Aki Manninen isyydestä: ”Vaikka välillä on känkkäränkkäpäiviä, kiitän joka päivä siitä, että tyttö on tässä”
Aki Manninen on saanut elämäänsä uuden merkityksen isyyden myötä. Lapsen saaminen ei ollut Akille ja hänen puolisolleen Ritalle itsestään selvää.
Hyvinvointiyrittäjä Aki Mannisen, 45, nykyisiin aamurutiineihin kuuluvat lastenohjelmat ja kuulle vilkuttaminen. Eikä hän voisi olla tilanteesta onnellisempi.
Akin ja hänen vaimonsa Rita Niemi-Mannisen, 41, tytär Donna on nyt 1,5-vuotias. Aki on aamuvirkumpi kuin Rita, joten hän hoitaa useimmiten tytön aamutoimet.
– Syömme Donnan kanssa rauhassa aamupalaa ja katsomme Muumeja. Ennen kuin Donna lähtee päiväkotiin, hän istuu vielä hetken sylissäni. Se on minulle tärkeää ja arvokasta aikaa, eikä minulla ole silloin kiire mihinkään, Aki kertoo.
Donna käy tällä hetkellä päiväkodissa neljänä päivänä viikossa viiden tunnin ajan. Kun hän on hoidossa, vanhemmat tekevät töitä ja hoitavat omia juttujaan.
– Oma aika varsinkin vauvavuoden jälkeen on hyvin tärkeää, Aki toteaa.
Positiivinen raskaustesti oli hieno yllätys
Rita oli ensimmäinen nainen, jonka kanssa Aki halusi perustaa perheen. Isäksi tuleminen ei koskaan ollut kuulunut hänen päällimmäisiin haaveisiinsa.
– Elämäni oli hyvää jo ennen lasta. En kuitenkaan silloin tiennyt, mikä on se tunne, kun oman lapsen saa, ja kuinka hienoa vilpitön rakkaus omaa lasta kohtaan on.
– Nyt kun tiedän, miten hieno asia oma lapsi on, en enää välttämättä pystyisi elämään sen asian kanssa, ettei minulla olisi lasta.
Lapsen saaminen ei ollut Akille ja Ritalle itsestään selvää. He yrittivät lasta kolmen ja puolen vuoden ajan ja olivat juuri aloittamassa hedelmöityshoidot, kun Ritan kuukautiset olivatkin yhtäkkiä myöhässä. Positiivinen raskaustesti oli suuri yllätys sekä pariskunnalle että lapsettomuusklinikan lääkärille.
– Siinä kohtaa kiitin korkeampaa voimaa, että joku meidän elämäämme täällä ohjaa. Hetki oli todella hieno ja liikuttava.
Donna-tytär on vanhempiensa silmäterä. Ninna-Josefina Prantl
Aki Manninen korostaa läsnäolon tärkeyttä vanhemmuudessa
Akin elämä on saanut isyyden myötä uuden merkityksen. Nyt hän on vastuussa jostain paljon isommasta asiasta kuin itsestään.
– Vaikka välillä on känkkäränkkäpäiviä eikä aina ole helppoa, kiitän joka päivä siitä, että tyttö on tässä. Tänään aamulla hän huusi ensimmäisenä sängystään ”kiitos kiitos kiitos”. Eihän siinä itsekään voinut olla kuin ”kiitos, kiitos, kiitos”, että minulla on tuollainen tyttö.
Aki kuvailee itseään läsnäolevaksi, huolehtivaksi, turvalliseksi ja ennen kaikkea rakastavaksi isäksi. Hän uskoo, että lapsen ikävuodet yhdestä kolmeen vaikuttavat ratkaisevasti lapsen tulevaisuuteen.
– Vanhemman tehtävänä on olla lapselle läsnä. Jos piirretään yhdessä, niin piirretään. Otan kynän käteen, piirrän kukkasen ja kerron, että tässä on kukka.
Aamuisin, kun isä ja tytär katselevat ikkunasta kuuta, he vilkuttavat sille yhdessä.
– Minä iso mies teen sen, koska rakastan sitä lasta niin paljon. Olen valmis riisumaan kaikki haarniskat ja maskuliinisuuden hänen edessään.
Akille on tärkeää, että lapsen kanssa ollaan aidosti läsnä. Emmi Minkkinen
”Mietin, miten Aki Manninen voi olla avuton”
Aki on tyytyväinen siihen, että hänestä tuli isä vasta hieman vanhempana, 43-vuotiaana. Hänellä ei ole enää kiire Las Vegasiin tai Meksikoon.
