Minun tarinani 22.12.2019 Päivitetty 10.05.2023

Kaksi aborttia kokenut Anna Sakala, 34, selvisi syyllisyydestä: Vuosia myöhemmin kadutti niin, että halusin vain kuolla

Anna Sakala, 34, on viiden lapsen äiti ja sairaanhoitaja Tampereelta. Kaksi aborttia suistivat hänet itsetuhon partaalle. Apu tuli viime tipassa.

Teksti
Pia Tiusanen
Kuvat
Sara Pihlaja
21 kommenttia

Abortti on aina raskas valinta yksilöllisessä elämäntilanteessa. Perusteltu ja helpottavakin abortti voi joskus alkaa musertaa vasta vuosien kuluttua. Anna Sakala kertoo, kuinka löysi rauhan.

”Muistan vieläkin paniikkini ja lamaantumiseni, kun tein positiivisen raskaustestin joulukuussa 2003. Kerroin poikaystävälleni asiasta saman tien, sitten muutamalle ystävälleni. Olin 18-vuotiaana todella ulkoapäin ohjautuva, epävarma itsestäni ja miellyttämisenhaluinen, ja minun odotettiin tekevän abortin.

Jouluna minulle tarjottiin olutta, mutta kieltäydyin, vaikka tiesin, että tulen abortoimaan vauvan. En halunnut alkoholia, koska tiesin, että sisälläni kasvaa ihminen.

En vielä silloin ymmärtänyt, kuinka järkyttävässä ristiriidassa elin: uskoin, ettei sisälläni ollut pelkkä solukasa, vaan sikiöllä oli kaikki edellytykset kehittyä täydelliseksi ihmiseksi. Mielestäni abortti oli murha, mutta sysäsin ajatuksen pois mielestäni.

Ultrassa hoitaja kysyi, halusinko nähdä sikiön ruudulta. En halunnut. Kävelin potilaskansioni kanssa sairaalan aulan poikki osastolle päin. Pysähdyin keskellä aulaa, avasin kansion ja näin ultrakuvan. Tajusin, että siinä oli kuva minun vauvastani, jota minä olin menossa tappamaan.

Esilääkitys ei tehonnut minuun, ja kävelin itse sairaalasängyltä leikkauspöydälle. Se jäi jäytämään minua alitajuisesti pitkäksi aikaa, koska valitsin vielä silloinkin tietoisesti abortin.

Abortti: Vauvani lipui pois

En hakenut lukion päättötodistusta enkä osallistunut lakkiaisiin keväällä 2004. Äitini ja isäni järjestivät minulle juhlan loppuvuodesta, mutta muistan niistä ainoastaan lahjaksi saamani rannekellon.

Olin tehnyt taas positiivisen raskaustestin, ja tiesin ympäristön odottavan minulta aborttia. Ajattelin, että totta kai minun pitää tehdä se. En uskaltanut enkä pystynyt seisomaan omien arvojeni ja mielipiteideni takana.

Varasin ajan terveyskeskuslääkärille, jolta sain aborttipillerit. Ensimmäiset otin lääkärin vastaanotolla, ja toiset laitoin emättimeen ylioppilasjuhlieni aamuna.

Lue: Miksi tein sen? Abortti alkoi todella kalvaa vasta vuosien päästä – asiantuntija vastaa, miten saavuttaa rauha

Lähdimme kohta Lappiin laskettelemaan, ja siellä raskausmateriaali tuli vessanpönttöön. Muistan sen hetken, kun ymmärsin, että pöntössä kelluu ikään kuin minun vauvani. Silläkin solukasalla oli täydet edellytykset kehittyä ihmiseksi. Vedin vessanpöntön ja katsoin, kun raskausmateriaali valui viemäriin.

En uskaltanut kertoa lapsuudenperheelleni raskauksistani. Jos olisin uskaltanut, todennäköisesti jo ensimmäinen vauva olisi saanut syntyä. Olisin saanut äidiltäni täyden tuen. Jossittelu on kuitenkin turhaa.

Itsetuhoiset ajatukset vyöryivät

Kun aloin odottaa poikaamme, taas minua painostettiin aborttiin. Ymmärsin kuitenkin nopeasti, että tapan itseni, jos käyn läpi vielä yhdenkin abortin. Päätin pitää vauvan, kävi miten kävi. Kun poika syntyi, hän oli alusta lähtien isänsä silmäterä.

Puolentoista vuoden kuluttua, kesällä 2008, meille syntyi tytär.

Olin yksin kotona vauvan kanssa. Yhtäkkiä tunsin kuin takaani olisi vyörynyt hyökyaalto, joka oli niin iso ja voimakas, ettei minulla ollut mitään mahdollisuuksia selvitä siitä. Tuo hyökyaalto oli itseinhoa, itsevihaa, järkyttävää häpeää ja syyllisyyttä. Se oli niin käsittämätöntä epätoivoa ja itsetuhoisuutta, ettei minulla ole sanoja kuvaamaan sitä.

Minulla oli kaksi lasta ja aviomies. Meillä oli hyvä parisuhde ja koti, ja minulla oli opiskelupaikka. Kaikki hyvät asiat elämässäni unohtuivat kokonaan. Minulla oli vain oma paha oloni, ja minun oli päästävä sitä pakoon.

Olen 110-prosenttisen varma, etten olisi enää olemassa, jollei sillä hetkellä vasemmalla puolella takaraivossani – tiedän sen kohdan vieläkin – minulle olisi alettu hokea: ”Anna, sinä saat anteeksi.” Tiedän, etten ollut psykoosissa. Joku minun ulkopuoleltani toisti minulle yhä uudelleen samaa lausetta. Tartuin siihen kuin hukkuva oljenkorteen.

En tullut siinä hetkessä kuntoon eikä syyllisyyteni ja paha oloni poistunut kokonaan, mutta jäin henkiin.

abortti

-Yhteiskunnassa pitäisi tukea mahdollista vanhemmuutta ja tuoda esille positiivisia vaihtoehtoja. Painostaminen suuntaan tai toiseen on kamalaa, Anna Sakala toteaa.

Kaksosemme syntyivät vuonna 2009 ja kuopus marraskuussa 2011. Seuraavana syksynä löysin NNKY:n Itu-projektin vertaistukiryhmän abortin läpikäyneille naisille. Siellä kaikki se, mikä siinä hyökyaallossa oli vyörynyt päälleni, nousi pintaan, mutta tiesin koko ajan, että selviän.

Itkin abortteihin liittyvää ikävää, häpeää, syyllisyyttä ja pahaa oloa, ja tajusin, kuinka traumaattisia abortit olivat minulle olleet. Tilasin sairaalasta potilaskertomukset. Ne auttoivat paikkaamaan muistikuvaani tuosta ajasta, vaikka en edelleenkään muista siitä paljoa. Sain selityksen sille, miksi ihmeessä olin antanut itseni mennä siihen pisteeseen, että olin uudelleen raskaana ja tekemässä toista aborttia. Rahanpuutteessa olin jättänyt ehkäisypillerit ostamatta.

Olen vihainen siitä, miten ohjailtavissa olin

Itu-ryhmässä ymmärsin, että olin jämähtänyt henkisesti 18-vuotiaan tasolle. Yritin miellyttää kaikkia. Käytin kestovaippoja, jotta olisin hyväksytty kestovaippapiireissä, mutta käytin myös tavallisia vaippoja, jotta olisin hyväksytty niissä piireissä. Tein kasvissosemössöjä lapsille itse, jotta olisin varmasti hyvä ja pätevä äiti.

Lopulta uuvutin itseni loppuun. Abortit olivat vahvistaneet kelvotonta kuvaa itsestäni, mutta ryhmän ansiosta aloin pikku hiljaa löytää omaa arvoani.

Aloin ensi kertaa tunnistaa vihan tunteita. Olin vihainen monille ihmisille, jotka kannustivat minua aborttiin. Olin vihainen lääkäreille ja muulle hoitohenkilökunnalle, koska missään vaiheessa kumpaakaan prosessia kukaan ei kysynyt, olinko varma päätöksestäni.

Itu-ryhmässä aloin uskoa, että Jumala antaa minulle anteeksi. Minun ulkopuolellani oleva auktoriteetti, jolla on valta määrittää, mikä on oikein ja mikä väärin ja jolla on valta tuomita tai olla tuomitsematta, päätti antaa minulle anteeksi. Sen jälkeen aloin opetella antamaan anteeksi itselleni.”

Kommentit (21)

Oiskohan kuitenkin synnytyksen jälkeinen masennus kun noin kaikki kaduttaa?

Tärkein pointti jutussa oli tuo kohta kuvatekstissä: ”painostaminen suuntaan tai toiseen on kamalaa.”. Suuntaan tai toiseen. Ei saisi painostaa ketään tekemään mitään päätöstä, vaan antaa sen ihmisen tehdä se itse. Oikeus aborttiin pitää olla olemassa ja sen tehnyttä ei saa syyllistää. Ihminen on itse oman elämänsä asiantuntija ja tekee päätöksen sen mukaan minkä kokee parhaaksi. Ei siihen tarvita muita tuputtamaan näkemyksiään mihinkään suuntaan. Samalla lailla ei saisi nuoria naisia painostaa tekemään se abortti, kuten jutusta tulee ilmi, jos se ei ole sitä mitä itse haluaa, se jää vaivaamaan ja tekee tuhojaan joskus myöhemmin.

