4 keinoa: Näin kannustat lasta liikkumaan
Lapsien lihavuus on lisääntynyt jo pitkään. Liikunnan vähäinen määrä ja epäterveelliset ruokatottumukset kasvattavat lapsilla sekä terveysriskejä että heikentävät elämänlaatua. Asiantuntija kertoo, miten liikunnan määrään voi puuttua.
Alle kouluikäinen lapsi tarvitsee vähintään kaksi tuntia reipasta liikuntaa joka päivä, kouluikäinen yhdestä kahteen tuntia.
Lue lisää: Lapsen motorinen kehitys eri vaiheissa
Yli puolet lapsista ja nuorista ei kuitenkaan liiku terveytensä kannalta riittävästi, ja erittäin vähän tai ei lainkaan liikkuvia on pojista viidesosa ja tytöistä neljännes.
Keskustele: Miksi pienet lapset ovat niin lihavia?
Vanhemmat esimerkkinä lapsen liikkumiseen
Yksi suuri syy lasten liikkeen pysähtymiseen on lisääntynyt hyvinvointimme. Miksi mennä kävellen, kun pääsee vaivattomammin autolla? Miksi mennä ulos, kentälle tai metsään, kun viihtymisen kokemuksia saa myös istumalla pelikoneen ääressä?
Ajatusmallin ei kuitenkaan pitäisi olla näin yksinkertainen. Vaikka istuen voi viihtyä, siten ei välttämättä pysy terveenä. Liikkumattomuus heikentää lasten ja nuorten elämän laatua, aiheuttaa terveyshaittoja ja lisää terveysriskejä.
Keskustele: Voiko lapseni käydä kuntosalilla?
Liikuntatieteiden maisteri Arja Sääkslahti antaa neljä vinkkiä siihen, kuinka lapsen saa liikkeelle.
1. Aloita liikunta ajoissa
Kolmen vuoden ikä on lapsen kehityksessä monessa suhteessa vedenjakaja, jossa valittu toimintatapa lähtee vahvistumaan. Fyysisen aktiivisuuden juurtumista uhkaa silloin uhmaikä.
Lue lisää: Tunti liikuntaa päivässä
Kun lapsi kiukuttelee, vanhemmalla voi olla suuri houkutus tehdä asioita hänen puolestaan ja napata hänet kainaloonsa tai istuttaa rattaisiin sen sijaan, että lapsi kävelisi itse.
Ajan varaaminen lapsen itse tekemiseen, kiukuttelun kauttakin, olisi kuitenkin tärkeää. Muutoin lapsi oppii, että kun heittäydyn hankalaksi, pääsen helpommalla, ja mukavuudenhalu alkaa vähitellen syrjäyttää hänen luonnollista tarvettaan oppia uutta ja liikkua.
Keskustele: 10 kuukauden ikäinen lapseni ei vieläkään liiku
2. Kehu lasta reippaudesta
Vaikka tahtojen taistelu olisi välillä kovaa, lapsi haluaa aina myös miellyttää vanhempiaan. Kehu siis lasta siitä, miten reippaasti tämä jaksoi kävellä – se ruokkii hänen haluaan tehdä sama uudestaan.
Koululaisten osalta kävelemistä ja kodin töihin osallistumista tulee monesti jo pidettyä itsestään selvyytenä.
Kehu tai ainakin kiitä silti heitäkin, se on edelleen tärkeää.
Lue myös: Näin vältät lapsesi narsistisia piirteitä
3. Lapset kohtaavat tappioita, luo niille mittasuhteet
Kun lapsi häviää juoksukisan, se voi tuntua hänestä maailmanlopulta. Auta lasta asettamaan asia oikeisiin mittasuhteisiin, rohkaise yrittämään uudestaan ja kerro, että sitä kautta voi oppia. Muista mittasuhteet myös harrastustoiminnassa.
Lue myös: Näin liikut lapsen kanssa hangessa
Viestitä lapselle, että arvostat häntä hänen itsensä, et hänen suoritustensa takia. Jos lapselle välittyy tunne, että hänen ihmisarvonsa on kiinni maalinteossa onnistumisesta, paineet voivat käydä turhan koviksi ja viedä mielekkyyden liikunnasta.
Kun liikut lapsesi kanssa aktiivisesti, pysyt kartalla siitä, mihin hän pystyy. Jos ja kun nurinaa kuuluu, älä jumitu siihen. Se ei välttämättä kerro, että lapsi ei oikeasti jaksaisi kävellä vaan siitä, että hän kaipaa huomiotasi.
Keskustele: Miten auttaa lasta sietämään pettymyksiä?
4. Liikuntaa lapsen kanssa
Nykyään hyvän vanhemman mittari tuntuu usein olevan se, kuinka paljon aikaa käytetään lasten kuskaamiseen harrastuksiin. Ohjattujen liikuntaharrastusten ja niihin kuskaamisen ei kuitenkaan pitäisi syrjäyttää perheen yhdessä tekemistä.
Lue myös: Pitääkö lapsen harrastaa? 8 kysymystä lasten harrastuksista
Paras tapa juurruttaa liikunnallista elämäntapaa lapseen on liikkua lapsen kanssa yhdessä. Lapsen kanssa yhdessä juokseva, hyppäävä ja heittävä vanhempi viestittää, että yhdessä tekeminen on hänelle tärkeää.
Lue myös: Miksi poika ei saisi harrastaa balettia?
Hän antaa sekä kuvaannollista että konkreettista roolimallia: liikunta on mielestäni jotain, mihin kannattaa käyttää aikaa – ja näin se pallon heittäminen, lyöminen ja kiinni ottaminen tapahtuu käytännössä.
Keskustele: ”Lapsi tarvitsee rajoja” – mistä tämä totuus on peräisin?
Lue myös:
Näin liikut turvallisesti raskausaikana
Näin valitset lapselle ensikengät
Näin saat lapsen syömään kasviksia
Jaa oma kokemuksesi