3-vuotiaalla on pelottavan vilkas mielikuvitus ja kyselyikä päällä – näin 3-vuotiaan persoonallisuus kehittyy
Mistä sade tulee? Miksi koiralla on niin isot korvat? 3-vuotiaalla riittää loputtomasti ihmeteltävää ja mieli on täynnä kysymyksiä.
Lapsen kyselyikä voi tuntua vanhemmasta haastavalta, kun maailman suloisin höpöttäjä ei hiljene edes nukkuessaan. Millainen 3-vuotias on persoonallisuudeltaan?
Omatoiminen ja osaava. Hän nauttii siitä, että saa tehdä asioita itsenäisesti. Näin luonnehtii Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien puhelinten päällikkö, sosiaalipsykologi Tatjana Pajamäki.
– Lapsi on kolmevuotiaana jo oma persoonansa. Hänellä on selkeämpi tietoisuus siitä, kuka hän on. Tässä iässä lapsi alkaa usein käyttää itsestään minä-pronominia.
Samalla kun lapsen tietoisuus omasta itsestä lisääntyy, hän alkaa kaivata ikätovereidensa seuraa. Joillakin kaipuu saman ikäisten lasten seuraan iskee jo aiemmin.
– Kuitenkin viimeistään tässä vaiheessa lapsi alkaa hakea peiliä muista saman ikäisistä. Olisi hyvä, että kolmevuotias voisi mahdollisuuksien mukaan viettää aikaa saman ikäisten seurassa, vaikka ei olisikaan vielä päivähoidossa.
Kolmevuotias tarvitsee kuitenkin aikuisen tukea ja ohjausta sosiaalisissa suhteissa.
– Ikätovereiden kanssa tulee helposti erimielisyyksiä, kun lapsi vasta opettelee toimimaan sosiaalisissa tilanteissa, Pajamäki muistuttaa.
Lapsen kasvava omatoimisuus saattaa aiheuttaa myös haasteita, sillä osalla lapsista taustalla voi edelleen heijastella tahtoikä.
– Kolmevuotias voi olla paitsi ihanan omatoiminen, myös uskomattoman itsepäinen. Silloin ongelmia saattaa syntyä esimerkiksi aamuisin, kun olisi päästävä liikkeelle mahdollisimman nopeasti, mutta omatoimisella kolmevuotiaalla onkin aivan oma käsityksensä siitä, miten asioiden pitäisi hoitua.
3-vuotias: Kyselyikä haastaa vanhemman
3-vuotias lapsi on ikävaiheessa, jota kutsutaan puheen kulta-ajaksi. Lapsen mielikuvitus ja sanavarasto kehittyvät tuolloin suurin harppauksin.
– Sanavaraston lisääntyminen helpottaa kommunikointia ja kaverisuhteiden muodostamista. Kolmevuotias rakastaa satuja ja tarinoita. Mielikuvituksen kehittyminen heijastuu myös lapsen leikkeihin ja tässä ikävaiheessa leikitäänkin yleensä ensimmäiset mielikuvitusleikit, Pajamäki kertoo.
Mielikuvituksen kehittyminen saattaa kuitenkin häiritä kolmevuotiaan lapsen yöunia ja tuoda mukanaan nukahtamisvaikeuksia, yöllisiä heräämisiä ja painajaisia.
– Painajaiset eivät välttämättä kerro siitä, että lapsella olisi stressiä tai huolia, vaan lapsen omasta muokkautuvasta mielikuvitusmaailmasta voi siirtyä uniin pelottavaksi koettuja asioita. Lapsi osaa jo pelätä näitä mielikuvituksensa tuotteita, jotka voivat olla vaikkapa kummituksia tai hirviöitä.
3-vuotias lapsi on usein myös kaikkein innokkaimmassa kyselyiässä. Kyselyikä voi olla suhteellisen haastava vaihe vanhemman näkökulmasta, sillä lapsen päähän saattaa silloin pulpahtaa mitä ihmeellisimpiä kysymyksiä, joita vanhempi pääsee ratkomaan mitä kummallisimpiin kellonaikoihin.
Vanhempi saattaakin havahtua puoli neljältä yöllä siihen, että hänen sänkynsä vieressä seisoo kolmevuotias kysymyspatteristo valmiina: Mistä kuorsaaminen johtuu? Miksi tytöillä ei kasva karvoja naamassa? Miksi ihmisen pitää nukkua? Äiti, nukutko sinä?
Jaa oma kokemuksesi