”Pelkäsin jatkuvasti, että vauvalle tai muille lapsille sattuu jotain” – kun Emmi menetti vauvansa juuri ennen laskettua aikaa, suru jätti häneen pysyvät jäljet
Menetyksistä suurin muutti Emmin elämän pysyvästi. Nyt hän kertoo, miten elämä jatkuu surusta huolimatta.
– Halusimme mieheni kanssa ryhtyä yrittämään uutta raskautta mahdollisimman pian. Vauvan kuoleman jälkeen ajattelin, etten tulisi selviämään surusta ilman uutta raskautta ja vauvaa.
Ulvilassa asuvan Emmi Rosenbomin, 30, raskaus päättyi suruista suurimpaan, kun Aino-vauva kuoli täysiaikaisena kohtuun helmikuussa 2020.
Emmi kertoi Kaksplussalle vuonna 2021 lapsen menettämisestä ja surusta selviytymisestä. Haastattelun aikaan hän odotti jo uutta vauvaa, mutta raskaus oli vielä niin alussa, ettei edes perheen lähipiiri tiennyt asiasta. Nykyään perheessä on yhdeksän-, kahdeksan- ja pian kolmevuotiaat lapset.
Odotusaika menetyksen jälkeen sujui muuten hyvin, mutta pelko seurasi mukana alusta loppuun.
– Koko raskaus oli todella pelottavaa aikaa, enkä kyennyt rentoutumaan oikeastaan missään vaiheessa.
Emmi kävi koko raskausajan terapiassa keskustelemassa peloistaan. Lisäksi pariskunta vieraili tiuhaan äitiyspoliklinikalla, jossa raskautta seurattiin ylimääräisillä ultrilla.
– Minulle sanottiin, että voisin koska tahansa tulla tarkistukseen, jos huolia heräisi. Kävinkin pariin otteeseen ylimääräisellä käynnillä, kun tunsin liikkeitä vähemmän tai ne tuntuivat normaalista poikkeavilta.
Pelosta huolimatta Emmi yritti nauttia odotusajasta parhaansa mukaan, sillä kahden elävän ja yhden enkelilapsen äitinä hän ajatteli, että raskaus olisi hänen viimeisensä.
– Onneksi onnistuin edes hetkittäin nauttimaan odotuksesta ja uskaltauduin esimerkiksi ostamaan vauvalle vaatteita.
Pelko jylläsi koko ajan taustalla ja oikeastaan vain kasvoi loppua kohti, koska viimeksi raskaus oli päättynyt juuri loppumetreillä.
– Jännitys loppui vasta, kun sain elävän vauvan syliini, Emmi myöntää.
Uudet pelot vauvan syntymän jälkeen
Vauva oli Emmin vatsassa perätilassa, joten hän syntyi lopulta sektiolla.
– Olin toivonut kovasti alatiesynnytystä, mutten halunnut yrittää sitä vauvan ollessa väärinpäin. Lisäksi oli tiedossa, että tulossa oli aika kookas vauva. Vauvaa yritettiin kääntää, ja se oli myös aika stressaavaa, koska käännösyrityksessä on riskinsä.
Lääkäri kuitenkin päätti, ettei käännösyritystä tehdä väkisin, jos vauva ei heti liikahda.
– Hän tönötti siellä tiukasti paikallaan, joten päädyimme sektioon, Emmi kertoo.
Sektiopäätös oli siinä mielessä helpotus, että sen jälkeen Emmi saattoi keskittyä odottamaan, että päivä koittaisi mahdollisimman nopeasti. Kun hän vihdoin sai vauvan syliinsä, se tuntui lapsen menetyksen jälkeen korjaavalta kokemukselta.
– Vaikkei uuden vauvan syntymä korvannut menetettyä vauvaa, oli se silti uskomattoman parantava kokemus, Emmi myöntää.
Pelot eivät kuitenkaan loppuneet vauvan syntymään. Vaikka vauva-aika sujui helposti ja rauhallisesti, Emmi huomasi, että kohtukuolemasta oli jäänyt jatkuva menettämisen pelko, joka heijastui kaikkiin perheen lapsiin.
