Lapselle huutaminen, haittaako se? Ei, jos sen tekee oikealla tavalla
Nämä kolme keinoa toimivat hermojen menetyksen jälkeen.
Kaikki vanhemmat polttavat päreensä joskus, toiset useammin. Lapselle huutaminen on monelle vaistomainen tapa ilmaista turhautumista ja tyytymättömyyttä vallitsevaan tilanteeseen.
Vaikka ”räjähtäminen” onkin inhimillistä, lapselle huutaminen voi olla myös vaarallista. Tutkitusti sanoilla satuttaminen voi olla joissakin tilanteissa olla psyykelle yhtä vahingoittavaa kuin fyysinen väkivalta.
Vahinkoa voi aiheutua muun muassa lapsen itsetunnolle, omanarvontunnolle, empatiakyvylle ja kiintymyssuhteelle vanhemman kanssa. Huutamisen sisältö ja tarkoitus ratkaisevatkin sen, miten siihen tulisi suhtautua. Äänen voimakkuus merkitsee vähemmän kuin se, mitä suusta tulee ulos.
Miten siis huutaminen pysyy sellaisena, että siitä ei tarvitse huolestua?
Lue myös: ”Ei!” huutaa uhmis väsyttäen vanhempansa – 10 keinoa kukistaa kiukku
Lapselle huutaminen: Kritisoi käytöstä, älä luonnetta
Silloin kun itsellä kiehuu yli, pitäisi kuitenkin välttää kritiikkiä toista kohtaan.
”Nyt kengät jalkaan, heti!” tai ”Älä juokse sinne autotielle!” kaltaiset käskyhuudot ovat harmittomia. Sen sijaan tekee hallaa lapselle, jos kutsuu tätä hitaaksi samalla, kun huutaa pukemisesta, tai tyhmäksi, kun lapsi temppuilee kävelyllä.
Lapselle tulee olla selvää, että vanhempien turhautuminen kohdistuu vain käyttäytymiseen eikä lapseen itseensä.
Toinen nyrkkisääntö on kiinnittää huomiota siihen, miten lapsi vastaanottaa huutamisen.
Jotkut välttelevät luonnostaan konflikteja enemmän kuin toiset. Toisille taas lapselle huutaminen näyttäytyy vain kovaäänisenä vanhempana. Osa kokee sen herkästi henkilökohtaisena syyttämisenä.
Saman perheen sisälläkin suhtautumistavat voivat vaihdella. Kun yksi sisaruksista tekee käytöksessään korjausliikkeen pelkästä tuimasta katseesta, toiselle sisarukselle lukuisilla kehotuksilla ja äänen korottamisella ei ole vaikutusta.
Huomioi myös, kuinka säännöllistä huutaminen on. Kodissa, jossa tottuu siihen, että silloin tällöin huudetaan, lapsi ei juurikaan ota itseensä yhdestä huutokerrasta. Toisin on sellaisen lapsen kohdalla, joka kasvaa hiljaisessa kodissa eikä ole tottunut räjähtelyihin.
Toisaalta jos lapselle huutaminen on arkipäivää, sen ikävä seuraus on, että lapsi saa huutamisen mallin. Hän todennäköisesti alkaa itsekin purkamaan turhautumista ja kiukustumista huutamalla.
Miksi lapselle huutaminen ei usein hyödytä?
Vaikka kykenisi pitämään kiukkukohtauksensa harmittoman rajoissa, huutamalla asioiden perille saattaminen on hankalaa. Esimerkiksi taaperot eivät useinkaan ymmärrä ja omaksu asiaa rähjäämisen kautta. Huutaminen ei myöskään yleensä saa pieniä lapsia tekemään jotain nopeammin eikä lopettamaan jonkin kielletyn asian tekemistä.
Lapselle huutaminen kytkee helposti lapsen aivoissa päälle ”pakene tai taistele” -tilan. Sen sijaan rauhallinen kommunikointi saa lapsen tuntemaan olonsa turvatuksi, ja aivot vastaanottavaisiksi oppimiselle.
Lapselle huutaminen tunnekuohun pyörteissä myös heikentää arviointikykyä, ja helposti toimimme silloin harkitsemattomasti. Kasvattaminen ja rajojen asettaminen sujuu parhaiten, kun on järjestelmällinen ja johdonmukainen.
Miten toimia hermojen menetyksen jälkeen?
Kun sitten taas koittaa se päivä, kun pinna palaa, miten kannattaisi toimia sen jälkeen? Miten korjataan tilanne, kun on huutanut lapselle tämän piirrettyä kynällä seinään tai raapaistua pikkuveljeä?
