Muunsukupuoliset Sari ja Ruu tulivat kaapista ulos samaan aikaan – ”Äidin kanssa on tosi helppoa puhua”
Ruu ja Sari kertovat, että nyt he pystyvät olemaan entistä avoimemmin omia itsejään. Tieto toisen transsukupuolisuudesta ei silti tullut kummallekaan täytenä yllätyksenä.
Yhdeksäsluokkalainen Ruu ja hänen äitinsä Sari seisoivat bussipysäkillä. He olivat juuri palanneet tutustumisvierailulta lukiosta, jota Ruu harkitsi yläasteen jälkeiseksi opinahjokseen.
Lukion muiden tilojen ohella heille oli esitelty koulun sukupuolineutraaleja vessoja, joista Sari alkoi puhua bussia odotellessaan. Silloin Ruu rohkeni paljastamaan, että hän on muunsukupuolinen. Niin minäkin olen, Sari vastasi.
Ruu ja Sari eivät olleet koskaan aiemmin jutelleet asiasta keskenään. Siinä sitä sitten oltiin, yhtäkkiä kaapista ulos tulleina. Bussi kaarsi pysäkille ja he nousivat kyytiin.
– Emme puhuneet siitä sen syvällisemmin, koska… no, olimme bussissa, Ruu naurahtaa.
He eivät ole myöhemminkään käyneet mitään yksittäistä, syvällistä keskustelua aiheesta. Vähempikin riittää, jos toista ymmärtää ilman selityksiä.
Merkkejä ilmassa
Jälkikäteen Sari myöntää, että unisex-vessojen puheeksi ottaminen oli häneltä tarkoituksellinen veto. Keskustelunavauksella hän halusi luoda lapselleen luontevan ja turvallisen tilanteen avata suunsa, jos tämä haluaisi kertoa jotain.
Sari oli alkanut aavistella, että yläasteikäinen Ruu saattaisi edustaa jotain sateenkaaren väriä. Noin vuotta aiemmin Ruu oli lopettanut viittaamasta itseensä tyttönä ja alkanut puhua intohimoisesti ihmisoikeuksista ja yhdenvertaisuudesta. Vaatteet ja kampaus olivat muuttuneet aiempaa kokeilevampaan ja sukupuolineutraalimpaan suuntaan.
– Ruun tyyli tosin vaihteli niinä vuosina. En päätellyt niin, että ahaa, no nyt hän on muunsukupuolinen, kun hänellä on tänään kravatti kaulassa. Ajattelin vain, että nuoret kokeilevat monenlaisia tyylejä.
Ruu puolestaan muistaa, että murrosiän alkaminen ahdisti häntä kovasti. Saman ikäinen koulukaveri ehdotti innoissaan, että he menisivät ostamaan yhdessä rintaliivejä, mutta Ruulle pelkkä ajatus tuntui luotaantyöntävältä. Suurin osa Ruun ystävistä oli tyttöjä, mutta Ruusta tuntui koko ajan siltä, ettei hän ollut samanlainen kuin he.
Neljätoistavuotiaana Ruu tutustui uuteen ystävään, jolta hän kuuli ensimmäistä kertaa termin muunsukupuolisuus. Ruu tajusi, että käsite kuvastaa täsmälleen sitä, miltä hänestä tuntuu. Viimein hänellä oli sana, jolla kuvailla kokemustaan.
– Se tuntui tosi hyvältä, mutta aiheutti myös epävarmuutta. Mietin, että mitä jos en olekaan ja tämä on jokin ohimenevä juttu. Mutta se tuntui niin omalta.
Kun teini-ikäinen Ruu kävi läpi näitä mietteitä, Sari ei vielä ollut kertonut Ruulle omasta sukupuoli-identiteetistään. Asia oli valjennut Sarille itselleenkin vasta hiljattain.
Sanaton ahdistus
Sari oli 20-vuotias saadessaan Ruun. Tuolloin hän eli parisuhteessa Ruun isän kanssa. Perhe oli muuttanut Helsingistä Ouluun opiskelujen perässä.
– Olimme nuoria vanhempia, mutta Ruu oli hyvin toivottu ja tervetullut lapsi.
Joillekin sukupuolivähemmistöön kuuluville ihmisille raskaus, synnytys tai imetys voivat aiheuttaa voimakasta ahdistusta, sillä ne ovat kehollisesti naissukupuoleen sidottua toimintaa. Niin ei käynyt Sarille, mutta häntä ahdistivat äitiyteen liittyvät normit. Leikkipuistoon oli vaikeaa mennä, koska siellä olevien äitien seurassa Sari tunsi tukehtuvansa muista uhkuvaan naisenergiaan, johon hän ei pystynyt samastumaan.
Tuolloin Sarilla ei ollut tilanteelleen sanoja. Hän ajatteli olevansa huono äiti, koska hän viihtyi lapsensa kanssa leikkipuistossa vain silloin, kun paikalla ei ollut muita äitejä.
