Nykyvanhemmilla olisi tässä vaikuttamisen paikka: ”Ensimmäiset uupumuksen merkit alkavat näkyä monilla jo yläkoulussa”, kertoo psykoterapeutti huolestuttavasta ilmiöstä
Lapsen haitallinen kiltteys voi ilmetä myös huonona käytöksenä, huomauttaa psykoterapeutti.
Kiltteyden ihanne iskostetaan meihin jo varhain. Koulussa mitataan onnistumista arvosanoin, joihin yltää ahkeroimalla. Onko täällä kilttejä lapsia, kysellään jouluna.
Kiltteys, tunnollisuus ja kunnianhimo ovat kaikki hyviä ja tavoiteltavia piirteitä. Psykoterapeutti Satu Haveri on kuitenkin nähnyt työssään, että liiallisesti annosteltuina ne suistavat ihmisiä uupumukseen – usein jo parinkymmenen vuoden iässä.
Raatajan myytti
Suomalainen kulttuuri ihannoi kovaa työntekoa ja tunnollisuutta. Vaikka viime vuosina on alettu puhua yhä enemmän henkisestä jaksamisesta, ei kiiltokuva raskaan työn sankariraatajasta ole hävinnyt.
– Muistopuheissa ihaillaan työteliäisyyttä ja saavutuksia. Samoissa määrin ei vielä ihannoida sitä, että kylläpä oli fiksu ihminen, kun hän eli niin tasapainoista elämää ja huolehti myös omasta jaksamisestaan.
Koulumaailma ja työelämä ruokkivat suorituskeskeisyyttä entisestään. Kilteiksi ja mukautuvaisiksi kasvatetut nuoret voivat kokea, että heidän on vastattava jokaiseen vaatimukseen täysillä.
– Ensimmäiset uupumuksen merkit alkavat näkyä monilla jo yläkoulussa. Lukiossa sitten paniikkihäiriöt pamahtavat päälle.
Muutos toisenlaiseen ajattelutapaan vie sukupolvien ajan, sanoo Haveri. Siinä nykyvanhemmilla on keskeinen rooli.
Elät niin kuin opetat
Vanhemman antamalla esimerkillä on valtava vaikutus lapsen ajatusmaailmaan. Ajattelu puolestaan heijastuu käyttäytymiseen ja toimimiseen, Haveri muistuttaa.
– Vaikka vanhemmat eivät pitäisikään erillistä oppituntia rajojen vetämisestä ja henkisen jaksamisen tärkeydestä, he ilmentävät omalla toiminnallaan sitä, mikä on tavoiteltavaa.
Toisin sanoen, jos vanhempi tekee kaiket illat ylitöitä tai lasten kuullen voivottelee keskinkertaista suoriutumistaan jossain asiassa, lapset saattavat oppia ajattelemaan, että kaikkeen on ryhdyttävä yli 100-prosenttisella teholla ja kaikissa asioissa on yllettävä huipputuloksiin.
Harva pystyy jatkuvasti toimimaan sellaisessa tahdissa ilman, että lopulta uupuisi. Haveri puhuukin tahattomasta haitallisen kiltteyden vahvistamisesta, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia aikuisuuteen.
Vaikka lapsen oireilu alkaisikin murrosiässä, lapset ottavat vanhemmistaan mallia jo vuosien ajan ennen sitä.
Ylisuorittava vanhempikin on edeltävien sukupolvien ja ympäröivän maailman uhri. On kuitenkin vaikeaa opettaa toisin kuin elää.
Jotta lapsia ei kiskaisisi samaan kehään, ensin pitäisi muuttaa omia toimintatapojaan.
Liika kiltteys voi ilmetä myös huonona käytöksenä
Haitallinen kiltteys ei ilmene pelkästään perfektionismina työ- ja opiskelusaavutuksissa, vaan voi vaikuttaa syvästi myös ihmissuhteisiin.
Itsekriittinen ja tunnollinen ihminen pyrkii monesti miellyttämään muita eikä välttämättä osaa kieltäytyä asioista, joita hän ei haluaisi tai ehtisi tehdä.
Vanhempana olisikin tärkeää huolehtia siitä, että rakkaudenosoitukset ja kehut eivät olisi sidottuja lapsen hienoihin suorituksiin. Saavutuksetkin on toki tärkeää huomioida, mutta terve itsetunto rakentuu vanhemman pyyteettömälle rakkaudelle, ei onnistumisista poikiville kehuille.
Toiseksi vanhemman on hyvä näyttää lapselle, että asioista on myös lupa kieltäytyä. Omaa jaksamistaan saa kuunnella, eikä se ole ristiriidassa sen kanssa, että joitain velvollisuuksia on silti hoidettava.
Murrosiässä nuori hakee muutenkin rajojaan ja porukkaan kuuluminen on tärkeää. Ehkä hieman yllättäenkin liiallisesta kiltteydestä voi kertoa se, jos lapsi ajautuu jatkuvasti tietynlaisiin vaikeuksiin.
– Jos lapsi ottaa jatkuvasti syyt niskoilleen, toiset yllyttävät häntä tyhmyyksiin tai hän lainaa toistuvasti rahojaan kavereille, joilta ei saakaan niitä takaisin, Haveri antaa esimerkkejä.
Tällaisissa tilanteissa on tosin suositeltavaa selvittää kaikkien asianosaisten ja heidän vanhempiensa kesken, mistä oikein on kyse.
Kommentit (1)
Vai olisikohan vika siinä, kun aikuiset leikkivät sodan aikaisia minä minä ja aina vaan minä leikkejä eikä lapsille, nuorille ja tervejärkisille aikuisille jää muuta mahdollisuutta kuin kääntää takkia tilanteen mukaan.