Imetettyään 10 vuotta Susanna leikkautti rintansa: ”Voi uhrata vähän eurojakin, koska nämä ovat työnsä tehneet”
”Tyhjät rassukat” vaikuttivat Susannan itsetuntoon ja kokemukseen omasta naisellisuudesta. Rintaleikkaus oli ratkaisu ongelmaan.
Kun Susannan kahdeksannen lapsen imetys oli lopuillaan, hän päätti mennä rintojen korjausleikkaukseen.
Imetysvuosia oli kertynyt yhteensä kymmenen. Susanna oli imettänyt jokaista lastaan vähintään vuoden verran.
Aiempien imetysten perusteella Susanna tiesi, ettei rintojen ulkonäkö kohentuisi imetyksen päättymisen jälkeen.
– Ne olivat tyhjät rassukat. Jokaisen imetyksen jälkeen lopputulos näytti aina surkeammalta. Sekin saattoi vaikuttaa ulkonäköön, että olin äitini kuoleman jälkeen laihtunut. Kun kehossa ei ollut rasvaa, ei sitä ollut rinnoissakaan.
Ennen päätöstä asia vaivasi harva se päivä. Susanna koki tyytymättömyyttä ja häpeää. Ongelma vaikutti itsetuntoon ja kokemukseen omasta naisellisuudesta.
– Halusin, että vaatteet istuisivat paremmin ja liiveissä olisi muutakin kuin nahkaa.
Miehelleen Susanna sanoi monesti, että rinnat ovat kyllä tehneet hienon työn imettäessään niin monta lasta, mutta tieto ei kuitenkaan auta helpottamaan ahdistusta.
– Ajattelin, että näitä voi korjata ja uhrata vähän eurojakin, koska nämä ovat työnsä tehneet.
Leikkaus maksoi Susannalle hieman alle 6000 euroa.
Tietoa kannattaa etsiä etukäteen
Pohtiessaan leikkausta Susanna mietti, tulisiko rinnoista luonnottomat. Hän luki aiheesta paljon ja varasi konsultaatioita useaan paikkaan.
Ensimmäisessä paikassa hän ei vakuuttunut. Lähtiessä tuntui, ettei hän ollut saanut vastauksia niihin asioihin, joihin hän olisi halunnut selvyyttä. Se, mikä erityisesti kiinnosti, oli lopputulos.
Seuraavalla lääkärillä keskusteltiin siitä, mikä Susannan tavoite oli ja kuinka siihen päästäisiin. Tuli tunne, että oikea paikka oli löytynyt. Niinpä hän varasi ajan leikkaukseen.
Kun leikkauksesta sovittiin toukokuun lopussa, hän vielä imetti taaperoaan harvakseltaan päivisin. Imetyksen tuli olla loppunut ennen operaatiota, joten leikkauspäätöksen jälkeen imetys lopeteltiin.
Susanna kertoo, että valinta rintaimplanttien välillä tehtiin lopulta kolmen koon välillä. Lopullinen koko oli hieman hänen omia rintojaan suurempi.
– Olin aluksi aika vaatimaton koon suhteen. Ajattelin kooltaan sellaisia rintoja, jollaiset minulla oli joskus ollut. En halunnut yliampuvaa tai teennäistä lopputulosta. Lopulta kuitenkin ajattelin, että voisin korjata rintojani hieman paremmiksi kuin mitä ne joskus olivat olleet.
Rintaleikkaus jännitti Susannaa, mutta kaikki meni hyvin. Operaatio oli hänen mukaansa yllättävän helppo, ja toipuminen sujui erinomaisesti. Jälkikäteen hän ei tarvinnut kipuihin muuta kuin perussärkylääkettä. Vaikeinta oli sängystä nouseminen.
Leikkauksen jälkeen oli kiellettyä nostaa käsiä yli 90 asteen kulmaan. Miehen apu olikin lasten-, eläinten- ja kodinhoidossa tarpeen. He olivat ajoittaneet miehen kesäloman leikkauksen jälkeen.
Rintaleikkaus tehdään usein samasta syystä
On tavallista, että leikkaukseen hakeutuvien naisten tulosyynä on raskauden ja imetyksen muuttamat rinnat. Näin kertoo Siluetti-lääkärikeskuksen plastiikkakirurgian erikoislääkäri Anna-Stiina Meriläinen.
