Yrityksen odottajat

*Viesti poistettu*

 

Hei!

Pakko vastata kun tuntui, että tässä saattaisi olla mullekin sopiva ketju.

Olen 1 v 8 kk pojan äiti ja vauvakuume on ollut pahana viime kesästä lähtien. Mies ei ole ollenkaan samoilla linjoilla ja yritän nyt olla jauhamatta asiasta. Tapahtuu, jos on tapahtuakseen.

Poden vauvakuumetta nyt ensimmäistä kertaa (ensimmäisestä lapsesta ei kuumetta ollut lainkaan) ja voisin kuukiurulle vastata, että kyllä mieskin voi kuumeilla vauvaa. Mieheni on 5 vuotta vanhempi (olen siis 30 ja mies 35) ja olisi ollut valmis vauvaan paljon ennen minua. Halusin kuitenkin saada opintoni valmiiksi ja mies malttoi odottaa pari vuotta mieleni muuttumista. Nyt pitäisi siis jaksaa olla kärsivällinen myös toisin päin, vaikka vaikealta tuntuukin

Siinä mielessä olimme siis onnellisessa asemassa, että mies oli "täysillä mukana" odotuksessa alusta asti, koska olimme asiasta yhtä mieltä. Vauvatouhuihin ei siis liittynyt painostusta. Mielestäni on väärin pakottaa. Silloin voi käydä niin, että mies jää täysin ulkopuoliseksi vauvanhoidossa.

Jospa tästä ketju saataisiin! Olisi kiva kuulla muidenkin tarinoita...

 

Hei! Minäkin tahtoisin mukaan tähän ketjuun. Olen jo parisen vuotta pyörinyt täällä palstoilla tuskaisen vauvakuumeisena ja vihdoin ollaan päätetty, että elokuussa alkaa yritys, häiden jälkeen. Meidän oli alunperin tarkoitus aloittaa 5/2012, mutta minua alkoi pelottaa ajatus lapsesta, kun olin itse työtön opiskelija ja jotenkin ajatus siitä, että menisimme ensin naimisiin ja hankkisimme sitten vasta lapsen, tuntui silloin paremmalta.

Taustatietoja vielä sen verran, että olemme molemmat avopuolisoni kanssa 23-vuotiaita. Vauvakuume on tosiaan kestänyt jo parin vuoden ajan ja minua lohduttaakin ajatus siitä, että enää neljät menkat ja sitten saa aloittaa yrityksen. Minulla on todettu PCO 2011 lisäksi samana vuonna todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta.

Mikään muu ketju ei oikein tuntunut omalta, koska kaikissa ketjuissa on jo yritys aivan täydellä tohinalla käynnissä kiertopäivien ja ovulaationjälkeisten päivien laskemisen sekä palstaslangin siivittämänä. Minua kyseinen slangi ahdistaa kovasti. Miksi asioista ei voi puhua niiden oikeilla nimillä? Ja eikö kaikki tuo laskeminen vain lisää stressiä, mikä taas omalta osaltaan vaikeuttaa raskautumista? :stick:

Ymmärrän kyllä toisaalta näitä "tikuttelijoita", varsinkin jos on tilanne, jossa pariskunta kärsii lapsettomuudesta, mutta sitä en ymmärrä, että lähdetään yrittämään asenteella "Nyt se tärppää!" kun raskautumisen mahdollisuus kiertoa kohden on karkeasti vain 20-25% per kierto. Lapsia saadaan, niitä ei niin vain tehdä. Näin minä uskon.

Kuukiurulle vastaisin sen verran, että meillä mies on ollut/oli se hitaammin lämpenevä, mutta nyt kun hän on asennoitunut tuohon elokuuhun, on asiaa jotenkin helpompi odotellakin. Hän oli jo aikaisemmin täysin asennoitunut siihen, että alotettaisiin yritys, mutta ymmärsi kyllä hyvin pelkoni ja tuki minua päätöksissäni asian suhteen. :heart:

Anteeksi heti alkuun hirveä "saarna". Minulle kyllä voi esittää eriävän mielipiteensä tähän asiaan, mikäli vain on valmis siihen. Toivottavasti kumminkin voimme olla samassa ketjussa ja toivon suuresti, että ketjuun saadaan lisää porukkaa mukaan.

 

Hei Sennay!

Muakin on alkanu stressata tiettyjen ketjujen stressaus kiertopäivistä. Eka raskaus sai kuin ihmeen kaupalla alkunsa ilman paineita. Oon siis muuten tosi stressaava tyyppi Mulla on myös vähän pco-maisuutta ja tosi epäsäännöllinen kierto tyyliin 27-44. Joten en olis varmaan ees päässy perille ovulaatioiden ajankohdasta. Onneksi maltettiin luottaa siihen, että "tulee jos on tullakseen".

