Mari-Prinsessa sai kolme lasta kolmessa vuodessa – ”Aluksi moni oli huolissaan”
Toisen ja kolmannen lapsen odotus on alkanut isomman sisaruksen ollessa vain reilun seitsemän kuukauden ikäinen.
Iloinen, puhelias ja huolitellusti pukeutunut. Sellaisen mielikuvan Mari-Prinsessa Ståhlhammar antaa, kun hän istahtaa neljäkuinen Lenni-vauva sylissään kahvilan pöytään.
Esikoisen, 3-vuotiaan Väinön, ja keskimmäisen, pian 2 vuotta täyttävän Nooan, Mari-Prinsessa vei päiväkotiin ennen haastattelun alkua. Aamun kurahousupaini ei ollut vanhemmuuden tähtihetkiä, mutta siitäkin selvittiin.
– Illalla pyrin kirjaamaan ylös ne hetket, joissa päivän aikana olen onnistunut ja jotka ovat menneet hyvin. Epäonnistumisiin ei kannata jäädä vellomaan, vaikka se on minulla helposti tapana.
Vinkin Mari sai terapeutiltaan, jota hän tapaa kerran kuussa.
Rankinta ei ollutkaan kolmen pienen kanssa
Mari ja hänen puolisonsa alkoivat odottaa yhteistä lasta jo alle vuoden kuluttua seurustelun alkamisesta. Esikoisen kanssa asiat tuntuivat sujuvan siihen malliin, että pariskunta päätti toisen lapsen saavan tulla, kun on tullakseen.
Esikoinen oli vasta seitsenkuinen, kun Mari alkoi odottaa seuraavaa lasta. Raskausaikana Mari alkoi ounastella, että jokin ei ollut kohdillaan. Ajatukset tuntuivat kulkevan synkkiä reittejä. Vielä silloin Mari ei kuitenkaan ymmärtänyt olevansa masentunut.
Kun sitten toinen lapsi syntyi, Mari huomasi itsekin, että hänen olonsa oli epätavallisen ahdistunut. Esikoisen kävelyharjoitukset tuntuivat ylitsepääsemättömän pelottavilta, sillä Mari pelkäsi lapsen loukkaavan itsensä pahasti hetkenä minä hyvänsä.
Pahimmillaan Mari vei esikoista joka päivä sisäleikkipuistoon, jotta tämä voisi harjoitella askelten ottamista pehmustetussa ympäristössä.
– Huomasin ajattelevani, että ei tämän tällaista kuulu olla.
Eräällä neuvolakäynnillä Mari kohtasi eri hoitajan kuin aiemmilla käynneillä. Se antoi rohkeutta avata padon.
– Kerroin, että en pysty tekemään juuri muuta kuin itkemään.
Huoli Marin jaksamisesta otettiin vakavasti. Hän sai nopeasti tapaamisajan neuvolapsykologille, ja perheelle myönnettiin kotiapua.
Marin puoliso jäi töistä vapaalle, jotta hän saattoi ottaa kotona ohjat. Myös Marin läheiset, kuten äiti, riensivät tueksi. Toipumisensa vauhdittamiseksi Mari aloitti lopulta masennuslääkityksen.
Tukitoimien käynnistyttyä Marista tuntui aluksi kauhealta ottaa apua vastaan.
– Ajattelin, että mikä minä olen valittamaan: lapseni ovat terveitä, ja minulla on rakastava puoliso. En kuitenkaan voinut tilanteelle mitään. Ei ollut minun päätettävissäni, masennunko vai en.
Iloinen uutinen
Muutaman kuukauden päästä lääkityksen aloittamisesta värit alkoivat palata Marin maailmaan, niin kuin hän itse kyseistä aikaa kuvailee. Sometiliensä seuraajille Mari kuitenkin täsmensi, että se ei tarkoittanut samaan kuin täysi parantuminen.
Onneksi Marin vointi oli parempaan päin, sillä keskimmäisen lapsen ollessa noin seitsenkuinen, odotti Maria ja hänen puolisoaan yllätys: raskaustesti näytti jälleen positiivista.
– Aluksi moni läheinen oli huolissaan siitä, miten jaksaisimme kolmannen lapsen.
Ilahduttavan uutisen myötä Mari pyysikin neuvolassa, että tällä kertaa varauduttaisiin siihen, että hänen vointinsa saattaisi heiketä. Se toi Marille turvaa, sillä nyt hän tiesi, että tukea olisi heti saatavilla, jos romahdus toistuisi.
Mari jatkoi terapeutin tapaamisia läpi raskauden. Myös läheiset tukivat Maria. Odotusaika ei ollutkaan samanlainen huolten täyttämä vyyhti kuin edeltävä kerta.
Synnytyksen jälkeen Mari voi edelleen hyvin, vaikka häntä hieman jännittikin: toistuisiko romahdus jälleen?
”Ihanaa, että sain vielä mahdollisuuden”
Kolmen pienen lapsen kanssa vipinää riittää, mutta kuopuksen syntymän jälkeen Marin mieliala on pysynyt pääosin hyvänä.