Muuten perhearki oli ihan tavallista. Isovanhemmat auttoivat lapsenhoidossa, yhdessä leikittiin muoviponeilla, piirrettiin. Jouluisin koristeltiin yhdessä ikkunoita ja Ruu piiloutui verhon taakse syömään piparitaikinaa.
Ruun täytettyä viisi perhe muutti takaisin Helsinkiin. Vuotta myöhemmin Sari ja Ruun isä erosivat, mistä lähtien Ruu alkoi asua vuoroviikoin Sarin ja isänsä luona. Muutaman vuoden kuluttua Sari sai uudessa suhteessaan toisen lapsensa, jonka isästä hän on sittemmin eronnut.
”Ajattelin, että ei kai tämä minuun voi liittyä”
Sari, joka on pohjakoulutukseltaan sosionomi, alkoi 35-vuotiaana opiskella seksuaalineuvojaksi. Opinnoissaan hän tutustui sukupuolen moninaisuuden käsitteistöön. Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen.
Ennen opintojaan Sari oli toisinaan törmännyt sukupuolivähemmistöistä kertoviin lehtijuttuihin, muttei ollut osannut yhdistää niissä kuvattuja tuntemuksia itseensä.
– Jokin niissä aiheissa ihan hirveästi kiinnosti. Ajattelin kuitenkin, että ei kai tämä minuun voi liittyä, vaikka kuulostaakin kovin tutulta.
Sari uskoo, että jos hänellä olisi ollut nuorena sama tieto kuin nyt, hän olisi määritellyt itsensä jo kauan aiemmin muunsukupuoliseksi – tai tarkalleen ottaen sukupuolettomaksi, kuten hän nykyään itsensä määrittelee. Asian tiedostaminen olisi ehkä säästänyt monelta tuskalta: silloin Sari ei välttämättä olisi erehtynyt luulemaan, että hänen tuntemansa ahdistus tekisi hänestä huonon vanhemman.
Kun Sari alkoi havaita muutoksia teini-ikäisessä Ruussa, hänelle ei syntynyt tarvetta saada heti selville, mitä lapsella oli meneillään. Sari arvelee sen johtuvan siitä, että itsekin vähemmistöön kuuluvana ihmisenä asialla ei ollut hänelle sellaista painoarvoa, jollaisen se voisi saada jossain muussa perheessä.
Samasta syystä hänellä ei ollut sanojensa mukaan tarvetta ”puskea Ruun päälle”, kun tämä kertoi muunsukupuolisuudestaan. Sari tiesi, että todennäköisesti Ruu tarvitsisi aikaa asian käsittelyyn eikä välttämättä pystyisi heti vastaamaan esimerkiksi siihen, mitä termejä tämä toivoisi itsestään käytettävän. Ruu vahvistaa, että juuri niin hän toivoikin Sarin toimivan.
Lue myös: ”Äiti on enemmän rooli kuin sukupuoli”, sanoo muunsukupuolinen Kaino
Avoimemmin oma itsensä
Vessoista puhuminen lukiovierailun yhteydessä oli ollut Sarilta suunniteltua, mutta se, että hän tulisi ulos kaapista samaan aikaan kuin Ruu, oli spontaani päätös.
– Muistan miettineeni, että onko tämä se hetki, kun kerron Ruulle. Halusin antaa tilaa hänelle, mutta sitten tulin heittäneeksi tiedon samaan tiskiin, Sari kuvailee.
Ruu sanoo, ettei asian paljastuminen ollut hänelle sataprosenttinen yllätys. Muutamaa vuotta aiemmin Ruu oli nähnyt, että Sari oli täyttänyt tietokoneella lomaketta ja ruksinut sukupuolta kysyvään kohtaan vaihtoehdon ”muu”.
– Olin käytännössä kuitenkin unohtanut koko asian, joten olihan se sitten aika hullua kuulla. En tiedä ketään muuta, jonka vanhempi olisi ei-binäärinen.
Nyt Ruu on 20-vuotias ja Sari 41. He kokevat, että kaapista ulos tulemisen jälkeen heidän suhteensa on pysynyt samanlaisena kuin ennen – joskin sillä erotuksella, että kumpikin voi olla entistä avoimemmin oma itsensä. Sukupuolivähemmistöön kuuluminen on tätä nykyä arkinen osa elämää eikä mikään maailmaa mullistava juttu, kuten Ruu asian muotoilee.
Silti Ruuta jännitti kertoa Sarille muunsukupuolisuudestaan silloin, kun he seisoivat bussipysäkillä lukiovierailun jälkeen.
– Vaikka tiesin, että ei siinä ole varmasti mitään ongelmaa ja tiesin, että äiti hyväksyisi. Mutta totta kai se oli silti jännittävää. Se on aina jännittävää.