Mutta nyt kun tätä vauvakuumetta pukkaa, niin en tiedä osaisko toisen kanssa ottaa niin rennosti. Josko meille sitä toista edes tulee? Mies empii vielä.. Tavallaan tietää myös, miten hienosti kaikki meni ekan raskauden kanssa. Nyt tietää vähän paremmin mitä vois menettää.

Ajoitukseen piti vielä sanoa, että viisasta varmaan onkin odotella, että elämäntilanne rauhoittuu ja esim. rahatilanne on parempi. Toisaalta kuitenkin asiat järjestyvät, jos vauva päättäisikin tulla jo aiemmin. Mulla ei ollut vakituista työpaikkaa kun tulin raskaaksi, mutta sain raskauden aikana töitä kolmesta eri paikasta - nykyisen työni silloin kun oli kahdeksannella kuulla raskaana! Sitä "valmista elämää" ei varmaan koskaan tule:heart:

 

Minulla on tällä ihmeenkin säännölliset menkat, tieten jopa jo puolen vuoden ajan. Se on jopa kivaa, kun muistaa sen ajan, kun ei ollut kuukautisia ollenkaan. Olihan sekin ihan kiva, mutta näin raskautumisen kannalta "mukavampi" että ne tulevat ja menevät. Täällä yritys alkaa aivan täysin tulee, jos on tullakseen-meiningillä, juuri sen takia, että olen niin kova stressaamaan. Raskausvitamiinit aloitan joka tapauksessa, koska syön huonohkosti ja kärsin vitamiinien puutteesta.

Raskautumista hankaloittanee edellä mainitsemieni sairauksien lisäksi runsas ylipaino, joten tässä on nyt tuplasti syytä pudottaa painoa: häät ja vauva. Olen aikaisemmin saanut pudotettua yli 10kg, mutta jouduin kuukautisten puuttumisen vuoksi syömään terolut-kuurin ja painoni nousi takaisin lähes samoihin lukemiin, mistä olin sen saanut pudotettua. Nyt sitten hiljalleen pudottelen painoa ja voin sanoa, että ei ole helppoa, kun ei saa itseään motivoitua, vaikka on kaksi tärkeää asiaa motivaattorina.

Tämmöinen romaani tällä kertaa. Kiitos ja anteeksi!

 

Hyvä ketju, juuri tällaista olen etsinyt! Tosi kiva löytää samassa tilanteessa olevia.

Jospa kerron ensin tilanteestani: viime kesänä aloin kuin huomaamatta kiinnostumaan lapsen saamisesta ja selvitin, miten se olisi mahdollista yksin ja paljonko maksaisi.

Olen 25-vuotias (täytän toukokuussa 26) ja olin jo vähän asennoitunut, etten löydä koskaan miestä. Ihme kuitenkin tapahtui ja tapasin ihanan miehen (myös 25 v), nyt olemme olleet 7 kk yhdessä. Puhuimme jo ensimmäisellä tapaamisella lapsista ja siitä, ettemme kumpikaan halua odottaa vuosikausia.

Opiskeluni ovat gradua vaille lähes valmiit, valmistun keväällä 2014. Töitä voi olla vaikea saada, mutta onneksi minulla on jo toinen ammatti valmiina. Kyllä sitä aina jotain löytyy, eikös niin? Miesystävälläni on ainakin 2-3 vuotta opiskeluja jäljellä, mutta alan työtilanne on käsittääkseni ihan hyvä.

Urani kannalta muutaman vuoden odotus valmistumisen jälkeen ei haittaisi, sillä oman alan töihin pääsisi kunnolla kiinni varmaan vasta 1-2 vuoden päästä. En haluaisi odottaa kovin kauaa ikänikään takia, ja uskon, ettei "oikeaa" hetkeä lasten saamiselle ole.

Olenko kamalan ajoissa liikkeellä tämän vauva-asian kanssa? Haaveilukin on mukavaa!

 

Onneksi täällä on muitakin kuumeilijoita, luulin jopa hetken olevani ainoa sellainen tällä palstalla

Kajotar ihanaa, että olet löytänyt puolison, jonka kanssa näitä juttuja voi jakaa. Ja mikä mahtavinta, molemmat ovat asioista samalla aaltopituudella. Asutteko jo yhdessä? Todellakin vauvasta haaveilu on mukavaa, mutta itselläni vähän välillä myös tuskaa. Toisena päivänä se on koko ajan mielessä, eikä oikein voi keskittyä mihinkään ja toisina päivinä paremmin kohtuullisuuden rajoissa.

Mihin te kanavoitte vauvakuumetta? Minä teen käsitöitä kummilapsille ja kavereiden lapsille, mm. neulon ja virkkaan. En ole vauvakuumeen alkamisen jälkeen juurikaan itselleni tehnyt mitään, vaan aina on koukulla jokin vauvan vaate Olen jopa tehnyt jotain "varastoon". Hoidan myös välillä kavereideni lapsia, ja työksenikin teen sitä aina välillä yhdessä perheessä.

