Mikä on paras tapa nukuttaa itkevä vauva? Tiede selvitti tehokkaimman tekniikan
Kuinka saada itkevä vauva nopeasti uneen? Japanilaistutkijat selvittivät, että salaisuus voi piillä oikeanlaisessa nukutustekniikassa.
Current Biology -tiedelehdessä julkaistu tutkimus paljastaa tieteellisesti parhaaksi todetun tavan saada itkevä vauva nukahtamaan.
Tutkimuksen mukaan vanhempien kannattaisi rauhoitella itkevää vauvaa kävelemällä tämä sylissään vähintään viiden minuutin ajan rauhallisesti, vältellen äkkinäisiä liikkeitä ja pysähdyksiä.
Tämän jälkeen vanhemman tulisi vielä istua kahdeksan minuuttia vauva sylissään, ja vasta sitten siirtää pienokainen hellävaraisesti sänkyynsä.
Jos vauva ei viiden minuutin kävelyn aikana lopeta itkuaan, suosittelevat tutkijat jatkamaan kävelemistä vielä toiset viisi minuuttia.
Lue myös: Näin saat vauvan nukahtamaan itsekseen – 7 askelta lapsen hyvään uneen
Tutkijatiimi on aiemmin havainnut, että muilla nisäkkäillä pentujen sydämen syke hidastuu, kun ne pääsevät emonsa iholle. Hieman samanlainen ilmiö havaittiin tutkimuksessa myös ihmisvauvoilla.
Suurimmaksi ongelmaksi huomattiin rauhoittuneen vauvan sylistä laskeminen. Mittauslaitteet paljastivat vauvojen sykkeen nousevan heti, kun nämä irrotettiin äitinsä kehosta.
Kahdeksan minuutin odottelu vauvan rauhoittaneen kävelyn jälkeen auttoikin vaivuttamaan vauvan syvempään uneen.
Nukutustapa on tehokas, mutta ei ehkä suositeltava yksin käyttöön
Nukutustapa oli tutkimuksessa tehokkaampi kuin muut testatut nukuttamistyylit. Muita testattuja menetelmiä olivat vauvan laskeminen kehtoon itsekseen, vauvan edestakaisin heijaaminen vaunuissa sekä pelkkä vauva sylissä kävely tai istuminen.
Kävelyä ja istumista yhdistävä nukuttamistapa toimi ainoastaan itkeviin vauvoihin. Se ei vaivuttanut rauhallisia vauvoja uneen, mikä voi johtua vauvan vireystasosta.
Tutkimuksesta uutisoi muun muassa CNN.
Kyseinen nukutustaktiikka ei saa varauksetonta hyväksyntää CNN:n haastattelemalta lastenlääkäri Jennifer Shulta. Hän ei käyttäisi menetelmää säännöllisesti, jotta vauva oppisi nukahtamaan itse.
On myös tärkeää huomioida, että vauvojen välillä voi olla suuriakin eroja nukkumisessa. Japanilaistutkijoiden johtopäätökset perustuvat ainoastaan 21 vauvan otantaan.
Lähteet: The Times, CNN, Current Biology
Kommentit (2)
Tissi suuhun nukuttaa/lohduttaa parhaiten itkevän vauvan.
Täällä toinen neljän lapsen äiti samaa mieltä. Ja kaikki ovat oppineet nukkumaan itsekseen.