Mian vaikea vauvavuosi alkoi jo sairaalassa, ja lopulta hän joutui soittamaan toisen kaupungin neuvolaan apua saadakseen

Kun Mian synnytyksen jälkeinen masennus jäi neuvolassa huomaamatta, siitä alkoi pitkä matka.

Teksti Anna Ferrante
Kuvat MTV

En ole riittävän hyvä äiti. Epäilys takoi Mia Mäenhovin, 29, päässä armottomasti. Hän oli juuri synnyttänyt esikoisensa Viljan, mutta äitiyden ilo oli kaukana.

Alakuloinen olo oli alkanut jo raskausaikana. Raskaus oli vaikea, sillä Mia kärsi hyperemeesistä eli vaikeasta, sairaalahoitoa vaatineesta raskauspahoinvoinnista ja munuaisvaivoista. Kaiken lisäksi perheen kissa kuoli samoihin aikoihin.

– Huomasin jo silloin, että vaimoni vaikutti masentuneelta, kertoo Mian aviomies Ville Mäenhovi.

Lue myös: Synnytyksensä jälkeen Maiju Pohjola tunsi selittämätöntä katkeruutta

Iloinen perhetapahtuma tuntui näyttäytyvän kaikkea muuta kuin iloisena jo ennen kuin vauva edes syntyi.

Vilja syntyi koronakevään kynnyksellä. Sairaalassa Mia katseli ristiriitaisin ajatuksin lastaan, tunsi olonsa avuttomaksi ja vauvan vieraaksi.

– Mietin, voisinkohan lähteä täältä kotiin ilman lasta. Olin varma, etten selviäisi arjesta vastasyntyneen kanssa.

Kotona kaikki laittoivat Mian masentuneen ja itkuisen olon babybluesin piikkiin. Kyllä se siitä, sellaista ne ensipäivät ovat, kaikilla on tuollaista, toistelivat niin vauvaa katsomaan tulleet vieraat, ystävät puhelimessa kuin neuvolan terveydenhoitajakin.

– Minun ”babybluesini” ei kuitenkaan loppunut, vaan jatkoin itkemistä ja näin kaiken synkkänä vielä yli kahden viikon jälkeen synnytyksestä. Siinä vaiheessa aloin olla varma, ettei se voinut olla babybluesia, vaan jotain muuta, Mia kertoo.

”Ajattelin, että neuvolan on pakko olla oikeassa”

Ville kannusti vaimoaan hakemaan apua, sillä hänkin näki, ettei oireita voinut selittää pelkällä babybluesilla.

Mia puhui ja itki joka neuvolakäynnillä tunteistaan, mutta siellä sanottiin niiden olevan normaaleja tuoreen äidin tunteita, jotka menevät kyllä ohi aikanaan.

Erityisen hyvin mieleen on jäänyt kerta, jolloin huoneessa olleet terveydenhoitaja ja neuvolalääkäri seurasivat vieressä, kun Mia purskahti itkuun ja avautui tilanteesta.

Apua ei silti tarjottu kuuntelevaa korvaa ja tilanteen vakavuuteen nähden hyödytöntä tsemppaamista lukuun ottamatta. Kyllä se siitä ohi menee, asiantuntijat lohduttelivat.

– Ajattelin, että heidän on pakko olla oikeassa, ja aloin itsekin epäillä omia tuntemuksiani.

Tuoreen vauvaperheen arki jatkui sumuisena.

– En jaksanut mitään. Lopulta itkin kaiket päivät. Olin vauvan kanssa kotona, koronakin oli sulkenut kaikki paikat. Istuin vauvan vieressä lattialla ja itkin, Mia kuvailee.

Hän myös kärsi unettomuudesta. Joka yö uni katkesi kello kaksi, ja sen jälkeen laukkaavat ajatukset pitivät hereillä. Vauvakin heräili ja valvotti.

Somen äitiryhmät loivat paineita täydellisestä äitiydestä

Väsymyksestä ja apatiasta huolimatta pään sisällä jyskyttivät itselle asetetut ja oletetut vaatimukset täydellisestä äitiydestä, joita Mia omaksui ja vahvisti lukemalla somen äitiryhmiä ja vertailemalla itseään muiden täydellisiin lapsiperheidylleihin.

