Vanhemman terveys 31.01.2016 Päivitetty 06.05.2024

Jäikö synnytyksestä trauma? Näin tunnistat ja hoidat sen

Synnytystrauma voi uuvuttaa nopeasti, eikä vanhempi jaksa iloita vauvasta. Asia kannattaa ottaa rohkeasti puheeksi esimerkiksi neuvolassa.

Teksti
Tuija Manneri
Kuvat
123RF
3 kommenttia

Mitä synnytystrauma on?

Vaikean synnytyksen jälkeen ahdistavat tunteet voivat estää ilon lapsesta. Paha olo kannattaa ottaa puheeksi. Jos synnytykseen liittyy paljon pelon tunteita, se voi johtaa traumaan eli vakavaan henkiseen stressiin.

– Synnytys voi olla traumatisoiva, vaikka se ei lääketieteellisesti katsoen olisi erityisen vaikea. Vastaavasti vaikeasta synnytyksestä voi selvitä traumoitta, kuvailee psykologi Teemu Heino.

Traumaattiselta voi tuntua synnytyksen yllättävä vaikeutuminen, vauvan tai äidin hengenvaara, vauvan vammautuminen tai menettäminen. Kovaa kipua voi olla vaikea kestää, samoin hallinnan menettämisen tai yksin jäämisen tunteita.

– Syitä on paljon. Toinen ei voi määritellä, mikä on riittävä syy trauman syntymiseksi. Ratkaisevaa on oma kokemus ja tulkinta.

– Pohjimmiltaan traumastressi on hyvä ja luonnollinen asia, sillä se turvaa ihmisen toimintakyvyn vaikeassa tilanteessa. Pitkään jatkuessaan stressi kääntyy kuitenkin itseään vastaan.

Se uuvuttaa vanhemman ja vaikuttaa siihen, miten hän suhtautuu vauvaan. Lapsi on vaikean kokemuksen seuraus, joten hän muistuttaa vanhempaa trauman syystä.

Lue myös: Tunnista ja hoida synnytyksen jälkeinen masennus

Trauma vaikeuttaa kiintymyssudetta

Aina synnytystraumaa ei ole helppo tunnistaa. Sairaalassa ja neuvolassa trauman havaitsemista saattaa ehkäistä se, että raskauden ja synnytysten ammattilaisista tuntuvat normaaleilta asiat, jotka synnyttäjästä voivat tuntuvat vaikeilta.

Osa traumaoireista muistuttaa lisäksi hämäävästi masennusoireita.

– Traumaa on yleensä syytä epäillä, jos kokemukseen liittyy ahdistusta tai pelkoa. Traumasta voi olla kyse, jos synnytys palaa mieleen jatkuvasti ja toistuvasti painajaisina tai muistoina, jotka saavat pulssin kohoamaan ja mielen levottomaksi. Tai jos synnytyksestä ei halua puhua eikä edes ajatella sitä, Heino kuvailee.

– Välttely kertoo, että mieli turruttaa tunteita, koska se suojautuu vaikeilta muistoilta. Se johtaa siihen, että mikään elämässä ei enää tunnu oikein miltään. Ei edes vauva.

Jos synnytystrauma lamauttaa äidin tai isän tunteet, hän ei pysty kokemaan vauvaansa läheiseksi ja rakkaaksi. Vauvan itku, tarpeet tai lapsen menettämisen pelko herättävät vanhemmassa liikaa ahdistusta, josta hän selviytyy vain sulkemalla mielensä vauvalta.

– Kiintymyssuhde vanhemman ja lapsen välillä ei pääse kasvamaan, eikä lapsi saa rakkaudesta tukea kasvuunsa. Vanhempi väsyy, koska lapsen hoitaminen on paljon tavallista raskaampaa, kun siitä puuttuu sisäinen lämpö.

