Vanhemmuus 28.09.2022

Kaksi äitiä Suski ja Ella jakavat elämäänsä kymmenille tuhansille: ”Tulemme kaapista harva se päivä”

Ella Rosti ja Susanna Silvander-Rosti perustivat suositun Kaksi äitiä -vlogin kaksosia odottaessaan. Nykyään he ovat kolmen lapsen äitejä, jotka jakavat perheensä elämää kymmenille tuhansille suomalaisille.

Teksti
Mervi Juusola
Kuvat
Jonna Salonen, Susanna Nordvall, Ellan ja Susannan kotialbumi

Neljä vuotta sitten Ella Rosti ja Susanna Silvander-Rosti odottivat kaksosia. Silloin Suomessa ei vielä ollut juurikaan sateenkaariperheistä kertovia sometilejä.

Ella ja Suski seurasivat raskausaikana ulkomaisia Youtube-videoita sateenkaariperheiden elämästä.

Lue myös: Essin kohdussa on kasvanut Vernan vauva – ja toisin päin

– Olimme vähän koukussa seuraamaan ihan tavallisten ihmisten elämää Youtubessa. Saimme sitä kautta paljon tietoa, Suski muistelee.

Pian Suski sai ajatuksen, että videopäiväkirjan tekeminen odotusajasta voisi olla hauskaa. Ella sanoi, että tee vaan, mutta hän ei sitten ole missään videolla eikä valokuvissa.

Aluksi Kaksi äitiä ja kaksoset -videoblogi oli Suskin juttu.

– Ella oli raskaana ja jännitimme, kuinka kauan kaksoset pysyvät mahassa. Kaksoset syntyvät monesti paljon ennen laskettua aikaa. Kaikkea tällaista kerroin videoilla omasta näkökulmastani.

Vajaan kuukauden vloggaamisen jälkeen Suski sai houkuteltua myös Ellan mukaan yhteen videoon. Seuraajat olivat lähipiiriä, joten mitään paniikkia ei ollut.

– Videon tekeminen yhdessä oli superhauskaa ja vastaanotto seuraajilta oli tosi positiivinen. Tuli kommentteja: Ella, tule uudestaankin!

Ella kertoo, että hänellä oli niihin aikoihin aika huono itsetunto eikä hän halunnut olla esillä.

– Vuorovaikutus ihmisten kanssa oli niin positiivista, että vlogin tekeminen auttoi minua pääsemään itsetunto-ongelmasta. Olen edelleen ujo ja isossa porukassa aika hiljainen. Videot antavat ehkä vähän väärän kuvan luonteestani. Olemme Suskin kanssa kahdestaan, kun teemme videoita. Silloin olen kotona perheen kanssa ja vapautunut oma itseni niissä tilanteissa, hän kertoo.

Suski ja Ella tekivät videoita ennen kaikkea itselleen. Videopäiväkirja oli yhden tärkeän elämänvaiheen dokumentointia, yhteinen luova harrastus. Kun Kaksi äitiä -videokanavalla oli sata tilaajaa, he tajusivat, että sitä seuraavat muutkin kuin lähipiiri.

– Muistan kun kelasimme, että eihän nämä kaikki tyypit mahtuisi edes meidän asuntoon, Suski nauraa.

Pian seuraajia alkoi tulla kymmeniä tuhansia lisää. Nykyisin Kaksi äitiä Youtube-kanavalla on 56,8 tuhatta tilaajaa. Instagramissa heillä on seuraajia 50 700 seuraajaa.

– Meille seuraajien määrän lisääminen ei ole ollut koskaan tavoite. Tärkeämpää on ollut se, että ne ihmiset, jotka löytävät tämän kanavan, saavat tästä jotain ja katsovat videoita ilolla. Mieluummin niin, että muodostuu hyvää yhteisöä, Suski sanoo.

Tavallista sotkuista sateenkaariarkea

Ellan ja Suskin videoiden myönteisyys vetää puoleensa kaikenlaisia ihmisiä. Monet ovat jo isovanhempia. Myös leikki-ikäiset katsovat videoita yhdessä vanhempiensa kanssa.

– Mieleenpainuvimpia ovat olleet kommentit, joissa ihmiset kertovat, miten nämä videot ovat olleet mukana heidän isoissa elämäntilanteissa, Suski kertoo.

– Vuosi sitten keväällä teimme videosarjan hedelmöityshoidoista. Sen yhteydessä monet kertoivat omista vaikeista raskaaksi tulemisen kokemuksistaan.

Lue myös: Helin ja Riikan vauva sai alkunsa, kun enää yksi munasolu oli jäljellä 

Joku on kertonut omille vanhemmilleen seksuaalisesta suuntautumisestaan Suskin ja Ellan videoiden kautta.

