Lastenpsykiatri hämmästyi tyttöjen määrää vastaanotollaan – nyt hän neuvoo, miten jokaisen aikuisen pitäisi tukea tyttöjen hyvinvointia
Psykiatri alkoi pohtia, miksi vastaanotolle päätyvistä lapsista ja nuorista suuri osa on tyttöjä. Hän päätti kirjoittaa aikuisille kirjan, jonka neuvojen avulla me kaikki voisimme helposti tukea tyttöjen hyvinvointia.
Tyttöjen hyvinvointi on ollut tapetilla viime aikoina, sillä Kouluterveyskyselyn mukaan tytöt kokevat poikia useammin uupumusta ja ahdistuneisuutta.
Myös lastenpsykiatrian erikoislääkäri Riikka Riihonen on huomannut saman työssään. Hänen asiakkaissaan on selvästi enemmän tyttöjä kuin poikia.
– Työpaikalleni tulee valtavasti lähetteitä nimenomaan tytöistä. Se on saanut miettimään, mitä syitä taustalla on, kun biologiset tekijät eivät pahoinvointia selitä.
Riihonen päätti pureutua aiheeseen ja kirjoittaa myös osittain omiin havaintoihinsa nojaavaan teoksen Täysillä tyttö – miten tukea itsetuntoa sekä muita asioita, joita tytön vanhemman on hyvä tietää (Kirjapaja, 2024). Kirjasta löytyy ilmiön analysoinnin lisäksi käytännönläheisiä vinkkejä.
Tavoitteena Riihosella on muun muassa se tyttönä eläminen olisi arvokasta, värikästä ja ihanaa. Tässä vanhemmilla ja muilla kasvattajilla on tärkeä tehtävä, sillä edelleen tiedostamattomat asenteemme tytöistä välittyvät lapsille ja ohjaavat toimintaa jo vauvavuosista ja varhaiskasvatuksesta lähtien.
Riihonen muun muassa mainitsee teoksessaan tutkimuksen, jossa havaittiin, että tyttölapset ohjataan leikkimään lähempänä varhaiskasvatuksen opettajia ja ohjaajia kuin pojat.
Tytöiltä myös usein odotetaan sosiaalisesti hyvää käytöstä, ja heidän vilkkaisiin leikkeihinsä ja käytökseensä puututaan nopeammin kuin poikien.
– Suomessa toki ajatellaan tänä päivänä yleisesti, että tytöt voivat tehdä samoja asioita ja pystyvät samaan kuin pojat. Kuitenkin tiedostamattomia piiloasenteita on edelleen olemassa, ja ne valitettavasti vaikuttavat tapaan, jolla suhtaudumme tyttöihin.
Teoksessa neuvotaan, miten aikuinen voi tarkastella ja tulla tietoiseksi omista asenteistaan. Se on yksi askel kohti tyttöjen hyvinvoinnin tukemista.
Vuosikymmenten kiltteystaakka
Riihonen pitää tärkeänä muun muassa sitä, että tytöille – kuten myös pojille – opetetaan tunnetaitoja, jotka auttavat vaalimaan oman mielen hyvinvointia.
– Vuosikymmeniä tyttöjä on kasvatettu mukautumaan, sopeutumaan ja olemaan ystävällisiä. Kiltteys on myös hyvä ominaisuus, mutta tytöt on jätetty selviytymään kasvavien vaatimusten kanssa melkoisen yksin.
Riihosta huolettaa se, että tytöt käyttävät voimavaransa siihen, että mukautuvat liikaa odotuksiin, jotka ovat joko todellisia tai heidän kokemiaan.
Arki, jossa vanhempi tai vanhemmat ovat läsnä, ruoka- ja nukkumaanmenoajat ovat säännölliset ja asioita tehdään perheenä yhdessä, on Riihosen mukaan usein hyvin tärkeässä osassa tyttöjen hyvinvointia.
