Kuusi kiperää kasvatustilannetta, joissa vanhemmille tulee usein yhteentörmäyksiä – yhtä sudenkuoppaa kannattaa välttää, neuvoo asiantuntija
Pariterapeutti paljastaa, mitkä asiat lapsen kasvatuksessa aiheuttavat eniten kitkaa vanhempien välille.
Toinen vanhempi antaisi lapsen katsoa vielä yhden Ryhmä Hau -jakson, toisen mielestä ruutuaika saisi jo riittää. Toisen vanhemman mielestä lapsen kuuluu vain sormiruokailla, toinen olisi valmis syöttämään soseet lusikalla suoraan suuhun. Alusta saakka vanhemmuudessa voi tulla eteen tilanteita, joissa kumppanit tahtoisivat kasvattaa lasta eri tavoin.
Kompromisseja tarvitaan, pariterapeutti Hanna Kinnunen toteaa. Kasvatuserot eivät kuitenkaan kaikissa asioissa haittaa, vaan kumpikin vanhempi voi luoda myös omia tapojaan olla lapsen kanssa. Yhtä virhettä kannattaa kuitenkin välttää.
– Kyllä lapset oppivat, mitä kummankin vanhemman kanssa tehdään. Mutta olisi tärkeää, ettei lapsen edessä aleta tappelemaan linjasta, Kinnunen ohjeistaa.
Missä asioissa vanhemmille sitten tulee kasvatusasioissa yhteentörmäyksiä? Kinnunen listaa kiistakapulat, jotka nousevat usein esiin myös pariterapeutin vastaanotolla.
1. Pitääkö lapsen aina totella?
Kinnusen mukaan pariskunnan kesken haastavia keskusteluja herättää usein se, miten hyvin lapsen odotetaan tottelevan aikuisia. Kumppaneista toinen saattaa odottaa sokeampaa tottelevaisuutta, kun taas toinen hölläisi enemmän. Tai sitten on tapauksia, jossa esimerkiksi tyttölapselta saatetaan odottaa tottelevaisuutta enemmän kuin pojalta.
Kinnunen korostaa, että tässä, kuten muissakin kasvatusasioissa, keskusteluyhteys on kaiken ytimessä.
– Olisi hyvä olla joustavuutta niin, että kysymyksiin voisi suhtautua luovasti ja uteliaasti. On parempi olla valmis kuuntelemaan toista kuin vain mustavalkoinen ja jyrkkä. Vanhempien keskinäisessä kommunikaatiossa pätee sama asia kuin lasten kanssa: taistelut pitää valita.
Kinnunen kannustaa vanhempia myös miettimään, mikä on itselle oikeasti luovuttamatonta ja tärkeää. Lopuista asioista voikin sitten neuvotella toisen kanssa.
2. Huolenpito – heti lohduttamaan, kun vauva itkee?
Tähän pariterapiassa usein esiin nousevaan teemaan on Hanna Kinnusen mukaan kaksi näkökulmaa, joita vanhemmat saattavat vastaanotolla pohtia. Toinen on se, kuinka paljon lapselta vaaditaan vähän isompana huolehtimista ja vastuunottoa esimerkiksi pienemmistä sisaruksista. Toinen asia taas nousee esiin jo varhain, kun perheessä pohditaan, miten vauvasta halutaan pitää huolta.
– Jos lapsi vaikka itkee, mennäänkö hänen luokseen heti vai ei. Toinen vanhemmista saattaa usein olla sitä mieltä, että annetaan vauvan olla itsekseen vähän aikaa. Tai jos lapsi kaatuu, sanotaanko, että nouse ylös vaan, vai mennäänkö lohduttamaan ja nostamaan hänet syliin.
Kultaista keskitietä ja sopeutumista kysytään jälleen, jos puoliso haluaisi toimia eri tavoin kuin itse Kinnunen vinkkaa myös miettimään uusia yhteisiä tapoja toimia sen sijaan, että aina valitsisi jommallekummalle alun perin mieleisen tavan.
3. Odotukset lasten saavutuksista
Millaisia odotuksia lapselle asetetaan? Tämä on myös yksi tyypillinen kysymys, mikä saattaa hiertää vanhempia. Kouluiässä asia tulee esiin tietenkin arvosanojen kohdalla, mutta jo ennen koulun alkamista riittää tilanteita, joissa lapselle voi asettaa paineita onnistua tai sitten pitää rimaa alhaalla – joskus ehkä liikaakin.
