Ystävien plussauutisista...

Miten otatte ystävien plussauutiset? Itse olen oikein säikähtänyt miten raskaasti otin uusimmat tiedot. Ystäväni ilmoitti parin kuukauden seurustelun jälkeen olevansa raskaana. (Tietää meidän keissistä) Aikaisemmat uutiset olen kestänyt melko hyvin, mutta tämä romautti maailmani. Olen itkenyt kohta pari päivää putkeen.. :'( :'(

Jotenkin nämä uutiset realisoi taas oman surkean tilanteeni. Tunnen suurta katkeruutta, vaikka tiedän ettei toisen onni ole minulta pois... Tottakai toivotin ystävälleni onnea (onneksi ilmoitus tuli sähköisesti) mutta tiedän jo nyt, etten voi nähdä häntä pitkään aikaan.

Tiedän ettei elämä ole tasapuolisesti reilua kaikille ja tiedän että minulla on moni asia myös hyvin, mutta tällä hetkellä tunnen niin suurta surua, etten tiedä miten pääsen tästä eteenpäin.

 

Kyllä mullakin on ottanut koville ystävien ja sukulaisten plussauutiset. Näiden neljän vuoden aikana monet on ehtineet saada kaksikin lasta, sillä aikaa kun me ollaan yritetty ja yritetty. Monet itkut oon itkeny. Välillä on ollut helpompaa ja välillä vaikeampaa, riippuen vähän omastakin tilanteesta. Jos hoito on juuri mennyt mönkään on sitä jotenkin vielä herkempi. Katkeruus on sellainen asia, miltä on vaikea välttyä. Vaikka kuten sanoit, monet asiat elämässä on hyvin, mutta silti, mikään ei voi korvata sitä omaa lasta. Välillä oon itkenyt miehenkin puolesta, tiedän että siihen sattuu ihan yhtä paljon vaikka se ei sitä näytäkään.

Lähipiirissä on niin paljon vauvoja ja pieniä nyt, että niiden vältteleminen on mahdotonta. Tai sitten pitäisi eristäytyä kokonaan. Ollaan miehen kanssa yritetty välttää sitä, että jäätäis kokonaan ulkopuolelle, vaikka joistain tilaisuuksista olen kyllä jäänyt pois silloin, kun on ollut todella vaikeaa. Ajattelin sen niin, mulla on oikeus suojella itseäni sen verran.

Meillä tilanne on nyt muuttunut niin, että olen raskaana. Alkuraskauden ultra on vajaan 3 viikon päästä, joten sitä ennen en oikein uskalla iloita tästä. Eli ihan alussa ollaan vasta, mutta toiveikkaita kyllä, että josko meillekin se oma lapsi vielä suotaisiin.

Voimia sinulle. Tähän tilanteeseen on vaikea löytää sanoja, mitkä lohduttaisi. Pidä huolta itsestäsi ja miehestäsi ja siitä mitä teillä on yhdessä. Toivon sydämestäni, että saatte vielä oman lapsen.

 

Tunne on kyllä kamala... juuri kun aloitimme hoidot; sain uutisia joka taholta ja se oli murskaavaa. Nuo hormonit hoitojen aikana tekee minusta vielä herkemmän. Polvillani itkin vessan lattialla sen yhden punaisen viivan kanssa ja kun menkat alkoi, teki mieli repiä hiukset päästä. Viimeisen viikon sisällä syntyi neljälle ystäväpariskunnalle vauva, viikon päästä laskettu aika kolmella.

