Mirva oli vähällä menettää esikoisensa – toisessakin raskaudessa uhka oli todellinen: ”En voinut missään vaiheessa luottaa”
Mirvan esikoinen syntyi pikkukeskosena. Kun Mirva sai tietää olevansa toistamiseen raskaana, hänet valtasi hirvittävä huoli.
Saduissa keskiyö merkitsee taikojen raukeamisen aikaa. Mirva Rontille vuorokauden vaihtuminen tarkoitti, että hänen yllään väijyvä kirous haihtuisi. Siksi hän tuijotti puhelintaan herkeämättä.
Oli perjantain ja lauantain välinen yö. Minuutit matelivat.
Kun kellon lukema puhelimen näytöllä viimein muuttui nollien riviksi, Mirva päätti, että aamulla juotaisiin kakkukahvit.
Koska raskauden tavallinen kesto on noin 40 viikkoa, harva odottaja laskee raskausviikolle 23 + 2 kummoista painoarvoa. Mirvalle kyseessä oli kuitenkin tärkeä etappi, sillä nyt yksi asia oli varma. Tämä lapsi ei syntyisi yhtä pienenä kuin isosiskonsa Helmi, joka tuli maailmaan jo raskausviikolla 23 + 1.
Menetyksen pelkoa
Helmin elämän alku oli vaikea. Synnytys oli alkanut yllättäen neljää kuukautta ennen laskettua aikaa. Mirva oli kiidätetty ambulanssilla kotipaikkakunnaltaan Rovaniemeltä Oulun yliopistolliseen keskussairaalaan.
Puoliso Teemu oli ajanut perässä. Lähtö oli tullut niin äkkiä, ettei kumpikaan ollut ehtinyt pakkaamaan mukaansa juuri muuta kuin lompakon.
Silloin elettiin joulukuun alkua 2020, mutta Helmin tarvitseman tehohoidon takia perhe pääsi kotiutumaan vasta huhtikuun puolessavälissä 2021. Mirvan ja Teemun piti vuokrata Oulusta väliaikainen asunto, sillä Rovaniemi ja Oulu sijaitsevat yli 200 kilometrin päässä toisistaan.
Kun perhe pääsi viimein kotiutumaan, arki alkoi takkuilevasti. Helmin keskosuus olisi ollut jo yksinään haaste tuoreille vanhemmille, mutta keskosuuteen liittyvien vaivojen ohella vauva kärsi koliikista ja refluksitaudista.
Vauva-aikana vanhempien lepo oli vähäistä ja huoli suurta. Pienikin flunssapöpö olisi voinut olla keskosvauvalle kohtalokas, joten sosiaalisia kontakteja piti välttää.
Rakkaan tyttären menetys oli ollut niin lähellä synnytyksen käynnistymisestä alkaen, ettei pelko päästänyt heti otteestaan.
Se ei ollutkaan kysta
Hiljalleen valoa alkoi pilkahdella. Helmi sai avukseen puheterapeutin, ravitsemusterapeutin sekä fysioterapeutin.
CP-diagnoosi ei ole estänyt Helmiä oppimasta paljon asioita. Taidot ovat seuranneet toinen toistaan: kääntyminen, istuminen, puhuminen, konttaaminen, piirtäminen.
– Helmin kielellinen kehitys on ollut huimaa. On ihanaa, että hänen kanssaan pystyy juttelemaan. Arjestamme on tullut aurinkoisempaa, kun pystymme tarjoamaan Helmille asioita, joita hän itse haluaa ja ehdottaa, Mirva iloitsee.
Elämä asettui uomiinsa, kunnes syksyllä 2022 Mirva tunsi vatsassaan pistävää kipua. Hän meni gynekologin vastaanotolle siinä uskossa, että nipistely johtui munasarjakystasta.
Kun ultraäänitutkimuksessa paljastuikin lähes yhdeksännelle viikolle edennyt raskaus, yllätys oli suuri. Mirva kertoo, etteivät he Teemun kanssa olleet suunnitelleet perheenlisäystä senhetkiseen elämäntilanteeseen.
Helmi oli varttunut parivuotiaaksi, mikä tarkoitti sitä, että vauva-ajan haasteet olivat alkaneet helpottaa. Vihdoin oli tilaa hengittää ja nauttia siitä, miten hienosti Helmi kasvoi ja kehittyi. Raskausuutinen kuitenkin aktivoi Mirvan vanhat traumat.
– En meinannut edes päästä ylös tutkimuspöydältä. Kaikki kauhu, katastrofiajattelu ja menettämisen pelko tulivat hetkessä takaisin.
Uutisen sulattelu vei aikansa. Mirva sai ajan niskaturvotusultraäänitutkimukseen, jossa ilmeni, että vauvalla oli kaikki hyvin.
– Sitten kun ensijärkytyksestä pääsi yli ja pääsi rakentamaan suhdetta syntyvään lapseen, rakkaus häntä kohtaan oli äärettömän suuri.
Mutta niin kuin rakkailla ja merkityksellisillä asioilla on tapana, ne pelottavat kaikista eniten.