Jotenkin tuntuu, että aika ei kulu millään. On vasta maaliskuu ja siihen on neljä kokonaista kuukautta kun yritys voi aikaisintaan alkaa. Neljä kuukautta ei normaalissa elämässä hetkauta suuntaan taikka toiseen, mutta odottavan aikahan on tunnetusti pitkä.

Olen myös huomannut, että monet stressaavat ja laskevat kiertopäiviään ahkerasti eri ketjuissa. Haluan aloittaa yrityksen periaatteella, että vauvaa tulee kun haluaa. Uskon, että mieheni on myös tästä asiasta samaa mieltä. En missään nimessä halua alkaa käyttämään läheisyyttä/seksiä vain vauvanhankinta mielessä. Luulen, että sellainen stressaaminen ei ainakaan auta asiaa eteenpäin. Ymmärrän toki, jos ei pidemmän aikaa yrittäessä ala vauvaa kuulua, että voi tikuttaa ovista ym. Luultavasti itsekin toimisin juuri näin.

 

Tulin nopeasti kommentoimaan tuota vauvakuumeen "kanavoitumista". Meidän perheellä oli aika raskas syksy ja huomaan, että ajatus vauvasta antoi voimia vaikeina hetkinä. Menin ehkä vähän liiankin syvälle siihen tunteeseen ja roikuin liikaa tällä palstalla.

Nyt kun elämä alkaa vähän helpottaa, ehkä vauvakuumettakin pystyy ajattelemaan kevyemmin. Heti kun saa jotain omaa tekemistä (mun tapauksessa laulamista) ei vauva olekaan koko ajan mielessä. Käsityöt tai vaikka maalaaminen on varmaan myös tosi hyvä juttu!

Joskus alustavissa puheissa oli meilläkin juttua että toisen lapsen yrittäminen voisi alkaa ensi kesänä, mutta saa nyt nähdä. Haaveilen alle kolmen vuoden ikäerosta ja siinä mielessä pitäisi kohta aloitella...

Kivaa kun tulee uusia! Yritetään saada tämä ketju elämään!

 

Ennen en ole tuota kanavoimista ajatellutkaan, mutta koirani saa varmasti nyt kaiken sen hellyyden, jonka myöhemmin jakaisi lapsille. Se on vieläpä aikalailla vauvankokoinen! Huh, kaikkea sitä tajuaakin.

Me ei vielä asuta yhdessä, kun kummankin koulut on eri puolilla kaupunkia, ja varsinkin musta on niin kätevää asua ihan yliopiston ja keskustan lähellä. Syksyllä varmaan muutetaan yhteen, sitten mun ei varmaan tarvi kovin usein enää mennä yliopistolle.

Mummo soitti eilen ja oli kuulemma huolissaan siitä, jos meille tulee perheenlisäystä. Siis mitä ihmettä? Olen vasta vähän aika sitten kertonut hänelle, että minulla edes on poikaystävä, enkä ole maininnut lapsista paljon mitään. Pitäisi kuulemma olla ensin vakituinen työ ja kaikkea...Koitin kertoa, ettei se nykyään niin vain onnistu, eikä kannata jäädä vuosikausiksi odottamaan. Mainitsin myös, että 30 ja varsinkin 35 ikävuoden jälkeen raskautuminen vaikeutuu, että olen ottanut selvää asioista. Siihen mummo kommentoi, että taitaa sinulle olla vauvakuumetta. Huh!

Oletteko te saaneet omilta isovanhemmiltanne tai vanhemmiltanne kommentteja?

 

Täällä olis yksi lisää.Viimeistä villahousua toivova isomman perheen äiti
Elo/syyskuuhun tarvis ootella...
Kuume kanavoituu näihin olemassa oleviin lapsiin ja kirpputorilta pikkuhiljaa hankkimiini pikkupikku vaatteisiin ja vaippoihin. Haave elää siis voimakkaana!
Oon nyt alkanut tarkkailla kehoni tomintaa,ovuloinko ollenkaan(ikä kun jo painaa)ja iso tukku ovistestejä kaapissa.

 

Kivaa, että tässä ketjussa on molempia odottajia. Niitä, joilla on jo lapsia ja meitä, jotka vasta odottavat esikoisen yrittämistä. On siis kiva, että ketjua ei ole rajoitettu vain esikoisen yrittäjille. Lisäksi on mukava, ettei ketjun otsikko rajoitu tiettyyn vuoteen.

Kanavoinnista sen verran, että meillä on siis häät edessä ja pyrin ohjaamaan vauvakuume-energian häiden järjestelyihin ja työelämään.