Sittemmin Ruun huolena on ollut se, ottavatko muut ihmiset tiedon vakavissaan. Siinä missä kaikki voivat kuvitella mielessään miehen ja naisen arkkityypit, muunsukupuolisille ei ole yhtä selkeitä tai tunnistettavia määritelmiä. Joku voi kyseenalaistaa Ruun sukupuoli-identiteetin vain siksi, että Ruu tykkää meikata.
Sarillekin sellaiset mietteet ovat tuttuja. Yhtäältä olisi helpompaa, jos olisi jokin muotti, mihin voisi yrittää mahtua. Toisaalta tilanne tuo mukanaan myös paljon vapautta.
Vanhemman huolta
Vaikka Sari kuuluu itsekin sukupuolivähemmistöön, tieto lapsen muunsukupuolisuudesta vaati käsittelyä. Sari oli ylpeä ja iloinen siitä, että Ruu oli löytänyt itsensä ja uskaltautunut ulos kaapista, mutta samalla heräsi huoli. Joutuisiko lapsi kiusatuksi? Miten yhteiskunta kohtelisi Ruuta tulevaisuudessa?
Pikkuhiljaa Ruu luopui ristimänimestään, mikä oli Sarille totuttelun paikka. Ymmärrettävästi Sari oli pitänyt lapselleen alun perin valitsemaansa nimeä maailman kauneimpana. Ylipäätään Sari kertoo miettineensä vanhemman näkökulmasta sitä, mitä hän oli menettämässä ja mitä hän saisi tilalle.
Jälkikäteen murheet tuntuvat Sarista suorastaan itsekkäiltä. Hän kuitenkin ajattelee, että kaikki tunteet oli tarpeellista käydä läpi, jotta hän pystyi varmistamaan lapsensa hyvinvoinnin esimerkiksi koulussa. Ruu koki uimatunneille osallistumisen hyvin vaikeaksi, joten Sari soitti kouluun ja sopi opettajan kanssa, että opetussuunnitelmaan kuuluvat uimiset suoritettaisiin muulla tavalla kuin isossa ryhmässä. Sari kertoi Ruun pyynnöstä tämän muunsukupuolisuudesta myös Ruun isälle, joka otti tiedon hyvin vastaan.
– Totta kai iskän on välillä vaikeaa ymmärtää joitain asioita, mutta hän voi aina kysyä ja silloin voin selittää. Äidin kanssa on sen sijaan tosi helppoa puhua, koska äidillä on samankaltainen kokemus, Ruu sanoo.
Niin, Sari on Ruulle ja tämän pikkuveljelle edelleen äiti. Kaikille sukupuolivähemmistöön kuuluville perinteiset äiti- tai isä-nimitykset eivät tunnu omilta, mutta Sari ei ole kokenut tarvetta muuttaa hänestä käytettävää nimitystä.
– Äiti sukupuolittuu vahvasti muussa kontekstissa, mutta minun ja lasteni välillä se on vain nimi, jolla he kutsuvat minua.
Vertaisia toisilleen
Loppujen lopuksi perheen arki on muuttunut kaapista ulos tulemisen takia hyvin vähän, jos ollenkaan. Viiden vuoden aikana elämä on muuttunut muilla tavoin.
Ruu on hiljattain muuttanut omilleen. Hän tapaa Saria suunnilleen pari kertaa kuussa. Joskus kaksikko käy yhdessä ulkona syömässä tai teatterissa, mutta sitä useammin Ruu kyläilee Sarin ja veljensä luona.
Myös Pride-kulkueessa kohtaaminen on Sarin ja Ruun jokakesäinen perinne. Sari herkistyy kertoessaan siitä, miten Ruulla on tapana etsiä hänet satatuhatpäisen ihmismassan joukosta, vaikka kummatkin saapuvat tapahtumaan omissa seurueissaan.
– Vanhemmuus on minun ykkösroolini, kaikki Ruuhun liittyvä asettuu tietenkin lomittain siihen. On silti hienoa olla tässä mielessä vertainen omalle lapselleen ja päinvastoin.
Joku sateenkaari-ihmisiin vihamielisesti suhtautuva voisi tuumata, että eipä omena kauas puusta pudonnut. Sarin mielestä sellainen asenne kumpuaa ajatuksesta, että vähemmistöön kuuluminen olisi suuri tragedia ja poikkeama.
Sari ja Ruu sanovat, että vaikka he saisivat valita, eivät he edes haluaisi olla cissukupuolisia. Tietenkin asian käsittelyyn on liittynyt kipuilua: kodin ulkopuolella Sari ja Ruu ovat vähemmistöä, johon ympäröivä maailma suhtautuu vaihtelevasti. Mutta toistensa kanssa he ovat aina enemmistössä.
Sari ja Ruu esiintyvät jutussa etunimillään yksityisyytensä suojaamiseksi. Heidän henkilöllisyytensä on kuitenkin Kaksplussan tiedossa.
Jaa oma kokemuksesi