Aino-Kaisa Saarinen: ”Äitiys sai pohtimaan uran lopettamista”
Hiihtäjä Aino-Kaisa Saarisen elämä on aina pyörinyt omien suoritusten ympärillä. Tärkeysjärjestys muuttui täysin, kun Amanda syntyi. Tytär on saanut Aino-Kaisan miettimään uransa mielekkyyttä. Uran, jolle hän on aina antanut kaikkensa.
Kunpa meitä ei olisi plaseerattu raskaana olevien naisten viereen, hiihtäjä Aino-Kaisa Saarinen, 38, mietti pari vuotta sitten matkalla kesähäihin. Hänen oma raskautensa oli hetkeä aiemmin päätynyt keskenmenoon ja se kirveli. Kirkossa hänen vasemmalla puolellaan istui kahdeksannella ja oikealla puolella yhdeksännellä kuulla oleva nainen.
– Olipa kiva seremonia, hän muistelee vuosi sitten ilmestyneessä elämäkerrassaan Tahto – Aino-Kaisa Saarisen kahdet kasvot.
Vauvakuume oli kova. Välillä Aino-Kaisa ei huomannut mitään muuta kuin odottavia äitejä tai lastenvaunuja ja mietti, että miksen minä.
Kun hänen norjalaisen kilpasiskonsa Marit Björgenin kerrottiin odottavan esikoistaan, se tuntui kuin kymmenen tikaria olisi isketty kylkiluiden väliin.
Lopulta kuitenkin onnisti: tikkuun ilmestyi taas kaksi viivaa. Ajoituskaan ei olisi voinut olla parempi – raskausvuonna ei olisi MM-kilpailuita eikä olympialaisia. Napakymppi!
– Raskautta ei voi tähdätä tarkasti mihinkään, sillä koskaan ei voi tietää, miten käy, mutta toivoin, että se osuisi välivuoteen, Aino-Kaisa sanoo nyt.
Tutkimus: Liikunta ja ruokavaliomuutokset vähentävät raskauden riskejä
Vauvamahallakin mäkiin
Vaikka raskaus osui arvokisojen välivuoteen, normaali treenaaminen muita kilpailuita varten jatkui. Aino-Kaisa ei löytänyt tutkimuksia äidin ammattimaisesta harjoittelusta raskausaikana, joten hän järkeili, että kaikkea, mitä on tehnyt aiemminkin, voi tehdä myös raskaana.
– Tunsin oman kehoni ja tiesin, miltä minkäkin pitäisi tuntua.
Joku voisi kauhistella sitä, miten hiihtäjät laskettelevat tiiviissä porukassa jyrkkiä mäkiä alas. Hurjimmissa mäissä huippunopeus voi nousta jopa seitsemäänkymppiin. Se vauhti saisi maallikon jalat tutisemaan normaalissakin tilassa – saati raskaana ollessa. Aino-Kaisa oli kuitenkin luottavainen.
– Olen laskenut mäkeä niin monta kertaa, että tiedän, selviänkö siitä vai en.
Toki hän kuunteli kehoaan. Kun vatsalihasten treenaaminen alkoi tuntua ikävältä, hän jätti ne pois harjoitusohjelmastaan.
Olympiakomitean lääkäri, neljän lapsen äiti itsekin, kannusti Aino-Kaisaa jatkamaan niin pitkään kun tuntuu hyvältä. Arvokkainta vertaistukea tarjosi hyvä ystävä, yhdysvaltalainen kilpahiihtäjä Kikkan Randall, joka oli sattumoisin samaan aikaan raskaana.
– Kun tein kovia harjoituksia raskausaikana, koin välillä olevani outolintu. Silloin kun treenasin yhdessä Kikkanin kanssa, tunsin olevani normaali.
Viimeisen kilpailunsa Aino-Kaisa hiihti Lillehammerissa, kun raskaus oli puolivälissä. Kroppa heitti kapuloita rattaisiin. Aino-Kaisasta tuntui, että ilma loppuu, eikä hän pääse eteenpäin, vaikka kuinka taistelisi. Viimeisen mäen puolivälissä kaikki painoivat ohi. Se tuntui pahalta. Kisat oli hetkeksi käyty.
Vaikka kilpailut saivat jäädä siihen, harjoittelua Aino-Kaisa ei lopettanut. Päivää ennen synnytystä hän kävi miehensä Tom Gustafssonin kanssa juoksemassa viiden kilometrin reipastahtisen lenkin kotinsa lähellä Hollolassa. Tom ei pystynyt silloinkaan karistamaan vaimoaan kintereiltään.
Nopeasti takaisin suksille
Toukokuussa 2016 syntyi Amanda. Vauvan ollessa kuuden päivän ikäinen Aino-Kaisa napsautti monot kiinni rullasuksiinsa ja lähti hiihtämään kännykkä taskussaan. Koti jäi metri metriltä kauemmaksi, ja tuoretta äitiä jännitti: mitä jos tulee puhelu ja minun pitää päästä nopeasti kotiin?
Jokainen potku vei kauemmaksi kodista. Puhelua ei tullut. Ei tullut seuraavallakaan lenkillä. Tom pärjäsi vauvan kanssa mainiosti kaksin.
Kun Amanda oli viiden viikon ikäinen, Aino-Kaisa osallistui Jyväskylässä maajoukkueen testeihin. Hän laski, että olisi kotoa poissa kolmekymmentä tuntia ja pumppasi maitoa varastoon. Leirillä hän vilkuili kelloaan ja oli lopulta poissa tismalleen 29 tuntia. Rinnat tuntuivat räjähtävän.
– Oli silti mahtava päästä testeihin. Tunsin taas, että olen urheilija ja muistin, miten kiva ammattini on. Oli minulla tietenkin kova ikävä vauvaa, mutta oli helpottavaa huomata, että kotona oli mennyt kaikki hyvin.
Jotain oli kuitenkin tapahtunut. Vaikka Aino-Kaisa palasi nopeasti työnsä pariin, hänen elämänsä ei enää aiempaan tapaan pyörinyt oman harjoittelun ja palautumisen ympärillä.
– Enää ei ollut mitään epäselvyyttä, kuka oli tärkeysjärjestyksessä ykkösenä.
Äitiys on muuttanut häntä muutenkin. Hänestä tuntuu, että hän on nykyään sallivampi, pehmeämpi ja suvaitsevaisempi.
Äitiys muuttaa aivoja pysyvästi – näin se ilmenee
Väsymyksessä kohti kisoja
Kropasta oli poistettava ylimääräinen äitiyden tuoma pehmeys mahdollisimman nopeasti. Lahden MM-kilpailut odottivat, ja niissä jokainen raskauskilo toisi lisäsekunteja ladulle. Kuntoakin oli ryhdyttävä kasvattamaan tavoitteellisesti.
Väsymys painoi.
– Heinäkuussa 2016, kun Amanda oli kahden kuukauden ikäinen, olin aika väsynyt ja mietin, että nyt en jaksa. Tsemppasin kuitenkin itseäni, että huomenna on parempi päivä.
Asiaa ei helpottanut se, että Suomessa äidin on pidettävä äitiyslomasta kolme ensimmäistä kuukautta, ja vasta sen jälkeen isä voi jäädä vanhempainvapaalle. Aino-Kaisan onneksi Tomin Sirkka-äiti pystyi hoitamaan vauvaa treenien aikana.
Syksyä kohden tilanne alkoi helpottaa, kun Tom pystyi jäämään vanhempainvapaalle. Yövalvomiset vanhemmat jakoivat tasan: toinen sai nukkua kaksi yötä toisen valvoessa vauvan kanssa. Sen jälkeen vuorot vaihtuivat.
Puolivuotistarkastuksessa neuvolan terveydenhoitaja ehdotti unikoulua. Se kuulosti pelastukselta. Heti seuraavana yönä Tom nukkui Amandan kanssa alakerrassa. Aino-Kaisa kuuli vauvan itkun ilmastointiputkia pitkin.