Pahinta on huomata kuinka itsekäs ja katkera on. Monetkaan ystävistäni ei mielestäni ansaitse lasta yhtä paljon kuin me. Naurettavaa ajattelua, mutta välillä tuntuu että monet tekevät lapsia väärin perustein ja liian helposti!

fifiris Tunteesi ovat siis täysin oikeutettuja ja se ei ole sinun ongelmasi, jos kaikki eivät sitä ymmärrä! Nyt et ehkä usko, mutta kyllä se helpottaa ajan kanssa. Ei tietenkään kaipuu omasta lapsesta vaan se että seuraa sitä kuinka muille annetaan, mutta ei mulle... Jaksamista! :hug:

 

Tuttua, niin tuttua on kaikki fiilikset mitä ihmiset kuvasitte. Kolme vuotta lapsettomuustaivalta takana. Viimeksi tänään 1: ivf:n 1. PAS:sta nega. Vauvauutisia kuulee ympärillä jatkuvasti. Pahinta on kestää ystävien odotusaikaa... Sitten kun lapsi on syntynyt niin helpottaa ja olen pystynyt hoivaamaan pieniäkin omasta tuskasta huolimatta.
Jaksuja kaikille meille! Hyväksytään katkeruuden pistokset sisällämme ja itketään itkut kun kuullaan ystävien raskausuutiset. Mutta yritetään kuitenkin säilyttää ystävyyssuhteet tuskasta huolimatta! :heart:

 

Kiitos ihanista kommenteista!! Ette usko miten helpottavaa huomata että muutkin käy läpi samanlaisia tunteita... Ei ole helppoa myöntää itselleen että on niin katkera tän asian suhteen. :ashamed:

Välillä (eli usein) miettii MIKSI JUURI ME? Ja niinkuin Elenia sanoi, joskus salaa ajattelee että me ansaittais se lapsi enemmän kuin se ystävä (tiedän ettei pitäisi ja saisi ajatella näin itsekkäästi, mutta aina ei voi tunteilla mitään).

Tällä hetkellä tiedän etten tuu ottamaas ystävääni yhteyttä vähään aikaan. Ja arvaan että ystävänikin on loukaantunut, koska onnittelin häntä kyllä mutta en alkanut mitenkään hehkuttaa hänen tilannettaan (hän selkeästi odotti että alkaisin analysoimaan hänen tilannettaan, koska kyseessä tavallaan yllätysraskaus)

Kaipa tämä tästä, kun asiaa on märehtinyt kaikilta kanteilta yötä päivää.. Ei auta kun yrittää koota itsensä ja uskoa että meidänkin vuoro tulee vielä.

Sini, toivon myös koko sydämestäni että teidän raskaus jatkuu ja saatte myös vihdoin oman käärön kotiin! :heart:

 

Itse jouduin myös kärsimään lapsettomuudesta yllättäen yritettyämme lasta lunnonmukaisin keinoin ensin. Samaan aikaan kanssamme hyvä ystäväpariskunta yritti vauvaa. Meidän tutkimuksissa selvisi, ettemme voisi saada luomusti vauvaa. Vähän tämän musertavan tiedon jälkeen tuli uutinen, että ystäväpariskunta oli saanut plussan tikkuun. Hajosin täysin tuolloin. Kävin psykologilla juttelemassa lapsettomuudesta ja yhtenä puheenaiheena oli ystäväpariskunnan odotus. Psykologi sanoi, että voi olla pitämättä yhteyttä jos se tuntuu pahalta, hyvä ystävyys kestää sen. Etäännyimmekin hieman ystäväpariskunnasta tuolloin mutta välit ovat palautuneet sittemmin ennalleen.

Omalla kohdallamme kävi niin onnellisesti, että hoidot onnistuivat hyvin ja esikoisemme laskettuaika on nyt kesällä. Muistan kuitenkin omat katkerat ja surulliset tuntemukset tuttujen ja tuntemattomien raskausuutisista siltä ajalta kun oman vauvan saaminen oli epävarmaa. Niin se vaan on, että omaa itseään pitää suojella jotta jaksaa kohdata vaikeat asiat. En tiedä olisiko helpompi kertoa läheisille siitä, että heidän raskausuutiset ottavat itsellä koville. Olen tuntenut syyllisyyttä jälkeen päin siitä, etten iloinnut ystäväpariskunnan raskausuutisesta silloin kun se tuli. Haluan vain sanoa, että itse ymmärtäisin täysin jos jollekin minun raskaus olisi kova paikka.

