Minun tarinani 27.02.2023 Päivitetty 08.05.2023

Myöhästen 6-henkinen perhe asuu 52-neliöisessä kodissa – Se ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka perheen elämäntyylissä poikkeaa valtavirrasta

Kotiäiti Riina vaalii perheen yhteistä aikaa eikä juuri kaipaa oma tilaa. ”Minulle riittää, jos saan joskus käydä vessassa ovi kiinni.”

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Riina Myöhäsen kotialbumi

Neljän lapsen äiti Riina Myöhänen, 28, ei pidä nykyajan hektisestä meiningistä.

Riinaa pännii se, että vaatimukset ovat korkealla, joka paikkaan pitäisi ehtiä ja kaikessa pitäisi olla hyvä. Häntä hirvittää, että aikuiset tekevät pitkiä työpäiviä stressaantuneina ja pienet lapset viettävät saman ajan päiväkodissa.

– Sitten eletään ’onhan meillä lomat ja viikonloput’ -elämää, hän summaa.

Riinan mukaan sellaisessa elämäntyylissä vapaapäiviin latautuvat niin kovat toiveet, että kauan odotetut hetket menevät pilalle ja yhteinen aika kuluu riidellen. Jatkuva riitely voi puolestaan johtaa eroamiseen ja perheen hajoamiseen.

– En halua nähdä itseäni sellaisessa elämäntilanteessa. Tahdon elää perheeni kanssa joka päivä, enkä painottaa yhteistä aikaa lomiin ja viikonloppuihin.

Unelmissaan Riina eläisi omavaraista ja yhteiskunnasta riippumatonta arkea, jonka tahdin voisi määrittää kokonaan itse. Koska sellainen ei ole kovin realistista, on Riina pyrkinyt luomaan elämän, joka liippaisi mahdollisimman läheltä hänen haaveitaan.

Käänne mökkiostoksilla

Riinan uusperheeseen kuuluvat kolme lasta sekä avomies Pasi Myöhänen, 30, joka on ammatiltaan hitsaaja.

Esikoinen Roni on 7-vuotias, tytär Elle kolme ja nuorimmainen Jami kaksi vuotta. Perheen neljäs lapsi syntyi huhtikuussa 2023.

Myöhäset asuivat aiemmin vuokralla 120-neliöisessä talossa, jossa oli neljä makuuhuonetta. Koska riippumattomuus on Riinalle ja Pasille tärkeä arvo, he alkoivat haaveilla omistusasunnon hankkimisesta.

Alun perin he suunnittelivat ostavansa silloisen kotinsa omakseen, mutta pankki ei myöntänyt heille lainaa. Sitten he saivat kuulla Pasin mummolta eräästä 52-neliöisestä talosta, jossa oli kaksi huonetta.

Riina ja Pasi päättivät lähteä katsomaan Kuopion Nilsiään, jos talosta olisi potentiaalia edes kesämökiksi. Siinä vaiheessa Riina ei vielä osannut kuvitella, että perhe muuttaisi niin pieneen asuntoon.

Talo on pieni, mutta pihapiiri laaja.

Paikan päällä Riina ihastui tyystin. Hän oli haaveillut siitä, että saisi asua luontoa lähellä ja niin, ettei naapureita olisi lähimailla.

– Aloin sitten ajatella, että jos tämä olisi meidän mökkimme ja voisimme asua täällä koko kesän, niin miksemme voisi asua täällä koko ajan.

Riina ja Pasi ostivat kodin alle 50 000 eurolla. He muuttivat sinne lapsineen heinäkuussa 2020.

Sittemmin perhe on kasvanut kuudennella jäsenellä, ja pihapiirissä riittää tilaa eläimillekin. Myöhäsillä on viisi lammasta, kaksi kissaa, kaksi koiraa ja kaksi kania.

Lue myös: 7 henkeä ja 72 neliömetriä? ”Teinit soittelevat vaatehuoneesta”

Perhe on ykkönen

Pienet neliöt eivät ahdista Riinaa, päinvastoin. Hän tunsi suurta helpotusta, kun muuton yhteydessä sai karsia tavarapaljoutta reilulla kädellä.

– Ihmisethän eivät tarvitse tilaa, vaan tavarat.

Siivoaminen käy pienessä kodissa helposti. Äitinä Riina kokee käteväksi myös sen, että pienessä tilassa lapset ovat koko ajan näköpiirissä. Toistaiseksi hän ei ole kaivannut lisäneliöitä, sillä iso piha mahdollistaa ajanvieton ulkonakin.

Kotiäitiys on ollut Riinan pitkäaikaisin haave.

Riinan mukaan pienessä kodissa on parasta se, että perheenjäsenet saavat nauttia koko ajan toistensa seurasta.

