Pitkän linjan pedagogi listaa: nämä 5 varoitusmerkkiä kertovat siitä, että olet kasvattajan sijaan kaverivanhempi
Kaverivanhemmuus on haitaksi lapselle, painottaa tietokirjailija ja rehtori Jarno Paalasmaa.
Kaverivanhemmuus tarkoittaa kasvatustyyliä, jossa vanhempi varoo lapsensa komentamista ja kieltämistä. Toisin sanoen kaverivanhempi pyrkii miellyttämään lasta kuin vertaistaan ja välttelee konflikteja.
Arjessa tapa voi näkyä niin, että ulos mennessä vanhempi tiedustelee lapselta, puetaanko kurahousut ja ruokapöytään mennessä kysytään, missä lapsi haluaa istua. Vastaavasti kun lapsi vaatii lisää ruutuaikaa, vanhempi myöntää jatkoajan siinä toivossa, että siten vältytään huutoitkulta.
Kasvatuksen asiantuntija, rehtori ja tietokirjailija Jarno Paalasmaa sanoo, että kaverivanhemmuus on yleistynyt viime vuosina. Kotien kasvatuskulttuurin vaikutukset ulottuvat päiväkoteihin ja kouluihin.
– Nojaan tässä vahvaan arkihavaintoon. On varmaan vaikeaa löytää kasvatusalan ammattilaista, joka ei allekirjoittaisi sitä, että yhä useampien lasten on hankalaa tehdä itselleen epämieluisia asioita, hyväksyä pettymyksiä ja kunnioittaa koulun tai päiväkodin aikuisia.
Paalasmaa on kolmilapsisen uusperheen isä, joka on toiminut aktiivisesti kasvatusalalla lähes 30 vuotta. Tällä hetkellä hän työskentelee Vantaan seudun steinerkoulun rehtorina.
Kaverivanhemmuus kiinnostaa ja huolestuttaa Paalasmaata siinä määrin, että hän kirjoitti aiheesta tietokirjan Vapaus ja rajat – Kaverivanhemmuudesta kasvattajaksi (2024, Viisas Elämä). Teoksessaan Paalasmaa erittelee, mistä seikoista kaverivanhemman tunnistaa ja mistä kasvatusperiaatteista olisi sen sijaan hyvä pitää kiinni.
Kaverivanhemmuus haittaa lapsen hyvinvointia ja kehitystä
Jarno Paalasmaa uskoo, että kaverivanhemmuuden yleistymiselle on pelkistetysti kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että vuosien mittaan lapsikäsityksemme ja kasvatusarvomme ovat muuttuneet. Koska kasvatuksessa suositaan yksilökeskeisyyttä ja lapsen kunnioittamista, lapsen käskyttäminen ja kieltäminen tuntuvat monista aikuisista vierailta.
Toinen syy on se, että kaverivanhemmuuden kulttuuriin on helppoa lipsahtaa vaivihkaa. Arjen tilanteissa kaikki selviävät näennäisesti tyytyväisinä, jos lapsi pysyy hyväntuulisena eikä ryhdy haastamaan vanhempaansa. Toisaalta myös vanhemman kiire tai väsymys voivat salakavalasti johtaa siihen, että tilanteista haluaa päästä nopeasti eroon. On helpompaa antaa lapselle periksi kuin kohdata konflikti.
– Pidemmällä tähtäimellä se on kuitenkin ongelmallista, koska sillä tavalla lapselle ei kehity normaali pelisilmä sosiaalisiin tilanteisiin.
Ennen kaikkea Paalasmaan mukaan lapsen turvallisuudentunteen kannalta olisi olennaista, että vanhempi ohjaisi ja neuvoisi häntä sen sijaan, että kyselisi häneltä jatkuvasti mielipiteitä tai antaisi toistuvasti periksi.
Kaverivanhemmat haluavat lapsilleen hyvää, Paalasmaa painottaa. Heiltä on vain hukassa ymmärrys siitä, että lapsi ei ole pieni aikuinen vaan hänen aivonsa ovat vasta kehittymässä.
On toki kunnioitettava tavoite, että lapsesta kehittyy itsenäinen ajattelija ja toimija. Sehän on kaiken kasvatuksen päämäärä. Ei kouluissakaan yritetä kasvattaa liiallisesti sopeutumaan vaan kehittää tulevaisuuden muutosvoimia ja aktiivisia kyseenalaistajia, Paalasmaa sanoo. Mutta:
– Pitää olla silti kyky tulla toimeen ihmisten kanssa ja kyky kuunnella itseään viisaampia. Kasvatukselta putoaa pohja, jos siinä ei ole mukana ymmärrystä lapsen kehitysvaiheiden lainalaisuuksista.
Kaverivanhemmuus ponnistaa siis hyvistä lähtökohdista, eli lapsen kunnioittamisesta ja hänen tunteistaan huolehtimisesta. Pieni lapsi kuitenkin kaipaa ohjaamista ja aikuisen määrittämiä arjen rakenteita.
Kirjassaan Paalasmaa toteaa suorasukaisesti, että kaverivanhempien lapsista kasvaa ”sosiaalisesti kömpelöitä ja itsekkäitä lapsia”. Se tarkoittaa aikuiselämään asti ulottuvia haittoja. Miten liiallisen kaverillisuuden voisi karistaa kasvatuksesta?
Seitsemän hyvää yleisperiaatetta kasvatukseen
Teoksessaan Jarno Paalasmaa listaa seitsemän yleisperiaatetta, joissa kasvattajan ei tulisi antaa pienelle lapselle periksi.
Periaatteet kuuluvat näin: sairaana on otettava lääkettä, hampaat pestään aamuin illoin, ruokapöytään tullaan ruokailuaikana, talvella pukeudutaan lämpimästi, kouluun mennään väsymyksestä huolimatta, iltarutiinit ja unirytmi säilytetään perusarjessa eikä epäasiallista kielenkäyttöä sallita.
Paalasmaan mukaan on hyvä muistaa tilannekohtaisuus. Väsynyt tai sairas lapsi tarvitsee enemmän joustoa kuin terveenä oleva lapsi, eikä satunnainen periksi antaminen pilaa ketään. Kyse on yksinkertaisuudessaan siitä, rohkeneeko lasta vaatia tottelemaan arjen toistuvissa tilanteissa.
Niinpä lapselta ei tiedustella, että mentäisiinkö nyt pihalle haukkaamaan happea. Ulos mennään, koska vanhempi sanoo niin.
Lue myös: Saako lapsi hepulin pienimmästäkin vastoinkäymisestä? Toimi näin, kun draama alkaa seuraavan kerran
Kommentit (10)
Meillä on oltu aina kavereita lasten kanssa ja hyvin opittu molemminpuolisesti kunnioitus.
Päinvastoin, usein kaverit käyttäytyvät lapsellisesti ja usein pitää komentaa esim. korkki kiinni tai pää pois puhelimesta ja vastaava kasvatustyötä. Joskus tekisi mieli antaa piiskaa aikuisille ihmisille, mutta en ole kovin vahva fyysisesti, joten länkytän somessa senkin edestä.
Sama meno nykytyöpaikoissa, henkilökunnan hoitopaikkoja.
Rehtori-tietokirjailija-”kasvatuksen asiantuntija” ei todellakaan ole mikään psykologian asiantuntija. Olipa erittäin, erittäin huono juttu siitä, miten lapsen kunnioittamisen eli ”kaverivanhemmuuden” sijasta pitäisi mennä ajassa taaksepäin eli lasten kaltoinkohteluun. Oikeat asiantuntijat, kuten asiansa osaavat psykologit, pitävät ”kasvatusta” kirosanana. Koko kasvatusidea pohjautuu totaaliseen väärinkäsitykseen ihmisluonnosta, missä ihminen nähdään syntyjään pahana olentona, joka pitää ”kasvattaa” esim. komentelulla ja rajoituksilla hyväksi. Tuon väärän näkemyksen vuoksi maailma on edelleen tänä päivänä aika kauhea paikka ja käytiin maailmansodat 1 ja 2.
Mitä jos tekisitte haastattelun jossa esiintyy ihan oikea asiantuntija eikä joku itseään sellaiseksi kutsuva koulun rehtori.
1. Artikkelissa käytetään termiä pitkän linjan pedagogi ihmisestä, joka on toiminut kasvatusalalla liki 30 vuotta. Ottaen huomioon, että hän työskentelee tällä hetkellä rehtorin virassa on oletettavaa, että hänellä on taustalla yliopistokoulutus (vähintään kandi, luultavasti maisteri?). Psykologista ei missään puhuttu, mutta kasvatuksen ammattilanen kiistatta kyllä.
Muita terminologisia rautalangasta vääntöjä: Lastenhoitaja, lastenohjaaja, varhaiskasvatuksen opettaja, luokanopettaja yms. = ammattikasvattaja, psykologi = psykologi, vanhempi = vanhempi. Tämä on käänteentekevää siinä määrin, että koulutukset pohjautuvat tutkittuun ja todennettuun tietoon, antavat edellytykset ymmärtää ja soveltaa sitä käytännössä ja mikä tärkeintä, opettavat hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia aiheiden ympärillä.
2. Fakta, mielipide ja näkemys ovat eri asioita ja kannattaa opetella erottelemaan ne toisistaan, auttaa luomaan pohjaa omille argumenteille. Ei esimerkiksi ole mikään fakta, että psykologit vastustavat kasvatusta. En oikeastaan tiedä mikä se on, kenties joku iltasanomien otsikko.
Sinä olet varmaan hyvä kasvattaja.jokainen vanhempi tietää mitä tekee.kova kuri.sillä aikuinen saa oman tahtonsa toteutettua.ja aikuis iällä niittää sitä mitä on kylväny.
Enempi vähempi siihen ollaan menossa ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla se”kaverivanhempi”. Lapset tietää oikeutensa eikä vanhemmilla, opettajilla tai muillakaan ole enää keinoja puuttua lasten huonoon käytökseen. Tätä menoa käytöstavat tulee olemaan muinaishistoriaa…
Niin…tai halutaan pitää ääni matalalla koska se älytön ääni voi oĺa mooonta kertaa päivässä joka päivä. On naapurit yllä alla ja seinän takana. Jotka soittelee poliisit lastensuojelut yms åaikat täyteen. Puhumattakaan heippalaput ja ulkona näkemiset. Jopa voivat häädön järjestää valituksilla.