– Hän oli näyttänyt vanhemmalleen, että ”hei, oletko sä nähnyt näitä videoita tästä perheestä? Mä haluaisin tuollaisen perheen isona.” Sen keskustelun aloittaminen ei ole aina helppoa, varsinkin jos ei tiedä, miten oma vanhempi tai isovanhempi suhtautuu. On hienoa, jos meidän videoista on siihen apua, Suski pohtii.

– Joskus tuntuu, että olemme saaneet olla mukana jonkun matkalla itsensä hyväksymiseen. Siitä tulee aina niin hyvä fiilis, että alkaa itkettää. Se on sitä, mitä olisin itse tarvinnut nuorena. Kun olin nuori, ei ollut oikein esikuvia, joihin olisin voinut samastua. Haluan antaa nyt oman panokseni sillä saralla, kun kerran voin, Ella jatkaa.

Ensimmäisen kerran äideiksi tullessaan Suski ja Ella saivat Kaksi äitiä -tilin seuraajilta paljon neuvoja. Kolmannen lapsen kohdalla vinkkejä on sadellut vähemmän. Kuvaaja: Susanna Nordvall

Suski ja Ella kokevat, että heidän perhekanavaansa seuraa joukko ihmisiä, jotka tahtovat hyvää ja ovat tasa-arvon puolella.

– Kun olimme tuoreita vanhempia, saimme seuraajilta enemmän neuvoja vanhemmuuteen liittyen. Teimme joskus videota siitä, miten hoidamme kaksosia yöllä. Meillä oli sellainen systeemi, että minä olin vastuussa vauvoista iltayhdeksästä aamukolmeen. Ella oli vastuussa kolmesta aamuyhdeksään, Suski kertoo.

– Meillä oli videoissa valoja päällä. Ihmiset kommentoivat, että laittakaa nyt ne valot pois. Ei vauvat tajua, että on yö, jos teillä on valot siellä päällä. Ei me oltu tuoreina vanhempina ajateltu lainkaan, että makuuhuoneessa pitää olla hämärää.

Perheen kolmas lapsi on nyt kymmenen kuukauden ikäinen ja vauvanhoitovinkkejä on tullut tällä kertaa vähemmän.

– Meidän seuraajayhteisö muodostuu ihanista tyypeistä. Jos heillä on joskus jotain kritiikkiä mielessä, he osaavat sanoa sen lämpimästi ja hyvin, Suski toteaa.

Ella pohtii, että sisällön laittaminen tähän yhteisöön on aina tuntunut turvalliselta.

– Jos joku vihakommentti eksyy silmiemme alle, saamme voimaa meidän vakiseuraajilta. He kommentoivat aina kaikkea rohkaisevaa, hän sanoo.

Vihaaminen on joidenkin ihmisten harrastus

Somekanavissa on myös vihaseuraajia, jotka seuraavat vain siksi, että voisivat vihata ja ärsyyntyä vaikuttajista.

– Minusta tuntuu, että meillä ei ole sellaisia seuraajia lainkaan, jotka kommentoisivat aina negatiivisesti. Siihen olemme tyytyväisiä, Suski toteaa.

Lehti- tai tv-haastattelujen jälkeen tulee lähes poikkeuksetta vihamielisiä ja inhottavia kommentteja. Vakiseuraajat käyvät kommentoimassa heille takaisin, että lähtekääs nyt pois täältä, älkää haukkuko Suskin ja Ellan perhettä.

– Ei vihaajien mieltä muuteta millään. Se on osalle ihmisistä kiva harrastus. Ne käyvät laittamassa joka ikisen sateenkaari-ihmisen tiliin kommenttejaan. Mutta myönteiset vastakommentit tehoavat meihin. Meille tulee sellainen fiilis, että emme ole yksin, Ella kertoo.

Äitien mieleen palautuu vain kolme kommenttia, jotka ovat menneet kielteisesti ihon alle. Yhdessä kommentissa sanottiin, että koko perhe pitäisi sulkea keskitysleirille. Toisen kommentoijan mielestä heidän ei olisi pitänyt saada lapsia, koska niitä kuitenkin kiusataan.

– Kun kolmas lapsi syntyi, joku kommentoi, että kyllä huomaa, kumpi on synnyttänyt minkäkin lapsen. Annamme kuulemma lapsille huomiota sen mukaan, kuka on lapsen synnyttänyt. Se oli todella ärsyttävä kommentti, Suski muistelee.

– Ei meidän perheen dynamiikasta kannata vetää johtopäätöksiä kymmenen minuutin videon perusteella. Jos videolla yksi lapsista on Ellan sylissä, se ei tarkoita, etteikö lapsi olisi päivän aikana myös minun sylissäni.

Suski kertoo, että heillä on Youtuben asetuksissa muutamia sanoja, jotka eivät pääse tarkistamatta julki. Yksi niistä sanoista on hyi.

