri
Heippa! Täällä on pitänyt kiirettä ja mulla on teknisiä ongelmia ja en pääse vieläkään päivittämään listaa. Mut päivitän sen mahd pian. :)

Ninnulle onnea hyvistä ultrakuulumisista! <3

Sandri, hyvä homma! :) Voi nuita miehiä. Raskaustestistäkin tulee heti mielenkiintoisempi, kun sen saa diginä. :D
 
Lista päivitetty! :)

Pakko tulla kertomaan, että mää tunnen ehkä liikkeitä. Toissapäivänä tuntui jo jotain kummaa mahassa illalla ja sitten eilen illalla voimakkaammin. Niin kuin sellainen elohiiri olisi mahassa, mutta ei niin tasaisesti syki. Ja sitten myöhemmin tuntui toisella puolella sellaista muljuamista. Taas tänään samanmoisia fiiliksiä. Suolisto on ihan rauhallinen, eli ei luultavasti johdu siitä sitä paitsi tää tuntuu ihan eriltä, kuin kiertävät ilmavoimat. :D Voiko oikeasti olla jo mahdollista?? :) Jos on niin siistiä! Istukka on mulla takana.

Joku voisi tulla kertomaan, kellä on jo useampi lapsi, että milloin on itse tuntenut.

Kuukkis 14+1, onko mahdollista? :D
 
  • Tykkää
Reactions: Sandri
kuukiuru: oi vitsit! en tiedä nuista yhtään mutta ehkä se voi ollakkin, jos sulla on istukka takana :)

mä soitin neuvolaan ja aika vasta 24.2. :eek: silloin oltais jo viikolla 10+2, toivotaan kovasti nyt sitten, että siellä joku on, varmaan tuolloin on jo jotenkin kiintynyt vauvaan että ois aika shokki jos ei sitte olis mitään.. vähän hirvittää!
 
5th
kuukkikselle pikavastaus: mä oon tuntenu ekassa raskaudessa liikkeet rv18 ja muista rv14 tienoilla. Nyt tunnen myös jo pientä "kuplintaa". Ainakin edellisillä kerroilla mulla on ollut istukka edessä ja tuntenut siis tässä vaiheessa, mutta muutaman viikon päästä liikkeet on hävinneet tuntuvista, kun istukka kasvaa. Nyt istukan pitäis olla takana alhaalla, joten saapi nähdä. :)


5th 14+0 poks!
 
Sandri, en tiedä teidän neuvolasta, mutta meillä täällä kävin ekassa 9+0 ja siellä ei edes yritetty kuunnella sydänääniä, sillä eivät olisi kuulemma vielä kuuluneet. Vasta 10 viikolta eteenpäin olisi voinut sillä kuunnella. Onneksi kävimme ar-ultrassa, olisin kyllä ollut pettynyt, koska luulin, että neuvolassa olisi voinut kuunnella ne sydänäänet. Mut tosiaan voi olla, että sulla sitten jo kuuluu, kun vähän pidemmällä. Kyllä siellä sinullakin vauveli asustelee. Itsestäkin välillä tuntuu, että onko siellä ketään.... Alussa varsinkin, kun ei oikein ollut oireitakaan. :)

Kiitos 5th vastauksestasi! :) Ihanaa, että sääkin tunnet jo jotain. Jospa nämä olisi niitä? Ilmeisesti sitten lähtevät hyvin pian vahvistumaan.
 
5th
Nuo neuvolajutut on niin riippuvaisia siitä missä asuu, neuvolan laitteista, henkilökunnan pätevyydestä/kokemuksesta... Toisissa neuvoloissahan on ihan ultrausvehkeet ja kohtuun voidaan kurkistaa vaikka joka kerta. Joissain on hyvät dopplerit ja kokenut täti, joka saa äänetkin kuuluviin pienillä viikoilla. Ja sit on näitä meidän kylän neuvoloita, jossa ei oo mitään edellä mainituista. :headwall: Mulla ei oo varmaan koskaan tuolla kuuneltu sydänääniä ennen rv15, mikä on toisaalta hyvä, koska tuskin ne sillä aataminaikusella vehkeellä olis kuulunutkaan. Olis vaan aiheuttanut turhaa huolta. :D Saa nähdä kuunnellaanko nyt maanantainakaan vielä (rv14+3). Mulla ei ole pätkääkään luottoa tähän uuteen neuvolantyttöseen, vaikuttaa hyvin epävarmalta käytännönasioissa ja seuraa vaan kirjaimellisesti ohjeita ja suosituksia. Eipä se minua niin haittaa, koska tiedän itse asiat jo aika hyvin enkä suostu turhista hössöttämään, mutta sääliksi käy ensimmäistään odottavia, saatika ensimmäisen lapsensa saaneita... :|