– Pelkäsin jatkuvasti, että vauvalle tai vanhemmille lapsille sattuisi jotain. Olin huolissani vauvasta ja tarkkailin häntä jatkuvasti.
Esimerkiksi kiinteisiin ruokiin siirtyminen oli haastavaa, sillä vauva oli herkkäkurkkuinen ja syöminen sai hänet kakomaan.
– Pelkäsin, että hän tukehtuisi ruokaan, enkä uskaltanut antaa hänelle mitään kovaa pureskeltavaa. Vauvan sormiruokailusta tuli todella jännittävää puuhaa, koska mietin koko ajan kauhuissani, mitä kaikkea siitä voisi seurata.
Perhe kerääntyy muistelemaan Aino-vauvan syntymäpäivinä
Aino-vauvan kuolemasta on kulunut neljä vuotta, mutta hän elää edelleen perheen puheissa.
– Käymme haudalla usein ja vietämme joka vuosi Ainon helmikuista syntymäpäivää. Äitini tilaa syntymäpäiväksi kukkaset ja leipoo pienen kakun. Käymme yhdessä viemässä kukat ja sytyttämässä kynttilät haudalle. Sitten juomme kahvit ja vietämme pienen muisteluhetken. Syntymäpäivä on aina herkkä hetki ja silloin tulee mietittyä, että Aino oli nyt jo tämän ikäinen, Emmi kertoo.
Perheen vanhin lapsi on yhdeksänvuotias. Ainon kuollessa hän oli viiden ja muistaa tapahtuneen hyvin.
– Hän kyselee edelleen välillä, miksi Aino kuoli, eikä ole täällä meidän kanssamme, vaikka toivoisimme kovasti hänen olevan.
Perheen nuorin lapsi on pian kolmevuotias eikä tiedä tapahtuneesta vielä kovin tarkasti.
– Hän on kuitenkin lähes aina haudalla mukana ja olemme puhuneet hänelle enkelisiskosta. Varmasti juttelemme asiasta enemmän sitten, kun hän ymmärtää paremmin.
Tyhjän sylin kaipuu vaivaa
Emmi miettii Ainoa edelleen päivittäin, vaikka on oppinut elämään menetyksen kanssa.
– Aino tulee mieleeni joka päivä. Olen kuitenkin oppinut elämään tapahtuneen kanssa ja ymmärtänyt, etten olisi voinut vaikuttaa asiaan mitenkään, eikä tapahtuneelle enää mahda mitään.
Epäusko iskee silti välillä, kun Emmi miettii tapahtunutta.
– Minun on edelleen vaikea ymmärtää, miksi niin tapahtui. Sen ajatteleminen tekee tosi kipeää. Olen pystynyt hyväksymään tapahtuneen jollain tavalla. Silti välillä tulee epäuskoinen olo, että miten minulle on voinut tapahtua jotain niin kamalaa.
Tapahtuneesta puhuminen on edelleen vaikeaa.
– Puhun asiasta nykyään aika vähän. Jos joku ottaa asian puheeksi, tapahtuneesta on helpompi jutella, mutta minun on itse vaikea aloittaa keskustelua. Joidenkin ihmisten kanssa on helpompi puhua lapsen menettämisestä ja siihen liittyvistä tunteista.
Surun yli pääsemisessä minua on auttanut läheisten tuki ja asiasta keskusteleminen, vaikka se on vaikealta tuntunutkin. Joinakin päivinä suru tuntuu kevyemmältä kantaa. Toisina itkettää aamusta iltaan.
– Pahimmat päivät ovat yleensä lähellä Ainon helmikuista syntymäpäivää. Tänä vuonna päivä oli onneksi vähän helpompi kuin viimeksi, mutta aina se on surullinen.
Uusi vauva on helpottanut tyhjän sylin tunnetta jossain määrin, vaikkei ole vienyt sitä kokonaan pois.
– Minulla on usein vauvakuume, jonka arvelen johtuvan siitä, että haluaisin edelleen menetetyn vauvani takaisin. Uusi vauva ja synnytys eivät tuoneet enkelivauvaa takaisin, vaan menetys on jättänyt minulle pysyvän tyhjän sylin kaipuun.
Jaa oma kokemuksesi