Vauva 22.04.2024 Päivitetty 18.09.2024

Nämä ovat suomalaisten yleisimmät toiset nimet – muutamasta tavasta pidetään tiukasti kiinni

Miten keksiä toinen nimi lapselle? Lue inspiroivat vinkit ja katso tilastot kaikkien aikojen yleisimmistä ja tämän hetken suosituimmista toisista nimistä.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

Tilastojen perusteella nykyvanhemmat tuumivat, että kaksi tai kolme nimeä lapselle on sopiva määrä. Vuonna 2023 syntyneistä lapsista yli 47 prosentilla on toinen nimi. Kolme nimeä sai yli 41 prosenttia vauvoista.

Selvästi vähemmän suositumpaa on antaa lapselle vain yksi nimi tai neljä nimeä. Yhden etunimen sai noin 10 prosenttia vauvoista. Neljännen etunimen antaminen on ollut mahdollista vuodesta 2019 asti, mutta viime vuonna syntyneistä vauvoista alle prosentti sai neljä etunimeä.

Toinen nimi usein kulkee suvussa

Toinen, kolmas tai neljäs nimi ilmentää usein sukusiteitä tai suvun historiaa. Monissa perheissä on tapana, että lapselle annetaan esimerkiksi isoisän nimi tai lapsen äidin toinen nimi.

Siinä missä ensimmäiseltä etunimeltä toivotaan usein yksilöllisyyttä tai silloisen nimimuodin tunnusmerkkejä, jälkimmäiset nimet saavat monien mielestä olla perinteisempiä kestosuosikkeja. Tilastojen kärjessä keikkuvat sellaiset nimet kuin Maria, Anneli, Juhani ja Olavi.

Suomalaisten suosituimpien toisten nimien tilastoja katsoessa huomaa, että tietyt vanhat nimet ovat muodissa vuodesta toiseen. Joitain merkkejä kunkin vuosikymmenen villityksistä on silti havaittavissa. Esimerkiksi naisten listalla Maarit henkii 1980-luvun meininkiä, kun taas miesten listalla Aleksi edustaa 1990-luvun hittinimistöä.

Miten keksiä kiva toinen nimi lapselle?

Aina suvussa kulkevat perinteiset nimet eivät tunnu sopivilta. Ehkä ne kuulostavat omaan korvaan kuluneilta, eivät sovi yhteen lapselle valitun ensimmäisen etunimen kanssa tai ovat jo käytössä perheen sisaruskatraassa niin, ettei samaa nimeä halua enää toistaa.

Toisaalta juuri siksi, että toinen nimi on harvemmin lapsen kutsumanimi, vanhemmalle avautuu luovuuden leikkikenttä. Jos siis jokin jännittävä nimi miellyttää vanhempaa mutta tuntuu liian poikkeavalta lapsen ensimmäiseksi etunimeksi, voi sen hyvillä mielin sisällyttää osaksi nimiketjua ensimmäisen etunimen jatkeeksi.

Vanhempi voi myös tietoisesti etsiä nimivaihtoehtoja, jotka kantaisivat hänelle tai perheelle tärkeitä merkityksiä. Silloin voi tutustua nimien taustoihin: löytyisikö jokin kaunis toinen nimi, joka tarkoittaisi vaikkapa suuresti rakastettua tai ilmentäisi lapselle toivottuja ominaisuuksia?

Usein on myös niin, että vanhempi tykästyy moniin eri nimivaihtoehtoihin. Ensimmäiseksi nimeksi valikoituu kaikista parhaaksi mielletty nimi tai tiukan neuvottelun tuloksena päätetty nimi. Toiseksi nimeksi valitaan hyväksi kakkoseksi jäänyt vaihtoehto.

Toisen nimen valinnassa voi hyödyntää sanojen sointuvuutta ja rytmisyyttä. Samat äänteet sekä ensimmäisessä että jälkimmäisissä nimissä soivat kauniisti yhteen. Lisäksi monien mielestä kuulostaa hyvältä, että viimeinen etunimi – oli se sitten toinen, kolmas tai neljäs nimi – sisältää enemmän tavuja kuin edeltävät nimet. Esimerkiksi Leevi Eemeli tai Selma Josefiina ovat monelle mieluisampi järjestys kuin Eemeli Leevi tai Josefiina Selma.

Mitkä toiset nimet ovat nyt muodissa?

Viimeisin tilasto aiheesta on vuonna 2023 syntyneiden lasten suosituimmat nimet. Digi- ja väestötietovirasto on taulukoissaan erotellut suosituimpien ensimmäisten etunimien lisäksi, mitkä nimet ovat keränneet eniten suosiota kaikki etunimet yhteen laskettuna.

Tyttöjen nimistä suosituimpia olivat:

  1. Aurora 
  2. Sofia
  3. Maria
  4. Olivia
  5. Emilia
  6. Aino
  7. Matilda
  8. Ellen
  9. Helmi
  10. Ilona

Poikien nimistä eniten suosiota keräsivät:

  1. Olavi
  2. Juhani
  3. Johannes
  4. Oliver
  5. Mikael
  6. Ilmari
  7. Eino
  8. Onni
  9. Elias
  10. Toivo

Näiden tilastojen perusteella vaikuttaa siltä, että monilla lapsilla perinteinen toinen nimi on korvautunut tämän hetken trendejä vastaavilla nimillä, kuten Ellen tai Elias. Kestosuosikit pitävät kuitenkin pintansa yhä nykylasten nimissä, mistä kertovat Sofian, Marian, Olavin, Juhanin ja Johanneksen suosio.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X