Miten lapsi pääsee eroon huonoista tavoista? – ota avuksi nämä kolme askelmaa
Hyvät tavat tekevät lapsen elämästä helpompaa. Käytöstavoista nalkuttaminen ei kuitenkaan auta asiaa – nalkutus vahvistaa ainoastaan huonoja tapoja.
Arjen sujuminen perustuu suurelta osin siihen, millaisia tapoja olet oppinut noudattamaan. Tavat ovat ihmisen toinen luonne: Temperamentti- ja persoonallisuuspiirteitä on vaikea muuksi muuttaa, mutta tapoja opettamalla ja muuttamalla voi muovata luonnetta toivottuun suuntaan.
Hyvien tapojen opettaminen lapsille oli aiemmin vanhemmuuden keskeisin tehtävä. Lapsen tunteet ja tarpeet saattoivat usein jäädä tapakasvatuksen varjoon. Nykyisin lapsen tunteet ja tarpeet osataan huomioida entistä paremmin, mutta tapojen opettamiseen keskitytään aiempaa vähemmän.
Miksi lapset tarvitsevat yhä tapakasvatusta?
Hyvät tavat ovat opittua käyttäytymistä. Ne ovat rutiineja, joita teet tai jätät tekemättä. Mitä enemmän ihminen toimii tietyllä tavalla, sitä vahvempi tapa siitä muodostuu.
Hyvät tavat auttavat kaikissa tilanteissa ja tekevät asiat helpommiksi. Ei ole olemassa sellaista tilannetta, jossa hyvistä tavoista ei olisi hyötyä. Hyvät käytöstavat opettavat kuria ja suunnitelmallisuutta. Huonoista tavoista tulee herkästi riippuvuuksia.
Miten lapsen huonoja tapoja voi korjata?
Kaikilla ihmisillä on sekä hyviä että huonoja tapoja. Huono tapa on sellainen, joka ei edistä omaa hyvinvointia. Huono tapa voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jättää joka aamu aamiaisen syömättä ja lähtee kotoa verensokeri valmiiksi alhaalla, jättää omat leikit aina siivoamatta tai se, että toistuvasti lyö, huutaa ja rikkoo tavaroita riidellessään.
Huonoja tapoja on helppo oppia. Ne ovat useimmiten hyödyttömiä opittuja tapoja, kuten esimerkiksi kynsien pureskelu, tai haitallisia tapoja, joista voi ajan myötä kehittyä riippuvuuskäyttäytymistä. Jos oppii syömään suuret määrät sokeria päivittäin, saa riesakseen sokerinhimon. Jos taas tottuu siihen, että asiat selvitetään huutamalla, oppii korottamaan ääntään herkästi.
Lue myös: Mikä mahtava oivallus: uhmaikäisen kasvatuskeinot toimivat myös töissä!
Koska tavat urautuvat aivoihin ”tutuiksi poluiksi”, huonoja tapoja on vaikea muuttaa. Aivoihin täytyy urautua uusi vahvempi tapa, jotta vanha ura alkaa heikentyä. Lapsen huonoja tapoja ei kannata yrittää muuttaa arvostelemalla ja nalkuttamalla, sillä se ainoastaan vahvistaa tapaa: Tapa, johon kiinnität paljon huomiota, vahvistuu aivoissa.
Huonoja tapoja muutetaan kehittämällä ja vahvistamalla hyviä tapoja. Kun uusi hyvä tapa vahvistuu, urautuu ja automatisoituu, huono tapa menettää vähitellen merkityksensä ja se heikentyy.
Jos lapsella on esimerkiksi tapana lyödä toisia, hänen kanssaan voi lähteä opettelemaan vastakkaista tapaa: Pulmatilanteiden selvittämistä puhumalla.
Lapselle voi opettaa: Meillä on tässä nyt pulma. Miten me ratkaistaan tämä pulma niin, että kaikille tulee parempi mieli?
Kun pulma-sana toistuu säännöllisesti lapsen arjessa ja hän saa onnistumisen kokemuksia sekä kehuja pulmien selvittämisestä, lyömiselle ei ole enää tarvetta.
Hyvät tavat – miten niitä voi opettaa?
Lapsen kanssa kannattaa jutella siitä, mitä eroa on hyvillä ja huonoilla tavoilla. Hyvät tavat tuottavat iloa, huonoista tavoista aiheutuu aina sanomista ja ikäviä tilanteita.
Lapsen on tärkeää nähdä ja kokea, miten tärkeänä vanhempi pitää tapoja. Lapselle voi esimerkiksi kertoa, että nyt kyllä laiskottaa niin, ettei huvita yhtään jumpata. Mutta jumppaan kuitenkin, vaikka laiskottaa, koska se on hyvä tapa ja siitä tulee virkeämpi olo.
Tavoitteet ja tahdonvoima eivät johda kovin pitkälle, jos ihminen ei osaa hallita arkisia rutiinejaan. Vanhasta tavasta luopumisessa ja uuden opettelussa voi noudattaa kolmea askelmaa, jotka voi opettaa lapsellekin.
Mieti ja juttele yhdessä lapsen toisen vanhemman kanssa, millaisia tapoja haluatte lapsen oppivan kotona:
- Mistä haluamme, että meidän perhe tunnetaan?
- Miten meidän perhe käyttäytyy toisia ihmisiä kohtaan?
- Mitä hyviä tapoja meidän perhe arvostaa?
- Missä tavoissa meidän perheellä on parantamisen varaa?
- Mitä periaatteita lapsemme on tärkeä oppia kotona?
Kun vanhemmilla on yhteinen käsitys siitä, millaiset tavat ovat opettamisen arvoisia, lapsi voidaan ottaa mukaan keskusteluun: Mitä tavat ovat ja miksi niitä tarvitaan? Hyvä käytös on kuin luottamuksen pankkitili. Kun teet hyviä tekoja, luottamus kasvaa. Jos teet paljon huonoja tekoja, luottamussaldo hupenee.
Artikkelin kirjoittaja on tietokirjailija, sosiaalisten taitojen ohjaaja, neuropsykiatrinen valmentaja ja kuvataideterapeutti.
Lue myös Kotiliesi.fi: Mitä tehdä, kun mummo ei saa hemmotella lapsenlasta? Psykoterapeutti neuvoo tavan, jolla hyvät välit säilyvät
Jaa oma kokemuksesi