Ylihuolehtivaisuus voi olla seurausta synnytystraumasta

Toisessa ääripäässä trauma voi tehdä vanhemmasta ylihuolehtivan. Pelottava synnytyskokemus voi saada niin ylivirittyneeksi, että pikkuasioistakin herää paniikinomainen huoli lapsen puolesta. Vanhempi uupuu huoliensa alle, ja lisäksi hänellä riittää loppumattomiin kotiaskareita, joiden tekemistä hän vaatii itseltään.

– Pahinta on, että vanhemman pelko tarttuu vauvaan. Lapsi alkaa mieltää maailman turvattomaksi paikaksi, jossa on syytä olla hädissään. Se voi estää häntä tutustumasta ympäristöönsä, vaikka tutustuminen on välttämätöntä ja pienen lapsen tärkein kehitystehtävä.

Lue myös: Miten äidin synnytysmasennus vaikuttaa vauvaan?

Äidin tunteita ei saa vähätellä

Synnytys voi olla traumaattinen sekä äidille, isälle että muille tukihenkilöille. Jos synnytyksen ajatteleminen tuntuu ahdistavalta, kannattaa yrittää hyväksyä tunteensa ja puhua niistä.

– Ihmistä auttaa usein, kun hän antaa itselleen luvan olla heikko ja luvan tuntea surua, kun kaikki ei mennytkään toivotusti. Pettymyksen ja ahdistuksen tunnustaminen tuntuu erityisen kipeältä, jos lähiympäristö julistaa vahvasti synnyttämisen ja vanhemmuuden ihanuutta ja sankaruutta.

Ahdistunut äiti tai isä saattaa joutua tilanteeseen, jossa kaikki ohittavat hänen tunteensa ja sanovat, että ”ainahan naiset ovat synnyttäneet, ja siihen nyt vain kuuluu ikäviäkin juttuja”.

– Jos sen lisäksi kaikki ovat kiinnostuneita vain lapsesta, vanhemman voi olla todella vaikea tuoda esiin pahaa oloaan. Se kannattaa kuitenkin tehdä, sillä synnytystraumoja pystytään hoitamaan hyvin tuloksin, Heino rohkaisee.

– Neuvola on luontevin paikka puhua asiasta. Ne työntekijät, jotka tietävät psyykkisten traumojen olemassaolosta, osaavat ohjata neuvolapsykologin luo, jonka kanssa asiaa voi tarkastella. Jos trauman oireet kestävät yli kuukauden, niistä selviämiseen tarvitaan usein ammattiapua.

Lue myös: Raskausmasennus – jopa yleisempää kuin synnytyksen jälkeinen masennus

Synnytystraumaa hoidetaan terapiassa

Terapiassa synnytystä käydään läpi.

– Kun asiakkaan ja työntekijän välille syntyy riittävän luottamuksellinen suhde, asiakas uskaltaa suunnata ajatukset traumaan. Sen jälkeen hyvin pienissä palasissa puhutaan siitä, mitä tapahtui, ja mitä tunteita se herättää.

Eteneminen on hidasta, koska asian käsittely nostaa torjutun ahdistuksen ja pelon pintaan.

– Aikanaan asia eheytyy asiakkaan mielessä, ja hän pystyy toteamaan, mitä tapahtui, ja että se oli kurjaa. Hän ei joudu patoamaan tunteitaan, vaan pysyy elämään niiden kanssa, eikä hän enää näe lasta pahan synnytyksen läpi.

Lastakin voidaan auttaa

Synnytystraumasta toipuvaa vanhempaa saattaa ahdistaa turha syyllisyys siitä, että hän ei pystynyt heti rakastamaan lastaan.

– Vauvalla on onneksi ollut yleensä toinen vanhempi tai muu läheinen rakastamassa häntä!

Tarvittaessa lasta voidaan myös tukea kasvussa, ja lapsuuden vaikeita kokemuksia voidaan korjata vielä vuosien päästä.

– Kannattaa katsoa kokonaisuutta. Kaikki on kunnossa, jos lapsi vaikuttaa iloiselta ja terveeltä ja kiukuttelee sopivasti aika ajoin.

Lue myös: Isän synnytyksen jälkeinen masennus on luultua yleisempää

Lue myös

Kommentit (3)

Synnytyksen aikana ja jälkeen on hyvin hyvin vaikea saada apua, siihen kannattaa jo henkisesti varautua.
Oma synnytys meni riittämättömän kivunlievityksen ja muiden ongelmien kanssa hyvin ikäväksi. Lisäksi en pystynyt virtsaamaan synnytyksen aikana ja olin virtsaamatta varmaankin kymmenen tuntia. Katetria ei suostuttu alkuun laittamaan, vaan todettiin, ettei sinua voi pissittää. Lopulta sain katetrin ja virtsaa taisi tulla melkein litra. Synnytyksen jälkeen meni yli vuosi ennen kuin pystyin taas tunnistamaan vessahädän. Synnytyksen jälkeen hoitaja ei suostunut tarkastamaan vauvaa hengityskatkoksista huolimatta. Lopulta, kun tuli lääkärin tarkastus, oltiinkin pikavauhtia teholla. Jälkikäteen tämä samainen hoitaja tuli valittamaan, että turhaan teidän lapsi vietiin teholle ja olen ikävä ihminen, kun valitan tuollaisista lyhyistä hengityskatkoksista.
Menetin synnytyksen aikana runsaasti verta ja en pystynyt kävelemään huimauksesta johtuen. Hoitaja oli sitä mieltä, että esitän huimausta, koska en halua itse hoitaa vauvaa. Lopulta kolmantena päivänä suostuttiin ottamaan pitkällisen vaatimisprosessin jälkeen hemoglopiini ja todettiin minun vakava lisäverentarve. Tullessaan laittamaan verta, hoitaja kertoi, että minun tulisi hänen mielestään pystyä lähtemään kotiin ilman veritankkausta. Toi hyvin selvästi ilmi minun olevan huono ihminen, koska en ole toimintakykyinen matalalla hemoglobiinilla. En saanut synnytysosastolla mitään apua imetysongelmiin pyynnöistä huolimatta. Lapsen verensokeri putosi kriittisen alas ennen kuin saatiin lisämaitoa – vasta teholle päästyä tämä verensokeri tajuttiin mitata. Sitten olikin kiire nostaa verensokeria ja hoitaa hengityskatkoksia.
Synnytys oli pitkä ja piinallinen ilman riittävää kivunlievitystä, hoitohenkilökunnan laiminlyönnit ja selvät hoitovirheet kummittelevat ikuisesti.
Neuvolassa tuodessani jaksamisongelmat esiin, sivuutettiin asia kirjaimellisesti sanomalla ”voi harmi”. Olen vasta nyt neljä vuotta synnytyksestä uskaltanut hakea uudelleen apua yksityiseltä puolelta. Julkinen puoli jätti minut vakavan synnytystrauman kanssa täysin yksin.

Kuulostaa hienolta, mutta oikeesti ei mee noin.
Synnytyksessä tramatisoitunutta hoidetaan juuri päin vastoin, kuin pitäisi hoitaa; vähätellään kokemusta, kiistetään tapahtunut ja kielletään ajattelemasta Synnytystä.

Itse sain apua YTHS:stä kaksi vuotta synnytyksen jälkeen. Toivuin työkuntoiseksi, mutta en läheskään ennalleni.

Voi kun menisikin asiat noin… kun neuvola kysyi minulta kotikäynnillä mitä ajattelen synnytyksestä ja sanoin suoraan että se ahdistaa todella paljon! Neuvola vain totesi että noh nyt se on ohi… ööö on joo mutta edelleen nyt 2kk myöhemmin itkeskelen päivisin yksin salaa kun se ahdistaa! Eikä kukaan ymmärrä minullahan oli helppo ja nopea synnytys :/ anoppi vertasi synnytystä hammaslääkärissä käymiseen… olen siis kasannut suuren muurin eteeni ja jos joku kysyy niin naureskelen vain koko synnytykselle!

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X