Lue myös: Pelottaako synnytyksen jälkeinen masennus? 5 vinkkiä, kuinka varautua mielenmuutoksiin

– Pakotin itseni puhumaan ja hymyilemään vauvalle, luin hänelle väkisin kirjoja ja opetin hänelle erilaisia taitoja kuten konttaamista, koska ajattelin että hyvä äiti tekee niin.

– Kyyneleitä valui kuitenkin koko ajan enemmän, koska olin ihan loppu ja itsensä pakottaminen hyväksi äidiksi vain väsytti lisää, Mia kuvailee.

Kun Ville tuli töistä, hän hoiti vauvaa, kotia – ja Miaa. Miasta tuntui ihanalta voida antaa vauva isänsä hoitoon, sillä avuttomuuden tunne vauvaa hoitaessa oli niin suurta.

Lisäksi Miaa vaivasi jatkuva pelko siitä, että oma masentunut olo ja itku vaikuttaisi haitallisesti vauvaan.

– Ajattelin että olisi kaikille parempi, jos minua ei olisi. Ville oli vauvalle alusta asti älyttömän hyvä isä ja mietin, että he varmasti pärjäisivät paremmin ja vauvalle olisi parempi, jos hän kasvaisi jonkun muun kuin minun kanssani.

Leimallista Mian olotilalle oli myös kiintymyksen puute vauvaa kohtaan, mikä sekin huoletti häntä kaikkien muiden huoliajatusten lisäksi.

– Kun vain itkin ja itkin, olisin mielihyvin antanut lapseni pois, jos joku olisi tullut ovelle ja sanonut, että voi hänet ottaa, Mia muistelee masennuksensa aallonpohjaa.

Iltaisin Mia usein hautautui sohvan nurkkaan lukemaan netin someryhmien äitiyskeskusteluja – ja ahdistui niistä vain lisää.

– Iltaisin töistä tullessa monesti huomasin, että nyt hän oli taas napannut jonkun ohjeen äitipalstoilta. Hän alkoi noudattaa sitä kirjaimellisesti eikä pystynyt luottamaan siihen, että hän itse äitinä osaisi toimia oman lapsensa kanssa, Ville kuvailee.

Mia esimerkiksi omaksui somesta ohjeen, jonka mukaan vauvan ei pitäisi saada katsella televisiota. Näin ollen hän ei katsonut televisiota ollenkaan, vaikka ohjelmien katsominen olisi voinut tuoda edes pientä piristystä ja virikettä hänen yksinäisiin päiviinsä vauvan kanssa kotona.

– Kun Ville tuli kotiin ja halusi katsoa televisiota, kiistelimme siitä aiheutuuko vauvalle haittaa, jos hän istuu sitterissä selkä television ruutuun päin. Minä olin sitä mieltä, että aiheutuu, joten saatoimme sulkea koko telkkarin.

Lääkkeet auttoivat alle kuukaudessa

Siivoaminen oli ainoa asia, joka synkkinä hetkinä hieman auttoi Miaa.

– Minusta tuli yhtäkkiä ihan siivoushullu, vaikka en tavallisesti edes pidä siivoamisesta enkä ole mikään siisteysfriikki.

Mia järjesteli kaikki kaapit ja puunasi kotia jatkuvasti: niin hän koki saavansa hallinnan tunnetta elämäänsä edes jollakin tavalla.

– Ristiäisissäkin vahtasin lattialle putoavia kakunmuruja ja huolehdin koko ajan, että kaikki pysyy siistinä, Mia kertoo.

Lopulta Viljan lähestyessä neljän kuukauden ikää, Mia ei enää jaksanut. Hän soitti epätoivoisena naapurikaupungin neuvolaan, koska muualta ei apua ollut saanut.

Nyt hänet otettiin tosissaan, eikä kukaan enää puhunut baby bluesista. Mia sai lääkkeet synnytyksenjälkeiseen masennukseen saman tien. Jo alle kuukaudessa ne olivat vieneet itkuisuuden ja muut pahimmat masennusoireet mennessään.