Toivotan kaikille voimia rankkoihin aikoihin! Liian urhea ei tarvitse olla, pitäkää omasta jaksamisestanne huolta :heart:

 

Hei,

kyllä ne ystävien plussauutiset ottaa aina koville. Itselläni on tilanne ehkä nyt jo hieman helpottanut, kun lapsettomuutta on takana jo 4 vuotta ja tilanteeseen on jollain tavalla jo sopeutunut.

Puhuin joskus lapsettomuusklinikan terapeutin kanssakin tästä ongemasta, ja hän sanoi, että kateuden ja katkeruuden tunteet ovat täysin oikeutettuja. Päin vastoin olisi omituisempaa, jos niitä ei olisi ollenkaan. Hän sanoi, että itseään ei tarvitse kiusata vaan on täysin ymmärrettävää ottaa vähän etäisyyttä raskaana oleviin tai vauvaperheisiin. Tietysti se riippuu tapauksesta, miten hyvin se on mahdollista. Jos vauvoja on ihan lähimmillä ystävillä ja sukulaisilla, niin vaikeaksihan se menee.

 

juu, kaikkein pahimmilta tuntuu sukulaisten raskaudet ja niitä tuntuu riittävän, kun ollaan kaikki sen ikäisiä. Kälyn raskaus ja synnytys pysäytti kaikkein eniten. Sain tietää kälyn raskaudesta omissa häissäni! Vanhempani kyllä tiesivät, mutta he luulivat, että raskaus ei vielä näy, joten saan viettää hääni onnellisena tietämättä asiasta. No eihän siinä niin käynyt. Sain itseni kuitenkin joten kuten kokoon ja itkin tuskaani pitkään häiden jälkeen. Veljenpojan syntymä iski vielä pahemmin päin, luhistuin lattialle, kun äitini soitti ja ilmoitti asiasta. Itkin ja huusin äidilleni puhelimeen, mieheni oli hätää kärsimässä kanssani. No kaikki mikä ei tapa se vahvistaa. Että ei ole helppoo olla lapseton isossa ja lapsi rikkaassa suvussa. Vanhempani ovat ymmärtäväisi ja saan käydä kotona purkamassa tuntojani, että mieheni saa välillä rauhan. Olen kiitollinen miehestäni ja vanhemmistani jotka minua tukevat.

 

Hei,
olipa kiva, että tänne tuli pino tästä asiasta. Meillä on takana parin vuoden yritys ja viimeinen vuosi on mennyt hoidoissa. Aluksi mulla ei ollut mitään katkeruutta asiasta, mutta huomaan, että matkan varrella on katkeruus alkanut nostamaan päätään. Erityisesti juuri pieleen menneen hoidon jälkeen on tosi vaikeata kohdata raskaana olevia ystäviä. Moni hyvä ystävä on "tupsahtanut" raskaaksi heti kun jättivät ehkäisyn pois. Pakollakin siinä miettiin, että miksei me... :'(
Viimeisin epäonnistuminen oli maanantaina kun tuli taas negaa tulosta. En pystynyt juttelemaan asiasta mun raskaana olevan ystäväni kanssa vasta kun eilen illalla. Hän on siis tiiviisti seurannut ja tukenut mun yrittämistä ja olisi tietysti halunnut jutella mun kanssa asiasta. Onneksi hän (toivon mukaan ainakin!) ymmärtää tämän ja antaa mulle aikaa. Ei hänen raskaus ole kuitenkaan multa pois, mutta jotenkin on vaan vaikea kohdata häntä heti huonojen uutisten jälkeen.
Tsemppiä kaikille omien tunteiden kohtaamiseen, mulle se on ainakin ollut yllättävän rankkaa.