– Meillä ei ole sellaista, että kaikki viettävät aikaa omissa huoneissaan kuulokkeet korvilla pelaamassa pleikkaria 24 tuntia vuorokaudessa, vaan me olemme oikeasti yhdessä.

Riina nimeääkin perheen tärkeimmäksi arvokseen, joka menee kaiken muun edelle. Mutta eikö hänelle tule koskaan tarvetta omalle tilalle tai ajalle?

– En ole koskaan ollut ’oma aika’ -ihminen. Minulle riittää, jos saan joskus käydä vessassa ovi kiinni.

Omaksi ajaksi lasketaan myös yksin saunominen pihasaunassa, joka on perheen ensisijainen peseytymispaikka. Sisätilojen suihkua ei käytetä muuhun kuin lasten kylpyjen laskemiseen.

Pesut pihasaunassa hoituvat ämpärien ja kauhojen avulla.

Minikodin iloja

52-neliöisen kodin ehdoton etu ovat pienet asumiskustannukset, jotka ovat vain 406 euroa kuussa. Se on tonnin vähemmän kuin silloin, kun Myöhäset asuivat vuokralla edellisessä talossaan.

Riina myöntää, että kotihoidon tuki on roima pudotus palkkatyöstä. Kotiäitiys on kuitenkin ollut pitkään hänen suurin haaveensa, joten hän on pyrkinyt järjestämään elämänsä siten, ettei mikään estäisi häntä toteuttamasta unelmaansa.

– On meilläkin asunto- ja autolaina. Ne on kuitenkin mitoitettu jo alun perin niin, että ei oteta liian isoja lainoja tai kuukausieriä, koska aion olla kotona lasten kanssa.

Sosiaalisessa mediassa monet kummastelevat sitä, että koko perhe nukkuu samassa makuuhuoneessa. Riinan mielestä järjestelyssä ei ole mitään outoa.

Toinen puoli perheen makuuhuoneesta.

Makuuhuonetta jakaa Ikean Kallax-hylly, jonka toisella puolella vanhemmat nukkuvat parisängyssä vauvan kanssa. Hyllyn toisella puolella kohoaa lasten kerrossänky, jossa on kolme petipaikkaa.

Riinan puoliso Pasi on tosin väläyttänyt, että kun lapset varttuvat ja perhe kasvaa, muuttaminen saattaa tulla ajankohtaiseksi.

– Sanoin miehelle, että muuta keskenäsi! En ole lähdössä täältä mihinkään, Riina nauraa.

Taloa on tarvittaessa mahdollista laajentaa yläkerralla, hän tarkentaa. Pihalla on myös asuttava aitta, josta Riina kaavailee lisätilaa lapsille, kun he tulevat teini-ikäisiksi.

Ei varhaiskasvatukselle

Riina on omistautunut äitiydelle siinä määrin, ettei hän anna lapsiaan yökylään edes sukulaisten luokse.

– Meillä on tehty lapsia siksi, että saamme heidät myös itse hoitaa, hän napauttaa.

Samasta syystä Riina ei halua, että hänen lapsensa osallistuisivat varhaiskasvatukseen. Hänen mielestään olisi parasta, että lapsi voisi olla kotona vähintään kolmevuotiaaksi asti – joskin siinä on lapsikohtaisia eroja.

– Esikoiseni kanssa oli kotona kaksi vuotta, ja se osoittautui sopivaksi ajaksi.

Riina sanoo, että sinällään hänellä ei ole mitään varhaiskasvatusta vastaan. Hän vain kokee, että heidän perheelleen päiväkoti ei ole sopiva ratkaisu.

Riina toivoo, että hän voisi huolehtia lapsistaan kotona esikoulun aloittamiseen saakka.

Toiseksi vanhin lapsi ehti käymään vähän aikaa päiväkodissa, kun Riina työskenteli kotieläintilayrittäjänä. Riinalla ei ole moitteen sanaa hoitopaikasta tai hoitajista, mutta silti hänestä tuntui pahalta viedä toisten hoivattavaksi lapsi, joka oli tuolloin alle kaksivuotias.

– Se oli elämäni isoin virhe. Se on kuitenkin niin paljon pois lapselta, jos hän ei saakaan kasvaa kotona omana itsenään ja tutussa turvallisessa ympäristössä.

Riinaa häiritsee varhaiskasvatuksessa ennen kaikkea se, että jokaista lasta ei voida kasvattaa siellä yksilöllisesti perheen toiveiden mukaan. Hän tähtääkin siihen, että voisi huolehtia lapsista kotona aina esikouluikään asti.