Sen jälkeen vauvaperhe-elämä näyttäytyi aivan toisessa valossa kuin ennen: siihen tuli paljon enemmän iloa ja valoa. Vauvan yölliset itkut ja heräämiset jatkuivat, mutta nyt ne näyttäytyivät pelkkänä normaalina pikkulapsivaiheen vaivana.

”Ymmärsin, että kiintymyksen puute vauvaa kohtaan johtui masennuksesta”

Melko pian Mia alkoi odottaa perheen toista lasta. Hurja alku äitiydessä ei ollut sammuttanut unelmaa pikkusisaruksesta.

– Nyt olin valmiimpi kaikkeen, sillä olin jo ne kerran: raskauspahoinvointiin, vastasyntyneen hoitamiseen, kotona olemiseen, masennuksen tunteisiinkin.

Lue myös: Vauvan syntymän jälkeinen tunnemyrsky voi yllättää – näin valmistaudut siihen henkisesti

Maunon synnyttyä masennusta ei kuitenkaan kuulunut. Voimakas kiintymys vauvaan syntyi saman tien.

– Se oli minulla korjaava kokemus. Ymmärsin, ettei kyse ollut siitä ettenkö kykenisi kiintymyksen tunteisiin vastasyntynyttä kohtaan. Olin vain sairastanut masennusta, Mia kertoo.

Mauno osoittautui alusta lähtien helpoksi ja vähäitkuiseksi vauvaksi. Isosisko Vilja sen sijaan jatkoi yöllisiä itkujaan. Myös päiväunille meno oli hänelle hyvin hankalaa, usein jopa mahdotonta.

– Vilja nukahti päiväunille vain liikkuvaan autoon, jos nukahti. Sänkyyn häntä ei saanut millään.

Kahden vuoden huonot yöunet ja Viljan päiväunista kieltäytyminen vaativat vanhemmilta veronsa. Iltaisin kodista tuli riehumistanner, kun yliväsynyt taapero kasvatti kierroksiaan.

Mian masennus ei myöskään kokonaan hävinnyt, vaan seuraili ajoittain päätään nostavana varjona perheen arjessa.

– Aloimme olla aika poikki, Ville kuvaa.

Sen keskellä Mian ehdotus hakea Supernanny Suomi -ohjelmaan meni Villelle läpi, alun vastustuksesta huolimatta. Ohjelmassa lastensuojelun ammattilainen, erityistason psykoterapeutti Pia Penttala ratkoo lapsiperheiden ongelmia ja vierailee heidän kodissaan.

Synnytyksen jälkeisen masennuksen turha stigma

Ohjelman hakuprosessin aikana Viljan itkuisuuden syyksi paljastui refluksi, johon hän sai lääkityksen. Yöitkut vähenivät sen jälkeen dramaattisesti.

Ohjelmaan osallistuminen oli mullistava hetki Mäenhovien elämässä.

– Kyllä me aika paljon yllätyimme siitä, mitä supernanny sai meillä aikaan.

Yksi suuri oppi on ollut, että masennus ei ole perheen vihollinen, vaan osa elämää ja sen kanssa voi oppia toimimaan. Häpeää masennuksesta ei pidä tuntea.

– Synnytyksenjälkeisellä masennuksella on yhä aivan turhaan stigma. Kyseessä on kuitenkin sairaus siinä missä joku muukin, ei sen kummempaa. Näitä ennakkoluuloja pitäisi jo voida hälventää, Ville pohtii.

Nykyisin Mia ei enää pohdi, onko hän riittävän hyvä äiti. Hän tietää, että hän on paras äiti omille lapsilleen.

– Olen oppinut luottamaan omaan tuntemukseen ja intuitioon asioista, Mia tiivistää.

Sitä ei tarvitse somesta tarkistella.

Millaisia oppeja Mäenhovit Supernanny Pia Penttalalta saivat? Mäenhovien Supernanny Suomi -jakso nähdään MTV3-kanavalla ke 7.12. klo 21 alkaen sekä MTV Katsomossa jo 30.11. alkaen.

Lue myös: Kahden lapsen äiti Hanna Angelvuo pelkäsi olla yksin – anoppi vietti kuukauden perheen luona

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä