Ystävättären lapsettomuus = entinen ystävä?

Hei!

Minulla on vähän hankala ongelma. Aikuisiän läheisin ystäväni (silloin 39v)tuli aikoinaan samoihin aikoihin raskaaksi kuin minäkin (30v), mutta sai sitten keskenmenon ihan alussa. Oma raskauteni jatkui ongelmitta, ja ystävättäreni alkoi ottamaan etäisyyttä minuun, vaikka kuinka yritin olla kannustava, ystävällinen ja puhumatta omasta odotuksestani. Oli kurjaa kadottaa ystävä, vaikka ymmärsinkin hänen reaktiotaan.

Kun hän tuli pari kuukautta myöhemmin uudelleen raskaaksi, hän otti jälleen yhteyttä minuun, ja oli kuin mitään ei olisi välillä tapahtunutkaan. Tällä kertaa keskenmeno tapahtui melkein heti. Ja hän muuttui jälleen etäiseksi. Ymmärsin että suri tilannetta, ja annoin aikaa. Kolmas keskenmeno tapahtui ihan loppuraskauteni aikana, ja siitä sain häneltä vain tekstiviestin. Muuten hän ei edes pitänyt minuun mitään yhteyttä, enkä minäkään oikein osannut olla yhteyksissä. Pelkäsin kai että valtava mahani aiheuttaisi harmitusta.

Kun lapsemme syntyi, hän onnitteli tekstiviestillä, mutta ei ole edelleenkään halunnut nähdä minua, eikä tietenkään lasta. Hän on hakeutunut miehensä kanssa lapsettomuustutkimuksiin, joista en oikeastaan tiedä sen enempää. Hän ei halua edes purkaa minulle sydäntään että mikä on vialla.

Taustalla saattaa kummitella myös sellainen juttu, että viimeisen 10 vuoden aikana kritisoin usein hänen tapaansa roikkua on/off -suhteessa, joka tuntui tuhoontuomitulta. He eivät olleet rakastuneita ja onnellisia yhdessä, vaan taistelivat kokoajan keskenään vallasta, eivätkä osanneet sitoutua. Ja mielestäni ystävättäreni tuhlasi vuosia kallisarvoista aikaa huonoon parisuhteeseen, ja siksi on ollut nyt lisääntymässä hieman vanhalla iällä, ja valitsi sitten lähes ensimmäisen vastaan kävelleen miehen kumppanikseen siihen.

En oikein tiedä mitä tehdä. Jos ehdotan ystävättärelleni että nähdään jossain, tai mennään kahville, hän kyllä myöntyy, mutta peruu sitten menon kerta toisensa jälkeen vedoten muihin syihin. Se tuntuu tekosyylle, ja veikkaan että hän ei vaan halua nähdä minua. On ehkä kateellinen tilanteestani, ja kääntää omat virheensä jotenkin mun syyksi, vaikka mä yritin varoittaa niistä jo vuosia sitten.

Luuletteko että tämä ystävyys on nyt sitten tässä? Vai kannattaisiko vielä yrittää ylläpitää ystävyyttä jotenkin?

 

Hän ei ole siis lähes kymmeneen vuoteen nähnyt sua?

 

Sinuna varmaan antaisin jonkun aikaa mennä vaan. Toivottavasti ystäväsi pääsee yli tuntemuksistaan.

 

Oletko ilmaissut mielipiteesi hänen aikaisemmasta suhteesta ja nykyisestä hänelle samoin kun nyt tänne kirjoitit?

 

Menet yksin yllätysvierailulle?
Silloin näät mikä ystävyyssuhteen tilanne on, jatkamisen arvoinen vai tuhoontuomittu!?

 

Oletko ilmaissut mielipiteesi hänen aikaisemmasta suhteesta ja nykyisestä hänelle samoin kun nyt tänne kirjoitit?

Aikaisemmasta suhteesta ilmaisin mielipiteeni. Kun meni sitten tapasi uuden miehen ja mennä paukautti naimisiin hänen kanssaan melkein heti, päätin pitää mölyt mahassani, ja toivoin vain parasta ystävälleni. Enhän periaatteessa edes tunne hänen uutta miestään, koska ehdimme tavata vain muutamia kertoja.

Ja ekalle kommentoijalle: emme ole nähneet nyt vajaaseen vuoteen. Pari sanaa vaihdettu vain tekstareilla tai messengerissä. Puhelutkin jääneet. Jos olen soittanut, menee lopulta vaan vastaajaan, ja sitten myöhemmin kaverini vastaa tekstarilla että on jossain, ja kiire -seli seli.

 

Oletko joskus sanonut ääneen tämän ajatuksesi tai tuotko sitä jotenkin muuten julki:

Lapsettomuus on varmasti ikävä asia, mutta ehkä kaikkien ei kuulu saada lapsia, tai etenkään kaikkien pariskuntien keskenään. Lapsettomuushoidot ovat luonnonvastaisia.

 

Oletko joskus sanonut ääneen tämän ajatuksesi tai tuotko sitä jotenkin muuten julki:

Lapsettomuus on varmasti ikävä asia, mutta ehkä kaikkien ei kuulu saada lapsia, tai etenkään kaikkien pariskuntien keskenään. Lapsettomuushoidot ovat luonnonvastaisia.

En. Koska se on nimenomaan ajatus jota en ääneen ystävilleni sanoisi. Olen tosin sanonut itse omista valinnoistani aikoinaan että jos en saisi omaa lasta, haluaisin adoptoida.