Täällä tullut samoja kommentteja kuin Kajotar on saanut. Pitäisi siis olla vakityö, naimisissa ja rahaakin, että voi tehdä lapsia. Toisaalta sitten kumminkin sanovat, että "olettehan te aikuisia ja tiedätte itse, mitä teette."

Muoks: Tervetuloa uudet mukaan keskusteluun!!

 

Moi kaikille

Hienoa, etta loytyy tammoinenkin ketju.. siis sama taalla, ei viela olla yrittamassa vauvaa mutta tarkoitus olisi jos nyt kahden vuoden sisaan.. tai nain mina ainakin asiaa olen miettinyt

Me ollaan kylla asiasta juteltu, ihan silloin suhteen alkuaikoina kanssa (oltu 3v. kimpassa), eli ei se ole mikaan ongelma. Itse olin enemman "odotellaan"-kannalla silloin, tosin tassa muutaman vuoden sisaan on ruvennut mieli muuttumaan, olisikohan se , etta ikaa tulee ja mieli muuttuu.. ja varmaan on totta se etta puhutaan "sisaisesta kellosta".

Mutta siis meilla on tilanne se, etta mies on 10v. vanhempi. Han on todella lapsirakas ja ehdottomasti haluaa lapsia. Tosin me vuosi sitten muutettiin toiseen maahan ja ehka tama vuosi ei muutenkaan ole ollut jarkevin kun meneehan sita aikaa kun tutustuu paikkaan ja saa kavereita ja loytaa toita ym. ja minulla kanssa haaveissa opiskella, toiv. voin aloittaa opinnot nyt syksylla. Tosin se pelottaa kanssa, etta jos raskautuu vaikka ensi vuonna, niin mitenka sitten opintojen kanssa.. miehen mielesta ok, voi aina pitaa valivuoden, mutta onkohan se kaytannossa sitten hankalaa, kun lapsi on syntynyt? Onko kellaan kokemusta? En haluaisi odottaa 3-4v.

Kuumetta lisaa se, etta poikakaverin sisko kertoi meille tuossa pari viikkoa sitten, etta he odottavat esikoistaan! toivottavasti paastaan sita naperoa katsomaan taman vuoden puolella, tarkoitus meilla on siella vierailla elokuussa, mutta laskettu aika on lokakuun lopulla.

Minakin olen lueskellut ja valilla kirjoitellut muihin ketjuihinkin mutta tama nyt tuntuu ehka oikeimmalta, silla me ei viela olla aloitettu ja itse kaytan pillereita. Jospa sita ensi vuonna voisi aloitella.. saa nyt nahda!

Ihanaa viikonloppua kaikille

 

Hei!

Täällä on yksi 24-vuotias nainen. Vauvakuumetta on ollut jo useamman vuoden, mutta aina on ollut vielä jotain tehtävää ennen yrityksen aloitusta. Nyt toiveena on, että viimeistään vuoden kuluttua pääsisi yrittämään.

Kiinnostaisiko ketään perustaa kerhoa tämän aiheen ympärille? Yrityksen odottajille ei taida omaa kerhoa vielä olla, mutta olisi kivempi kertoa tarkemmin omasta elämästään vähän suljetummassa ympäristössä.

 

Tulenpas jutustelemaan myös tänne. Täältä löytyikin yllättävän monia meitä, jotka odotamme tulevaa elokuuta kuumeisesti

Oma tarinani on seuraava: Olemme mieheni kanssa 26 vuotiaita ja yhdessä tallustelteltu 9 vuotta, naimisissa kohta 2v. Minulla ei ole ollut minkäänmoista vauvakuumetta, kysyjille ollaan sanottu, että katellaan vielä muuta vuosi.. Yllätyksekseni havaitsin itsessäni tänä keväänä vauvakuumetta! Liekö se kuuluisa biologinenkello alkanut tikittää vai onkohan vaikutusta sillä, että kaveripiiriin ja miehen sisaruksille on alkanut pukata jälkikasvua. Olen kyllä aina pitänyt lapsista ja minulle on itsestäänselvää ollut että jossakin vaiheessa haluan omia lapsia. Olen vihdoinkin saanut vakituisen työn, joka omalta osaltaan on varmasti edesauttanut vauvakuumeen puhkeamista

Olemme päättäneet, että tämä kesä 2013 vielä nautiskellaan kahdestaan ja ruvetaan koittamaan raskautumista elokuussa, jos vaikka saataisiin oma vauva kesälle 2014!

Mietin tuskaisesti, että milloin olisi järkevintä jättää e-pillerit pois käytöstä, jos tavoitteena raskautua elo-marraskuussa? Löydän itseni joka päivä kalenteria tuijottamasta ja laskeskelemasta. Osaatteko heittää vinkkiä, oletteko muut pohtineet tätä asiaa? Tiedän toki, että raskaaksi tuleminen ei ole niin yksinkertaista tai helppoa! Olen valmistautunut pidempäänkin yritykseen. Jostain kuitenkin luin että "helpointa" olisi raskautua juuri pillereiden lopettamisten jälkeen. Pohjautunee siihen, ettei tiedä miten kierto alkaa rullata..