Meriläisen mukaan raskaus jo itsessään muuttaa rintarauhasta. Lasta odottaessa rauhanen suurenee, imetti tai ei.
– Voisi ajatella, että imetyksen päätyttyä näkee muutaman kuukauden jälkeen, millaiseksi rinnat jäävät.
Meriläinen kertoo, että imetys täytyy lopettaa ennen leikkausta. Se, että maitorauhanen tuottaa maitoa, lisää tulehdusriskiä. Rauhanen on aktiivinen vielä jonkin aikaa imetyksen loppumisen jälkeen. Siksi rintaleikkaus kannattaa ajoittaa niin, että imetyksen lopettamisesta on kulunut kuukausia.
Vielä tärkeämpää on, että synnytyksestä on kulunut vähintään puoli vuotta, koska laskimotulppariski on kohonnut puolen vuoden ajan synnytyksestä. Muutenkin on suotavaa, että keho on toipunut.
Usein käynnille tulevien naisten lapsiluku on täynnä. Lähtökohtaisesti se on hyvä, koska muuten rintoja voi joutua muokkaamaan raskauksien ja imetyksien jälkeen uudestaan.
Miksi toisten rinnat muuttuvat lasten saamisen jälkeen ja toisten ei?
Suoraa vastausta ei ole. Meriläinen sanoo, että esimerkiksi kudostyyppi voi vaikuttaa asiaan. Toisilla iho on luontaisesti venyvää, kun taas toisilla iho on napakampaa.
Rintarauhaskudoksen tiiviydellä ja rinnan rasvan määrällä on myös roolinsa. Asiaan vaikuttaa sekin, jos raskauksien ja imetyksen aikana on ollut paljon painonvaihtelua ja rinnat ovat suurentuneet imetyksen aikana.
Näin päätetään, millainen rintaleikkaus on sopiva
Valittavana on kolme vaihtoehtoa: pelkkä implantti, muodon kohennus ja kohotusleikkaus tai niiden yhdistelmä.
Jos iho ei ole veltostunut mutta rinnan täyteläisyys on hävinnyt, voi riittää, että laitetaan rintaimplantti. Tilanteessa, jossa nännit katsovat alaspäin, tehdään yleensä kohotusleikkaus. Siinä rauhasta muokataan pyöreämpään muotoon ja nostetaan.
Lue myös: Mammografiaan ennemmin tai myöhemmin – tämä tutkimuksesta on hyvä tietää
Jos rinnat ovat valahtaneet alas ja littanoituneet, voidaan niitä muokata täyteläisemmiksi. Joskus paras tulos saadaan tekemällä kohotus ja laittamalla implantti.
– Vastaanotolla kyselen, haluaako vastaanotolle tullut nainen täytettä rinnan yläosaan tai haluaako hän, että nännit ovat ylempänä.
Meriläinen kertoo, että vastaanotolla peili on apuna, kun toiveita käydään läpi. Ennen vastaanotolle tuloa kannattaa miettiä, ovatko rinnat omasta mielestä hyvänkokoiset silloin, kun ne ovat rintaliiveissä. Jos toivoo suurempaa tai pienempää lopputulosta, voi toiveista tuoda esimerkkivalokuvia.
Peilikuva miellyttää jälleen
Susanna toipui leikkauksesta kahdessa kuukaudessa. Rintojen ulkonäkö muuttui, ne laskeutuivat ja pehmenivät. Vasta sitten rintojen lopullinen ulkomuoto oli suurin piirtein nähtävissä.
Susannan leikkauksesta on kulunut yli puoli vuotta.
– Lopputulos on juuri sellainen mitä halusin, jopa ehkä parempi kuin uskalsin toivoa.
Nyt omaan peilikuvaan voi olla tyytyväinen ja rintaliiviostoksilla voi käydä hyvillä mielin.
– Vasta jälkeenpäin olen tajunnut, kuinka paljon asia vaivasi ja kuinka paljon taakka keveni. Siksi kannustan ja rohkaisen jokaista, joka pohtii samaa. Omalta kohdaltani voin sanoa, että elämänlaatu parani paljon.
Susannan nimi on muutettu jutussa. Susanna ei ole ollut Siluetti-lääkäriaseman lääkärin Anna-Stiina Meriläisen potilaana.
Anna.fi: Voiko rintojen kokoon vaikuttaa? 7 väärää uskomusta rinnoista
Jaa oma kokemuksesi