Minun tarinani 28.04.2022 Päivitetty 17.05.2022

Byrokratia yllätti kahden kulttuurin perheen: ”Olen Suomen kansalainen, silti emme saaneet neuvolapalveluita, äitiyspakkausta emmekä synnytystä peruspalveluna”

Helsinkiläisperhe joutui maksamaan tuhansia euroja synnytyksestä, vaikka isä on Suomen kansalainen. Raskauden viime hetkillä perhe joutui muuttamaan ystävän luo asumaan, sillä sairausvakuutus ei kattanut Uudenmaan hintoja.

Teksti
Mervi Juusola
Kuvat
iStock
13 kommenttia

Helsinkiläiset Jere Ranta ja Martha Largaespada törmäsivät suomalaisen byrokratian kummallisuuksiin, kun he alkoivat odottaa yhteistä lasta.

Martha oli asunut jo seitsemän vuotta Suomessa ja työskenteli diplomaattina Nicaraguan suurlähetystössä Helsingissä.

Kun hän oli asunut vuoden Suomessa, hän tapasi Jeren.

He menivät naimisiin viiden vuoden yhteiselon jälkeen ja Martha alkoi odottaa perheen esikoista.

– Osasimme kyllä odottaa, että emme saa kunnallisia äitiysneuvolapalveluita, koska Martha kuuluu diplomaattina Nicaraguan sosiaaliturvan piiriin. Se tuli yllätyksenä, että jäämme ilman äitiyspakkausta ja synnyttäminen maksaa perheellemme tuhansia euroa, vaikka minä olen Suomen kansalainen, Jere kertoo.

Lue myös: Elina synnytti Yhdysvalloissa – sairaalalasku viisinumeroinen, äitiysloma haave vain: ”Ikävöin hieman suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa”

 ”Sinun ei katsota asuvan Suomessa”

Martha lähetti Kelaan äitiysavustushakemuksen ja sai vastauksen: Hakemus on hylätty, koska sinun ei katsota asuvan Suomessa.

– Saimme kyllä tuttavilta edellisten vuosien äitiyspakkausten tarvikkeita käytettynä. Asia jäi kuitenkin mietityttämään. Olen suomalainen, lapsemme oli syntymässä Suomen kansalaiseksi, olemme täällä vakituisesti asuva aviopari. Miksi jäämme peruspalveluiden ulkopuolelle?

Kelasta perusteltiin päätöstä lakipykälillä.

”Synnytyksen hinta oli niin suuri, ettei vaimoni sairausvakuutus riittänyt sen kustantamiseen.”

Kelan lakimiehen mukaan diplomaatti ei voi koskaan kuulua Suomen sosiaaliturvan piiriin, riippumatta siitä, onko hän jonkun toisen maan sosiaaliturvan piirissä vai ei. Sillä, että lapsen isä on Suomen kansalainen, ei ole vaikutusta asiaan.

Toisen valtion virkamiesten oikeus Kelan etuuksiin on kriteereiltään aika monimutkainen.

Marthan työnantajan maksama sairausvakuutus mahdollisti yksityisten neuvolapalveluiden ostamisen.

Neuvolan osalta kaikki sujui hyvin. Jere kuitenkin miettii, mitä jos vakuutusta ei olisi ollut eikä varaa yksityisen lääkäriaseman neuvolapalveluiden ostamiseen.

Suomen byrokratian yksityiskohtien selvittäminen voi olla ulkomaalaistaustaisille synnyttäjille haastavaa, varsinkin jos kukaan perheessä ei puhu sujuvasti suomea.

Lue myös: Veera koki raskauden ja synnytyksen USA:ssa – 4 asiaa meni aivan toisin kuin Suomessa: ”En innostunut drive by -baby showerista”

Lasku synnytyksestä tuhansia euroja

Seuraava yllätys ja stressin aihe oli synnyttäminen.

– Helsinkiläisinä olisimme halunneet synnyttää Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, mutta synnytyksen hinta oli niin suuri, ettei vaimoni sairausvakuutus riittänyt sen kustantamiseen, Jere muistelee.

Jere soitteli sairaanhoitopiirejä läpi ympäri Suomea ja kyseli synnyttämisen hintoja.

”Tämä kaikki oli aika stressaavaa.”

Uudenmaan sairaanhoitopiirissä synnytyksen hinnaksi ilmoitettiin noin 7500 euroa ja sen päälle mahdolliset muut kulut. Turun ja Tampereen yliopistollisissa sairaaloissa synnytyksen hinta oli noin 2500 euroa.

Lopulta he päätyivät synnyttämään Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.

Lue myös: Vauvan neuvolakäynnit: Mitä neuvolassa tapahtuu vauvavuoden aikana?

Kaverin nurkista synnytyssaliin

– Kun laskettu aika lähestyi, menimme ystäväni luo asumaan Lempäälään ja odottelimme siellä synnytystä. Tämä kaikki oli aika stressaavaa.

Perhe kokee, että byrokratia asetti sekä äidin että syntyvän lapsen isoon riskiin. Entä jos lapsi olisi syntynyt ennenaikaisesti?

Marthan ja Jeren lapsen syntymätodistuksessa lukee:

Syntymämaa: Ulkomaat

Syntymäpaikka: Tampere

– Vaimolleni lähetettiin kuitenkin joka vuosi nollaveroilmoitus. Verohallinnon näkökulmasta hän on Suomessa vakituisesti asuva henkilö, mutta sosiaaliturvan näkökulmasta hänen katsottiin asuvan jossain muualla kuin Suomessa.

Nyt Marthalla on oleskelulupa eikä hän työskentele enää diplomaattina, vaan kansalaisjärjestössä.

– Paperittomille järjestetään terveydenhoitopalveluita ihmisoikeusperusteella. Mielestäni kaikkien ihmisten tulee saada perusterveydenhoito, oli heidän statuksensa mikä tahansa. Neuvolapalvelut pitää saada ihmisoikeuspalveluiden piiriin, Jere painottaa.

Kela: Sosiaaliturva kaipaa kokonaistarkastelua

Äitiysavustuksen eli äitiyspakkauksen tai 170 euron rahallisen etuuden saamisen edellytyksenä on, että raskaus on kestänyt 154 päivää ja että synnyttäjä asuu vakituisesti tai työskentelee Suomessa.

Vakituista asumista voidaan arvioida esimerkiksi siten, että henkilöllä on läheinen perhesuhde Suomessa asuvan henkilön kanssa tai hän työskentelee Suomessa, joko toistaiseksi voimassaolevalla työsopimuksella tai vähintään kahden vuoden määräaikaisella työsopimuksella.

Oleskelulupa vaaditaan muilta kuin EU- ja ETA-maiden tai Sveitsin kansalaisilta.

Jos henkilö on toisen valtion virkamies tai muissa toisen valtion julkisissa tehtävissä, nämä kriteerit eivät päde. Jokainen valtio määrittelee itse, kenen katsotaan olevan virkamies.

Valmisteilla on sosiaaliturvan kokonaisuudistus, mutta se on vielä alkutekijöissään, kertoo etuuspäällikkö Kiti Laitinen Kansaneläkelaitokselta.

– Ihmisten perhemuodoissa ja työsuhteissa on nykyisin todella paljon variaatioita. Sosiaaliturvamme kaipaa uudelleen arviointia ja kokonaistarkastelua: Miten huomioimme esimerkiksi perheiden erilaiset tilanteet ja kansainvälisen liikkuvuuden.

Kommentit (13)

Ei kai tässä ole mitään ihmeellistä. Diplomaattien tilanne on eri, ja samat edut ja haitat koskevat myös suomalaisia diplomaatteja ulkomailla. Meidän perheessä ulkomailla laitettiin aina diplomaattipassin omistaja autonrattiin, koska onnettomuuden tapahtuessa kukaan ei koskaan viitsi sakottaa diplomaattia, koska se on niin työlästä. Diplomaateilla on paljon kivoja etuja noiden haittojen vastapainona, mutta tässä jutussa ei mainita niitä ollenkaan. Jos ei tykkää diplomaatin eduista ja haitoista, voi aina vaihtaa toiselle työantajalla. Diplomaateille löytyy kyllä töitä, koska kontaktit ovat laajat.