– Vaistoni sanoi, että minun olisi mentävä sinne. Samalla tiesin, että menemällä pilaisin koko jutun.
Unikoulu onneksi tepsi heti, ja Amanda alkoi nukkua täysiä öitä.
10 merkkiä siitä, että olet valvonut vauvan kanssa liikaa
Tarkka päiväjärjestys
Hyvin nukkuva lapsi on helpottanut elämää. Aino-Kaisa on tunnettu pedanttiudestaan harjoittelun suhteen ja sama järjestelmällisyys näkyy perhearjen pyörittämisessä.
Tavallisina päivinä Amanda herää kymmentä yli seitsemän, kun Aino-Kaisa ja Tom ovat syöneet aamiaisensa ja lukeneet lehdet. Tytölle vaihdetaan vaatteet, hänet napataan autoon ja viedään hoitoon, jossa hän syö aamupalansa.
Kahdeksalta Aino-Kaisa on ensimmäisellä parin tunnin lenkillä, jonka jälkeen hän tekee kotihommia ja valmistelee päivällisen. Kahdelta on päivän toisen harjoituksen vuoro, ja kun Aino-Kaisa palaa kotiin neljältä, hän lähtee hakemaan Amandaa. Sen jälkeen he syövät ja viettävät loppupäivän yhdessä. Kahdeksalta on iltapala ja puoli yhdeksältä Amanda on sängyssä.
Järjestelmällisyyden ansiosta kurinalaisen urheilijan ja ennakoimattoman taaperon elämä ei ole ajautunut törmäyskurssille.
– Olen huomannut, että minulle itselleni on selkeää, kun tiedän, mitä tapahtuu mihinkin aikaan. Sama toimii näköjään myös lapselleni. Ystäväni äiti ihmetteli, että miten Amanda ei koskaan itke. Sanoin, että kyllä hän muuten itkee, jos en lusikoi hänelle ruokaa suuhun puoli viiden ja viiden välillä tai laita yhdeksään mennessä nukkumaan.
Aino-Kaisa on oivaltanut, että suunnittelu ylipäänsä auttaa pikkulapsiarjessa valtavasti. Iltaisin hän katsoo seuraavan päivän sääennusteet ja pakkaa niiden mukaan kassin valmiiksi. Silloin nopeat lähdöt ovat mahdollisia pienenkin lapsen kanssa.
Mustikankukkia nameina
Äitinsä treeneihin Amanda ei ole päässyt mukaan, sillä uteliaan taaperon kanssa keskittymisestä ei tulisi mitään.
Perheen yhteisiin liikuntahetkiin Amanda on toki otettu vauvasta asti mukaan. Tomin rintarepussa tyttö on päässyt retkelle Keski-Euroopan vuoristoon ja koko perheen hiihtoretkillä hän on ollut mukana perässä vedettävässä kelkassa – Aino-Kaisan vetäessä kelkkaa myös Tom pysyy vaimonsa vauhdissa.
Aino-Kaisa kertoo lukeneensa, että liikuntatottumukset muodostuvat lapsille jo alle nelivuotiaina. Suositusten mukaan lasten tulisi liikkua kolme tuntia päivässä.
– Puhuin tästä jo Amandan nelikuukautisneuvolassa lääkärin kanssa. Ymmärrän toki, että nelikuinen vauva ei varsinaisesti liiku, mutta hänen liikkumistaan on se, että pyörii vaikkapa jumppamatolla.
Perheen olohuoneessa onkin paksu punainen jumppamatto.
– Tuohon matolle on helppo mennä itsekin, ja lapsi tykkää, kun köllöttelen hänen kanssaan siinä. Siinä vauvaa nostellessa tulee ehkä itsekin tehtyä jokin pieni harjoitus.
Liikunnan, luonnon ja terveellisten elämäntapojen arvostaminen on peruja Aino-Kaisan lapsuudesta. Hänen kotonaan ruoka tehtiin itse ja opettajaäiti kannusti liikkeelle.