Kuukausiksi vuodelepoon
Supistukset alkoivat jo raskausviikolla 13. Mirva kertoo käyneensä päivystyksessä pariin otteeseen ja lopulta soittaneensa itkien neuvolaan ja vaatineensa, että raskautta seurattaisiin tehostetusti.
Mirva kertoo, että hän oli syntyessään itsekin keskonen. Sen ja Helmin historian huomioiden myös tässä raskaudessa oli olemassa ennenaikaisen syntymän riski.
Raskausviikolta 15 alkaen Mirva alkoi käydä säännöllisesti kohdunkaulan tarkistuksessa. Pian aloitettiin lääkitys, jonka tarkoituksena oli estää kohdunsuuta aukeamasta ennen aikojaan.
Koko raskauden ajan Mirva pelkäsi. Ensin mieltä painoi keskenmenon uhka. Sitten huolena oli, että vauva syntyisi yhtä pienenä keskosena kuin Helmi. Raskauden edetessä Mirva alkoi pelätä myöhäistä kohtukuolemaa ja sitä, että synnytyksessä tapahtuisi jotain kamalaa.
Pelko oli suurta, koska niin oli rakkauskin. Kuva: Netta Karjalainen
Mirva ehti murehtia sitäkin, miten Helmi ja koko perhe pärjäisivät, jos pikkusisarus syntyisi keskosena ja joutuisi Helmin tavoin kauaksi kotoa tehohoitoon. Silloin perheen pitäisi jakautua kahtia: Mirvan jäädä vauvan luokse sairaalaan ja Teemun hoitaa Helmiä kotona.
– Se oli aivan kauheaa, kun en missään vaiheessa voinut luottaa siihen, että saisimme täysiaikaisen ja hyvinvoivan vauvan. Selvästikin traumani jylläsivät ja muuttivat muotoaan sitä mukaa kuin raskaus eteni.
Mirva ja Teemu ehtivät riemuitsemaan vain vähän aikaa raskausviikon 23 + 1 ylittymistä, sillä jo parin viikon kuluttua selvisi, että kohdunkaula oli alkanut lyhentyä. Mirva määrättiin vuodelepoon ja häntä kehotettiin välttämään kaikkea, mikä aiheuttaisi supistuksia.
Yhtälö oli hankala, koska supistuksia tuli pelkästä jääkaapille kävelystä ja kotona oli parivuotias taapero, joka tarvitsi hoitoa ja huomiota.
– Onneksi saimme Helmille hoitoapua kotiin, niin häntä ei tarvinnut lähettää päivisin minnekään. Olin tosi kiitollinen siitä, että myös minä sain olla kotona ja elää sikäli normaalia elämää, vaikka elinkin sitä sohvanpohjalta käsin.
Lääkärin suosittelemaa vuodelepoa jatkui raskausviikolle 35 asti. Mirva jatkoi lepäämistä vapaaehtoisesti vielä kaksi viikkoa, sillä supistukset eivät hellittäneet.
Uudenlainen arki
Täysiaikainen ja terve vauva oli tuntunut Mirvasta kaukaiselta utopialta, mutta siitä tuli totta. Helmin pikkusisko syntyi toukokuussa 2023 raskausviikolla 38 + 5.
Tällaistako tämä voi olla, Mirva on usein miettinyt uudessa vauva-arjessa.
– Kummipoikani rippijuhlissa vauva kiersi sylistä syliin. Hyvä, että sain pidellä vauvaa tunnin aikana kertaakaan. Ajattelin vain, että voi vitsi, voin antaa vauvani jollekin toiselle syliin eikä minun tarvitse stressata infektion pelossa, onko syliin ottaja pessyt käsiään.
Ylipäätään se, että Mirva ja Teemu lapsineen pääsivät osallistumaan juhliin, oli perheelle aivan uudenlainen kokemus. Muutkin lapsiperheille tyypilliset ajanvietteet tuntuvat Mirvasta luksukselta nyt, kun myös Helmin vastustuskyky on parempi.
– Maidon hakeminen S-Marketista, vaunulenkillä käyminen ja leikkipuistossa leikkiminen ovat Helmille maailman isoimpia juttuja. On ihanaa, että pystymme viimein tarjoamaan hänelle näitä kokemuksia ja vauvakin saa kokea ne samalla.
Helmi on omaksunut isosiskon roolin ilolla. Hän menee siskon viereen leikkimatolle köllöttelemään ja auttaa tuttipullolla ruokkimisessa.
– Hirmuisen reipas isosisko, en olisi voinut toivoa parempaa, Mirva sanoo.
Kaikki vaikeudet eivät toki ole ohitse. Mirvan mukaan vauva on ollut itkuinen ja Helmin CP-vamma vaikuttaa arkeen monin tavoin. Viime aikoina Mirva kertoo haaveilleensa lähinnä siitä, että hän ja Teemu saisivat nukkua hyvät yöunet.
Perheen ensimmäiset vuodet ovat olleet kaukana vaaleanpunaisesta sadusta, mutta Mirva keskittyy arjen pieniin onnenhetkiin. Niihin hetkiin, joina Helmi laulaa vauvasiskolle Hämähäkkiä tai kun perhe pääsee käymään yhteisellä ostosreissulla.
Elämän ei tarvitsekaan olla satua ollakseen hyvää.
Jaa oma kokemuksesi