 

Tervetuloa uudet mukaan! Cembalo tosin onkin jo vanha tuttu!

 

Ihana ketju! Just miulle sopiva!

Elikkäs oon itse kohta 25 ja mies kohta 30. Ei aikaisempia lapsia, mutta kaksi koiraa ja kaksi kissaa. Ensi helmikuussa naimisiin ja tarkoitus sitten aloittaa yritys tai ehkä jätetään ehkäsy pois maaliskuussa häämatkalla. En uskalla otta riskiä että olisi hirveä pahoinvointi häämatkalla, vaikken uskalla että heti tärppäisi.

Vauvakuumeesta olen kärsinyt täytettyäni kaksi kymmentä vaihtelevasti, mutta oikeestaan semmoinen kova kuumeilu jäi pois kun menin vastasyntyneiden ja keskosten osastolle töihin =) Mutta kuitenkin haluan lapsia. Asiaan on tullut kuitenkin semmoinen järkevä ajattelutapa. Ennen kuin aloitin yhdistelmäehkäisyn kuusi vuotta sitten menkkakiertoni on ollut hyvin epäsäännöllinen: 20-40 päivää joten vähän jännittää, että minkälainen kierto sieltä paljastuu. Aluksi ajattelimme että olisimme jouluna siirtyneet kortsuihin että olisi hieman nähnyt, mutta en tod. halua menkkoja hääpäivälle tai häämatkan aikaan. Hankalaa

Itse sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa. Ongelmana on ollut hoitotasapainon löytyminen. Korkeintaan vuoden ollut hyvänä ja sitten mennyt taas arvot huonoiksi. En uskalla alkaa edes yrittämään raskautta jos arvot heittelisivät. Sehän jo itsessään lisää keskenmenojen riskiä. Ajattelin käydä kontrolloimassa arvot syksyllä ja sitten taas helmikuussa. Toivotaan parasta.

Itse olen juuri tuon vajaatoiminnan takaa jatkuvalla laihdutuskuurilla. Kun arvot heittelee voin paisua 2kk:ssa 10kg ja sitten seuraavan vuoden laihdutan pois. Edellisestä notkauksesta olen saanut taas jo yli 6kg:a pois mutta vielä olisi toiset jäjellä. Eiköhän se tästä

Oletteko te muut puhuneet paljonkin muiden kanssa, että toiveissa olisi vauvan yrittäminen lähitulevaisuudessa? Itse en ole oikein osannut sanoa kenellekää mitää., joten siinäkin mielessä tämä ketju on hyvä. Olen myös miettinyt että jos käy onni että raskaaksi tulen niin olemme kertomatta asiasta ennen kuin sen näkee. Niin yleisiä noi keskenmenot :/ Saa sitten nähdä pitääkö tuo lupaus vai pitääkö sitä onnessa soitella kuitenkin ystäville.

Toivon ettei tarvitsisi mennä siihen kierron ja päivien laskemiseen, ovulaatiotikkujen tekemiseen ym. vaan osaisi ottaa asian rennosti. Mies jo sanoi ettei halua kuulla sanallakaa mitää ovulaatiopäivistä tai tulee suorituspaineita

Että tälläisillä ajatuksilla täällä

 

Tervetuloa uudet jutustelijat! Mahtavaa, että "kohtalotovereita" löytyy lisää. Ei tarvitse yksin näitä ajatuksia pyöritellä.

Löysinkin nuo kerhot tuolta, kun Cembalo mainitsi asiasta, en ole aiemmin tiennyt, että sellaisenkin voi perustaa. Jos joku haluaa laittaa pystyyn Yrityksen odottajat- kerhon niin sopii minulle. Itse en käy välttämättä joka päivä täällä (pyrin rajoittamaan, sillä pari kuukautta sitten roikuin täällä koko ajan eikä mistään tullut mitään ) niin en halua alkaa ylläpitäjäksi. Mutta liityn siihen mielelläni, jos joku laittaa sellaisen pystyyn.

Miksihän se elokuu on monella se yrityksen aloittamisen ajankohta. Hassua sattumaa. Meillä se lähinnä oli sellainen "kompromissi" johon päädyttiin, mutta on myös siirrettävissä, jos jotain tulee. Nyt minusta tuntuu, että mies on alkanut enemmän lämmetä ajatukselle. Saatetaan välillä keskustella esim. kasvatuksesta ja tänään keskusteltiin synnytyksestä. Ohi mennen aina jotain jutellaan. Olen koittanut olla siten, että en koko ajan höpötä vauvasta, sillä kyllähän mies sen kuumeen tason tietää höpöttämättäkin. Ja olen antanut hänelle tilaa ajatella asiaa itse.

Meillä tämä minun vauvakuume tosiaan yllätti miehen ihan totaalisesti sillä olen ennen viime syksyä ajatellut (myös ääneen) että "sitten joskus vauva". Ja "sitten joskus" on kyllä niin abstrakti käsite, että mieskin on varmaan ajatellut että hamassa tulevaisuudessa. Tosiaan sittenhän se biologinen kello alkoi yhtäkkiä tikittämään todenteolla. Sellainen vinksahdus päässä vaan tapahtui ja pahimmillaan se olotila oli ihan hirveä, kun en saanut mieheltä aluksi oikein vastakaikua kuumeelleni. En pystynyt keskittymään mihinkään. Mutta onneksi nyt on kissa nostettu pöydälle ja ajankohta päätetty.

Kuitenkin minusta tuntuu, että miehellä on negatiivinen mielikuva lapsista edelleen. Hän on sukunsa nuorimpia lapsia ja muutenkin hän ei ole ollut lasten kanssa tekemisissä oikeastaan muuten kuin minun kauttani ja tosi vähän. Meillä on siis kaksi kummilasta minun suvusta. Kyllä hän sanoo, että omaa varmasti ei voi olla rakastamatta täysillä, mutta hänelle se on ajatuksena aika absurdi kuitenkin. Hän ei osaa olla luonnostaan lasten kanssa kovin hyvin (myönnetään ). Jotenkin hän pelkää niitä otuksia. Ymmärrän hänen ajatuksensa, sillä jos itselläni ei olisi minkäänlaista kokemusta lapsista niin saattaisin ehkä ajatella samoin. Onko muilla vastaavaa tilannetta? Tottakai oman kanssa osaa olla luonnollisesti, eiköhän luonto ole suunnitellut asian siten. Pelkään, että hänen ajatuksensa asiasta kumpuaa vain siitä, että hän ei olekaan vielä valmis vauvan yitykseen ja siksi pelkää. Haluan, että vauva on sitten se yhteinen elämänprojekti, mihin molemmat on täysin valmiita. Siksi pidänkin sitä elokuuta semmoisena liukuvana ajankohtana kuitenkin, sillä haluan, että mieskin on sitten täysillä mukana!

Minun kaksi parasta kaveria tietää, että minulla on kova vauvakuume ja olen heille lipsauttanutkin, että jos kaikki menee hyvin niin yritys alkaa loppukesästä. Äidilläni on myös ollut hirveä mummukuume, oikeastaan hänellä alkoi samaan aikaan kuin minulla ja hän toivoo jo kovasti lastenlasta. Hänkin neuloo vauvanvaatteita! Olimme käymässä minun kotona ja äiti voivotteli, että kenellähän nämä vauvanvaatteet sitten annetaan ja että tuleekohan niitä lastenlapsia koskaan. Jotenkin säälitti äiti, ja minä vielä sanoin, että kymmenen vuoden päästä sitten, vaikka tosiaan kyse on vaan kuukausista. Piti sitten seuraavana päivänä sanoa hänelle, että ei tarvitse kymmentä vuotta odottaa, että asiasta on jo keskuteltu. En kuitenkaan sanonut hänelle ajankohtaa sillä haluan sitten yllättää heidät. Ja raskaaksi tuleminenkaan ei ole välttämättä helppoa, joten on parempi, että muut eivät tiedä ajankohtaa eikä sitä kautta tule paineita. Onko teidän muiden vanhemmilla jo lastenlapsia? Joku taisi jo mainitakin, että miehen sisaruksille on tulossa lapsia. Meillä tosiaan olisi eka lastenlapsi molempien puolella.

Minisport, minä lopetin e-pillerit jo puolitoista kk sitten. Paketti loppui ja uusia en hakenut. Minulla tulee e-pillereistä rintakipua (!?), mikä loppui, kun lopetin pillerit. Muutama vuosi sitten nuorempana jouduin ottamaan jälkiehkäisypillerin ja siitä kanssa tuli se rintakipu. Sanoin miehelle, että nyt loppuu minun pillerin popsiminen, en jaksa sitä tissikipua koko ajan. Ja on ollut paljon seesteisempi olo ilman pillereitä. Menemme nyt sitten kumeilla sen aikaa, kun mennään. Ja olen päättänyt, et minä en enää kroppaani laita e-pillereitä. Sitten kun täytyy miettiä taas hormonaalista ehkäisyä, niin laitan ehkäisykapselin (keltarauhashormonia).