Lapsi keskustelut on muutenkin hirveän ristiriitaisia. Koko nuoruuden hoetaan että pahinta mitä elämällesi teet on ”hankkiutua” raskaaksi. Kun saavuttaa jonkun tietyn yleisesti hyväksytyn iän, aletaan painostaa lasten tekoon ja sitä jatketaan kunnes tulee lapsia tai niin pitkään että vaihdevuodet alkaa. Kun tekee lapsia ei yksi riitä, alkaa painostus sisaruksista. Mutta jos tuleekin enemmän kuin yleisesti hyväksytty maksimissaan 3, aletaan arvostelemaan siitäkin.
Tässä asiassa ei ole koskaan hyvä. Vaatii hirveän hyvän itsetunnon olla nainen ja kykyä arvostaa itse omia valintojaan muiden napinoista huolimatta.

Abortin aiheuttamasta syyllisyydestä puhutaan liian vähän. Se mitätöidään ja selitetään pois, oli muka paras ratkaisu ja silti jää syyllisyys.

Mun mielestä tää ei oo hyvä teksti abortin käsittelyyn, tää kuvaa enemmän ihmisen kyvyttömyyttä kantaa vastuuta valinnoistaan. Ihmetyttää myös miten perheen kanssa lähdetään laskettelemaan, jos ei oo varaa ehkäsypillereihin. Tai miten yleensäkkään harrastetaan seksiä, jollei oo varaa ehkästä. Seksi ei kuitenkaan oo mikään oikeus kellekkään.

Nykysuomessa on hyvät turvaverkot ja adoptiolapsia odottaa rakastavat vanhemmat. On vain tuota kommunismin aikaista kulttuuria tämä abortinvastaisuus.

Mielestäni lupautuu kantamaan aikuisten vastuun jos alkaa leikkimään aikuisten leikkejä ( = harrastamaan seksiä. )

Luulisin että näinä päivinä kaikki tietävät että ilman ehkäisyä saattaa tulla raskaaksi. Ellei ole varaa pillereihin tms. niin sitten ei vaan harrasta seksiä ellei halua raskautta. Maksaahan se aborttikin?

Eikö kukaan ollut kertonut hänelle ehkäisystä? Yhden vahingon ymmärrän mutta kaksi peräkkäin. 18 vuotias on jo ihan aikuinen, ei voi laittaa lapsellisuuden tiliin.

Missä kohtaa tuossa jutussa lukee että tämä nainen on tyytyväinen abortista ?
Jos vaikka lukisi jutun huolella ennenkuin kommentoisi….

Itse olen tehnyt myös abortin ja päivääkään en kadu. Abortista on kymmenen vuotta ja olen täysin tyytyväinen lapsettomaan elämääni. Järkyttää lukea, että nainen, joka nyt on äiti katuu noinkin paljon valintoja, jotka on tehnyt 18-vuotiaana. Tekstistä tuli mieleen, ettei lapset tuo hänelle iloa ollenkaan kun rypee vain menneessä eikä keskity nykyiseen onneen.

Huh, toivottavasti et ole sosiaali- ja terveysalalla töissä kun et tuon vertaa ymmärrä ja ihmettelen myös miten voit olla noin tyytyväinen abortista! Se kuitenkin on elävän tappamista.

Mäkin hämmästelen vähän et julkaistu näin voimakkaasti kantaa ottava pläjäys. Toki kurjaa tän naisen kohalla, et kokenut, et pakko tehä mitä odotetaan. Mut kuitenkin. Jotenki myös täysin ulkoistaa sen, muut oletti, iha kui vastuu abortista ois liian raskas kannettavaks. Surettaa hänen puolestaan.

Oma abortti taas ei oo päivääkään mietityttänyt. ONNEKS en oo lapsen kautta sidoksissa mieheen, jonka lapsi se ois myös ollut. Jos ois ollut kenen tahansa toisen eksän lapsi, nii oisin iha fine päätöksen kanssa silti, koska en oo halunnut lasta siin tilantees mis oon ollut srurustellessa kenenkään kanssa, mut kun just se yks ois viel ollut isä niin en voi kun onnitella ja taputtaa olkapäätä päätöksestä tehdä abortti.

Ihmisiä on monenlaisia, kuin myös valintoja.

Syntinsä saa anteeksi tekemällä parannuksen ja uskomalla että synnitön Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika kuoli ristillä maksaakseen syntivelkamme. Jumala herätti hänet kuolleista kolmantena päivänä. Jeesus nousi ylös taivaaseen ja istuu nyt Jumalan oikealla puolella ja on tuleva takaisin tuomitsemaan elävät ja kuolleet.

Vain Jeesuksen veri puhdistaa meidät synnistä. Itse emme voi sovittaa syntejämme, niin että pelastuisimme taivaaseen. Kun olet uudestisyntynyt ylhäältä, Jumala näkee sinut Jeesuksen sovitustyön kautta ja pääset Jumalan lapseksi ikuiseen elämään taivaassa, eikä sinua tuomita kadotukseen.

”Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” -Joh. 3:16

”Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa, että heillä olisi valta syödä elämän puusta ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin! Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.” -Ilmestyskirja 22:12-15

Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia ja sanoi: ”Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”. -Mark. 1:14-15

Jouduin tekemään abortin ollessani 20 vuotias. Se oli elämäni kamalimpia päätöksiä. En nähnyt silloin muuta vaihtoehtoa. Oltiin juuri mieheni kanssa ostettu yhteinen asunto ja elämä oli kovin villiä silloin.Jälkeenpäin asia on surettanut ja ihmetyttänyt että oliko se todella minä joka niin tein. Kävin jopa selvännäkijällä ja hän kertoi lohdutuksesi että ”uudella vauvalla on sama sielu. Älä kanna taakkaa. Kyseinen sielu on määrätty sinulle. Sillon et vaan pystynyt vastaanottamaan häntä.”Tulin uudelleen raskaaksi 2 vuotta myöhemmin. Silloin ihan suunnitellusti. Nämä selvännkijän sanat lohduttivat minua ja lakasin syyllistämästä itseäni ja annoin itselleni anteeksi.Näin pystyin nauttimaan tulevista raskauksista ja lapsistani.

Te, jotka kaipaatte artikkeliin ”vasta kritiikkiä” ja joille tämä on ”yksipuolinen” niin täytyy huomauttaa, että tässähän kerrotaan ihmisen henkilökohtaisesta kokemuksesta.

Auta armias jos itse olisin nuoruudessani tehnyt abortin, nyt lasten myötä näen sen raakuuden vasta. Suren toisinaan jopa sitä, että mieheni oli nuoruuden heilansa kanssa tehnyt abortin, vaikka sen sureminen onkin pähkähullua minun kannaltani.

En kuitenkaan tuomitse tai moiti naisia jotka abortteja tekevät, kylläkin suren kovasti (salaa) heidän ja lasten kohtaloa.

Masennus on melko yleistä äideillä, ja silloin on normaali käydä läpi elämäänsä, itseään on vaikea hyväksyä , eikä osaa olla onnellinen raskaudesta tai vauvasta…

Hyvin yksipuolinen artikkeli. Abortti ei ole aina raskas päätös, etenkin hyvin alkuvaiheessa raskautta, eikä välttämättä jätä traumoja. On mahdollista vuosienkin jälkeen, lapsia synnyttäneenä, pitää aborttia aivan oikeana ratkaisuna siihen elämäntilanteeseen. En pode syyllisyyttä, ja tekisin aivan saman päätöksen nyt kymmenen vuoden jälkeenkin. Jokainen tarina on erilainen ja on aivan turha yleistää yksilön kokemusta näin henkilökohtaisesta asiasta.

”Abortti ei ole aina raskas päätös”. Sen kuuluu olla. Huolestuttavaa, jos näin ei ole. Vuodet voivat vieriä, mutta teot eivät vanhene. Vielä koittaa päivä, kun kaiken löytää edestään. Se päivä on raskas.

Tämä näkökulma jää liian usein piiloon. Käsittääkseni tutkijatkin ovat todenneet, että abortti jättää kauaskantoisia seurauksia.

Syyllistäminen sijaan tulee antaa kaikista vaihtoehdoista tietoa. Suurin osa aborteista tehdään ns. sosiaalisista syistä: liian pieni asunto, vääräksi koettu ajankohta, taloustilanne jne.

Eli tilanteita, joihin pystytään antamaan tukea ja vaikuttamaan poliittisilla päätöksillä.

Olen hieman ymmälläni miksi Kaksplus näkee tarpeelliseksi jakaa näin suoraa abortinvastaista tekstiä ilman vastakritiikkiä.

Tässähän oli vain yhden ihmisen kokemus asiasta, hänen tunteensa. En näe tässä mitään yleistystä. Abortti on toiselle pelastus, toiselle ikuinen painajainen.

Ennemmin abortin jälkeinen masennus

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X