- Rauhoitu ensin itse
Rauhoittuminen voi olla haastavaa, erityisesti jos on ainoa aikuinen paikalla. Siksi auttaakin, jos löytää tapoja henkisen tauon pitämiseen, vaikka varsinainen tauko ei olisikaan järjestettävissä.
Toiselle voi toimia se, että pakkaa lapset autoon ja lähtee ajelulle. Toiselle taas se, että kaivaa esiin lelulaatikon, joka on muissa hetkissä piilossa. Tai kenties rauhoittuminen vaatii lasten ruutuajan venyttämistä.
Oli tapa mikä hyvänsä, rauhoittumista tarvitaan, jotta hermojen menetyksestä päästään eteenpäin.
- Anna lapsen rauhoittua
Myös lapsi tarvitsee rauhoittumisen, eikä useinkaan onnistu siinä ilman aikuisen apua.
Pienimmät lapset saattavat haluta esimerkiksi syliin. Taaperot ja alta kouluikäiset voivat tarvita ohjaamista toimimaan oikein suuttumuksen kanssa. Esimerkiksi: et voi lyödä ihmistä, mutta tyynyä voit. Teini-ikäiset taas usein kaipaavat päästä itsekseen tyyntymään, vaikka purkamaan tunteita kirjoittamalla tai liikunnalla.
- Tee sovinto
Jos huutamisesta haluaa etsiä jotakin hyvää, niin sen kautta lapset näkevät, että aikuiset eivät käyttäydy täydellisesti. Kun tilanteen korjaa ja tekee jälkeenpäin sovinnon, lapset myös oppivat, että välit voivat olla kunnossa kiukkukohtauksista huolimatta.
Jotkut vanhemmat luulevat, että anteeksipyytäminen vähentää heidän auktoriteettiaan, mutta näin ei ole. Se, että kykenee pyytämään anteeksi toimittuaan väärin, on merkki vahvuudesta, joka kannattaa siirtää lapsille.
Sovintovaiheessa lasten pitää saada näyttää, miltä lapselle huutaminen heistä itsestään tuntui. Näin varmistetaan, etteivät tunteet pakkaudu sisälle ja jossain vaiheessa räjähdä ulos. Oli tunne mikä hyvänsä, aikuisen tulee se ymmärtää ja lapsen on saatava kokea, että kaikki tunteet ovat hyväksyttäviä. Lapset oppivat konflikteissa, ovatko he yhä rakastettuja, vaikka tekevät virheitä.
Aikuiselle sovinto taas tarjoaa mahdollisuuden antaa anteeksi itselleen. On päästettävä irti häpeästä ja syyllisyydestä. Ero pyrkimyksessä olla parempi vanhempi pikemmin kuin täydellinen vanhempi onkin siinä, että osoittaa myötätuntoa itseään kohtaan.
Lue myös: Huutaminen, mykkäkoulu, syyttely – tunnista ja riko kotoa opitut käyttäytymismallit
Miten voisi päästä eroon räjähtelystä?
Jos huutamisesta on tullut tapa ja kaipaisi käytökseensä muutosta, kannattaa pohtia, miksi päätyy yleensä huutamaan.
Mitkä asiat lietsovat menettämään maltin? Onko yksi asia esimerkiksi myöhästyminen? Jos on, ehkä kannattaa päättää olla kohteessa 10 minuuttia aiemmin kuin oikeasti pitäisi. Mitä valmistautuneempi on haastaviin tilanteisiin, sitä helpommin niissä voi pysyä rauhallisena.
Muutokseen pyrkiessään kannattaa karttaa mahdottomaksi osoittautuvia päämääriä. Mieluummin voi ottaa tavoitteeksi huutaa vähemmän ja paremmassa tarkoituksessa kuin olla huutamatta kokonaan. Käytöstapojen muuttuminen vaatii harjoitusta ja aikaa.
Vahva yhteys omaan lapseen tukee muutosta. Siksi kannattaakin nähdä sen eteen vaivaa – niinä muina hetkinä, jotka eivät nosta kiukkua pintaan.
Lapsen arvostaminen ja hänestä nauttiminen sellaisena, kun hän on, tekee vanhemmuudesta aina miellyttävämpää. On paljon palkitsevampaa ihastella omaa lastaan kuin olla pettynyt siihen, mitä hän ei ole tai tekee toisin kuin toivoisi.
Lähteet: CNN, Parents.com, The Washington Post Parenting
Anna.fi: Rosa Meriläisen kolumni: Kotona kannattaa huutaa vain kahdessa tilanteessa
Jaa oma kokemuksesi