Vanhemmuus 30.06.2022

Suvi Eronen, 35, innostui esikoisen kanssa vaunulenkeistä – hurahti ultrakävelyyn

Ennen raskautta Suvi käveli noin 30 kilometriä viikossa. Vauvan kanssa kilometrit lähes tuplaantuivat.

Teksti
Anniina Rintala
Kuvat
Kuvayhdistelmä: Suvi Erosen kotialbumi

Vauva, joka nukkuu vain liikkuvissa vaunuissa. Sellainen oli Suvi Erosen, 35, esikoinen, mikä oli onni. Kävelylenkit vauvan kanssa olivat Suvin jaksamiselle ratkaisevia.

Vaunulenkeillä Suvi pääsi nauttimaan raittiista ilmasta, vaihtamaan maisemaa kotiseinien sisältä eikä pitkiä työpäiviä tekevää puolisoa ehtinyt kävelyillä ikävöidä. Myös koira pääsi samalla kävelylle.

Lue myös: Susanna lähti kaksin vauvan kanssa 9 päivän hiihtovaellukselle: ”Ei se nyt niin vaikeaa ollut”

Suvi järjesti vaunulenkeistä retken, jonne otettiin mukaan eväät – myös vauvalle sitten, kun rintamaito ei enää riittänyt pelkäksi ravinnoksi.

– Moni vaikuttaa kokevan liikkuvissa vaunuissa nukkuvan vauvan raskaana. Itse sain pitkistä vaunulenkeistä voimaa.

Vaunulenkit olivat pisimmillään 3–4 tunnin mittaisia. Muuten retkille olisi tarvinnut varautua suuremmalla varustemäärällä.

Ennen raskautta Suvi käveli noin 30 kilometria viikossa. Vauvan kanssa kilometrit lähes tuplaantuivat – vauvan ensimmäisenä elinvuotena kilometrejä kertyi viikossa yleensä noin 56.

Nurmijärvellä asuva Eronen suuntasi metsäpoluille, mutta matkan varrelle sattui myös huoltoasemia tai kahviloita, josta Suvi saattoi toisinaan kysyä päästä vaihtamaan vauvalle vaipan.

Imettämään saattoi pysähtyä kannonnokkaan tai bussipysäkille.

Vauvavuoden lopulla Suvi keksi, että pilkkijakkara olisi loistava apuväline: se on usein jakkaran ja repun yhdistelmä. Pilkkijakkaraa voi käyttää imetysjakkarana retkillä.

Suvia harmittaakin, että idea ei pälkähtänyt päähän aiemmin, koska hän ei ehtinyt enää hyötyä siitä itse lapsen kanssa.

Esikoinen vuoden ikään – matkat pidentyivät

Pieni vauva saattoi vielä silloin tällöin nukahtaa sisällekin päiväunille. Vuoden ikään tultuaan Suvin lapsi oli vietävä rattaissa ulos nukkumaan – muuten hän ei malttanut käydä unille.

Niin Suvin kävelymatkat alkoivat kasvaa ja kasvaa.

Ollessaan lenkillä naapurinsa kanssa Suvi bongasi mainoksen marssista: ensi istumalta Suvi houkutteli naapurinkin mukaan.

Lopulta naapuri ei päässyt sairastumisen vuoksi, mutta Suvi päätti silti osallistua. Pitkät kävelylenkit ja marssit veivät Suvin mukanaan.

Useat marssit ovat kaikille avoimia kävelytapahtumia, joita järjestävät yleensä Maanpuolustuskoulutus tai Reserviläisurheiluliitto. Niiden pituudet vaihtelevat.

Suvin lapsikin nauttii kävelyistä – varsinkin, jos reitin varrella on mieluisaa ihmeteltävää.

Nykyään ne ovat Suville tärkeää omaa aikaa. Suvi hurahti ultrakävelyyn.

– Kävelylenkeillä pääni tyhjenee ja nautin luonnosta. Saan omaa aikaa ja vaikka mahdollisuuden kuunnella musiikkia tai soittaa siskolleni kuulumisia rauhassa.

Marsseilla puolestaan Suvi on saanut uusi ystäviä. Naisia kuitenkin pisimmillä marssimatkoilla on vähemmän.

Viimeisimpiin marsseihin kuuluu Tuusulan kesäyönmarssi, jossa Tuusulanjärvi kierrettiin kahteen kertaan. Kilometrejä kertyi yhteensä sata.

Suvin pisin yhtäjaksoinen marssi on ollut 100 kilometrin Etelä-Karjalan sotilasmarssi. Siihen kului 21 tuntia ja 52 minuuttia.

Lue myös: Anni, 32, harrastaa vaeltamista kahden pienen lapsen kanssa – ”Katastrofiretkistäkin jää hauskoja muistoja”

Vaunulenkkejä liikuntana ei kannata vähätellä

Moni saattaa ajatella, että vaunulenkit eivät ole “oikeaa” liikuntaa.

Suvin mukaan vaunulenkkejä ei kannata vähätellä liikuntamuotona: vaunujen tuuppaaminen voi olla yllättävän raskasta, varsinkin, kun matkan varrelle sattuu ylämäkiä. Niissä lihakset vasta pääsevätkin töihin.

Vaunulenkeille kelpaavat hyvin tavalliset vaunut. Suvi on kävellyt eniten Torista 300 eurolla ostetuiden Emmaljungien kanssa.

– Haaveilin juoksurattaista, mutta lopulta totesimme, että emme tarvitse niitä todella.

Perheessä on ollut käytössä myös rintareppu ja kantorinkka, jotka ovat tuoneet vaihtelua kävelylenkkeihin.

Myös raskausaikana kävelylenkit olivat Suville mitä parhainta liikuntaa. Lempeä kävely auttoi lievittämään turvotusta.

Lue myös: Vaellus lasten kanssa – konkarien 9 vinkkiä, miten teet retkestä kivan kaikille

Esikoinen kulkee edelleen lenkeillä mukana

Edelleen Suvi tekee lenkkejä myös lapsensa kanssa.

Nykyään esikoinen on touhukas kolmevuotias. Rattaissa istumisen sijaan hän juoksentelee ja potkupyöräilee metsäreiteillä.

Metsässä liikkuminen on turvallisempaa kuin autoteiden reunoilla, ja lapsikin saa nauttia ulkoilusta.

Välillä Suvi ja lapsi pysähtyvät katsomaan traktoreita tai reitille sattuvaa tietyömaata. Suvi suunnittelee kävelyreitit niin, että niissä olisi lapselle jotakin mielenkiintoista nähtävää.

Toisinaan kaksikko pysähtyy tutun bussipysäkin luo. Silloin Suvi kertoo, että tuossa he vauva-aikana istuivat pitämässä imetyshetkeä.

Anna.fi: Sydän tarvitsee liikuntaa – listasimme 17 parasta liikuntalajia sydämen terveydelle

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X