Somessa perhe määrittää itse, millainen kuva perhemuodosta syntyy

Somen kautta jokainen voi kertoa omaa tarinaansa. Perinteinen media ei määritä, millainen kuva ihmisistä ja perhemuodoista luodaan, vaan jokainen voi kantaa kortensa kekoon ja saada tarinalleen alustan, Suski sanoo.

– Nykyisin on jo paljon monenlaisten perheiden elämästä kertovia suomalaisia somekanavia. On tärkeää, että kaikessa mediassa näkyy eri perhemuotoja ja monenlaisia ihmisiä, hän jatkaa.

Äideillä on selkeät periaatteet, mitä somessa voi jakaa.

– Lasten terveysasioista ei puhuta, sillä ne ovat lasten yksityistä tietoa. Emme myöskään julkaise sellaista sisältöä, mikä voi joskus nolottaa lapsia. Myös lasten hassujen sanontojen suhteen olemme tosi valikoivia. Jotkut jutut haluamme pitää aivan itsellämme, Ella listaa.

kaksi äitiä
Kolmen lapsen perheessä vilinää riittää. Ella ja Suski ovat sopineet, että lapset näytetään julkisuudessa vain positiivisessa valossa.

Lapset näytetään aina positiivisessa valossa. Heidän kiukuttelujaan ei kuvata.

– Pyrimme toimimaan niin, että lapset voisivat olla meistä ylpeitä ja ajatella, että yritimme tehdä parhaamme. Lapset saattavat katsoa joskus näitä videoita. Emme puhu mistään sellaisesta, mikä voisi olla heidän mielestään järkyttävää, esimerkiksi parisuhteemme intiimit asiat. Paljasta pintaa ei myöskään näytetä, Suski jatkaa.

Lapset ovat olleet aivan pikkuisena videoissa ja kuvissa kasvoillaan. Nykyisin kaksosten kasvoja näkyy somessa vähemmän, koska he ovat isompia ja tunnistettavampia.

– Emme ole kuitenkaan ehdottomia tässä asiassa. Kun he kasvavat ja pystyvät ilmaisemaan itseään paremmin, he voivat valita, haluavatko tulla mukaan johonkin videolle, Suski kertoo.

Tärkeä periaate on myös se, että somessa julkaistaan ainoastaan sellaista sisältöä, jonka voisi kertoa työpaikan lounasseurueessa puolitutulle.

– Mietimme monesti, että voisitko kertoa tämän duunikavereille. Jos joku juttu tuntuu vähänkin omituiselta, sitä ei kannata tehdä, Ella sanoo.

On vielä yksi sääntö: Jos toisen mielestä tuntuu huonolta julkaista jotain, sen, joka olisi valmis julkaisemaan, pitää taipua.

Kaksi äitiä: ”Tulemme kaapista harva se päivä”

Suskin ja Ellan perhe asuu pienellä paikkakunnalla eikä Kaksi äitiä -kanavan kasvanut somejulkisuus vaikuta heidän arkeensa oikeastaan millään tavalla. Ruokakaupassa voi käydä aivan rauhassa.

– Isommissa tapahtumissa ihmiset tulevat juttelemaan ja ottamaan kuvia. Oikeastaan on nastaa nähdä, että ne seuraajat ovat ihan oikeita ihmisiä, Ella kertoo.

Välillä kuitenkin tuntuu, että perhe kohtaa enemmän ennakkoluuloja sosiaalisen median ulkopuolella kuin Kaksi äitiä -somekanavallaan.

– Meitä ei aina tunnisteta perheeksi. Esimerkiksi terveyskeskuksessa minut saatetaan pysäyttää ja sanoa, että mene odottamaan vuoroa, et voi mennä sisään yhtä aikaa toisen perheen kanssa.

Väärinymmärrykset ovat inhimillisiä, mutta aina ei jaksaisi selittää uudelleen ja uudelleen.

– Me tullaan kaapista harva se päivä, Ella sanoo.

Kaksi äitiä -perhekanava on saanut mm. Setan Asiallisen tiedon omena -tunnustuspalkinnon. Seuraajat äänestivät sen Creator awards -gaalassa yleisön suosikiksi. Hiljattain Ella irtisanoutui päivätyöstään ja ryhtyi hoitamaan perhekanavan asioita kokopäiväisesti.

Ennen videoita tehtiin illalla ja yöllä, kun lapset oli saatu nukkumaan. Nyt illalla voi ihan vain katsoa telkkaria eikä tarvitse tehdä mitään muuta.

– Jatkamme videoiden tekemistä niin kauan kuin se tuntuu hyvältä. Kerromme tarinaamme vielä pitkään, mutta alusta saattaa muuttua.

Lue myös: Lapsensa toinen äiti Tiitu muistaa yhä, miten pahoillaan kätilö oli synnytyksen jälkeen

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X