Kirjassa vinkataan myös paljon kysymyksiä, joiden avulla tytön kanssa voi keskustella hänen tunteistaan ja arvoistaan, kuten esimerkiksi: Jos saisit vuorokauteen joka päivä kolme ylimääräistä tuntia, mihin kolmeen asiaan ne käyttäisit?
Keskustelua on hyvä käydä lähtökohtaisesti niin, että aikuinen kuuntelee. Lasten ja nuorten mielipiteet ja näkemykset voivat olla mustavalkoisia ja joskus aikuisen mielestä hölmöjä. Kannattaa kuitenkin ymmärtää, että keskustelut ovat tytölle tärkeitä hetkiä oppia ilmaisemaan omia ajatuksiaan ja mielipiteitään sekä hahmottamaan niitä. Ei kannata siis teilata tytön näkemyksiä suoralta kädeltä, vaikka niin helposti saattaisi tehdä mieli toimia.
Lupa jämäkkyyteen ja laiskotteluun
Riihosen työssä ylenmääräinen kiltteys näkyy erityisesti masennuksen, ahdistuksen ja uupumuksen vuoksi psykiatriseen hoitoon tulevissa nuorissa.
”Osa heistä näyttää menettäneen koko elämänhalunsa – heidän voimavaratankkinsa on täysin tyhjentynyt. He ovat antaneet itsestään kaiken. Samat lapset ja nuoret ovat suorittaneet tai ylisuorittaneet elämäänsä pienestä pitäen”, hän kirjoittaa kirjassaan.
Usein ylikiltteys on monen tekijän summa. Se voi olla tärkeä selviytymiskeino silloin, kun tytön tarpeita on laiminlyöty, ohitettu tai tyttö on joutunut kohtaamaan väkivaltaa. Tyttö voi olla myös luonteeltaan arka ja sopeutuva. Tyttöjä palkitaan monesti hyvistä suorituksista, ja he alkavat ajatella, että heidän tulee olla tottelevaisia.
Tytöt tarvitsevat Riihosen mukaan tunnetaitojen osana jämäkkyystaitoja ja tukea siihen, että heillä on lupa myös laiskotella. Heidän ei tarvitse uhrautua tekemään asioita vain muiden mieliksi piittaamatta omista toiveistaan ja hyvinvoinnistaan.
– Aikuisten tulisi ymmärtää, että pieni venkoilu ja vastaan laittaminen ovat hyviä taitoja. Ylikiltteydestä eroon pääseminen vaatii epämukavuuden sietoa, koska aina löytyy joku, joka harmistuu siitä, että toinen ihminen pitää omista rajoistaan huolen ja sanoo ei.
Tyttöjä olisi tärkeä myös kannustaa esiintymään ja rohkaista kokemaan pystyvyyden kokemuksia, joita saa esimerkiksi mielekkään liikunnan tai muun harrastamisen parissa. Harrastamisen tulisi kuitenkin olla täysin vapaaehtoista ja tytöstä itsestään lähtevää.
Tytöt rakastavat usein söpöjä ja kauniita asioita. Sellaiset saattavat kerätä vähättelyä osakseen, mutta ne ovat tärkeä osa tyttöjen kulttuuria. Monille tytöille on myös tärkeää, että heillä on oma tila, jonka he saavat somistaa ja laittaa kauniiksi.
Tyttöjen potentiaali tulisikin nähdä ennen kaikkea mahtava voimavarana, joka on vielä edelleen valitettavasti osittain piilossa.
– Tyttöjen elämä on parhaimmillaan raikasta ja täynnä keskinäistä ystävyyttä sekä huolenpitoa. Ne ovat asioita, joista aikuisetkin voisivat ottaa mallia, Riihonen summaa.
Kommentit (1)
Koko ajan on tasoitettu asioita pojille ja tytöille, tytöt voi koko ajan vain huonommin. Ehkä tämä tasapäistäminen ei toimi. Tytöt ei halua samoja asioita kuin pojat mutta nyt kokevat tunnetta että heidän pitäisi haluta. Ihmekös tuo että pää menee sekaisin.