– Ihmettelen silti, miten saimme lapsina niin paljon karkkia ja limpparia. Me pyrimme olemaan antamatta Amandalle sokeria niin pitkään kuin se on mahdollista. Hän ei vielä edes tiedä, mitä sokeri on.
Makean makuun Amanda on tosin päässyt metsäretkillä, kun Aino-Kaisa on poiminut hänelle makeita mustikankukkia syötäväksi.
Helposti kivaa arkeen – bloggaajien 7 ideaa ulkoiluun
Taaperon porrashaaste
Aino-Kaisalla on ranteessaan näyttävä urheilukello, joka antaa palautetta harjoituksista ja kertoo aktiivisuudesta. Kun markkinoille tuli lasten liikkumista mittaava anturi, Aino-Kaisa testasi sitä Amandalla.
– Moni voi kuvitella tietävänsä, kuinka paljon lapsi liikkuu, ja uskotella itselleen, että liikuntaa tulee tarpeeksi. Pienen lapsen liikkumista on kuitenkin todella vaikea arvioida.
Amandan suhteen ei tarvitse olla huolissaan: tyttö nauttii liikkumisesta. Viime keväänä Aino-Kaisa treenautti häntä portaissa. Kodin portaikossa on kaksikymmentä askelmaa, ja Amanda konttasi ne päivittäin liki kymmenen kertaa ylös. Äiti istui sohvalla ja seurasi etenemistä lasikaiteen läpi, sillä hän halusi lapsen menevän omaan tahtiinsa ja oppivan itsevarmuutta.
– Tom ihmetteli, miten annan lapsen mennä yksin portaita. Vastasin, että älä katso, jos hirvittää. Toki huolehdin, että tytön on turvallista mennä.
Jos Amanda joskus haluaa alkaa liikkua tavoitteellisesti, äiti näyttää peukkua siitäkin huolimatta, että tietää itse, miten kovaa työtä huipulle kapuaminen vaatii.
– Kilpaurheilusta saa kokemuksia, joita ei muuten saa, ja pääsee näkemään maailmaa. Tuleeko tytöstä urheilijaa on silti hänestä itsestään kiinni.
4 keinoa: Näin kannustat lasta liikkumaan
Hyvä syy lopettaa?
Viime talvena Tom ja Amanda kulkivat Aino-Kaisan mukana leireillä. Tuoreet äidit Aino-Kaisa ja Kikkan Randall saivat kansainvälisen hiihtoliiton sääntöihin uudistuksen, jonka mukaan kisapaikoilla pitää olla lastenhoitohuoneet ja akkreditoinnit lastenhoitajille.
Aino-Kaisa matkustaa vuodessa kaksisataa päivää, joten on sanomattakin selvää, että ihan jokaiselle matkalle lasta ei voi ottaa mukaan. Kanadan-kiertueella viime talvena Aino-Kaisa oli yksin kaksi viikkoa. Ikävä yllätti. Ikävissään hän osteli tyttärelle ison kasan tuliaisia.
Ensi kaudella yksinäisiä leirejä tulee useampia, sillä perhe lähtee mukaan vain pitkille reissuille. Jatkuva autossa ja lentokoneessa istuminen ei ole taaperoa varten.
Reissuelämää Aino-Kaisan olisi tarkoitus jatkaa ainakin ensi kevääseen. Sitä, saako yli seitsemäntoistavuotinen ura silloin jäädä, hän ei vielä tiedä.
– Äitiys on saanut minut pohtimaan myös urani lopettamista.
Kun Aino-Kaisa puhuu Amandasta, hänen suupielensä kaartuvat hymyyn tuon tuostakin. Enää ei tarvitse kadehtia muita äitejä kesähäissä, mutta luultavasti jossain vaiheessa Aino-Kaisan meikkipussista löytyy taas raskaustestejä.
– Olisi kiva saada lisää lapsia. On ihanaa olla äiti.
Lue myös:
Aino-Kaisa Saarisen haastattelu odotusajalta: ”Aion treenata synnytykseen asti”
Jaa oma kokemuksesi