Ystävä vai "ystävä"?

Kun sitä ihminen on niin tyhmä. Luottaa toisen hyvyyteen. Uskoo ja kuuntelee. Työntää oman pahan olon syrjään, ja tukee toista, jolla on ehkä pahempi olo. Selviytyy itse omista huolista, koska toisella on rankempaa..

Kuuntelee ja tukee, lohduttaa ja nostaa ylös..

Mutta sitten... Kun itse tarvitsisit kuuntelijan, tarvitsisit tukijan..
Silloin, kun et enää yksin jaksa, haluut itkeä pahan olon ulos. Mutta kenelle?

Aika karu maailma.. "Ystävät" katosivat..
Lohdutuksen sana oli no höh...

 

:hug: no eipä ollu sit se kyseine yksilö ainakaa oikee ystävä :/

 

Sehän siinä onki nii "hassua". Voin luetella näin äkkiä ajateltuna 6 ihmistä, joille oon ollu tukena ja turvana ja unohta omat asiat siksi aikaa.. Ja nyt niistä ei yksikään kiinnostu minun olostani...

 

Mulla on oikeestaan vaan yksi ainut ystävä joka on kuunnellut mua vaikeina vuosina ja nostanu mut jaloilleni joka kerta. Aina yritän auttaa häntäkin jos jokin on pielessä. Jos ystäväni rakkaani näät tän niin oot toosi tärkeä mulle :heart:

 

Mikä sullon hätänä muru? :hug: Moon täällä, mut välttelen eräitä....

 

Mulki varmaan yks ainoo joka oikeesti jaksaa aina tsempata ja kuunnella ja mä toki myös sitä Harmi kun sellaisia ystäviä on niin harvassa..

 

Tiedätkö, siun kirjotus ihan ku miun... Kaikkeni teen muiden eteen, kukaan ei miuta kuuntele taikka lohduta...

 

voisiko vika olla myös siinä ettet osaa itse avautua näille ystäville, koska olet pikemminkin se taakankantaja osapuoli. et ole ehkä koskaan avautunut, puhunut omasta elämästäsi syvällisesti eikä "ystäväsi" osaa odottaa sinulta sellaista ja siksi eivät osaa myöskään suhtautua ongelmiisi tarpeeksi vakavasti.

 

Onko ongelmasi sellaista kokoluokkaa, että ystäväsi eivät osaa suhtautua asiaan kokemuksen puutteen takia?

Minä en oikeastaan kauheasti vuodata omia tuntojani ystävilleni, joten olen ehkä huono vastaamaan. Tiedän, että heidän on vaikea ymmärtää minun tämänhetkisiä ongelmiani, koska he eivät ole olleet sellaisissa tilanteissa. Toki voin jutustella kuulumisteni lomassa ja voimme jotain analysoida tilanteita, että mitenkä eteenpäin, mutta ymmärrän kyllä sen, etteivät he kauheasti pysty auttamaan. Turvaudun aina mieheni tukeen, joten sillä tavalla olen onnekas, koska en jää yksin ongelmieni kanssa.

Oliko vastaanotto ongelmillesi siis se, että vaihdettiin puheenaihetta tms.

 

On vain niin yksin. Heikko hetki henkisesti. Mies on rajalla, kohta tulee 20h työtä täyteen, eikä loppua näy, kun lapset on nukkumassa. Kun vaan tahtoisin,
että joku kuuntelis..
Sanois että itke vain ystävä, minä olen täällä...

 

Tuonpa takia en koskaan edes yritä itkeä ja purkautua kuin miehelleni...

 

Lisään vielä, että mäki kyllä kuuntelen niiden harvojen tuttujeni (mä en enää edes käytä sanaa ystävä) ongelmat ja autan parhaani mukaan, olen vaan niin huono puhumaan, kuuntelu onnistuu kyllä. Mutta saman olen huomannut, ettei mun ongelmat koskaan kiinnosta ketään.

 

On vain niin yksin. Heikko hetki henkisesti. Mies on rajalla, kohta tulee 20h työtä täyteen, eikä loppua näy, kun lapset on nukkumassa. Kun vaan tahtoisin,
että joku kuuntelis..
Sanois että itke vain ystävä, minä olen täällä...

Ai, onko sulla mies paljon poissa ja arkiaskareet jää sitten sinun harteilles?

Minä oon ollut noiden poikien kanssa ajoittain yksin. Viime vuodesta 5kk mies asui toisella paikkakunnalla ja oli vain viikonloput kotona. Usein se mielessä kävi, että ei oikein saa kunnon vastaanottoa sille ahdistukselle. Tai siis jos kertoi, että iltaisin oikein alkaa painamaan se, että pitää vain yksikseen hissutella kämpässä, vailla ketään kelle puhua, niin monen siihen oli hankala samaistua, joten siksi heidän oli myös hankala nähdä sitä minkäänlaisena ongelmana.
Sitä kun toivoi, että joku antaisi sen ratkaisun siihen ainaiseen ahdistukseen. Jollain konkreettisella tavalla.
En oikein tiedä miten sitä voi näin virtuaalisesti antaa tukeaan, heikon hetken koettaessa, yksin sitä siellä kuitenkin on. Minä toisinaan kuuntelen musiikkia, joka saa aikaan sitä, että itken sitä omaa oloani yksin. Kyllähän se itku helpottaa, mutta jos sinä kaipaat siihen lohduttajaa, niin eipä tuokaan tietenkään auta. :hug:

 

Ei siis konkreettisesti en kaipaa tähän muita ku oman mieheni, mut se on toisinaan mahotonta..
Vaan olisko se oikeesti ns ystävältä vaikee sanoa, et itke vaan, se helpottaa? Tai että, olen täällä henkisenä tukena?
Siis pienet sanat... Samoja sanoja, joita olen itse kirjottanu ja sanonu, ja tosiaan tarkottanu.. Kun oon vaan iltasin istunu tässä koneella, ja antanu toisen kirjottaa pahaa oloaan, ja koittanu kertoa elämän positiivisia puolia.. Oisko sellanen liikaa vaadittu saada myös itselle?

 

moi murutus!!
:hug: :wave: