Luuletko potevasi ikäkriisiä? Todennäköisesti se ei pidä paikkaansa – Tutkija selittää, mistä oikeasti on kyse

Ikäkriisi on ongelmallinen käsite, sanoo tutkija Katja Kokko. Hän haluaisi uudistaa tapaa, jolla aiheesta puhutaan.

Teksti

Maria Mäkituomas

Kuvat

iStock

Ikäkriisiä pukkaa, synttärisankari jos toinenkin naurahtaa leikatessaan täytekakkua.

Toisinaan meistä moni pysähtyy miettimään, mitä valintoja on tullut tehtyä ja mihin suuntaan elämää haluaisi viedä. Joskus näihin mietteisiin liittyy huolta tai stressiä, joten nimeämme pohdinnan arkikielisesti ikäkriisiksi.

Tutkimusjohtaja Katja Kokko Jyväskylän yliopiston Gerontologian tutkimuskeskuksesta, liikuntatieteellisestä tiedekunnasta on kuitenkin eri mieltä siitä, miksi ilmiötä pitäisi kutsua. Hänen mukaansa kyseessä ei nimittäin välttämättä ole kriisi eikä ikä itsessään laukaise elämänkulkuun ja -valintoihin liittyviä pohdintoja.

Ikäkriisi ei ole ikäsidonnainen – ainakaan enää

Aloitetaan termin ikäkriisi alkuosasta, siis iästä.

Katja Kokko on elämänkaaripsykologiaan perehtynyt tutkija. Hän on huomannut, että ihmisten puheissa erilaiset elämäntapahtumat usein liitetään tiettyihin ikiin.

Sille löytyy teoreettista taustaa kehityspsykologiassa, jonka klassikkoteorioissa määritellään kunkin ikävaiheen kehitystehtävä. Jujuna näissä teorioissa on, että jokainen kehitystehtävä on käsiteltävä tai ikään kuin ratkaistava ennen seuraavaan vaiheeseen siirtymistä.

Tiukkaan istuvan käsityksen voisi tiivistää näin: varhaisaikuisuudessa eli noin 18–30-vuotiaana etsitään parisuhdetta, valmistutaan koulutuksesta, kiinnitytään työelämään ja pohditaan perheellistymiseen liittyviä kysymyksiä. Kolmi-nelikymppisestä alkaen noin kuudenkympin tietämille vietetään keskiaikuisuutta, jolloin viiletetään työuran huipulla ja eletään vaihetta, jossa omat vanhemmat ikääntyvät ja lapset aikuistuvat. Perinteisesti aikaa kuudestakymmenestä ikävuodesta eteenpäin kutsutaan puolestaan myöhäisaikuisuudeksi, jota määrittävät eläköityminen, lastenlasten saaminen ja terveyden heikkeneminen.

Kokko ei kiellä, etteikö tällaisissa jaotteluissa olisi mitään perää. Yhteiskunnissa on tiettyjä ikään liittyviä velvoitteita, kuten koulunaloittamisikä, täysi-ikäisyys ja eläkeikä, jotka jonkin verran rytmittävät elämänkulkua. Biologia puolestaan sanelee sen, että lasten saaminen useimmiten ajoittuu hedelmälliseen ikään.

Kokko kuitenkin huomauttaa, että osin nämä teoriat ja niiden ruokkimat mielikuvat ovat peräisin 1950-luvulta.

– On mahdollista, etteivät ne enää ole niin ajankohtaisia, koska ne on kehitetty erilaisena aikana, jolloin eliniänodotekin oli toinen. Eli sekä mielikuvien että tutkimuksen näkökulmasta teoriat saattavat laahata perässä.

Lue myös: Mandimai Sundberg: ”Ihmisillä on vääristynyt ajatus siitä, että nuoret henkilöt ovat vähän typeriä”

Ikäkriisi on ongelmallinen käsite

Kokon mukaan nykyisin on paljon enemmän heterogeenisyyttä ja sallivuutta siinä, että tietyt elämäntapahtumat eivät ole niin sidottuja kronologiseen ikään. Nykyään on tavallista, että ihmiset kouluttautuvat uudelleen tai eroavat ja solmivat uusia parisuhteita.

– Erityisesti miehet voivat olla vielä viisikymppisenä siinä tilanteessa, että on aikuisia lapsia ja sitten ihan pieniä lapsia. Voiko silloin ajatella, että heidän elämänvaiheensa muistuttaa perinteisesti varhaisaikuisuuteen liittyvää elämänvaihetta vai viisikymppisen elämää? Kokko kysyy.

Siitä huolimatta, että edellä mainitut muutokset verrattuna vuosikymmenten takaiseen maailmaan ovat nykyihmisille peruskauraa, ajatukset elämän ”oikeanlaisesta” etenemisestä pysyttelevät aiemmin asetetuissa raameissa. Silloin kuvaan astuvat mukaan niin sanotut ikäkriisit: koska olen tietyn ikäinen, minun olisi pitänyt saavuttaa jo jotain tiettyyn elämänvaiheeseen perinteisesti kuuluvaa.

Toisin sanoen ikään liittyvä stressaaminen ylläpitää käsityksiä siitä, mikä on hyvää ja tavoiteltavaa elämää. Se puolestaan kaventaa sen hahmottamista, mitä myönteisiä puolia ja mahdollisuuksia toisenlainen elämän kulku sisältää.

ikakriisi — Ikäkriisi ei terminä aina kuvaa sitä, mitä on meneillään.

On tietenkin suotavaa ja hyödyllistä pohtia, mitä elämältään haluaa. Kokko kuitenkin kyseenalaistaa, onko ikäkriisin käsite sopivin kuvaamaan prosessia. Kaikki eivät pohdi samoja asioita samassa iässä eivätkä välttämättä negatiivisessa mielessä.

– Onko se kriisi, jos pohtii jossain tietyssä elämänvaiheessa tiettyyn elämänalueeseen liittyviä asioita? En usko, että ikä sinällään aiheuttaa kriisin, vaan sen taustalla ovat nimenomaan elämäntapahtumat tai muunlaiset asiat kuin ikä sinänsä.

Katja Kokon Jyväskylän yliopistossa vetämän Lapsesta aikuiseksi –pitkittäistutkimuksen osaottajat tekivät saman huomion. Tutkimuksessa nyt 61-vuotiaita henkilöitä on tutkittu 8-vuotiaasta asti.

Kokko kertoo, että tutkittavien ollessa 42- ja 50-vuotiaita heiltä kysyttiin, ovatko he kokeneet niin sanottua keski-iän kriisiä. Kysymyksenasettelussa keski-iän kriisi määriteltiin elämän uudelleen arvioimisen hetkenä ja sen pohtimisena, mitä tutkittavat haluaisivat tehdä jäljellä olevan elämän aikana.

– Siinä yhteydessä osa tutkittavista kertoi, että elämän uudelleen arviointi ja pohdiskelu kuulostaa aivan erilaiselta kuin kriisi. Se ikään kuin kääntyy myönteiseksi asiaksi, että on hyvä toisinaan pysähtyä miettimään, elääkö sellaista elämää kuin haluaa.

Tämä ajatus on kantava rakenne Kokon väitteessä siitä, miksi ikäkriisi-termin viljely pitäisi lopettaa. Hän myöntää olevansa tutkijana huumorintajuton, mitä tulee aiheesta vitsailuun.

Etenkin keski-iän kriisi on ihmisten puheissa se kuuluisa ikäkriisi, jolloin ”viisikymppinen mies ostaa mopon”, kuten Kokko asian ilmaisee. Hänen mukaansa huumori voi kuitenkin kääntyä itseään vastaan.

– Ajattelen, että ikään liittyvät huumorijutut voivat ylläpitää negatiivisia ja vääränlaisia mielikuvia. Esimerkiksi yli viisikymppisistä naisista saatetaan ajatella, että he ovat huonoja työntekijöitä tai hitaita oppimaan, eikä sille ole mitään empiiristä taustaa.

Samalla ikäkriisistä vitsailu voi Kokon mukaan hämärtää käsitystä siitä, mitä kriisit todellisuudessa ovat ja jopa häiritä kriisien tunnistamista ja niissä tukemista.

Alamäet kuuluvat elämään

Sanan ikäkriisi loppuosa eli kriisin käsite onkin tässä yhteydessä ongelmallinen, Kokko painottaa.

Psykologiassa kriisillä tarkoitetaan äkillistä toimintakyvyn muutosta, joka usein liittyy johonkin poikkeukselliseen menetykseen tai traumaattiseen kokemukseen. Avioero, sairastuminen, työttömyys tai läheisen kuolema ovat monien elämäntielle osuvia kriisejä.

Toki jotkin huolenaiheet ovat sidotumpia ikään kuin toiset. Esimerkiksi neljääkymppiä lähestyvät naiset voivat kokea voimakasta ahdistusta, jos perheen perustaminen ei toiveista huolimatta vaikuta ajankohtaiselta.

Toisaalta samanlaista ahdistusta voi kokea jo kymmenen tai kaksikymmentä vuotta aiemmin, jos äidiksi tuleminen on elämän suurin toive. Siksi voimakkaan kokemuksen nimeäminen juuri ikäkriisiksi on hieman kyseenalaista, jos taustalla on esimerkiksi ero tai se, että sopivaa kumppania ei ole löytynyt.

Ihmiset tunnistavat kriisejä ja kokevat niiden voimakkuuden yksilöllisesti, Kokko kertoo. Se kuitenkaan ei ole kriisi, jos ajoittain pohtii syvällisiä tai tuntee negatiivisia tunteita.

Onnellisuuden maksimointi joka hetki ei ole mahdollista, Kokko muistuttaa. Elämään kuuluvat myös alamäet.

– Tutkijana tarkoitukseni ei ole kiistää kriisin merkitystä, se on tietysti aito kokemus. Mutta isossa kuvassa olisi hyvä tiedostaa, että normaali elämän pohdiskelu ei ole kriisiä. Sen voi kääntää positiiviseksi asiaksi, että pohdiskelee ja pysähtyy.