Vanhemman terveys 28.09.2023

Onko sinullakin nais- tai miesvoittoinen suku? Syy voi yllättää

Geenitutkija Kirmo Wartiovaara selittää, miksi joihinkin sukuihin syntyy selvästi enemmän tyttöjä kuin poikia tai päinvastoin.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Oho, perheeseen syntyi jo neljäs poika! Ihmekös tuo, sukulaiset ehkä myhäilevät – meillä kun on miesvoittoinen suku.

Se on kieltämättä helppo johtopäätös, jos serkut ja heidänkin lapsensa ovat enimmäkseen miehiä ja poikia.

Herää kysymys, miksi toisiin sukuihin syntyy enemmän poikia kuin tyttöjä tai päinvastoin. Onko sukupuolien epätasainen jakauma jollain tavalla perinnöllinen ominaisuus?

Geenitutkija Kirmo Wartiovaara Helsingin yliopistosta vastaa, että suvun vahva mies- tai naisedustus on silkkaa sattumaa. Sukupuoli periytyy lähes aina samalla todennäköisyydellä, vaikka maallikkona toisin voisi ajatella.

Jotkin muut sukupuolen määräytymiseen liittyvät tekijät ovat silti tieteellekin mysteereitä.

Todennäköisyyden laskentaa

Palataanpa hetkeksi koulunpenkille.

Ihmisen sukukromosomeja on kahdenlaisia, eli X ja Y. Munasolut sisältävät X-kromosomin, mutta siittiöissä on joko X- tai Y-kromosomi.

Lapsen biologisen sukupuolen määrää siis siittiö. Yhdistelmä XX tarkoittaa naista, XY miestä. Kun vaihtoehtoja on lähtökohtaisesti kaksi, kummallakin lopputuloksella on 50 prosentin todennäköisyys toteutua.

– Vaikka kolikkoa heittämällä saisi peräkkäin viisi kruunaa, seuraavassakin heitossa on aina 50 prosentin mahdollisuus. Ei se mene niin, että nyt kun meillä on jo kolme poikaa, seuraava on varmasti tyttö. Aina on vain 50 prosentin todennäköisyys, Wartiovaara toteaa.

Mutta miten on mahdollista, että samaan sukuun syntyy kuin säännönmukaisesti liki ainoastaan tyttöjä tai poikia?

– Numerot ovat aika vaikeita ja suuret numerot ovat meille liian suuria ymmärtää, Wartiovaara tuumaa.

– Pitää melkein kynällä ja paperilla käydä läpi, onko mahdollista heittää vaikka kahdeksan kruunaa peräkkäin. Jos yrittää miljoona kertaa, niin kyllähän se onnistuu. Koska kukaan meistä ei yritä miljoonaa kertaa, onhan se sitten meidän mielestämme ihmeellistä, jos sattumalta heittääkin kahdeksan peräkkäin.

Wartiovaara muistuttaa myös vahvistusharhan vaikutuksesta. Vahvistusharhassa on kyse siitä, että ihminen tulkitsee ja valikoi uutta tietoa siten, että se tukee aiempia näkemyksiä.

Joihinkin sukuihin kuuluu enemmän tietyn sukupuolen edustajia kuin toisen. Biologian näkökulmasta asiassa ei ole mitään ihmeellistä. Kuitenkin jos mieltää sukunsa sukupuolijakauman jollain tavalla hassuksi, asialle ehkä antaa erityistä huomiota ja painoarvoa.

Silloin esimerkiksi poikalapsen syntymästä voi tulla huudahtaneeksi, että “tiesinhän minä”, vaikka asia on puhdasta sattumaa. Todennäköisyys tytön syntymiselle on yhtä suuri, vaikka kaikki sisarukset ja serkut olisivat poikia.

Lue myös: Miksi joillain vauvoilla on syntyessään hiukset ja toisilla ei? Asiantuntija kertoo faktat vauvojen hiuksista

Muillakin tekijöillä on sivuroolinsa

Poikia syntyy luonnostaan hieman enemmän kuin tyttöjä. Suhdeluku on Suomessa noin 105 poikaa sataa tyttöä kohti.

Tiede ei ole toistaiseksi onnistunut selvittämään, mitkä asiat sattuman ohella vaikuttavat syntyvän lapsen sukupuoleen.

– On esimerkiksi havaittu, että jos syttyy sota, poikia syntyy muutama prosentti normaalia enemmän. Syytä ilmiölle ei tunneta.

Koko maailman väestön tasolla sukupuolijakauma on vinoutunut, koska joissain maissa on yleistä abortoida tyttösikiöitä sukupuolen perusteella. Wartiovaaran mukaan maailmasta puuttuu noin 300 miljoonaa naista.

Eräät periytyvät kromosomisairaudet voivat puolestaan johtaa siihen, että poikasikiöiden kohdalla raskaus menee kesken ja vain tyttösikiö selviää syntymään asti. Wartiovaaran mukaan nämä sairaudet eivät ole Suomessa tavattomia, mutta silti melko harvinaisia.

Varsinainen sukupuolen epätasainen periytyvyys on kuitenkin nolla, Wartiovaara summaa. Sen osoittaa myös laaja ruotsalaistutkimus vuodelta 2020.

Tutkimuksessa selvisi, että samaan perheeseen syntyvät sisarukset ovat yhtä suurella todennäköisyydellä joko samaa tai vastakkaista sukupuolta. Tutkimuksen aineisto koostui 4,7 miljoonan ruotsalaisen tiedoista.

Lue myös Annan juttu: Peritäänkö hymykuopat isältä ja älykkyys äidiltä? Näin vanhempiesi ominaisuudet voivat ilmetä sinussa

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X