Saako lapsi hepulin pienimmästäkin vastoinkäymisestä? Toimi näin, kun draama alkaa seuraavan kerran

Nyt se taas alkaa: kunnon show, kun selviääkin, että suoratoistopalvelusta ei löydykään lapsen toivomaa elokuvaa. Tai kun paras kaveri ei pääsekään kylään, vaikka viime viikolla oli siitä puhetta. Tai kun joku ottaakin tarjolla olevista donitseista juuri sen, jonka lapsi olisi tahtonut.

Uhma- ja murrosiän tempoilut toki kuuluvat lapsen kasvuun ja kehitykseen. Toisaalta parikin vuotta on pitkä aika, jos lapsella on taipumusta voimaikkaisiin tunteenpurkauksiin tilanteissa, jotka vaikuttavat ulkopuolisista vähäpätöisiltä.

Sitä paitsi räjähtävät tunteet eivät välttämättä rajaudu vain pariin kehityskauteen, jos lapsi on temperamenttinen tai erityisherkkä.

Yhdysvaltalainen perhepsykologi ja vanhemmuuden asiantuntija Becky Kennedy huomauttaakin, että jotkut lapset yksinkertaisesti tuntevat asiat muita ihmisiä voimakkaammin. Eräs hyvin tavallinen reaktio, jolla vanhempi monesti yrittää rauhoittaa tilannetta, voi kuitenkin pahentaa sitä entisestään.

Lue myös: Riehaantuvatko lapset nukkumaan mennessä? Helpota tilannetta näin

Näin draaman kaaren saa loiventumaan

Becky Kennedy on tohtoriksi väitellyt psykologi ja suosittu vanhemmuusvaikuttaja, jolla on Instagramissa 1,8 miljoonaa seuraajaa. Hänen sisältönsä keskittyvät tunnetaitoihin ja niiden opettamiseen lastenkasvatuksessa.

Kesäkuussa 2023 jakamallaan videolla Kennedy puhuu lapsista, jotka usein leimataan dramaattisiksi – siis sellaisiksi, jotka saavat hepulin pienestäkin vastoinkäymisestä tai jollain muulla tavalla tuntuvat ylireagoivan erilaisissa tilanteissa.

Kennedyn mukaan vanhemmat usein sortuvat siihen, että he vähättelevät lapsen kokemaa tunnetta. Tunne on kuitenkin lapselle itselleen erittäin voimakas ja todellinen, jolloin vanhemman vähättelevä reaktio pahentaa hänen oloaan entisestään.

Esimerkkinä Kennedy nostaa tilanteen, jossa lapsi lyö varpaansa, reagoi siihen vanhemman mielestä ylimitoitetusti ja vanhempi tyytyy toteamaan, että älähän nyt, löit vain varpaasi, ei se ole niin iso juttu.

Kennedyn mukaan tämän kaltainen toteamus pakottaa lapsen vain voimistamaan tunneilmaisuaan, koska tunteen ottaessa vallan lapsi etsii yhteyttä vanhempaansa ja kaipaa sitä, että vanhempi uskoo häntä.

Räjähtävät tunteet eivät välttämättä ajoitu vain tiettyihin kehityskausiin.

Lapsen mielessä asia siis ikään kuin kääntyy niin, että hänen täytyy tuoda itseään selkeämmin esille, jos hän ei tule nykyisellään ymmärretyksi. Kennedyn mukaan vasta lapsen kokemus siitä, että tätä uskotaan ja että tämän ahdinko nähdään, saa lapsen rauhoittumaan.

Hyssyttelyn, vähättelyn ja ärsyyntyneiden tokaisujen sijaan Kennedy suositteleekin, että vanhempi toisi sanallisesti ilmi ottavansa lapsen tunteen todesta.

Auts, tuon täytyi sattua. Uskon sinua, voisi Kennedyn mukaan olla mainitussa esimerkkitilanteessa parempi reaktio kuin sen vihjaileminen, että lapsi on turhaan dramaattinen.

Sääntö pätee sekä fyysisiin että henkisiin harmistuksen aiheisiin. Vaikka monille vanhemmille voi olla itsestään selvää ottaa lapsen kipu todesta, joissain muissa tilanteissa lapsen reagointi voi tuntua liialliselta.

Silloinkin pitäisi muistaa, että lapselle tunne on todellinen.

Lue myös: Ylisanoitatko lapsellesi? Tunteiden sanoittaminen on arvokas asia, mutta sitäkin voi tehdä liikaa