Monen kommentoijan mielestä siis isille ei kaivata tasa-arvoa. Jos äiti olisi ollut suomalainen ja mies diplomaatti, olisi synnytys ollut ilmainen. Nyt kun mies on suomenkansalainen, maksaakin kaikki. Mitä tasa-arvoa tämä on? Lapsi on myös Suomen kansalainen. Pitäisi hänelle taata samat oikeudet kuin kaikille muillekin Suomen kansalaisille.

Ihme touhua, että suomalaisille synnytys on vain ilmainen, jos synnyttäjä on suomalainen.

Isä ei ole potilas, vaan potilaan vieras. Vieraan kansallisuudella ei ole merkitystä.

Maksaa synnytys myös vaikka molemmat vanhemmat ja lapsi Suomen kansalaisia. Ei se ilmaista ole olla sairaalassa . Meillä maksoi n.1000e esikoisen synnytys

Poikani sai lapsen yhdysvaltalaisen kanssa Suomessa. Onneksi ehti saada Kela-korton, mutta maassa asumisen päiviä ei ollut riittävästi. Synnytys maksoi n. 2900 e. Pidän kohtuuttomana tilannetta, koska lapsi on suomalainen. Miksi tästä tilanteesta ei puhuta enemmän? Ja suomalaisissa sairaaloissa on käynyt mm. Venäjältä synnyttäjiä.

Tuohan on ihan selvä juttu. Äidillä on B-status ja hänellä pitäisi olla siihen liittyvä sairasvakuutus joka korvaisi kaikki sairaalamaksut yms. Herää kysymys miksi hänellä ei sitä ole?Hänen olisi kannattanut hakea Suomen kansalaisen puolison Statusta kun raskautta alettiin suunnitella. Lakeja kannattaisi lukea huolella eikä vain olettaa, että kaiken saa automaattisesti. Olen sen oppinut 35 vuoden avioliiton aikana kun puolisoni ei ole Suomen kansalainen.

Ja muualla maailmassa tämä synnytys on tietenkin ilmainen tai puoli-ilmainen ja vailla byrokratiaa ? Mitä synnytys olisi maksanut vaikkapa vaimon kotimaassa Nicaraguassa, jos vaimo olisi ollut Suomen kansalainen ?

Jospa Kelan käsittelijöiden tilannekohtainen harkintakyky ja rasistiset asenteet kaipaa enemmän tarkastelua kuin sosiaaliturvajärjestelmän ylösalas kääntäminen. Vastaus tulee kaikkeen: ”Ystävällisesti Kela”, vaikka ketään ei katsota ihmisenä, vaan kohteena järjestelmässä, joiden eriarvoista kohtelua oikeutetaan lakipykälillä. Helppoa tehdä laitoksessa päätöksiä, kun edes
oma nimi ei tule päätöksen kohteena olevan tiedoksi. Suomalainen lapsi saa liian useissa tilanteissa vähemmän, jos toinen vanhemmista on ulkomailta kotoisin. Siitä tämä artikkeli on hyvä yksittäinen esimerkki.

Diplomaateilla ei ole velvollisuuksia, miksi heillä pitäisi olla samat oikeudet kuin suomalaisilla? Pitäisikö heidän saada vielä rusinatkin pullasta?

Hän ei työskentele enää diplomaattina

Se on keisarileikkaus ilman ännää

No, kohta laittomasti maassa asuvat saavat synnyttää ilmaiseksi. Jotenkin hullulta tuntuu tämä ettei edes naimisiinmeno muuta asiaa.Kumminkin nainen oli laillisesti Suomessa. Byrokratian luvattu maa…Suomi 😡

0 verokortti eli ilmeisesti maksaa veronsa muualle.

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X