Neuvolalääkäreistäkään täällä ei tosiaan yleensä ole mitään iloa. Ensinnäkin käy kylällä harvoin ja aikaa on vaikea saada. Ne on ihan rivilääkäreitä terveyskeskuksesta ja yleensä joku nuori poikanen sitten posket punaisena näitä asioita käsittelee. Hyvä kun uskaltaa katsoa, mihin on sormensa työntämässä. :LOL: Mutta on niitä iloisia yllätyksiäkin joukkoon mahtunut. Yritän ny tosiaan saada neuvolassa jotain reaktiota tähän tuhruun. Katsotaan millainen neuvolalääkäri siellä sitten on vuorossa. ;)

Joko mä nyt olen tarpeeksi valittanut? :D Voin sitten valittaa myös omasta typeryydestäni. Kävin tänään vihdoin ja viimein viemässä pissanäytteen ja otattamassa ne verikokeet labrassa. Ne on aina ennen otettu neuvolassa, mut ilmeisesti tää uus tyttö ei osaa, joten pitää mennä labraan. No eihän mulla sit ollu niitä spr:n ynnä muita lähetteitä, joten jäi näytteet ottamatta. :headwall: Enkä mä enää löydäkään niitä mistään. Että joudun nöyränä tyttönä pyytämään neuvolassa uudet laput. Toivottavasti se ei haittaa, että niiden ottaminen menee näin myöhäiseksi...


reikäpää 5th edelleen 14+0
 
Voi empuska. Olin ihan varma että oot plussannut kun näin että oot kirjottanut tänne. Toivottavasti pääset pian mukaan :)

Nauratti nuo 5th:n höpinät :D tuo on kyllä niin koomista kun on nuori terkka tai lääkäri ja on joko vaivaantunut tai sit vaan potilalla enemmän tietoa tai kokemusta. Mut siitähän ne oppii ja jossain vaiheessa :)

En kyllä tunne vielä mitään liikkeitä. Ärsyttää kun kaikilla on jo maha ja kaikki tuntee jo jotain : / ei kyllä esikoisestakaan tuntunut tässä vaiheessa vielä mitään. Pitäisi katsoa neuvolakortista että koska tuntui.
 
voi 5th ymmärrän tuon turhautumisen.. kyl mäki turhautuisin jos ei ois luottoo terkan tai lääkärin ammattitaitoon.. mulle tänään vastasi neuvolasta puhelimeen ihanan kuuloinen, vähän vanhempi naishenkilö, mutta en oikein tiedä laittoiko hän mut sitten toiselle terkalle, kun ei oikein aluksi hälle itselleen mahtunut.. no, toivottavasti ois mukava neukku, vaikka ammattitaito kai se pääasia ois..
 
Hei plussakerholaiset :)

Tuolla yrittäjien ryhmässä elellään jänniä aikoja - minulla kurkkinut haamulaiset testeistä lauantaista asti, muitakin piinailijoita testailemassa lähipäivinä :)

Toivon nyt siis kovasti, että viivat jatkais vahvistumista ja minäkin ihan pian jo tänne pääsisin siirtymään teidän pariin :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: empuska ja Nannaa
5th
Elviira, onnea ja tervetuloa mukaan heti kun uskallat! Ja ota muutkin samalla rytäkällä mukaan. :heart:


Toinen neuvola takana. Sydänäänet saatiin kuuluviin, mutta tosi huonosti (sanoinko jotain siitä laitteesta?!?). Vuodoista terkka ei ollut huolissaan, kehotti ottamaan canesten-kuurin siltä varalta, että hiiva kiusaa. Paino oli noussut 200g/viikko ja pissa puhdas. Sain pyytäessäni ohjeet liikunnan suhteen ja samalla perinpohjaisen opastuksen lantiopohjanlihasten treenaamiseen (sitä en pyytäny :LOL:). Seuraava neuvola taas kuukauden kuluttua. Näillä mennään. :)


5th 14+4
 
  • Tykkää
Reactions: Sandri
No mutta hei!

Uskaltaiskohan sitä sitten tänne jo... Tänä aamuna digi näytti "raskaana 1-2". :heart:

Erittäin jännittävää. Hyvin hämmentyneitä tuntemuksia. Kun ei oikein ole mitään tuntemuksia. Raskaus on "vain" kaksi viivaa testissä, pientä menkkajomotusta ja tissien arkuutta - ei normaalista kuukautiskierrosta juuri poikkeavaa. Olen toki hirveän onnellinen tästä raskautumisesta, mutta silti pelko ottaa sijaa koko ajan - en oikein uskalla iloita. Tämä kaikki kävi niin helposti, etten olis uskonutkaan. Ekasta yrityskierrosta raskaaksi. Hui. Minkälaisia tuntemuksia teidän mielessä pyöri raskautumisen jälkeen??

Ihana, että on tämä ketju, jonne voi tuntojaan purkaa. Toivoisin kovasti, että tämä aktivoituisi tästä vielä... :)

Minun tietoni voi nyt sitten laittaa listalle:

Elviira86 / 27v. / LA 11.10. / SatKS / 1.
 
5th
Elviira, tervetuloa! :flower:

Tunnistan täysin sun fiilikset siitä epäuskoisuudesta, että vois ekalla kerralla tärpätä. Ja ei kai sitä tunnetta poista mikään muu kuin sen pienen näkeminen. Tai itseasiassa mulla on hyvin epäuskoinen tunne vieläkin. Ei oo kauheesti ollut oireita eikä niitä liikkeitäkään vielä sillälailla tunnu. Just tänä aamuna kuuntelin dopplerilla jumpsutusta ja mietin, että ihan uskomatonta, että siellä joku on. :heart: Ehkä sitä sitten viimeistään uskoo, kun se joku on tuossa rinnan päällä. ;)

No niin, äidin aamupalahetki on käytetty. Äkkiä ulos ennenkuin lapsilla on jo lounasaika. On tämä kotiäidin elämä niin kiireistä. :D

Toivottavasti uusien odottajien myötä saadaan ketjua koko ajan vaan aktiivisemmaksi!


5th 14+6
 
5th
Ai niin, piti ihmetellä taas tota vuototilannetta. Nyt toissailtana laitoin sen hiivalääkkeen ja nyt sieltä tulee pyyhkiessä sellasta kirkkaan oranssia tavaraa ihan koko ajan. Onks tää ny oikeesti ihan normaalia?!? :headwall:
 
Tervetuloa mukaan Elviira ja onnea plussasta! :) Sulla sama La kun meidän (tänhetkisen) kuopuksen syntymäpäivä.

Mullakin on toi epäuskoisuuden tunne vieläkin vaikka tänään viikot poksuu 14+0! :)
Mäkin eilen dopplerilla kuuntelin sydänääniä ja sama fiilis kuin 5th sulla, kuinka uskomatonta että tuolla mun sisällä kasvaa pieni elämän alku! :heart: ihan mahtavaa! Välillä ihan unohdan olevani raskaana ja kun se muistuu mieleen tulee ihan semmoinen pakahduttava onnen tunne. :heart:

Kuukiuru, en muista milloin itse tunsin esikoisesta liikkeitä (oliskohan ollu kanssa viikon 18 tienoilla ja toisesta vähän aiemmin, kun tiesi mitä kuullostella), mutta kuulostaisi että nuo saattaisi olla juurikin niitä! :heart: Mulla tuntui sellasta pientä kuplintaa ja "hipsuttelua". En malta odottaa että liikkeet alkavat tuntua!

Toivottavasti saadaan sieltä yrittäjistä pian lisää porukkaa tänne ja enemmän keskustelua. Oon lukenut tota elokuisten pinoa alusta asti, mutta en ole saanut aikaiseksi kertaakaan sinne kirjoittaa joten toivotaan että tämä ketju nyt hieman aktivoituu :)
 

Yhteistyössä