– Ihanaa, että sain vielä mahdollisuuden nauttia vauva-ajasta. Olen myös paljon rennompi äiti kuin aikaisemmin.
Rentous näkyy siinäkin, että Mari ei vaikuta olevan moksiskaan, vaikka vauva vetäisee cappuccinon suoraan äitinsä vaaleanpunaiselle neuleasulle.
Mari tekee Tiktokiin huumorisisältöjä muun muassa kannustaakseen vanhempia ”menemään sieltä, missä rimaa ei ole”.
Esikoistaan odottavalle ystävälleen Mari on todennut, että hänelle voi laittaa viestiä mihin kellonaikaan vain.
– On ihan ok sanoa toiselle äidille ääneen, että toivoisin välillä olevani missä tahansa muualla kuin perheeni keskellä. Kun kiukun on saanut puhaltaa ulos, on taas kevyempi olo jatkaa elämää. Eikä meidän ole pakko palata asiaan enää jälkeenpäin.
Nyt Mari on alkanut nähdä selkeämmin omia vahvuuksiaan äitinä. Hän askartelee, piirtelee ja värittää mielellään pienokaistensa kanssa. Sen sijaan lasten kiipeilykokeilut ovat edelleen useasti liian jännittävää katsottavaa, joten puoliso on se, joka vie lapset leikkipuistoon kiipeilemään.
Haastattelua edeltäviinkin päiviin mahtuu uusi ilonaihe. Marin puoliso on ollut muutaman päivän työmatkalla, ja Mari on ollut kotona ainoana aikuisena koko katraan kanssa.
– Aiemmin pelkäsin jäädä yksin kaikkien kolmen kanssa. Tuntui huikealta huomata, että pärjään kyllä.
Etenkin sen vuoksi, että Marin puoliso on perheelleen yhtä tärkeä tukipilari kuin Marikin.
– Meidän perheessä ei voi puhua että isä ”osallistuu”, kuten vähätellen iseistä usein puhutaan. Hän on tasavertainen, jopa enemmän arkea pyörittävä vanhempi, ja siitä olen ikuisesti kiitollinen.
Kommentit (9)
Nykyään saa viedä muut lapset koko päiväksi päiväkotiin 5 päivänä viikossa ja olla vaan vauvan kanssa kotona. Mikäs siinä ollessa.
On niitä lapsia tehty tiheään tahtiin ennenkin. Äitini synnytti viisi lasta neljässä vuodessa.
Tuntuu kuin jo yhden lapsen synnyttäminen on nykyisin suuri urotyö .
Ehkä ihmiset ovat henkisesti ja fyysisesti heikompia kuin ennen…
Naapurissa oli 14 joten alle 10 ei asiaa taivaan porteille. Siitä vaan jakamaan niitä kuuluisia aivosoluja 14 osaan :)
Ei lasten synnyttäminen ole mikään kilpailu. Kyse on ihmisistä ei numeroista. Hyvä jos äitisi synnytti viisi lasta, eikä ollut mitään harmeja tai huolia. Mutta kaikille niin hyvin ei käy. Yksikin lapsi voi olla raskas rutistus. Kyllä jokainen lapsi on urotyö. Saa olla ylpeä. Ei siitä kuinka monta on saattanut tähän maahan vaan siitä, että on yrittänyt parhaansa mukaan olla hyvä vanhempi lapsilleen. Et puhunut itsestäsi. Monesti perheitä päätyvät neuvomaan ihmiset joilla ei ole lapsia. Artikkelin vanhemmat vaikuttavat hoitavan hommansa hyvin.
Mari on ihana esikuva kaikille äideille 🧡
Mitä höpiset? Kyllä oli minunkin isommat lapset päiväkodissa kun olin vauvan kanssa kotona (15vuotta sitten). Esikoisella kehitystä tukevana toimenpiteenä psykologin suosituksesta ja toinen koska halusi (ihan samat maksut maksettiin kuin työssäkäyvätkin).
Nykyään odotukset ovat myös kovempia. Yksin ollaan kotona, ennen oli samassa pihapiirissä usein sukua tai isovanhempia. Ennen oli myös leikkikehät, joihin lapsi jätettiin. Ei puhuttu vuorovaikutuksesta vaivan kanssa tms. Lapsia tehtiin ja vanhemmat lapset hoitivat nuorempia, äiti teki kotitöitä eikä keskittynyy lapsiin, leikkiin, vauvaharrastuksiin yms. samalla tavalla kuin nykyään.
Hyvä päiväkoti on lapselle oikein hyvä paikka. Ei sinne tarvitse viedä aamutuimaan, vaan voi viedä osaksi päivää. Vauvan unien aikaan ehtii vaikka ripustaa pyykit ja laittaa ruuan valmiiksi. Silloin on mahdollista antaa huomiota isommille sisaruksille, kun he ovat taas kotona.
Niinpä! Yhteiskunta hoitaa ilmaiseksi, kun eihän nämä kotiäidit edes maksa hoitomaksuja 😡
Ja uutta vaan pusketaan tulemaan, vaikkei edellisiäkään hoideta
Katkeruus ei näytä kovin kauniilta. Iloa ja valoa sinunkin elämääsi.