Tuli vaan olo, että nyt pitää saada kirjottaa tää koska tuntuu aika pahalta tällä hetkellä. Kerroin mun ystäville, että oon raskaana ja reaktio oli onnittelujen sijaan että ootko nyt varma, mieti vähän, tuntuu oudolta, mikset oo kertonu haluavas lasta.... Okei en ole itekkää mikää lapsien perässä juoksija tai hinguttanu miten haluun lapsiperheen, mut toki halusin jossain vaiheessa lapsen. Asun ulkomailla ja nyt sitten vaan sanovat että onko mitään järkea yms. Kaiken tän sijaan olisin halunnu kuulla sen onnea sanan mun lähimmiltä ihmisiltä. Enkö ansaitse olla onnellinen pienestä lapsesta tai onko jotenkin paha asia olla raskaana? Mun ystävät on enemmänki sellasia matkailijoita jotka ei vois miettiäkkää lasta. Niin olin minäkin. Ja niin mä tänne maailmallekkin lähin. Mut kyllä tää on sellanen ihme, mistä en halua luopua. Mun mielestä myöskään moni ei ns ole valmis kun raskaaksi tulee. Varsinkaan ekalla kerralla eihän sitä osaa olla 100% valmis vai osaako?
No jos osaa niin mä en. Mutta luotan itteeni ja tunnen pystyväni antamaan kaiken mahdollisen mitä pystyn tälle lapselle. Mulla on mies tukena, joka on todella onnellinen tilanteesta. Ystävät vaan päivittelee kuinka sitte jos erotaan ni mitäs sit. Ei tässä maailmassa mikään ole 100% varmaa vai onko? Eroa ei toivottavasti tule, mutta jos näin on joskus tullakseen, niin kyllö 2 aikuista osaa ne asiat hoitaa.
Tuskin tätä moni jaksoi loppuun lukea, mut kylläpä tuli kevyt olo kun sai kirjottaa
No jos osaa niin mä en. Mutta luotan itteeni ja tunnen pystyväni antamaan kaiken mahdollisen mitä pystyn tälle lapselle. Mulla on mies tukena, joka on todella onnellinen tilanteesta. Ystävät vaan päivittelee kuinka sitte jos erotaan ni mitäs sit. Ei tässä maailmassa mikään ole 100% varmaa vai onko? Eroa ei toivottavasti tule, mutta jos näin on joskus tullakseen, niin kyllö 2 aikuista osaa ne asiat hoitaa.
Tuskin tätä moni jaksoi loppuun lukea, mut kylläpä tuli kevyt olo kun sai kirjottaa