– Se, että minulla on onnellinen avioliitto, vahvistaa tunnetta siitä, että elän tähänastisen elämäni hienointa aikaa.
Donnan vauva-aikana Aki toivoi, että olisi voinut olla vielä enemmän apuna vaimolleen.
– Olen sellainen kaveri, että kaikki pitäisi itse hoitaa, ja vauvavuotena olin vähän avuton. Mietin, että miten Aki Manninen voi olla avuton. Tyttö oli äidissään niin kovasti kiinni. Rita ei kuitenkaan ikinä ominut lasta. Hän lähti vetämään jumppaa ja minä jäin hoitamaan Donnaa jo silloin, kun hän oli ihan pieni.
Nyt, kun tyttö on kasvanut, Aki ja Rita kuitenkin pystyvät vielä tasapuolisemmin jakamaan lapsenhoitovastuuta. Myös Akin ja Ritan parisuhde voi tällä hetkellä paremmin kuin vauvavuoden väsymyksen keskellä.
– Olen sitä mieltä, että kaikkien pariskuntien pitäisi taistella yhdessä vauvavuosi eikä antaa periksi, vaikka parisuhteeseen tulisi haasteita. Tulevaisuudessa tilanne helpottuu.
Aki ja Rita vetävät vanhempina yhtä köyttä, mutta joskus he väittelevät siitä, kumman vuoro on vaihtaa vaippa tai saada omaa aikaa.
– Käännämme kuitenkin tilanteen nopeasti positiiviseksi: meitä on tässä kaksi ja meillä on kaikki hyvin. Haasteena on, miten aina muistaisi ja osaisi arvostaa sitä, että olemme kaksi tervettä aikuista yhden lapsen kanssa.
Aki ja Rita ovat perheen lapsiluvusta samoilla linjoilla
Todennäköisesti enempää lapsia Mannisen perheeseen ei tule. Aki ja Rita ovat monesti jutelleet asiasta ja päätyneet aina siihen lopputulokseen, että Donnalle ei tule pikkusisarusta.
– Emme ole enää nuoria. Tässä iässä tarvitsemme enemmän lepoa, ja oma jaksaminen on erilaista kuin pari- tai kolmikymppisenä. Haluamme myös nauttia tästä elämäntilanteesta ja tulevaisuuden yhteisistä retkistä. Se, että vauvavuosi oli rankka, vaikuttaa asiaan myös.
Donnasta he haluavat kasvattaa itsenäisen, vahvan ja omilla jaloillaan seisovan tytön ja naisen.
– Tiedämme Ritan kanssa maailmasta myös sen huonot puolet. Maailma voi olla julma ja raaka. Haluamme antaa tyttärellemme turvatun ja hyvän lapsuuden, mutta haluamme myös, että hän saa ymmärrystä maailmaa kohtaan.
Aki korostaa, etteivät he itse halua pahaa kellekään muulle.
– Emme satuta ketään emmekä hauku ketään, ja haluamme välittää tämän mallin myös Donnalle.
Kommentit (1)
Uhmaikä on tyttölapsilla ihan olematon, vuodessa jo känkkäränkkäpäivät ohittuu. Uhmaikä on vain osa kasvua, oma tahto korostuu ja uhmaa tulee lisää jos vanhempi ei anna periksi. Eli kaikessa mikä ei säry tai tule liian kalliiksi kannattaa antaa periksi, lapsi kokeilee vain, että kuullaanko hänen mielipiteitään ja vetää heti johtopäätökset jos ei kuulla. Ja yhtä kaikki, lepsuna vanhempana pääsee helpommalla. Ei elämää ole tarkoitettu elettäväksi verta pierren, helppouteen kannattaa kaikessa pyrkiä. Helppoutta tuo tietenkin raha myöskin ja sitä teiltä ei taida puuttua. Mutta rahaa tärkeämpi on asenne. Köyhäkin voi olla onnellinen jos asennoituu onneen kuten 80-luvun alussa tavattiin: poika juopon isän kanssa purkukuntoisessa talossa yksin kotona monesti aikaa vietti, vain puuvessa ulkona, ammattikorkeakoulututkinnon luki ja naimisiin meni, vaikka ihan isänsä kanssa halusi asua lapsena ja isäänsä rakasti ja arvosti.