Vanhemmuus 25.04.2023

Tubettaja Mandimai Sundberg kohtasi arvostelua tultuaan äidiksi: ”Ihmisillä on vääristynyt ajatus siitä, että nuoret henkilöt ovat vähän typeriä”

Mandimai oli 21-vuotias, kun hän sai esikoisensa. Yhtä hokemaa hänelle alettiin toistella jo raskausaikana.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
Haastateltavan kotialbumi

Ainakin somevaikuttaja Mandimai Sundberg tiesi, mitä odottaa.

Ootapa vaan, kun raskauspahoinvointi alkaa, kokeneemmat äidit varoittelivat. Ootapa vaan, kun ensimmäiset liitoskivut tulevat.

Kun raskaus sujui ilman oksentamista ja kolotuksia, alkoi synnytyksen kauhistelu. Ja synnytyksestä palautuminen, sitä vasta kannattikin odottaa!

Sitten alkoi tietäväinen myhäily: ootapa vaan, kun et saa enää nukuttua öisin. Ootapa vaan, kun menetät kaiken vapaa-aikasi.

– Inhoan etukäteen varoittelua. Ihan kuin se auttaisi valmistautumaan tulevaan yhtään sen enempää, Mandimai Sundberg sanoo.

22-vuotias sometähti huomauttaa, ettei yksikään synkistä ennusteista ole tähän mennessä toteutunut. Silti varoittelemiselle ei näy loppua. Mandimai uskoo, että osasyynä on hänen ikänsä.

Aikainen lintu

Mandimai Sundberg on tottunut tekemään asioita varhain.

Hän perusti YouTube-kanavansa 15-vuotiaana. Omilleen hän muutti 16-vuotiaana, kun lukio-opinnot Tampereella kutsuivat.

Vuosien varrella sometyö on paisunut niin menestyksellisiin mittoihin, että Mandimai tienaa sillä elantonsa. YouTubessa tilaajia on 197 000, TikTokissa seuraajia vielä enemmän.

Lukioaikoina Mandimai alkoi seurustella Eliaksen kanssa. Tätä nykyä pariskunta on kihloissa, ja heidän esikoispoikansa Elwin syntyi ystävänpäivänä 2022.

mandimai sundberg
Elwin on nyt reilun vuoden ikäinen.

Mandimai oli lapsen syntyessä 21-vuotias. Se on tilastollisesti aikaisin, sillä suomalaisnaiset saavat ensimmäisen lapsensa keskimäärin 30-vuotiaana.

Ehkä siksi monet epäilivät, että lapsen syntymään liittyisi harkitsemattomuutta.

– Ihmisillä on vääristynyt ajatus siitä, että nuoret henkilöt ovat vähän typeriä. Eivät nuoret tee kaikkia päätöksiä hetken mielijohteesta.

Mandimailta on kysytty moneen otteeseen, oliko raskaus vahinko. Ei ollut. Hän oli haaveillut äitiydestä pitkään.

Hyvä äitisuhde

Mandimai Sundberg varttui Haapajärvellä yksinhuoltajaäidin ainoana lapsena. Välit äitiin ovat aina olleet läheiset.

– Pienempänä, kun leffateatterissa meni jokin hyvä leffa, menin harvoin katsomaan sitä kavereiden kanssa. Halusin mennä mieluummin äidin kanssa.

Mandimai uskoo, että läheinen suhde äitiin sai hänetkin haaveilemaan äitiydestä jo varhain. Läheiset ja ystävät tiesivät Mandimain vauvakuumeesta, joten he ottivat raskausuutisen ilolla vastaan.

Puolitutut suhtautuivat nihkeämmin. Miten opiskelujen käy, entä taloudellinen tilanne, Mandimailta ja Eliakselta kyseltiin.

mandimai sundberg
”Lapsen saaminen ei tarkoita sitä, että oma elämä jotenkin pysähtyisi”, Mandimai sanoo.

Ihan hyviä kysymyksiä, mutta ikään kuin niitä ei olisi jo punnittu. Taloudellisesti menee hyvin, kiitos. Mahdollisia korkeakouluopintoja ehtii miettiä myöhemmin. Ennen sitä Mandimai jatkaa somevaikuttajan työtä ja Elias tekee kolmevuoroista työviikkoa logistiikka-alalla.

Somessakin negatiivisten reaktioiden määrä yllätti, vaikka someammattilaisena Mandimai on tottunut kaikenlaiseen kommentointiin.

– Ajattelen, että vauvauutiset ovat lähestulkoon aina positiivinen asia. On outo lähtökohta, että vaikka postauksestani huokui onni, ihmiset tekivät päinvastaisia johtopäätöksiä ja keksivät negatiivista sanottavaa.

Lue myös: Somevaikuttaja Mandimai Sundberg antoi poikavauvalleen todella harvinaisen nimen

Lapsi ei estä nuoruuden elämistä

Harva ensiodottaja tai tuore vanhempi säästyy pätemiseltä ja ootapa vaan -hymähtelyltä kokonaan. Mandimai on luultavasti kuullut keskimääräistä enemmän ärsyttäviä kommentteja julkisuuden myötä.

Usein kommentteihin on sisältynyt huoli tai iva Mandimain iästä. Keskustelupalstoilla on päivitelty, miksi joku ehdoin tahdoin haluaisi pilata nuoruutensa hankkimalla lapsen.

– Minulle ja kumppanilleni oli alusta asti selvää, että lapsi ei estä meitä elämästä nuoruuttamme.

Toki lapsi hidastaa jotain asioita. Spontaanisti ei voi enää lähteä minnekään ”naps vain”, kuten Mandimai asian ilmaisee.

Vanhemmuus on tuonut Mandimain elämään enemmän sisältöä.

– Lapsen saaminen ei silti tarkoita sitä, että oma elämä jotenkin pysähtyisi. Identiteettini ei ole juurikaan muuttunut äitiyden myötä, vaan koen olevani paljon muutakin.

Vanhemmuus ei ole estänyt Mandimaita ja Eliasta käymästä esimerkiksi festareilla. Sen sijaan se on tuonut elämään lisää onnea ja sisältöä.

– Äitiys on opettanut minulle, miten paljon voi oikeasti rakastaa.

Sitä paitsi nuoressa vanhemmuudessa on runsaasti hyviä käytännön puolia, Mandimai sanoo. Usein kuulee puhuttavan, että nuorena jaksaa paremmin. Ja kun ikäero lapseen on pieni, on yhteinen taivalkin todennäköisesti pitkä.

Mandimai Sundberg kasvoi vaatimattomissa oloissa

Mandimain lapsuus yksinhuoltajaäidin tyttärenä oli onnellinen, eikä välttämättömistä tarvikkeista ollut koskaan puutetta. Nuorempana Mandimaita kuitenkin harmitti, ettei hänellä ollut luokkatovereidensa tavoin mahdollisuutta matkustella tai pukeutua merkkivaatteisiin.

– Minua hävetti tuoda ystäviä kylään. Asuimme äidin kanssa mummonmökissä, jossa oli kaksi huonetta. Nukuimme samassa makuuhuoneessa, hän kertoo.

Mandimai tähtää siihen, ettei Elwinin tarvitsisi kokea samanlaista kotihäpeää. Tulevaisuuden haaveissa siintääkin isompi asunto nykyisen vuokrakaksion sijaan, jotta Elwin saisi oman huoneen.

mandimai sundberg
Mandimai Sundberg pitää mahdollisena, että Elwin voisi saada vielä pikkusisaruksen.

Mandimai korostaa, että teini-iän kipuiluista huolimatta lapsuudenkoti on yhä paikka, jonne on ihanaa palata. Ennen kaikkea lapsuusmuistot ovat leikin ja naurun täyteisiä.

– Tuntuu, että nykyisin lapset leikkivät tosi vähän omaan lapsuuteeni verrattuna. Toivoisin, että Elwinillä riittäisi mielikuvitusta ja hän leikkisi pitkään.

Siinä Mandimai ja Elias aikovat näyttää esimerkkiä. He ovat vieneet lapsensa huvipuistoon ja käyneet yhdessä virpomassa.

Koska Mandimai Sundberg on varttunut ainoana lapsena, hän on aina ajatellut haluavansa vain yhden lapsen. Hiljalleen hän on alkanut avautua muillekin vaihtoehdoille.

– En ehkä ole ymmärtänyt, mikä sisaruudessa on jujuna, kun en ole sitä itse kokenut. Olen kuitenkin alkanut olla avoimempi sille, että voisin olla useammankin lapsen äiti. Ehkä odotan, että asiasta tulee varma fiilis, niin kuin Elwinin yrittämisen aikaan tuli.

Elämää tässä ja nyt

Nyt kun Elwin on reipas 1-vuotias, voi kiitollisena todeta, että perhe säästyi vauva-ajan vaaranpaikoilta. Lapsi on nukkunut hyvin, eikä koliikkia tai ylenpalttista sairastelua ole osunut kohdalle.

Varoittelijat ovat tosin muistaneet mainita, että helppohoitoisista vauvoista kuulemma kuoriutuu kamalia teinejä.

Moinen povaaminen naurattaa Mandimaita. Mitä sitten, jos kuoriutuukin? Mitä sille nyt muka pitäisi tehdä?

Parhaillaan Mandimai riemuitsee sitä, että Elwin oppii joka päivä uutta. Pienet jalat ovat ottaneet ensimmäiset askeleensa, suusta tulevat jo sanat äiti, anna ja nam. Viimeistä kuulee etenkin puurolautasen äärellä.

– Kun näkee, miten innoissaan lapsi on maailmasta joka päivä, oppii itsekin arvostamaan arkea ja elämää enemmän.

Odottakaa vaan. Mandimai Sundberg nauttii mieluummin tästä hetkestä.

Mandimai Sundberg

  • Syntynyt vuonna 2000.
  • Kotoisin Haapajärveltä. Asuu Tampereella puolisonsa Eliaksen sekä vuonna 2022 syntyneen poikansa Elwinin kanssa.
  • Koulutukseltaan ylioppilas.
  • Palkittu somevaikuttaja, jolla on neljässä eri kanavassa reilusti yli 100 000 seuraajaa.

Lue myös Annan juttu: Kuka julkkis on samanlainen äitihahmo kuin sinä? Testaa!

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X