Vauvan kehitys 12.03.2024 Päivitetty 31.05.2024

Puolivuotias vauva on vikkelä liikkeissään – kehitys on niin joutuisaa, että se voi heijastua yöuniin

Kuuden kuukauden iässä vauva tutustuu maailmaan kierien ja tarraamalla kiinni kaikkeen, minkä käsiinsä saa.

Teksti
Maria Mäkituomas
Kuvat
iStock

On hämmästyttävää, miten paljon voi tapahtua puolessa vuodessa. Tarvitaan vain kuusi kuukautta, ja naps – avuttomasta vastasyntyneestä on kasvanut aktiivinen vauva.

Kuuden kuukauden ikäinen vauva pitää huolen siitä, että vanhempi pysyy valppaana. Uudet taidot ihastuttavat koko perhettä, mutta saattavat johtaa myös aiempaa rauhattomampiin öihin.

6 kk vauvan kehitys | Perheessä on uusi aktiivinen jäsen

Kuusikuinen vauva kääntyilee vatsalta selälleen ja takaisin. Kierähtelemällä vauva tekee päämäärättömiä tutkimusmatkoja, joiden aikana hän päätyy toisinaan mielenkiintoisiin kohteisiin, kuten pöydänjalan juureen tai isosisaruksen lelujen keskelle.

Osa vauvoista osaa tässä iässä jo ryömiä, kun taas toisilla taito kehittyy vasta selvästi myöhemmin. Motoristen taitojen kehitys onkin tässä iässä yhä yksilöllisempää, ja on hyvä muistaa, ettei se se kerro lapsen yleisestä kehitystasosta.

Puolivuotias saattaa ryhtyä myös kohoilemaan kohti istuma-asentoa. Toiset loikoilevat kyljellään ja tutkivat samalla leluja. Kun puolivuotiasta nostaa kainaloista, hän varaa jo jaloilleen. Jotkut kuusikuiset vauvat pystyvät jopa seisomaan tuettuina, mutta he eivät pääse vielä omin avuin pois asennosta. Myös käsien irrottaminen lattiasta on hankalaa ilman, että kellahtaisi kumoon.

Kuuden kuukauden iässä tavaroita on hauskaa kurkotella ja niihin tartutaan kursailematta. Hoitajan silmälasit tai pöydällä oleva muki saavat kyytiä, kun pikkuinen koura lähestyy.

Vauvan kanssa seurustelu on kuuden kuukauden iässä hauskempaa kuin koskaan aiemmin, sillä pikkuinen on varsin viehättynyt kyvystään käyttää omaa ääntään. Vauva tykkää hihkua ja liittää äänteitä peräkkäin. Äb-bäb-bäb, nyt jutellaan!

Vauvan ravinto 6 kk iässä | Enää pelkkä maito ei riitä

Suomessa suositellaan täysimetystä 4–6 kuukauden ikään asti. Viimeistään puolivuotiaana lapsi tarvitsee muutakin ravintoa kuin maitoa kasvaakseen ja kehittyäkseen.

Kiinteät lisäruuat ovat alussa pikkuisia maisteluannoksia, kuten lusikankärjellinen perunamuusia tai muutama teelusikallinen hedelmäsosetta. Aluksi kuusikuinen voi kartella happamia ja karvaita makuja, mutta vanhemman ei kannata luovuttaa: yleensä syöminen alkaa sujua, jahka vauva tottuu uusiin ruokiin.

Kiinteiden aloittaminen ei kuitenkaan tarkoita rintamaidon tai korvikkeen hylkäämistä. Suositus kuuluu, että osittaisimetystä jatkettaisiin noin vuoden ikään asti tai niin pitkään kuin perhe haluaa.

Erään tutkimuksen mukaan puolesta vuodesta yhteen vuoteen asti imetetyt lapset syövät muita lapsia terveellisemmin 3–5-vuotiaina, mutta tätä pidempi imetys ei näyttäisi tuovan lisähyötyjä.

Puolivuotiaan uni | Hyviä ja huonoja uutisia

Kun vauva on 6 kk, hän nukkuu keskimäärin 14 tuntia vuorokaudessa. Vanhemman on kuitenkin hyvä tiedostaa, että unentarpeessa on yksilöllisiä eroja jo pienestä pitäen.

Puolivuotiaan vauvan pisin unijakso ajoittuu yleensä yöhön. Jotkut kuusikuiset vauvat jaksavat nukkua jo koko yön yhtä soittoa, toiset kaipaavat aamuöistä maitosyöttöä.

Kuuden kuukauden ikä on otollinen siihen, että vauvan siirtää nukkumaan omaan huoneeseensa. Tässä vaiheessa lapsi yleensä sopeutuu muutokseen mutkattomasti, mikäli vanhemmat toivovat siirtämistä. Ennen puolivuotispäivää omassa huoneessa nukkumista ei suositella.

Varjopuolena tässä iässä on, että liikunnallisten taitojen kehittyessä lapsi ei välttämättä malttaisi nukkua. Hän käyttäisi nukkumiseen varatun ajan mielellään ryömimisen tai muun hauskan taidon opetteluun. Univaikeudet ovat puolivuotiailla yleisiä. Unta voivat häiritä myös hampaiden puhkeaminen ja halu seurustella vanhemman kanssa. Yöllinen tarve sosiaaliselle kanssakäymiselle korostuu, jos päivällä ei ole puuhailtu yhdessä tarpeeksi.

Paras tapa turvata rauhallinen uni ja perheelle sopiva uni-valverytmi on pitää kiinni rutiineista ja säännöllisestä päivärytmistä. Puolivuotiaan kanssa on hyvä puuhailla yhdessä päivän mittaan, jotta vauvan hellyys- ja huomiokiintiö täyttyy jo valoisaan aikaan. Kun iltarituaalit toistuvat samoina joka ilta, vauva oppii, että ne tarkoittavat yöunille valmistautumista.

Vauvan tärkeimmät ihmiset | Kuusikuinen vauva voi vierastaa

Puolivuotias vauva alkaa tajuta, että hän on vanhemmistaan erillinen olento. Samalla hän on alkanut erottaa, ketkä henkilöt ovat hänelle vieraita ja ketkä tuttuja. Tämä havainto johtaa usein vierastamiseen –joskus jo kuuden kuukauden iässä, joskus vähän myöhemmin.

Vierastamisvaiheessa vauva voi pitää jopa isovanhempiaan uppo-outoina muukalaisina. Sen sijaan vauva ei yleensä vierasta toisia lapsia, vaan pitää heitä luotettavina lajitovereina.

Vierastaminen voi tuntua vanhemmasta raskaalta, koska vauva haluaisi pysytellä vain vanhemman likellä. Vastaavasti puolivuotias osoittaa mieltään, kun joutuu mielestään vieraaseen syliin. Ylipäätään vauva voi muuttua itkuisemmaksi ja ärtyisämmäksi.

Päivähoidon aloittaminen voi koetella lasta, jos se tapahtuu vierastamisvaiheen ollessa voimakkaimmillaan. Onneksi vierastaminen on ohimenevä vaihe, joka kuuluu vauvan normaaliin kehitykseen 6–9 kk iässä.

Lähteet: Imetyksen tuki ry, MLL, Terveyskirjasto, Terveyskylä ja Suomalainen vauvakirja (Otava).

Lue myös: Vauvan kehitys: Näin vauva muuttuu ensimmäisen ikävuotensa aikana

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X