Esimerkiksi harrastusten kohdalla vanhempien on tärkeää ratkaista yhdessä, kuinka tavoitteellisia niissä ollaan.
– Riittäkö se, että lapsi tykkää ja tekee parhaansa, vai pitääkö suorittamisen olla priimaa, Kinnunen avaa parien pohdintoja.
4. Itsenäistyminen ja vastuut
On aivan perhekohtaista, kuinka aikaisin tai myöhään lapselta odotetaan vastuuta esimerkiksi kotitöihin osallistumisesta. Myöhemmin vastuisiin liittyviä kysymyksiä saattaa olla esimerkiksi se, milloin pitää mennä kesätöihin ja ansaita itse rahaa.
Kinnunen pitää tärkeänä lapsen tukemista omatoimisuuteen jo pienenä pukemisesta ja vessakäynneistä lähtien.
– Mutta toisaalta, tarvitseeko aina tehdä itse? Näissä voi olla vanhempien kohdalla isoja eroja, kuinka voimakkaasti vaaditaan, että lapsia oppii itse asioita, vaikka syömään haarukalla ja veitsellä.
Kinnunen toteaa, että toinen vanhempi saattaa haluta auttaa niin paljon, että toimii jopa helikopterina. Hän myös huomauttaa, että Suomessa lapset yleisesti ottaen ovat moniin maihin verrattuna itsenäisempiä. Muualla vanhemmat esimerkiksi kyyditsevät lapsiansa kouluun, täällä kouluun lähdetään usein omin päin.
5. Erityislapsi haastaa usein kumppanit
Viides kohta Kinnusen listassa on sellainen, jonka vuoksi vanhemmat erityisesti hakeutuvat pariterapeutin puheille. Erityislapset, joilla on esimerkiksi neurokirjon oireita, voivat kuormittaa tavallista enemmän ja aiheuttaa myös vanhempien välille kitkaa sekä jännitettä. Eroprosentti onkin erityislasten vanhemmilla muita korkeampi.
– Nämä lapset herättävät usein paljon tunteita. Joku vanhempi ei halua diagnoosia lapselleen, kun puoliso taas haluaisi paljon tutkimuksia. Nämä ovat vaikeita paikkoja. Kaikille ei ole helppoa hyväksyä oman lapsen erityisyyttä.
6. Mihin lapsi uskoo, vai uskooko mihinkään?
Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Esimerkiksi tällainen kysymys voi saada aikaan keskustelun siitä, mitä lapselle opetetaan uskonnosta. Kinnusen mukaan on tutkitusti helpompi tilanne, jos molemmat vanhemmista ovat uskonnollisia kuin jos toinen uskoo ja toinen ei lainkaan. Tämä pätee myös perheissä, joissa vanhemmat edustavat eri uskontoja.
– Uskontokasvatuksessa vaaditaan henkilökohtaista pohdintaa siitä, mitä uskonto minulle merkitsee ja haluaisinko välittää sen omille lapsilleni.
Ratkaisuna voi pariterapeutin mielestä toimia se, ettei kumpikaan opeta omaa uskontoaan tai sitten molempia opetetaan, ja lapsi voi valita myöhemmin oman uskontonsa – niistä tai jostain ihan muusta.
– Tai sitten voi tehdä niin, että se, jolle tämä kysymys merkitsee enemmän, ottaa vastuun uskontokasvatuksesta.
Joskus yhteisymmärryksen löytäminen on työlästä. Kinnunen muistaa, miten kerran yhdellä parilla tilanne kulminoitui siihen, että toinen jatkuvasti otti suojelusenkelitaulun alas seinältä ja toinen laittoi sen taas takaisin paikoilleen.
Erilaiset arvokysymykset ovat usein parisuhteessa kaikkein tärkeimpiä, ja siksi Kinnunen rohkaisee pohtimaan erityisesti niitä läpi jo ennen lapsen syntymää. Mallia voisi ottaa adoptiovanhemmista, jotka adoptioprosessissa pohtivat syvällisesti omaa taustaansa ja arvomaailmaansa.
– Olisi hyvä pohtia myös omia lapsuuden perheitä, se saa usein ymmärtämään puolisoa ja sitä, miksi hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy.
Lue myös: Aiheuttaako kasvatus teillä riitoja? Psykoterapeutti kertoo, kuinka kannattaisi toimia
Jaa oma kokemuksesi