 

Mulla repes hanat siitä ajatuksesta, että olisin kuullut raskausuutisen omissa häissäni. |O Oikeasti. Tämä omissa häissä kuultu juttu nousee aika korkealle "tähtihetkiä raskausuutisten kanssa" -skaalalla. Olen kyllä kuullut aiemmin suvun joulupöydässä paljastetuista vauvauutisista. Itse olen joutunut nieleskelemään "vain" työpaikan kahvipöydissä ja ravintolassa. Lähimmät tiesivät tilanteemme ja ilmoittivat tekstarilla. Tiesivät, että se on mulle paras tapa. Kerkeää keräämään itsensä kasvoja menettämättä ja soittaa iloisen onnittelupuhelun sen jälkeen kun on rääkynyt puolituntia.

Mekin kuulutaan niihin, jotka hoitojen jälkeen plussasivat. Tämä raskausuutisten vastaanottaminen oli kuitenkin niin järkyttävän kipeä aihe, että oli pakko lukea ketju. Kyllä ne tilanteet säilyvät mielessä. Muiden lapsettomien tilanteen kokee niin, että tekee kipeää. Ja toivoo todella todella todella, että tärppää. Hoidot on niin rankkoja henkisestikin, että niistä ansaitsee kyllä palkinnon.

Mua syö edelleen joidenkin ihmisten raskausuutiset. Ja edelleen juuri tuo "lapsi pitäisi ansaita" ajattelutapa on kuin suoraan minulta. Saatan ajatella, että "Tuonkin plussaajan veljen perhe on yrittänyt jo 5 vuotta. Nyt olis kyllä ollut niiden vuoro". Välit joihinkin ystäviin viileni rajusti. Oli niin järjettömän katkera ja kateellinen. Tilanne on kyllä korjaantunut myöhemmin. Mä lähetin http://www.tearsandhope.com/emptyarms_video.html tän joltain lapsettomuuspalstalta bongatun videon muutamalla parhaalle kaverille ikäänkuin selitykseksi miksei ikinä päästä synttäreille kahvittelemaan. Edelleen LÄHIpiirissä on yksi lapsi, johon en pysty luomaan mitään tunnesidettä :ashamed: Hän edustaa tunnetasolla edelleen minulle maailman epäreiluutta (lue: mielestäni vanhemmat eivät olisi ansainneet tätä lasta). Aivan naurettavaa. Mikä minä olisin päättämään kuka ansaitsee lapsen? Tiedän sen itsekin. Ja tiedän, että maailman mittakaavassa tämä meidän lapsettomuus ei ollut edes ongelma. Mutta omalle kohdalle osuva lapsettomuus on riittävä syy pilaamaan elämän. Edelleen saan ahdistusta niille "voi ei, vilkaisin baarissa miehen kalsareita ja olen raskaana"-tyyppisille jutuille.

Mä olen vasta jälkeenpäin tajunnut, että se että "ystävien lapset eivät ole minulta pois" ei pidä paikkaansa. Siis tietysti "meidän vauva" ei mennyt virtasille, mutta kyllä ne kavereiden pienet ihmiset muuttivat meidän elämää rajusti. Vaikka olivatkin rakkaita ja ovat edelleen. Kyllä meidän viikonloput ja lomat alkoivat jo olemaan hyvin erilaisia kuin aiemmin. Vaikka parisuhde oli hyvällä mallilla niin aika yksinäistä meillä kyllä ajoittain oli. Ja jälkeenpäin olen vasta nähnyt, että lapsettomuudesta voi selvitä ilman lastakin. Tajusin, että ympärillä oli jopa eläviä esimerkkejäkin. Miksi kukaan ei sanonut sitä silloin?

Paljon halauksia :hug: ja toivon sydämeni pohjasta, että jokainen lapseton pari saa rauhan elämään toivomallaan tavalla :heart:

 

XtiikeriX: kiitos tosta videolinkistä! Pääsi itku kun katoin sen, niin omalle kohdalle se osu.

 

Toi video oli tosi ihana! :'( Mäkin vaan itkin kun katsoin sitä... Ajattelin että voisin lähettää sen kans sille mun kaverille jos tuntuu ettei se yhtään ymmärrä mitä käyn läpi .