Ja on ollut kiva huomata, kuinka keho toimii oikein pillereiden jälkeen. Viime kierrosta, joka oli eka luomu, bongasin myös oviksen ja kierto oli 30 päivää. Minulla on aina ollut säännölliset menkat. Kiva, jos kierto on heti yhtä tasainen niin tietää missä mennään. Menkat oli kyllä kipeät ja pitkät, toisin kuin pillereiden kanssa. Mutta sen kestän. Ja yksilöllistähän se on, että tasoittuuko kierto heti, joillakin siihen menee kuukausia ja joillakin se tasoittuu heti. Mutta jos olisin hakenut vielä pillereitä niin olisin syönyt niitä toukokuun loppuun, eli olisin paria kk ennen yritystä lopettanut ne, ihan vain kiertoa tasoittaakseni.

Anteeksi kauhea romaani, ihmettelen, jos joku jaksaa tämän kokonaan lukea, mutta tässä tuli parin päivän mietteet!

 

Kuukiuru, minulla myös on ollut ihme "haamukipua" kainaloissa/rinnassa.. En ole edes älynnyt että pillereistä voisi johtua. Pelkäsin tyyliin jo rintasyöpää! Tämä nykyinen merkki on ollut käytössäkin vasta vuoden alusta, että silläköhän tuo "nipistely" selittyisi...

Lapsenlapsi olisi omille vanhemmilleni ensimmäinen, mutta miehen vanhemmille 5s. Miehen siskolle ja veljelle tulossa vauvat nyt syksyllä.. Kunnon vauvabuumi siis

 

Hei vain uusille jäsenille! Kiva kun porukka kasvaa. Minäkään en ollut tiennyt kerhoista, ennen kuin niistä täällä alettiin puhua. Sopiihan se kerhon perustaminen, nähdään samalla millaista se on.

Me puhuttiin tänään kullan kanssa yrityksen aloituksesta. Päädyttiin joulu-/tammikuuhun, mikä olisi kätevintä opintojeni kannalta (valmistun vuoden päästä). Nyt meilläkin (tai ehkä lähinnä minulla) on todella jokin aika, jota odottaa! Koitan nyt vähän jarrutella tätä vauvasta puhumista, ettei mies vaan pelästy liikaa. Vaikka oli sillä niin söpö ilme, kun näistä jutuista puhuttiin. <3

Otin myös hieman selvää tuista, joita raskausaikana ja sen jälkeen saa. Opintoraha on todella kaikista tuista alhaisin, joten suunta voi olla tästä vain ylöspäin! Turhaa se minun mummoni taas kaikesta huolehtii... Vaikka säästäväisesti pitää tietty elää, kun ei taida paljoa töitä olla, kun mieskin vielä opiskelee.

Mulla ei ole kavereissa vielä ketään, jolla olisi vauvakuumetta. Melkein kaikki ovat nuorempia (biologinen kello ei vielä käy?) tai sinkkuja. Minä olen siis 25 vuotta. Yhden 30-vuotiaan ystäväni kanssa puhuttiin vauvoista, mutta hän erosi juuri poikaystävästään, joten asia ei varmaan ole hetkeen ajankohtainen. Siksi onkin kiva jutella täällä teidän kanssa!

 

Meillä lapsi olisi äitini kolmas lapsenlapsi ja mieheni vanhemmille ensimmäinen. Miehelläni on vain yksi sisko joka on ilmoittanut ettei halua lapsia. On jo jonkin verran päälle 30. Kuitenkaan mieheni vanhemmat eivät ole meille lapsista mitään sanoneet enkä sitä edes odota. Eivät edes onnitelleet meitä kihlautumisesta joten tuskin innostuvat lapsestakaan.

Paras kaveri yrittää vauvaa. En ole kuitenkaan hänelle osannut tästä meidän mietteistä mitään kertoa. Itse olen kovin huolissani kaverisani, koska he yrittävä lasta seuraavaan elämän tilanteeseen: ovat mahdollisesti kohta aloittamassa itse rakentamaan taloa, kaverin isällä on syöpä joka ei parannut. Ennustetta ei ole mutta koko ajan huonompaan suuntaan menee. Lisäksi havittelevat eli 300 000 euron lainasta vaikkei heillä siihen taida olla varaa. Ei saisi stressata toisten puolesta mutta mutta... Mutta tuollaiset isot stressaavat asiat+raskaus voivat olla melko rankkoja, Toivon että heillä menisi kaikki hyvin

 

Hei! Haluaisin liittyä mukaan keskustelemaan. Tämän ketjun otsikko osuu naulan kantaan Esikoiseni on 7kk ja odotan jo malttamattomana että pääsemme yrittämään toista lasta. Suurta hoppua ei ole, sillä imetän vielä eikä menkatkaan ole alkaneet. Olen 31-vuotias ja koen että liikaa vuosia yritykseen ei kuitenkaan saisi kulua..Esikoista toivoimme parin vuoden ajan ennen kuin onnisti.