 

Oletko ilmaissut mielipiteesi hänen aikaisemmasta suhteesta ja nykyisestä hänelle samoin kun nyt tänne kirjoitit?

Aikaisemmasta suhteesta ilmaisin mielipiteeni. Kun meni sitten tapasi uuden miehen ja mennä paukautti naimisiin hänen kanssaan melkein heti, päätin pitää mölyt mahassani, ja toivoin vain parasta ystävälleni. Enhän periaatteessa edes tunne hänen uutta miestään, koska ehdimme tavata vain muutamia kertoja.

Ja ekalle kommentoijalle: emme ole nähneet nyt vajaaseen vuoteen. Pari sanaa vaihdettu vain tekstareilla tai messengerissä. Puhelutkin jääneet. Jos olen soittanut, menee lopulta vaan vastaajaan, ja sitten myöhemmin kaverini vastaa tekstarilla että on jossain, ja kiire -seli seli.

itselleni vaan tuli mieleen, että ystäväsi ei välttämättä halua kuulla sinulta niitä sinun negatiivisia mielipiteitä hänen elämästään ja valinnoistaan ja saattaa hyvin siksikin pitää sitä välimatkaa.

Tuo lapsettomuus keskenmenoineen ja muineen on jo yksistään niin raskas asia ettei sen päälle tarvita muuta ulkopuolisilta varsinkaan.

Voihan olla myös siten että hän kokee ettei teillä ole yhteistä asiaa enää mistä puhella.
Ihmeisetkin kun muuttuu elämänaikana.

 

Se, että toisella on lapsi ja itselle ei lasta kuluu on ihan oikeasti kova paikka. Mieheni sisko ehti miehensä kanssa saada kaksi lasta sinä aikana, kun me yritimme ensimmäistämme. Ristiäiset ym. perhejuhlat olivat minulle täyttä tuskaa, sillä emme läheisen sukulaisuuden vuoksi niistä voineet kieltäytyä. Sisko ja hänen miehensä tiesivät tilanteestamme ja yrittivät parhaansa mukaan varoa arkaa aihetta, mutta eihän se onnistunut kun heidän lapsensa olivat aina jossain määrin läsnä. Kun sitten viimein mekin saimme oman lapsemme, suhteemme mieheni siskoon ja hänen puolisoonsa normalisoituivat.

 

Se, että toisella on lapsi ja itselle ei lasta kuluu on ihan oikeasti kova paikka. Mieheni sisko ehti miehensä kanssa saada kaksi lasta sinä aikana, kun me yritimme ensimmäistämme. Ristiäiset ym. perhejuhlat olivat minulle täyttä tuskaa, sillä emme läheisen sukulaisuuden vuoksi niistä voineet kieltäytyä. Sisko ja hänen miehensä tiesivät tilanteestamme ja yrittivät parhaansa mukaan varoa arkaa aihetta, mutta eihän se onnistunut kun heidän lapsensa olivat aina jossain määrin läsnä. Kun sitten viimein mekin saimme oman lapsemme, suhteemme mieheni siskoon ja hänen puolisoonsa normalisoituivat.

:'( :flower:
Hitsi, tuota vähän epäilen. Ei tässä varmaan auta kuin antaa ajan kulua ja toivoa ystävättärelle lykkyä.

Yksi juttu mikä muuten saattaa olla heille myös ongelma on se, että ystäväni on ollut kiinnostunut adoptiosta, mutta hänen miehensä on kuulemma ehdottomasti sitä vastaan. Minua vähän ihmetyttää sellainen suhtautuminen, että JOS muita vaihtoehtoja ei ehkä ole, niin eikö miehen pitäisi suostua edes harkitsemaan sitä, jos lapsi on ystävättärelleni niin tärkeä?

 

Ap:lle neuvoni olisiNyt tulee yleistys, joka ei tietenkään kaikkiin päde mutta moniin. Lapsettomat ovat valtavan katkeria. Ymmärrän sen itsekin tuloksettomat lapsettomuushoidot läpikäyneenä. Se ei oikeuta olemaan ilkeä, suorastaan julma toisille ihmisille. Tässä menneinä päivinä oli ketju lapsettomuushoidoista, joka käännettiin ap:tä vastaan. Lisäksi suhtautuminen oli tosi katkeraa, julmaa, omaan napaan tuijottelua. Itse saatan olla joskus katkera omasta tilanteestani. Se ei hemmetti soikoon oikeuta minua pitämään itseäni marttyyrinä, muita kovempia kokeneena ja siten parempanan ihmisenä, jonka oikeus on olla toisille julma ja kilpailla muiden lapsettomien kanssa siitä,kuka parhaiten osaa loukata lapsen saanutta ihmistä.
Minä häpeän teitä, monet kanssasisareni.
Ap:lle neuvoni olisi, että hän on yrittänyt riittävästi ja tuosta "ystävyydestä" kannattaa luopua!

 

Ymmärrän hyvin AP:n ystävättären käytöstä/ reaktion. Olen nimittäin itse valitettavasti ollut tämmöinen ystävätär.
Suon kaikille ystävilleni äiteyden onnen, se ei ole ongelma. MUTTA, olisin sen onnen itsellenekin suonut.
No..iän myötä olen vähitellen tullut asian kanssa sinuiksi, ja ystäväpiiristä löytyy monta 'mammaystävää'.