Kasvatusta omilla ehdoilla

Omat huoneet, vauvan pinnasänky tai sisätiloissa sijaitseva sauna eivät ole ainoat lapsiperheiden suosimat mukavuudet, jotka puuttuvat Myöhästen kotoa. Puuttuvien asioiden listalle lukeutuvat myös tutit ja tuttipullot, itkuhälyttimet, olohuone, televisio, sähkölämmitys ja autotalli.

Koti lämpiää puilla, joita perhe kaataa ja pilkkoo itse. Puuta saadaan niin omasta pihasta kuin sukulaiseltakin.

Myöhäsillä ei ole olohuonetta vaan tupa.

Mitä vapaa-ajan viettoon tulee, Riina ja Pasi ovat yhtä mieltä siitä, että yökerhoissa käyminen ja vanhempien niin sanotut tyttöjen- tai poikienillat ovat turhia. Heidän mielestään myös elokuvissa käyminen on tarpeetonta, sillä elokuvailtoja voi pitää yhtä hyvin kotona. Silloin perhe kokoontuu yhdessä läppärin ääreen.

Riinaa huvittaa ajatus siitä, että perheen tai vanhempien laatuajan vaalimiseksi tarvittaisiin erityistä ohjelmaa. Riinan sanoin ”korvessa asuminen” ja selkeät rutiinit mahdollistavat heille omannäköisiä vapauksia.

– Voimme vaikka hakea postin alasti, ampua ilmakiväärillä pihalla, saunoa aamusta iltaan tai pakata auton täyteen ja lähteä luistelemaan. Tai pelata yhdessä lautapelejä, hän luettelee.

Kasvatusfilosofiassaan Riina suosii lapsentahtisuutta. Lapset saavat herätä unilta omia aikojaan. Lautasta ei tarvitse syödä tyhjäksi, mutta ruokaa pitää maistaa yhtä monta lusikallista kuin lapsella on ikävuosia.

Tuvassa sijaitsee myös perheen keittiö.

Myös usko on perheelle tärkeä arvo. Riina kuitenkin korostaa, että he eivät käy sunnuntaisin kirkossa tai lue Raamattua päivittäin.

– Me emme ole sitä, mitä sana ’uskovainen’ yleensä ihmisille tarkoittaa. Tässäkään asiassa emme seuraa vakiintuneita oppeja ja tapoja, Riina selittää.

Perheen elämäntyyli ja arvot herättävät joskus ihmetystä. Riina mainitsee saavansa jopa haukkuja osakseen joistain perheen tekemistä valinnoista. Hän ei kuitenkaan lannistu soraäänistä.

– Negatiivisten kommenttien määrä kertoo siitä, kuinka kauas ihmiset ovat menneet luonnollisesta elinympäristöstään. Yllättävän moni on mennyt yllättävän kauas.

Lapsuutta turvaamassa

Riina kertoo eläneensä turvattoman lapsuuden. Niinpä hän joutui aikuisen saappaisiin jo varhain.

Omille lapsilleen Myöhäset haluavat taata eheän ja turvallisen kasvuympäristön. Vanhempina he ovat hyvin huolehtivaisia.

Riina tarkistaa kahdesti yössä, että lapset varmasti hengittävät ja heillä on kaikki hyvin. Hän ei uskalla jättää vauvaa pihalle vaunuihin nukkumaan, ellei ole itse vaunujen välittömässä läheisyydessä. Hänen pelkonaan on, että esimerkiksi jokin eläin voisi kaataa vaunut.

– Ja vaikka meillä olisikin käytössä itkuhälytin, en ikinä voisi luottaa siihen, että se varmasti toimisi.

Riina tunnistaa, että hänen omat lapsuudenkokemuksensa vaikuttavat hänen ajattelunsa taustalla.

– En halua ottaa lasten kanssa minkäänlaista riskiä siitä, että pääsisi tapahtumaan mitään sellaista, johon en ole itse voinut vaikuttaa.

Monia varmaan uuvuttaisi sellainen ajattelu. Kuormittuuko hän koskaan suojelun ja kontrollin tarpeestaan?

– En, koska koen olevani hyvä siinä. Olen hyvä organisoimaan, hän naurahtaa.

– En pysty alistumaan muiden tahtoon tai rytmiin. Minun täytyy saada tehdä asiat omalla tavallani, omassa aikataulussani, oman harkintani mukaan ja itse.

Sillä asenteella, jos jollain, voi edetä kohti riippumatonta arkea.

Riinan ja hänen perheensä kuulumisia voi seurata Instagramissa tilillä @myohasenmatkassa sekä TikTokissa @riinamyohanen.

Juttua on päivitetty 8.5.2023. Alkuperäisenä julkaisuajankohtana perheen neljäs lapsi ei ollut vielä syntynyt.

Lue myös: Pinjan 10-henkinen perhe on lähes omavarainen – Näin he elävät

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X