On tää vaan niin uskomattoman vaikeeta. Kuulin just että broidikin saa jo viidennen lapsen. Eikö ois jo meidän vuoro?

 

Kyllä minäkin sisimmässäni tiedän, ettei muiden saamat lapset ole meiltä pois, mutta se on vaan niin väärin. Kaiken maailman "epääidilliset" tulevat raskaaksi koko ajan jopa omassa suvussa on näitä yksilöitä. MIKSI EN MINÄ! minä kaikista äidillisin ihminen ja minulle ei suoda omaa lasta. Minä oonkin vielä äiti ilman lasta. toivottavasti hoidot tuo mukanaan sen kauan kaivatun. Minä oon tullu siihen tulokseen, että vaikka lapset saadaan niin meidän perheessä ne nimen omaan yritetään tehdä. Ja tosiaan vissiin jokainen lapsen ansaitsee vaikka se ei minin tajuntaani menekään. Olen katkera lapseton! :heart:

 

Minäkin sain juuri tänään aamulla puhelun parhaalta ystävältäni (joka on ainoa, joka tietää meidän 2 vuoden yrityksestä ja hoidoista), joka kertoi olevansa nyt neljännellä kuulla raskaana..
Aluksi tieto oli musertava, mutta tapa millä ystäväni sen kertoi helpotti paljon asiaa. Hän oli pitkään miettinyt miten asian minulle kertoisi, koska tietää oman tilanteeni. Ehkä sekin auttoi kertomisessa, että itse sain eilen lääkäriltä toivoa mahdollisesta tulevasta ovulaatiosta, JEE!

Voimia kaikille!! :hug:

 

ihanaa kun tietää etten ole ainoa joka käy läpi näitä tunteita.

Meillä siis tilenne se, että lasta ollaan toivottu 5-vuotta ja 4 raskautta on alkanut, mutta 2 meni heti alusta kesken ja yksi oli kohtukuolema rv25. :'( Nyt plussasin tammikuun lopussa 2 pitkän vuoden yrittämisen jälkeen ja todella kuvittelin, että nyt se lapsi tulee... Viikkotilanteessa 19+2 ultrassa todettiin samat oireet kuin tuossa pisimmässä edenneessä raskaudessa...istukan paha vajaatoiminta eikä lapsi tule selviämään. :'( Tällä hetkellä olen siis edelleen raskaana, mutta toivoa lapsen selviytymiselle ei ole...vauva on jo 3 viikkoa jäljessä kehityksessä ja sydän on jo liian rasittunut.

Meidän tilanteessa kun tämä näin toistuu epäillään autosomisen resessiivisen periytymistä...eli vika on minun ja mieheni piiloperiytyvästä geenistä...eli raskaus ei ikinä tule menemään loppuun asti. :'(

Mä olen myös miettinyt itsekkäästi sitä miten paljon enemmän me lasta tahdotaan kuin jotkut eräät ystävistäni...vahinkoraskauksia tulee osalle heistä. Miksi me, jotka todella lasta halutaan ei sitä voi meille suoda vaan kaikki jotka haluavat lapsen ihan vaan sen takia ettei tarvitsisi töihin lähteä niin varmasti saavat...
Myös minä tiedän sen, että muiden lapset eivät ole meiltä pois vaan silti näitä asioita miettii ja raskausuutiset tuntuvat niin pahalta...Myönnänkin suoraan, että olen niin katkera omalle tilanteelleni...

Joten siinä mielessä olen helpottunut, että en ole näiden ajatuksieni kanssa yksin...vaikka mielelläni en tätä kohtaloa haluaisi kenenkään koskaan kokevan...

:hug: Kaikille ja me saadaan itkeä, surra ja olla katkeria! Meillä on siihen täysi oikeus eikä sitä voi kukaan sellainen ihminen koskaan ymmärtää joka ei ole samaa tilannetta kokenut.

 

Myös mulla tuli itku kun tuon video pätkän näin... :'(