Ystävyydestä ja san puutteesta

Mä huomasin kuinka surkea olo mulla on koska mulla ei ole enään yhtään ystävää joka olisi tuntenut minut ennen äitiyttäni.
Jotenkin se "minä" joka olin ennen lapsia on jäänyt ihan yksin näiden uusien juttujen alle :| Mulla ei ole ketään kenen kanssa vois muistella menneitä. Ja keskustelunaiheetkin ovat ihan erit kun entiseten ystävieni kanssa.

 

Etkö voisi pitää yhteyttä silloin tällöin vanhoihin kavereihisi?
Minä olen muuttanut uudelle paikkakunnalle, eikä täällä ole yhtään ystävää. Kaikki tuntuvat tuntevan toisensa, välillä on aika surullista. Itse halusinkin jättää entisen elämän ja aloittaa tyhjältä pöydältä, mutta on vähän vaikeaa tutustua kehenkään

 

Minulla taas se, että olen muuttanut vuosien varrella ristiinrastiin, eikä oikein yhteydenpito ole sitten enää etänä jatkunut. Joten aika yksinäinen olo on, ja nyt kun olen lapsen kanssa kotona, ei muutenkaan ainakaan uusia kontakteja juurikaan pääse kehittymään

 

No mihis n entiset ystävät ovat kadonneet? Ovatko ne vielä lapsettomia....usein käy niin että ystävyys vähän unohtuu lasten myötä tai ei ole siis niin paljon aikaa tai lapsettomat ystävät eivät osaa enään olla samalla tavalla yhteyksissä kuin ennen lapsia. Pidä vain yhteyttä vanhoihin ystäviisi niin he huomaavat että olet se sama ystävä kuin ennen lapsiakin.

 

:hug:
Missä sun entiset ystävät sitten ovat?

 

En mä voi pitää yhteyttä vanhoihin ystäviin, koska yheden kanssa ei vaan enään ole mitään yhteistä, vaikka satunnaisesti törmäämmekin ja juttelemme.
Toinen asuu ulkomailla, eikä meillä ollut kamalasti enään juteltavaa kun vaihdoimme aikanaan sähköposteja.
Kolmannen olinpaikkaa en tiedä, häntä kyllä kaipaan jatkuvasti :|
Neljäs tuli uskoon ja siihen loppui meidän kykymme kommunikoida keskenämme.
Viides eli se viimeinen otti ja kuoli. Joten "omilla" tässä ollaan...

 

:hug: Tiedän tunteen sen pohjalta, että olen muuttanut usein ja joutunut aloittamaan alusta uudestaan ja uudestaan... Niillä vanhoilla kavereilla on ihan omat jutut ja olen täysin ulkopuolinen siellä. "Paras kaverini" lupasi soittaa pian päivittääkseen kuulumiset ja tästä lupauksesta on pian 2kk aikaa.

 

Kyllä lapset sitten ovat erilaisia jokainen yksilönsä. Meillä kaks poikaa ja ovat kuin yö ja päivä. Toinen tuolla ulkona touhunu jo toista tuntia jotain omia leikkejä yksinään ja ihmeissäni seuraan että mistä keksiikin aina. Ei koskaan valita että olisi tylsää, askartelee tai värkkää jotain jos ei keksi leikkiä. Toinen pelaa tuolla pleikkaa kun ei ole sanottu mitään erityistä tekemistä niin sitten vaan olis ja öllöttäs muutoin eikä oikeen ikinä keksi oma-alotteisesti mitään tekemistä.
Kun käsketään tehdä joku "työ" (postin haku/roskien vienti)...toinen vie mutisemati...toinen ei muutako pakottamalla.

 

oho tää oli vääräs paikas soriiiih

 

Olen lapsettomana huomannut, yleensä ystävyys suhteissa käy niin ettei ne ystävät jotka saavat lapsia eivät enää halua olla tekemisissä sellaisen "ystävän" kanssa kenellä ei ole niitä kersoja pyörimässä jaloissa. mutta kun lapset kasvaa ja ns. elämää pitäisi elää lapsien ulkopuolella sitten ystävänä olo kiiinostaakin yhtäkkiä. Neuvona kaikille äideille: Pitäkää yhteyttä vanhoihin kavereihin ja ystäviin myös oma aloitteisesti!!!!

 

Olen lapsettomana huomannut, yleensä ystävyys suhteissa käy niin ettei ne ystävät jotka saavat lapsia eivät enää halua olla tekemisissä sellaisen "ystävän" kanssa kenellä ei ole niitä kersoja pyörimässä jaloissa. mutta kun lapset kasvaa ja ns. elämää pitäisi elää lapsien ulkopuolella sitten ystävänä olo kiiinostaakin yhtäkkiä. Neuvona kaikille äideille: Pitäkää yhteyttä vanhoihin kavereihin ja ystäviin myös oma aloitteisesti!!!!

Minulla itselläni kävi kyllä päinvastoin, lapsettomat ystävät katosivat kun menin saamaan lapsia :|

 

Olen lapsettomana huomannut, yleensä ystävyys suhteissa käy niin ettei ne ystävät jotka saavat lapsia eivät enää halua olla tekemisissä sellaisen "ystävän" kanssa kenellä ei ole niitä kersoja pyörimässä jaloissa. mutta kun lapset kasvaa ja ns. elämää pitäisi elää lapsien ulkopuolella sitten ystävänä olo kiiinostaakin yhtäkkiä. Neuvona kaikille äideille: Pitäkää yhteyttä vanhoihin kavereihin ja ystäviin myös oma aloitteisesti!!!!

Minulla itselläni kävi kyllä päinvastoin, lapsettomat ystävät katosivat kun menin saamaan lapsia :|

Ei ne sitten ollut oikeita ystäviä.

 

Minulla itselläni kävi kyllä päinvastoin, lapsettomat ystävät katosivat kun menin saamaan lapsia :|

Ei ne sitten ollut oikeita ystäviä.

Eihän se silloin toisinpäinkää olen oikeaa ystävyyttä

Oli ne varmaan, siinä elämäntilanteessa, mutta eivät toisessa. En mä kyllä toisaalta itse koekaan, että kaikki ystävyyssuhteet olisivat ikuisia, osa niistä on vain väliaikaisia, eikä se silti tarkoita sitä etteikö ne olisi oikeaa ystävyyttä.

 

Tutulta kuulostaa.
Itselleni kävi kai niin, et lasten syntymät aiheutti niin ison kriisin elämässäni, et en vaan oo kyennyt niihin pinnallisiin ihmissuhteisiin mitä oli ennen lapsia. En tiedä viihdyinkö noissa suhteissa sillonkaan, lapset vaan puski eteenpäin. Pariin äityliin olen tutustunut sen jälkeen, uusi elämä, uudet suhteet. Kai tää äitiys on vahvistanut jotenkin, ettei enää helposti eksy pinnallisiin suhteisiin, vaikka elämänvaihe tuonutkin kaikenlaista huolta ja pelkoa mukanaan... Ehkä sitä vaan poraudutaan ytimeen eikä heiluta tuulen mukana riepoteltavana, äh nyt mä lähden tuulen mukana riepottumaan, poikkeen aiheesta, sori...