Minun tarinani 12.09.2023

Yksinhuoltajaksi jäätyään Janika rakensi oman kodin itselleen ja lapsilleen – ”Päätin näyttää kaikille”

Janika ei suostunut luopumaan elinikäisestä unelmastaan, vaikka elämä koetteli rajulla kädellä.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
Janika kotialbumi
2 kommenttia

Sydämenmuotoinen kivi. Sen Janikan, 39, esikoinen Jimi löysi, kun kolmihenkinen perhe makoili tulevan omakotitalonsa paikalla hiekalla, kukin oman makuuhuoneensa kohdalla.

Jimiä ja Julius-kuopusta nauratti äidin idea tunnelmoida kotia, joka pian alkaisi nousta tyhjälle perintötontille. Janikalle hetki on painunut hyvin mieleen, sillä se oli sama päivä, kun taloelementit saapuivat. Kivi oli kuin sinetti sille, että unelma omasta kodista todella toteutuisi.

Lue myös: Suurperheen yksinhuoltaja Miia osti vuodessa 10 sijoitusasuntoa, joita hän remontoi välillä lastenkin kanssa

Yksinhuoltajaksi kuopuksen ollessa 1-vuotias

Yksinhuoltaja Janika oli haaveillut itse rakennetusta omakotitalosta lähes koko aikuisikänsä ja laittanut rahaa sivuun sitä varten. Sitä hän ei kuitenkaan olisi arvannut, että hän lähtisi rakennuttamaan kotia itselleen ja lapsilleen lopulta ilman puolisoa.

Sopiva tontti tuli tarjolle seitsemän vuotta sitten Janikan kotikylältä Alajärveltä, Etelä-Pohjanmaalta. Janika osti neljä hehtaaria perikunnalta, joka lohkoi Janikan mummon nimeä kantavan Rauha-nimisen tontin.

Janikan oma tontti sijaitsee mäen päällä. Ympärillä siintää vain metsää ja peltoja. Silloin tällöin Janika kävi istumassa suuren siirtolohkareen päällä ihailemassa maisemaa ja haaveili, että tähän hän vielä joskus rakentaisi oman kodin. Sellaisen, jossa saisi hengittää vapaasti, niin fyysisesti kuin henkisesti.

Oman paikkansa Janika päätti nimetä Sulolaksi isoisä Sulon mukaan.

Ennen Sulolan rakentamista Janikan perheen kotina oli vuokratalo, jota vaivasi homeongelma. Janika ja Julius sairastuivat sisäilmaongelmien myötä. Unelmien oma koti olisi siis ekologinen ja hengittävä.

Janika jäi lastensa kanssa yksin Juliuksen ollessa yksivuotias. Se aika oli Janikan elämän raskainta. Pieni Julius oli kehitysvamman vuoksi hyvin sairas ja huonokuntoinen. Myös Janika oli kokenut kovia edeltävinä aikoina.

Kaikesta huolimatta  Janika päätti, että hän toteuttaisi unelmansa. Talo tulisi – löytyi rinnalle miestä tai ei.

– Päätin näyttää kaikille, että minähän rakennan talon, vaikka olenkin yksinhuoltajaäiti.

Sulola alkaa valmistua

Iltaisin, kun lapset menivät nukkumaan, etsi Janika tietoa rakentamisen eri vaiheista niin internetistä kuin alan lehdistä. Hän istui lukuisia tunteja suunnittelemassa tulevaa kotitaloa, jonka lopulta arkkitehti piirsi puhtaaksi.

– Talon suunnitteleminen oli yksi jännittävimmistä vaiheista, koska oma mieli saattaa muuttua matkan varrella.

Nykyinen Sulola eroaakin paljon Janikan ensimmäisistä versioista, mutta arkkitehdin ei tarvinnut tehdä lopulliseen luonnokseen juurikaan muutoksia.

Seuraava vaihe oli tien rakentaminen ja maatöiden urakointi. Siihen kului osa Janikan säästöistä. Se ei onneksi asuntolainaa hakiessa haitannut, sillä Janikan tekemät sijoitukset tontin hyväksi katsottiin käsirahaksi.

Niin pankki myönsi Janikalle 250 000 euron asuntolainan. Sen jälkeen Janika solmi talokaupat.

– Kun kerron omakotitalostani, ihmiset saattavat usein todeta, isäni on joutunut höllentämään kukkaronnyörejään. Ei se niin ole. Omilla varoillani olen talon pystyttänyt.

Sen sijaan isä oli Janikan tukena rakentamisen eri vaiheissa.

– Isäni on myös paljon auttanut paikallisia kyläläisiä vuosien varrella. Monet hänen tuttavistaan tarjosivat mielellään vasta-apua, kun kuulivat, että rakennan taloa.

Yllättävä takaisku rakentamiselle tuli siinä kohtaa, kun routa suli juuri elementtejä tontille tuotaessa maaliskuun 2021 loppupuolella. Rekat upposivat tielle sekä pihaan. Tilanteesta selvittiin, mutta siitä seurasi 25 000 euron lisälasku.

Vastoinkäymisestä huolimatta talon pystyttämistä päästiin jatkamaan.