Katsontakantaa nyt laajemmaksi.
Kuri potää olla ja säännöt on rakkautta! Mutta Kaikki ei asu omakotitalossa ja että mettää välissä ja 1km väliä seuraavaa naapuriin. Onnex olkoo kellä näin on.silloin metelillä ei väliä.
Vanhemmuus on kadoksissa siitä syystä että vanhemmille informoidaan että lasta pitää hyysätä ja muu on väkivaltaa. Minun nuoruudessani oli kotona säännöt miten toimitaan. Silloinkin tehtiin kyseenalaisia tekoja.
Lapset hoiti lapsia kun isä ja äiti olivat töissä. Ei ollut päiväkotipaikkoja, eikä niihin olisi ollut varaakaan. Minäkin hoidin pikkusiskon kanssa pienempiä sisaruksia jo 10 vuotiaana kesälomat klo 12-17.30. Äiti ja isä olivat töissä. Kun sitten tulin aikanaan perheen äidiksi oli jo 0tarhapaikkoja. Töihin piti mennä.
En jättänyt koskaan lapsia vahtimatta. Kuljin heidän kanssaan illat liikkumassa. Niin kasvatettiin lasta. Olemalla läsnä, osallistumalla hänen elämäänsä ja määrittelemällä miten meillä toimitaan. Minä määräsin kaapinpaikan ja lapset kunnioittivat sitä. He saivat rakkautta ja tiesivät että heistä välitetään. Pikkukersoilla oli tiukemmat kasvatusmetodit. Kun isompana rajoja yritettiin rikkoa istuimme keittiön pöydän ääreen keskustelemaan mikä mättää. Nyt kun lapset on 29v ylöspäin saan hyvää palautetta. Tunnen onnistuneeni. Pitää kuitenkin kertoa erinäisistä tilanteista. Kun vanhin tytär oli 3v. Hän alkoi juntturoida kaupassa, pisti makuulle ja alkoi potkimaan kun ei saanut karkkia. Tuttu pikkukauppa ja tutut myyjät. Ssnoin heille heipat ja jätin tytön sinne. Ei ollut karkkipäivä. Lähdin ulos ja tytär tuli perässä. Vastaavaa ei jatkossa tapahtunut. Toisiksi nuorin, hänkin tytär kokeili rajoja murkkuna. Kerroin hänelle että olen edelleenkin se joka määrää. Se loppui siihen. Nuorin poika oli 7 luokalla ja olimme arvioimassa kouluvuosi menestystä. Olin lasten fasekaveri. Erehdyin sanomaan että on hienoa olla lasten kaveri fasessa kun voi seurata mitä siellä tehdään. Tulimme kotiin ja sen jälkeen en enään ollut fasekaveri. No huvitti itseäkin. Samoihin aikoihin laitoin pojalle viestiä että Wilmassa on niitä ja niitä kokeita. Sain viestin että ” kuule äiti,minä kyllä hoidan omat kokeeni”. No annoin hänen tehdä omat valinnat. Luotin häneen. Kertakaikkiaan ihania muistoja. Kun on 4 lasta ja ikäeroja, on joutunut liikkumaan heidän kanssan paljon ja pysynyt fyysisesti kunnossa. Nyt olen sairastanut rintasyövän ja mahasyöpä hoidot on menossa, saan olla kiitollinen koko elämän jatkuneesta liikunnallisuudesta. Olen pärjännyt hyvin hoidot. En ole ollut väsynyt. Eikä hoitoja ole tarvinnut siirtää. Peruskunnon ansiota. Lasten ansiota.
Teit todella väärin hylätessäsi lapsesi kauppaan. Hän, 3-vuotias vauva, tuli perässäsi vain siksi että luuli kauhuissaan ettei näe sinua enää koskaan. Minä häpeän puolestasi.
Ymmärrän että olet kohdellut omia lapsiasi yhtä huonosti kuin omat vanhempasi kohtelivat sinua, ymmärtämättä sen parempaa.
Juurikin näin. Mitä pienestä pitäen opetetaan lapselle ei tarvi niitä koulussa opettajan opettaa – ylimääräisenä. Elämäntaidot opitaan kotona, koulu on sivistyksen kasvatusta. Ikää kun lapselle karttuu, niin vapauksia sen mukaan, mitä pystyy hallitsemaan ja ymmärtämään. Itsellä myös neljä lasta ja kyllä joskus meinasi itseltä usko loppua, että tuleeko näistä yhteiskuntalelpoisia aikuisia…rajoista joutui pitämään välillä tosi jyrkästi kiinni. Mutta kannatti jaksaa. Nyt kaikki hyvin kouluttautuneita – sinne mihin halusivat, ahkeria työtä pelkäämättömiä. Itsensä elättäviä, välittäviä aikuisia. Voimia sinulle sairautesi kanssa, paranemista.