 

Kuukiuru No minulla oli kanssa joskus aiemmin negatiivinen kuva lapsista ja jos olisit pari vuotta sitten kysynyt, olisin sanonut etta tuskin lapsia hankin. Sama tilanne tosin kun miehellasi, ei ollut pahemmin lapsista "kokemusta", eli ei lahipiirissa ollut pienia lapsia. Tietenkin siina ekana on ihan hamillaan eika osaa olla lasten kanssa, tai siis nain oli ainakin minulla. Sitten kun rupesin seurustelemaan poikakaverini kanssa, hanen veljellaan on lapsia , joten heita naki useamman kerran viikossa ja siina rupesi pikkuhiljaa tottumaan ja ajattelemaan asioista erilailla.
Ja olen aivan varma etta sitten kun kyseessa on oma lapsi, on siina silloin erilainen "side" myos siihen lapseen. Ja sita voi kasvattaa omalla tavalla. Itse en ainakaan halua puuttua muiden tapaan kasvattaa lapsia, vaikka on tullut kommentoitua esim. poikakaverille joitain juttuja mita olen nahnyt ja tekisin itse erilailla.
Kylla se siita pikkuhiljaa Tsemppia!

 

Morjens täältäkin! Mäkin olisin samassa tilanteessa, eli vauvakuume on nostanut päätään jo pidemmän aikaa mutta mies ei ole vielä asiassa mukana. On se alkuajoista pehmentynyt, mutta tuntuu että isoin(?) este on se että meillä on useampi koira. Itse en sitä pidä mitenkään ongelmana mutta miehelle se tuntuu olevan isompikin ongelma. Että mitenkä sitä pärjäisi lapsen JA koiralauman kanssa. Onko muilla siitä kokemuksia tai onko asiaa mietitty etukäteen jos niitä elukoita taloudessa on?

Välillä tulee ihan kauhea epätoivo, että jään lapsettomaksi kun ei tässä aikaa ole loputtomiin (oon 31v) mutta sitten ei myöskään saisi asiasta kokoajan jauhaa (enkä niin ole tehnytkään). Josko sitä ahdistusta sitten voisi tänne purkaa..
Tänään viimeksi alkoi ihan suunnattomasti ahdistaa ja surettaa kun selaili Facebookia joka on täynnä kavereiden vauva- ja lapsikuvia ja stooreja. Ja jokapaikassa näkyy lapsia, vauvoja ja naisia mahat pystyssä ja mä en haluisi edes ajatella koko asiaa koska en tiedä tulenko itse koskaan saamaan lapsia. Pelottaa että mies "pohtii" asiaa niin kauan että on myöhäistä. Ja kun en tiedä edes pohtiiko se sitä vai vaan kysyttäessä vastaa ja unohtaa asian. Aaaargh!

Ollaan molemmat yli 30v ja asutaan yhdessä ja on vakaa talous, vakituiset työpaikat, iso asunto, vanhemmat (tukiverkosto) asuu lähellä jne joten kaikki puitteet olisi kunnossa kyllä. Ja nyt sitten vaan odottelen, haaveilen ja yritän olla haaveilematta.

Te joilla on päivämäärä jo yritykselle päätettynä, lucky you!

 

Tervetuloa mukaan uudet!

Täällä samoja tuntemuksia kuin pienestä kii kertoi: vauvamasuja, vauvoja ja pieniä lapsia on joka paikassa. Kävimme perjantaina miehen vanhempien luona, kun hänen siskonsa oli saapunut pääsiäisen viettoon. Heillä on reilu kolmen kuukauden ikäinen ihana pikku-neiti ja rehellisesti sanottuna tunsin vihaa miestä kohtaan, kun hän ei ole suostunut aikaistamaan yrityksen aloitusta ja puhdasta tuskaa katsoessani pienokaista. Huvittavaa tästä tekee se, että ennen ajattelin koko ajan, että en koskaan hanki lapsia. :|

Tsemppiä nyt kaikille kuumeilijoille! Kyllä se hetki sieltä vielä koittaa! Itse saan pidettyä itseni kasassa, kun ajattelen, että enää niin ja niin monet menkat ja sitten se alkaa!!

 

Heippa!
Kaipa mä kuulun sit tänne ryhmään. Olen viikon päästä 26v täyttävä yhden lapsen äiti, tyttäreni on 1v3kk ja vauvakuumeillut oon muutaman kuukauden jo. Mies ei vaan halua toista vielä, sanoo vaan että katsotaan ensi vuonna sitten. Pitäisi isompi asunto ja raha asiat saada kuntoon ennen pikkukakkosta, mä en vaan malttaisi enään odottaa. Hormonikierukka mulla on ollut kohta vuoden, ja sen otatan pois kun aika on sopiva, varmaan tammikuussa vasta.