Rakentamisaika oli stressaavaa, ja Janikan yöunet jäivät vähäisiksi. Paperitöiden määrä yllätti hänet. Arjessa oli kuitenkin luovittava myös työvuorojen ja lasten menojen puitteissa.

Voimia toi se, että etappi etapilta rakentamisprojekti alkoi valmistua.

– Aina kun yhden asian sai valmiiksi, saattoi huokaista helpotuksesta hetkeksi. Tosin edelleenkin, kun vain ajattelen rakentamisprojektia, minua alkaa fyysisesti oksettaa. Niin koville se otti.

Myös perheen koirat nauttivat elämästä Sulolassa.

”Nyt olen vihdoin kotona”

Oma koti on kuitenkin tuntunut kaiken vaivan arvoiselta sen jälkeen, kun perhe pääsi syksyllä 2021 astelemaan Sulolan violetista ulko-ovesta sisälle.

Luonto, kauniit näkymät ja hiljaisuus tuovat rauhaa. Lähiseudulla asuu Janikan vanhempien lisäksi myös hänen sisaruksiaan. Olo on turvallinen. Sulola onkin ensimmäinen paikka Janikan aikuiselämän aikana, joka saa arvonimen koti.

– Aiemmin olen aina puhunut asunnosta tai kämpistä. Nyt olen vihdoin kotona.

Janikan ja Juliuksen suosikkipaikka on kodin poreamme. Sinne Julius pyytää päästä aina, kun palaa erityislasten tilapäishoitopaikasta Möttiäisestä, jossa hän vierailee kaksi kertaa kuussa.

Teini-ikäiselle Jimille kodin tärkein paikka taitaa tällä hetkellä olla oma huone, Janika pohtii.

Kun tulee sopiva tilaisuus, Janika kapuaa poreammeeseen yksin. Sen yläpuolella kimaltelevat kristallit, jotka hän on kiinnittänyt katon pienien led-valojen kohdille.

Niitä katsellessa jatkuva ajatusten virta pysähtyy hetkeksi. Vaikka Janika kertoo olevansa hyvin suunnitelmallinen, hänen on usein vaikea hiljentää vauhtia. Lämmin vesi ja leipominen tuovat kaivattuja pysähtymishetkiä.

Sulolassa onkin avara keittiö, sillä varhaiskasvatuksen opettajana työskentelevällä Janikalla on toinenkin ammatti. Hän on toiselta koulutukseltaan kokki ja rakastaa leipomista.

Janikan erityisenä toivomuksena olikin, että keittiössä olisi reilusti tilaa sekä sähköhellan lisäksi myös puulla lämpiävä hella. Sellaisia ei ollut markkinoilla montaa vaihtoehtoa, eikä talopakettiin ollut mahdollista lisätä sitä.

Niinpä Janika ja hänen äitinsä muurasivat netistä tilatun hellan paikoilleen kaksin. Siitäkin projektista Janika on hyvin ylpeä.

Kesällä 2023 Janika nikkaroi Sulolan terassia. Kiivaan talonrakennusvaiheen jälkeen pihapuolta on voinut edistää omassa tahdissa.

Tumma ”möntti” muistuttaa menneestä

Janika esittelee kodissaan myös erityistä huonekalua, joka ei ensi silmäyksellä näytä istuvan sisustukseen. Musta, massiivinen nojatuoli jököttää keskellä olohuonetta.

– Tuo kauhea musta möntti ei lähde minnekään. Siinä olen nimittäin kiikannut Juliusta hänen kolme ensimmäistä elinvuottaan.

Esinettä katsoa Janika tuntee usein kiitollisuutta siitä, miten pitkälle elämä on heitä kantanut vaikeuksista huolimatta. Talon rakentamisestakin he ovat selvinneet.

Tumma nojatuoli on kodissa keskeisellä paikalla, aivan tarkoituksella.

Vastaavasta projektista haaveilevalle Janikalla on yksi vinkki: vierellä kannattaa olla paras ystävä.

– Hän piti minut järjissäni silloin, kun olin romahtamaisillani. Jaamme muutenkin niin ilot kuin surut.

Janikan Piia-ystävä on myös erityislapsen äiti. Kaksikko puhuu samaa kieltä.

Vaikka elämässä riittää rakkaita ihmisiä, saattaa Sulolassa silti olla vielä tilaa sulhasehdokkaallekin.

Kun kaivinkoneen kuljettaja siirsi tontilla ollutta siirtolohkaretta, se halkesi kahtia alas laskiessa. Kuljettaja huikkasi Janikalle, että nyt ei tarvitse enää istua yksin kiven päällä haaveilemassa – toinen puolisko kiveä on sille toiselle puoliskolle.

Haljenneen kiven taakse Janika istutti mummoltaan saamansa valkoisen syreenin alun. Ehkä vielä jonain päivänä sitä saa ihailla myös hänen puolisonsa.

Kotiliesi.fi: Omistusasunto ei aina ole paras ratkaisu: Asiantuntija kertoo, milloin oma kannattaa – ja milloin on syytä vuokrata

Lue myös

Kommentit (2)

On hienoo et vaikka kuinka vaikeaa voi olla, et löytyy mailmasta tämmönen henkilö joka tekee mitä tahtoo..kun muut tekee vain mitä osaa…kaikkea hyvää elämääsi ja lapsillesi…

Kiitos paljon jouni! 💜

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X