Riitta, 39, oli kotiäiti yhdelletoista lapselleen yli 16 vuotta – palasi töihin riemumielin: ”Väsyin siihen rooliin”
Riitta on ollut suuren osan aikuiselämästään raskaana. Kolmen vuoden takainen uupuminen sai tekemään muutoksen.
Suuren valkoisen omakotitalon keittiössä on muutaman tunnin ajan aivan hiljaista. Riitta istuutuu kahvikupin kanssa pöydän ääreen lähetettyään kymmenen lastansa kouluun ja päiväkotiin. Isommat lapset ovat saaneet kyydin koulutaksilta, pienemmät ovat taittaneet päiväkotimatkan isänsä kanssa autolla. Yksi lapsista, 17-vuotias tytär, opiskelee Oulussa.
Perheeseen mahtuu monen ikäisiä lapsia. Vanhin on pian 18-vuotias, nuorin täyttää pian kolme vuotta.
Riitta katselee ikkunasta ulos ja yrittää hetkeksi unohtaa kaiken sen, mitä on vielä tehtävä ennen illan työvuoroa kehitysvammaisten asumisyksikössä. Listalla on myös mieluisia asioita, kuten kuntosalilla käyminen. Tämän aamupäivän aikana ei ole yhdenkään lapsen puheterapia- tai hammaslääkärikäyntiä hoidettavana.
Suurperheen 39-vuotias äiti hengittelee hetken syvään ja antaa katseen levätä luonnonmaisemassa. Päivässä on löydettävä edes jokin hetki, jolloin voi hengähtää. Se on oppi, joka on kulunut Riitan matkassa viimeisen kolmen vuoden ajan.
Riitan jaksaminen oli äärirajoilla
Riitalle ja hänen miehelleen oli jo nuorina selvää, että heillä tulisi olemaan paljon lapsia. Molemmat ovat kasvaneet lestadiolaisessa perheessä.
Kun Riitan lapset, isot ja pienet, viilettävät yhdessä ystäviensä kanssa kodin isolla pihamaalla, hän tuntee syvää onnea. Sisarukset auttavat toinen toistaan.
Pienemmät sisarukset saavat teini-ikäiset isosisarukset heltymään. Isosisko saattaa muiskauttaa pusun jos toisenkin pienemmän sisaruksen poskelle. Niitä hetkiä Riittaa yrittää vaalia mielessään, sillä perheessä on myös vääntöä, etenkin erityispiirteisten lasten kanssa.
Riitta on havahtunut, että hänellä itselläänkin saattaa olla ADHD.
– Olen koko ajan menossa ja tekemässä. Toisaalta erityisyys on auttanut jaksamaan arkea, jossa riittää ääntää ja menoa.
Kotiäitivuosina Riittaa hoiti myös miehensä yrityksen juoksevia asioita ja kirjanpitoa. Kuopuksen syntymän jälkeen Riitta kuitenkin päätti, että hän haluaa palkkatöihin yli 16 vuoden kotona olemisen jälkeen. Päätös ei kuitenkaan ollut helppo.
– Olin todella valmis lähtemään töihin. Tuntui, että olin 24/7 kotona palvelija kaikille. Väsyin siihen rooliin. Oli kuitenkin pelottavaa lähteä niin pitkän tauon jälkeen tekemään hoitoalan töitä.
Perushoitoa Riitta luotti osaavansa tehdä, mutta muissa taidoissa oli päivitettävää. Riitta pohti myös, osaisiko hän enää olla aikuisten kanssa.
Ajatukset töihin palaamisesta virisivät, kun Riitta uupui pari vuotta sitten. Kuopuksen syntymä oli kaikkinensa vaikea, Riitta menetti runsaasti verta, ja väsymys oli lamauttava. Riitta ei ollut nukkunut vuosiin kokonaisia öitä. Kaikki elämässä pyöri kodin ja perheen ympärillä.
Pienin askelin Riitta alkoi toipua. Perheen alle kouluikäiset lapset aloittivat päivähoidon, joten Riitalle jäi päivisin aikaa keskittyä vauvaan ja omaan lepoon, vaikka kotitöitä oli edelleen tehtävä.
Kun Riitan voimat alkoivat palautua hiljalleen, hän aloitti kuntoilun, joka oli kaikkien vuosien varrella jäänyt kokonaan pois. Kuntosalilla käymisestä tuli Riitalle rakas harrastus. Sen avulla hän sai pudotettua painoa, mikä on auttanut jaksamaan.
Oma työpaikka ja kollegat ovat myös tuoneet Riitan elämään iloa, jota hän ei osannut kuvitella.
– Meillä on ihana, pieni työyhteisö, joka on suuri voimavara. Töihin on ilo mennä.
Riitta hoitaa työkseen kehitysvammaisia. Hänestä he ovat ihanan aitoja, rehellisiä ja sydämellisiä.
Töiden kautta Riitta on myös saanut uusia ystäviä, joita hän tapaa mielellään vapaa-ajallaankin.
Lapsille samoja asioita kuin muillekin
Vaikka perhe on suuri ja lapsia on paljon, Riitta ja hänen miehensä pitävät tärkeänä sitä, että lapsilla olisi kaikki samat mahdollisuudet kuin pienempienkin perheiden lapsilla.
Perhe retkeilee lähiluonnossa, matkailee asuntovaunulla ja käy laskettelemassa talvella. Riitta nauttii myös yhteisistä shoppailureissuista teinityttöjen kanssa. Talo on usein täynnä lasten ystäviä. Isossa talossa teineillä on mahdollisuus omaan huoneeseen.
Kesäisin käydään lähiseudulla sijaitsevalla mökillä uimassa ja saunomassa.
Lopulta Riitan perheessä väännetään samoista asioista kuin pienemmissäkin: paljonko on ruutuaikaa ja mitä laitteilla tehdään? Kuinka pitkään teinien sopii valvoa iltaisin?
Pienemmät lapset saattavat kukkua pitkäänkin, jos ovat nukkuneet päiväkodissa päiväunet. Se yleensä kiristää Riitan pinnaa.
Toisaalta suuressa perheessä on myös hyviä asioita. Lapset pitävät toistensa puolia, ja aina löytyy leikkikaveri tai seuraa. Syntymäpäiviä pääsee juhlimaan useammin, sillä niitä riittää. Varsinkin syksyllä, kun perheen viidellä lapsella on merkkipäivä.
Kommentit (2)
No mihin ne kotityöt loppui, kun hän aloitti työt?
Entisenä lestadiolaisena, ja ison perheen poikana olen samaa mieltä, että nimenomaan usean sisaruksen olemassaolo oli lapsuuteni onnellisin asia. Välillä vähän harmittaa, ettei minusta ole tarjoamaan sitä samaa lapsuutta kahdelle omalle lapselleni.