Maria Nordin: ”Mitä jos meille tulisi vielä yksi vauva?”
Maria Nordin pohtii Kaksplussan kolumnissaan, mistä tietää, että lapsiluku on täynnä? Hän on alkanut miettiä ajatusta iltatähdestä, kolmannesta lapsesta, mutta toisaalta järki puhuu uuden vauva-arjen aloittamista vastaan.
Vielä muutama kuukausi sitten olin aivan varma, että lapsilukumme olisi täysi. Perheeseemme kuuluu aikuisten lisäksi kaksi yhteistä lasta, miehen vanhin poika ja jo vuoden kanssamme asunut kissa.
Nyt moni tuttavapiirissä on saanut kolmannen lapsen, ja pakko myöntää, että jotain outoa on tapahtunut ajatuksissani. Olen antanut ajatukselle iltatähdestä mahdollisuuden: mitä jos meille tulisi vielä yksi vauva?
Jotkut tietävät jo lapsesta saakka, kuinka monta lasta heidän unelmaperheessään on. En muista koskaan itse ajatelleeni asiaa noin, mutta toisaalta oli selvää, että jos lapsia siunaantuu, haluan heitä enemmän kuin yhden. Niinpä heti esikoisen synnyttyä oli selvää, että toista lasta yritetään mahdollisimman pian.
Lue myös: Aiheuttaako lapsiluku teillä erimielisyyksiä?
Maria toivoi lapsena siskoa tai veljeä
Itse olin ainoa lapsi ja aina toivoin, että minulla olisi sisko tai veli seuranani. Nyt olenkin nauttinut suunnattomasti siitä, kun näen sisarusten leikkivän yhdessä. Erotuomarina minun täytyy toimia ihmeellisen harvoin.
Sanonkin lapsilleni usein, että he ovat onnellisia, kun heillä on toisensa. Toivon, että he auttavat toisiaan ja jakavat elämän ilot toistensa kanssa myös aikuisina.
Vaikka toinen lapsi oli hyvin toivottu, muistan raskausajalta oudon tunteen. Tuntui, kuin pettäisin esikoista, koska tunsin rakkautta sisälläni kasvavaa vauvaa kohtaan.
Ajatus kolmannesta lapsesta ei herätä tätä tunnetta. Olen varma, että rakkauteni riittäisi kaikille.
Lue myös: Onko lapselle haitallista olla ainoa lapsi? Psykologi vastaa
Riittäisikö vanhempien aika kolmannelle lapselle?
Mutta riittäisikö aika? Uskon, että aika on turvallisuuden tunteen lisäksi se, mitä minun pitää ammentaa lapsilleni. Veisikö vauva isommille lapsille osoitettua aikaa liikaa?
Toinenkin asia mietityttää. Nyt lapsemme ovat kuin paita ja peppu, jotka on hitsattu yhteen hassuilla jutuilla. Jäisikö kolmas pikkuruiseksi kolmanneksi pyöräksi? Pääsisikö hän ollenkaan kokemaan sellaista tiivistä sisarussuhdetta, mikä kahdella vanhemmalla on?
Järjen ääni vs. tunteet ja biologinen kello
On kolmaskin asia. Tein lasten kanssa ihanan Thaimaan-matkan tammikuussa. Lapset ovat jo sen ikäisiä, että heidän kanssaan pystyi puuhaamaan kaikenlaista ja menemään helposti paikasta toiseen.
Jos vauva tulisi, pitäisi ensi vuoden matka pyyhkiä kalenterista. Minusta ei ole imettämään palmun katveessa, kun oikeasti haluaisin pulikoida meressä koko päivän.
Ajatus iltatähdestä seikkailee järjen, tunteiden, intuition ja biologisen kellon välillä. Välillä kehoni suorastaan huutaa – miten sen nyt kauniisti sanoisi – siemeniä sisäänsä, ja välillä jonkinlainen järki kuiskii: osta uudet bikinit ja varaa ne Thaimaan-lennot!
Kolumni on julkaistu Kaksplussassa 3/17.
Maria Nordin, 33, on tv:stäkin tuttu sisäilmaongelmien ratkomiseen erikoistunut arkkitehti. Marian perheeseen kuuluvat aviomies, muusikko Reino Nordin sekä lapset Fidel, 6, ja Luna, 4.
Lue myös Maria Nordinin kolumnit Pysäyttääkö lasten syntymä henkisen kasvun? , Masukuvakateus ja Vaipatonta viestintää
Kommentit (1)
Mites sitten ylikansoitusongelma, eikö sitäkin pitäisi miettiä?